Asiantuntijavastuu korostuu ja riskit lisääntyvät
Olen aikaisemminkin tällä palstalla kiinnittänyt useampaankin otteeseen huomiota niin sanottuun asiantuntijavastuuseen. Sillä tarkoitan erilaisissa ammattilaistehtävissä työskentelevien henkilöiden työtehtäviin tai hoidettaviin toimeksiantoihin liittyviä vastuu- ja riskikysymyksiä. Esimerkkeinä tällaisista vastuutehtävistä voidaan mainita juristit, tilintarkastajat, tekniset asiantuntijat, lääkärit, ja myös kirjanpitäjät ja taloushallinnon hoitajat lukeutuvat tähän ryhmään. Vuoden 2008 ilmeni, että vastuu- ja korvauskriteereitä selkeästi pyritään ainakin esitettävien vaatimusten valossa oikeuskäytännössä laajentamaan. Poikkeuksellisesti en tässä yhteydessä viittaa konkreettisiin tapaustietoihin, mutta asian tärkeyden johdosta haluan tällä puheenvuorolla kiinnittää huomiota tärkeisiin kysymyksiin.
Kirjanpidon osalta oikeudellinen asetelma perinteisesti on se, että yritys ja sen vastuullinen johto kantaa vastuun kirjanpidon asiallisesta hoitamisesta. Kirjanpitäjien osalta voi jonkinlainen korvaus- tai muu vastuu tulla kysymykseen, jos he aktiivisesti omilla toimenpiteillään ovat myötävaikuttaneet kirjanpidon sisältöön, osallistumalla sen suunnitteluun ja vaikuttamalla siten tehtyihin ratkaisuihin ja päätöksiin, muutoin kuin vain konsultointina tai neuvonantona. Jos kirjanpidossa on virheitä tai puutteita, on perinteisesti vastuu ollut yrityksellä ja sen johdolla, jotka eivät ole voineet paeta kirjanpitäjän selän taakse.
Näyttää kuitenkin siltä, että tulkintalinjaa ja lähtökohtaa pyritään laajentamaan kirjanpitäjien vastuuta laajentavaan suuntaan. On nimittäin esiintynyt tapauksia, joissa kirjanpitäjiä on epäilty rikoksesta, kun he ovat kirjanneet asiakasyhtiönsä kirjanpitoon kulutositteita ja asiakkaaseen kohdistetussa verotarkastuksessa on sittemmin käynyt ilmi, että kuitit ovat tekaistuja. Vaatimuksissa on lähdetty siitä, että jos kuittikauppaa on pidetty ”hyvin ilmeisenä”, olisi kirjanpitäjän ammattitaitonsa perusteella tullut tämä huomata, ja viime kädessä kieltäytyä kirjaamasta vääränsisältöisiä tositteita vastuunsa välttääkseen.
Toinen esiin tullut tilanne on sinällään tavanomainen asiaintila, jossa tilitoimistolla on toimeksiantosuhde saman asiakkaan usean eri yhtiön kanssa. Tällöin on esitetty vaatimuksia kirjanpitäjiä vastaan muun muassa saatavien alaskirjauksiin ja arvostuksiin liittyen. On esitetty, että läheisyhtiöiden välillä, jos sama kirjanpitäjä tai tilitoimisto hoitaa molempien kirjanpitoja, tulee kirjanpitäjän näin saamansa yksityiskohtaisen informaation perusteella myös itsenäisesti harkita, tulevatko saatavat ja keskinäiset velat oikein arvostetuiksi, kun hänellä on tieto kirjanpidon kautta yksityiskohtaisesti ”kummankin puolen” taloudellisesta tilanteesta.
Miten sitten kirjanpitäjien tulisi reagoida välttääkseen vastuun realisoitumisen edellä kerrotun kaltaisissa esimerkkitilanteissa? Paras mahdollinen menettely on se, että pitää työpaperit aina kunnossa ja yksityiskohtaisesti ajan tasalla, jolloin jälkikäteen voi niiden kautta aina todistaa huomauttaneensa tai kiinnittäneensä asiakkaan huomiota arvionvaraiseen tai harkintaa edellyttävään seikkaan. Oikeuskäytäntö näyttää menevän siihen suuntaan, että myös kynnys katkaista toimeksianto, jos huomaa asiakkaan kirjanpidossa jatkuvia puutteita tai lainvastaisuuksia, tulee olla selkeästi matalampi. On nimittäin oikeustapauksia, joissa tilitoimiston ja kirjanpitäjän vastuun on katsottu realisoituneen sitä kautta, että vuodesta toiseen on vain jatkettu virheelliseksi tiedetyn tai ainakin puutteelliseksi nähdyn kirjanpidon tekemistä.
Asiakaspalveluun keskittyvällä toimialalla toimeksiantosuhteen katkaiseminen ei ole miellyttävä tehtävä, mutta vastuun realisoitumisen kannalta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa pitää mielessä kriittisissä tilanteissa aiempaa herkemmin. Todettakoon lopuksi vielä, että edellä viitatut esimerkit ovat koskeneet puhtaasti peruskirjanpitotoimeksiantoja, ei siis laajoja taloushallinnon palvelusopimuksia, joiden osalta riskit ovat huomattavasti isommat. Vaikka mitään vakiintunutta laajennetun vastuun oikeuskäytäntöä ei vielä ole syntynyt, läpikäydyn kaltaisiin seikkoihin on oman vastuun kannalta syytä kiinnittää korostettua huomiota.
