CTA Paikka
CTA Paikka

Tilinpäätöksen laatimisvelvollisuus, kun edellistä tilinpäätöstä ei ole vahvistettu

21.8.2014
jarmo
Jarmo Leppiniemi

Asunto-osakeyhtiö pyysi kirjanpitolautakunnalta ohjeistusta tilinpäätöksen laatimisajan pidentämistä koskevan poikkeuslupahakemuksensa yhteydessä tilinpäätöksen laatimisesta tilanteessa, jossa edellistä tilinpäätöstä ei ole vielä vahvistettu siihen liittyvien epäselvyyksien johdosta. Hakija kysyi, voidaanko tilinpäätös laatia, vaikka yhtiökokous ei ole vahvistanut edellisen tilivuoden tilinpäätöstä ja mitä lisätietoja tilinpäätöksen liitetiedoissa tulee esittää?

Kysymykseen, voidaanko tilinpäätös laatia vaikka edellisen tilivuoden tilinpäätöstä ei ole vahvistettu, kirjanpitolautakunta vastaa, että tilinpäätöksen laatimisvelvollisuutta koskevat säännökset ovat pakottavia, joten niiden perusteella tilinpäätös tulee aina laatia. Siten peruste laatimatta jättämiselle ei ole esimerkiksi se, että edellisen tilivuoden tilinpäätös on vahvistamatta, taikka se, että tilinpäätökseen sisällytettäviin eriin liittyy epävarmuutta.

Tilinpäätökseltä ja toimintakertomukselta edellytettävä oikean ja riittävän kuvan vaatimus (KPL 3:2 §) kuitenkin tarkoittaa, että edellä mainitut seikat ja mahdolliset epävarmuustekijät otetaan tilinpäätöksen laatimisessa huomioon. Tilinpäätös laaditaan aina epävarmuuden vallitessa ja se tulee laatia käytettävissä olevan tiedon perusteella huolellisesti. 

Kirjanpitolautakunta pitää siinä määrin poikkeuksellisena tilannetta, että tilinpäätös perustuu edellisen tilikauden vahvistamattomaan tilinpäätökseen, että lautakunta pitää tämän seikan selostamista tilinpäätöksessä hyvän kirjanpitotavan mukaisena.

Jos muut kohdassa kuin edellä viitatut seikat ovat olennaisia, tulee ne selostaa tilinpäätöksessä. Ei-olennaisena on pidettävä sellaista tietoa, jonka poisjättämisen tai puutteellisen esittämisen ei voida olettaa vaikuttavan tilinpäätöksen käyttäjän tämän tiedon perustella tekemiin johtopäätöksiin; muita tietoja pidetään olennaisina. 

Jos myöhemmin osoittautuu, että edellisessä tilinpäätöksessä on olennainen virhe, tilinpäätöksen laatineen hallituksen tulee arvioida, onko syytä laatia korjattu tilinpäätös. Jos virhettä ei ole pidettävä olennaisena, korjataan virhe menettelemällä lausunnossa KILA 1750/2005 kuvatun mukaisesti oikaisemalla seuraavan tilivuoden kirjanpidossa tarvittaessa edellisten vuosien voittovaroja.

KILAUusimmat Artikkelit
Katso kaikki