Kollektiivisen irtisanomisen perusteet ja työn tarjoamisen alueellinen rajoittaminen (KKO 2022:17)

Työsopimuslaissa (TSL, 55/2001) on säädetty työsuhteen päättämisen perusteista. TSL 7 luvun 3 §: n
mukainen kollektiivinen irtisanominen tarkoittaa tilannetta, jossa työnantajalla on taloudelliset ja tuotannolliset tai toiminnan uudelleenjärjestelystä johtuvat perusteet työsuhteen päättämiseen. Työntekijälle tarjolla olevan työn tulee tällaisessa irtisanomistilanteessa vähentyä olennaisesti ja pysyvästi. Olennaisuutta ja pysyvyyttä koskevat kriteerit eivät täyty, jos työnantaja on ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin, vaikka hänen toimintaedellytyksensä eivät ole vastaavana aikana muuttuneet. Kriteerit eivät myöskään täyty, jos töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä.

Sääntelyä täydentää TSL 7 luvun 4 §:n säännös työn tarjoamis- ja koulutusvelvoitteesta. Työsopimusta ei saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin 4 §:ssä säädetyllä tavalla.

Mistä oli kysymys?

Työntekijän työsuhde oli irtisanottu päättymään työsopimuslain 7 luvun 3 §:n nojalla tuotannollisilla ja taloudellisilla irtisanomisperusteilla. Työntekijän työsuhteeseen sovelletun työehtosopimuksen liitteenä olleen irtisanomissuojasopimuksen perusteella työnantajan velvollisuus tarjota työtä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevalle rajoittui työkohteisiin, joissa työntekijä voi paikkakunnan tavanomaiset työmatkat huomioon ottaen käydä päivittäin työssä vakituisesta asunnostaan käsin. Työntekijä oli työsuhteen irtisanomishetkellä työskennellyt Helsingissä.

Työntekijä vaati kanteella korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä (TSL:n 12 luvun 2 §). Käräjäoikeus arvioi yhtiön edellytyksiä tarjota työntekijälle työtä yhtiön koko toimialueella ja katsoi, että yhtiöllä oli ollut taloudellinen ja tuotannollinen peruste työntekijöiden vähentämiseen eikä yhtiöllä ollut ollut tarjota samaa tai samankaltaista työtä.

Työntekijä valitti hovioikeuteen. Hovioikeudessa työnantaja vetosi siihen, että tarjolla olevan työn vähentymistä oli tarkasteltava alueellisesti rajattuna niin kuin työehtosopimukseen liittyvässä irtisanomissuojasopimuksessa oli määritelty. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että TSL 7 luvun 3 § on pakottavaa oikeutta, eli siitä ei voitu poiketa työntekijän vahingoksi. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion.

Työnantajayhtiölle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen. Tapauksessa KKO 2022:17 (antopäivä 16.3.2022) oli kyse erityisesti siitä, voidaanko työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettua tarjolla olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä arvioida työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisessä työehtosopimuksessa sovitun työn tarjoamisvelvollisuuteen (TSL 7 luku 4 §) kohdistetun alueellisen rajauksen mukaan.

Mikä oli lopputulos?

Korkeimman oikeuden mukaan TSL 7 luvun 4 §:n mukainen työn tarjoamis- ja koulutusvelvoite muodostaa lain esitöiden perusteella (HE 157/2000 vp, s. 102) yhdessä 7 luvun 3 §:n kanssa yhtenäisen kokonaisuuden, jonka perusteella tuotannollisten ja taloudellisten irtisanomisperusteiden asiallisuutta ja painavuutta tulee arvioida. Työnantajalle asetettu työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus on näin ollen osa irtisanomisperustetta.

Lopputuloksen kannalta ratkaisevaksi muodostui työsopimuslain TSL 7 luvun 3 §:n pakottavuus. Korkein oikeus katsoi, että työsopimuslain 13 luvun 7 §:n 1 momentin 12 kohdassa säädetty mahdollisuus sopia työehtosopimuksessa työn tarjoamisvelvollisuuden alueellisesta laajuudesta koskee ainoas­taan 7 luvun 4 §:n mukaista työn tarjoamisvelvollisuutta, kun taas 7 luvun 3 §:ssä säädetyt edellytykset taloudellisista tai tuotannollisista syistä johtuvalle irtisanomiselle ovat pakottavaa oikeutta. Korkeimman oikeuden mukaan TSL 7 luvun 3 §:ssä säädetystä ei voida poiketa työntekijän vahingoksi.

