Siirtohinnoitteluoikaisu ja oikeustoimien uudelleenluonnehdinta

Siirtohinnoitteluasioita on viime vuosina käsitelty runsaasti julkisuudessa. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan toisiinsa etuyhteydessä olevien osapuolten, yleensä yritysten, tekemän liiketoimen hinnoittelua. Verotuksessa tällaisissa tapauksissa edellytetään yleensä käyvän arvon mukaista hinnoittelua eli etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulee noudattaa keskinäisten liiketoimiensa hinnoittelussa markkinaehtoperiaatetta. Asiaa koskeva keskeinen säännös on VML 31 §:ssä. Pykälän otsikkona on siirtohinnoitteluoikaisu. Sen ensimmäisen momentin sanamuodon mukaan pykälä koskee tilanteita, joissa verovelvollisen ja häneen etu­yhteydessä olevan osapuolen välisessä liiketoimessa on sovittu ehdoista tai määrätty ehtoja, jotka poikkeavat siitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu, ja verovelvollisen elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan verotettava tulo on tämän johdosta jäänyt pienemmäksi tai tappio on muodostunut suuremmaksi kuin se muutoin olisi ollut. Tällöin tuloon lisätään määrä, joka olisi kertynyt ehtojen vastatessa sitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu. 

Viime vuosina verotuksessa on esillä ollut tapauksia, joissa VML 31 §:ää on sovellettu myös sellaisissa tilanteissa, joissa kysymyksessä ei ole vain hinnoittelun oikaiseminen. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan verotarkastuksissa oli siirtohinnoitteluoikaisua koskevan säännöksen perusteella sivuutettu yhtiöiden tekemiä oikeustoimia ja konsernien juridisia rakenteita ja toimitettu verotus toimintojen ja rakenteiden uudelleenluonnehdinnan pohjalta. Seuraava ratkaisu KHO 2014:119 koskee sitä, antaako VML 31 § veroviranomaisille toimivallan tällaiseen oikeudellisten muotojen sivuuttamiseen.

Tapaus KHO 2014:119

A Oy oli vuonna 2009 saanut pääomistajaltaan luxemburgilaiselta yhtiöltä B 15 miljoonan euron suuruisen lainan. A oli ilmoittanut verovuoden 2009 elinkeinotoiminnan tulosta vähennettäväksi 1 337 500 euroa B:n myöntämälle lainalle kertyneitä korkoja. Lainan myöntäminen perustui A Oy:tä rahoittaneiden pankkien vaatimukseen lisärahoituksesta, jonka tuli olla maksusaantijärjestyksessä toissijainen pankkilainoihin nähden ja luonteeltaan IFRS-tilinpäätöksessä omana pääomana käsiteltävä niin sanottu IFRS-hybridilaina. Laina oli vakuudeton ja eräpäivätön. Lainan kiinteä vuosittainen korko oli 30 prosenttia ja korko lisättiin lainan pääomaan. Laina voitiin maksaa takaisin vain A Oy:n vaatimuksesta. Kysymyksessä olevaa hybridilainaa oli pidettävä verotuksessa vieraan pääoman luonteisena. 
Asiassa oli ratkaistava, oliko Konserniverokeskus voinut verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n 1 momentin nojalla sivuuttaa kyseisen lainajärjestelyn ja käsitellä lainaa verotuksessa oman pääoman ehtoisena sijoituksena, jolloin korot eivät olleet vähennyskelpoisia. 

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että osapuolten sopiman liiketoimen sivuuttaminen ja uudelleenluonnehdinta olisi tällaisen menettelyn seuraamukset huomioon ottaen vaatinut verotusmenettelystä annettuun lakiin sisältyvää nimenomaista valtuutusta uudelleenluonnehdintaan. Mainitun lain 31 §:n 1 momentin ­säännöksen ei katsottu sisältävän tällaista valtuutusta, minkä vuoksi uudelleenluonnehdinta ei ollut lainkohdan nojalla mahdollista.

Koska verosopimuksella ei voida perustaa verotusvaltaa yli kansallisen lain säännösten, sillä, miten Suomen ja Luxemburgin välisen verosopimuksen 9 artiklaa on tältä osin tulkittava, ei edellä esitetyn perusteella ollut asiassa merkitystä. 

OECD:n siirtohinnoitteluohjeilla katsottiin olevan tulkintaa ohjaavaa vaikutus vain lain 31 §:n 1 momentin soveltamisalalla eli arvioitaessa osapuolten sopiman ja toteuttaman liiketoimen ehtojen markkinaehtoisuutta. Sen sijaan ohjeilla ei katsottu olevan säännöksen soveltamisalaa laajentavaa vaikutusta, minkä vuoksi osapuolten sopiman liiketoimen sivuuttamista ei voitu perustaa myöskään mainittuihin ohjeisiin. 

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen. Korkein hallinto-oikeus katsoi lainan korot vähennyskelpoisiksi eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jolla asia oli palautettu Verohallinnolle lainan koron markkinaehtoisuuden arvioimista varten. 

Kommentit

KHO:ssa esillä olleessa asiassa A Oy:n huhtikuussa 2009 erääntyneet pankkilainat neuvoteltiin uudestaan pankkien kanssa. Yhtiön selvityksen mukaan se ei saanut pankkirahoitusta enää samoilla ehdoilla kuin alkuperäisissä lainaneuvotteluissa. Syynä tähän olivat rahoitusmarkkinoilla tuolloin vallinneet olosuhteet ja yhtiön taloudellinen tilanne. Lainarahoituksen jatkamisen edellytyksenä pankit vaativat, että yhtiöön sijoitetaan 15 miljoonaa euroa lisärahoitusta, joka olisi huonommalla etuoikeudella kuin pankkilainat. Pankkien vaatimukset täytettiin siten, että A Oy:n emoyhtiö B myönsi A Oy:lle hybridilainan, joka IFRS-tilinpäätöksessä katsottiin A Oy:n omaksi pääomaksi.