Näin ollen korkein oikeus katsoi, että työntekijän työsuhteen irtisanomisen syyksi ilmoitettua tarjolla olevan työn vähentymistä ei ollut mahdollista arvioida valtakunnallisten yhdistysten välisen työehtosopimuksen työn tarjoamisvelvollisuuden alueellista laajuutta koskevan rajauksen mukaisesti. Päättäminen katsottiin hovioikeuden ratkaisun tavoin perusteettomaksi.

Mihin lopputulos perustuu?

Monivaiheisen lähestymistavan perusteella, voidakseen irti­sanoa työsopimuksen asianmukaisesti työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetuilla tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla, on työnantajan ensinnäkin kyettävä osoittamaan, että 1) tarjolla oleva työ, eli nimenomaan työntekijän työsopimuksen mukainen työ, on olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt. Mikäli tällaista työsopimuksen mukaista työtä ei ole tarjolla, on työnantajan TSL 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisesti 2) tarjottava työntekijälle tämän työsopimuksen mukaista työtä vastaavaa työtä. Mikäli työnantajalla ei ole tarjota sovittua työtä vastaavaakaan työtä, on työnantajan 3) tarjottava työntekijälle sellaista muuta työtä, joka vastaa työntekijän koulutusta, ammatti­taitoa tai kokemusta. Työnantajalla on myös TSL 7 luvun 4 §:n 2 momentin perusteella velvollisuus järjestää työntekijälle sellaista uusien tehtävien edellyttämää koulutusta, jota voidaan molempien sopijapuolten kannalta pitää tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena.

Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuvalle työsuhteen irtisanomiselle on lain mukaiset perusteet ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikki irtisanomisen edellytykset ja työnantajalle asetetut velvoitteet tulevat täytetyiksi (ratkaisun kohta 12). Korkeimman oikeuden mukaan irtisanomista on pidettävä perusteettomana ilman tarvetta tarkastella irtisanomisen muita edellytyksiä, jos TSL 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu työsopimuksen mukainen tarjolla oleva työ ei ole olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt (ratkaisun kohta 17).

Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuvalle työsuhteen irtisanomiselle on lain mukaiset perusteet ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikki irtisanomisen edellytykset ja työnantajalle asetetut velvoitteet tulevat täytetyiksi.

Korkeimman oikeuden johtopäätösten keskiössä on se seikka, että työsopimuslain 13 luvun 7 §:ään perustuva mahdollisuus sopia työn tarjoamisvelvollisuuden alueellisesta laajuudesta toisin valtakunnallisessa työehtosopimuksessa voi liittyä työsopimuslain perusteella ainoastaan 7 luvun 4 §:n sääntelyyn. Poikkeamismahdollisuutta ei ole TSL 7 luvun 3 §:n osalta säädetty. Nimenomaisen poikkeusmahdollisuuden puuttumisen seurauksena korkein oikeus on soveltanut TSL 13 luvun 6 §:n säännöstä. Sen mukaisesti sopimus, jolla vähennetään työntekijälle työ­sopimuslain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei työsopimuslaissa toisin säädetä.

Kyseessä olevassa tapauksessa irtisanominen on katsottu perusteettomaksi TSL 7 luvun 3 §:n perusteella eikä tämän lainkohdan asettamien tarjolla olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä koskevien kriteerien arvioinnista ole ollut mahdollista poiketa työehtosopimuksella työntekijän vahingoksi.

Mitä ratkaisusta voi oppia?

Työsopimuslain säännökset ovat vähimmäispakottavia työntekijän suojaksi. Sääntelystä voidaan joiltakin osin poiketa myös työntekijän etuja heikentäen valtakunnallisten yhdistysten välisen työehtosopimuksen määräyksin. Tällaiset poikkeukset ovat kuitenkin tyhjentävästi lueteltu työsopimuslain 13 luvun 7 §:ssä. Vaikka TSL 7 luvun 3 § ja 4 § liittyvätkin kollektiivisissa irtisanomistilanteissa kiinteästi toisiinsa, on kyse myös toisistaan erillisistä säännöksistä, joista toisessa asetetaan irtisanomisen kynnys (3 §) ja toisessa työn tarjoamis- ja koulutusvelvoite (4 §).

Työsopimuslain vähimmäispakottavuus ei mahdollista työntekijän työsuhdeturvaa heikentäviä ja irti­sanomista koskevien perusteiden laajentavia tulkintoja. Tiukkaa tulkintaa edellyttää myös Suomen perustuslain säännös, joka edellyttää irtisanomiselle nimenomaista perustetta laissa (perustuslain 18 §).