IFRS-tilinpäätöskäsittelystä huolimatta hybridilaina on verotuksessa yleensä vierasta pääomaa ja sille maksetut korot ovat normaalisti vähennys­kelpoisia. Konserni­verokeskus ei kuitenkaan pitänyt A Oy:n verotuksessa B-yhtiön myöntämän hybridilainan korkoja vähennyskelpoisina. Vähennyskelvottomuuden perusteluina olivat rahoitusjärjestely kokonaisuutena, yhtiön taloudelliset olosuhteet ja lainan eräpäivättömyys, takasijaisuus ja vakuudettomuus sekä lainan takaisinmaksulle asetetut ehdot. Näiden syiden vuoksi oli katsottava, ettei riippumattomien osapuolten välisessä velkasuhteessa sovittaisi vastaavista lainaehdoista. Konserniverokeskus piti lainaa markkina­ehtoperiaatteen mukaisesti tosiasialliselta luonteeltaan oman pääoman ehtoisena sijoituksena, jolle maksettava korvaus ei ole maksajan verotuksessa vähennys­kelpoinen. Koska lainan on antanut yhtiön lähes kokonaan omistava taho, ei lainanantajalle ollut Konserniverokeskuksen mukaan tarvetta antaa erityisiä osakasoikeuksia. Osakasoikeuksien puuttumisella ei tällöin ollut käytännössä merkitystä.

Konserniverokeskuksen ratkaisu perustui siirtohinnoitteluoikaisua koskevaan VML 31 §:ään, Suomen ja Luxemburgin välisen verosopimuksen etuyhteydessä olevien yritysten välistä hinnoittelua koskevaan 9 artiklaan (tulonoikaisu­artikla) ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin. Verotuspäätöksessä ei sovellettu veron kiertämistä sääntelevää VML 28 §:ää. Konserniverokeskus siis katsoi, että yhtiöoikeudellisesti vieraana pääomana pidettävä hybridilaina voidaan markkina­ehtoperiaatteeseen nojautuen verotuksessa luonnehtia omaksi pääomaksi ilman VML 28 §:n soveltamista. KHO katsoi, että tällainen menettely VML 31 §:n nojalla ei ollut mahdollista. 

KHO:n ratkaisu asiassa on kolmiosainen. Ensimmäisenä kysymyksenä KHO ratkaisi sen, onko tapauksessa esillä oleva hybridilaina katsottava verotuksellisesti vieraaksi pääomaksi vai omaksi pääomaksi. Tältä osin kysymys on lainan verotuksellisesta kvalifioinnista lainan ehtojen perusteella. Tämä ei ole VML 31 §:n tulkintaa ja soveltamista koskeva asia, vaan kysymyksessä ovat kriteerit, joiden nojalla verotuksessa yleensäkin ratkaistaan se, onko sijoitus vierasta vai omaa pääomaa. Lainaehdot kokonaisuutena ja valituksenlaisena aikana vallinneet taloudelliset olosuhteet huomioon ottaen KHO katsoi, että lainaa oli näissä olosuhteissa pidettävä verotuksessa luonteeltaan vieraana pääomana. Hybridilaina ei siis välttämättä aina ole verotuksessa vierasta pääomaa, vaan se voi – ilmeisesti kuitenkin lähinnä vain poikkeuksellisesti – olla myös omana pääomana käsiteltävä sijoitus. 

Toisena kysymyksenä KHO ratkaisi sen, voidaanko sinänsä verotuksellisesti vieraana pääomana pidettävä hybridilaina luonnehtia VML 31.1 §:n sanamuoto ja/tai säännöstä koskevan hallituksen esityksen perustelut huomioon ottaen oman pääoman ehtoiseksi sijoitukseksi. Lain sanamuodon perusteella tähän ei saa yksiselitteistä tukea eikä selkeää tukea löydy lainvalmisteluaineistostakaan. On kuitenkin olemassa erilaisia puolesta ja vastaan argumentteja. Arvioinnissaan KHO painotti reaalisia argumentteja. Ratkaisussa on todettu seuraavasti: 

”Arvioitaessa sitä, voidaanko verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n 1 momentin nojalla osapuolten sopima liiketoimi sivuuttaa ja luonnehtia verotuksessa muuksi liiketoimeksi, kuten vieraan pääoman ehtoinen laina oman pääoman sijoitukseksi, on huomattava, että mainittu uudelleenluonnehdinta merkitsee pelkkään hinnoittelun oikaisuun verrattuna merkittävää jälkikäteistä puuttumista siihen, minkälaisilla liiketoimilla osapuolet ovat sopimusvapauden puitteissa järjestäneet keskinäiset suhteensa. Sovitun ­liiketoimen sivuuttaminen ja luonnehdinta muuksi liiketoimeksi kuin mikä on toteutettu aiheuttaa usein, kuten nyt kyseessä olevassa tapauksessa, menon vähennyskelpoisuuden epäämisen kokonaisuudessaan. Sen sijaan sovitun ja ­toteutetun liiketoimen ehtojen markkinaehtoisuuden tarkastelu merkitsee vain sen arvioimista, onko verovelvollinen lisännyt tuloonsa riittävän määrän tai käsitellyt vähennyskelpoisena menona vain markkinaehtoisuusperiaatteella hyväksyttävän määrän.” 

Edellä mainittujen reaalisten argumenttien tai seuraamusharkinnan perusteella KHO katsoi, että sovitun liiketoimen sivuuttaminen ja uudelleenluonnehdinta edellyttäisi selkeää tähän oikeuttavaa lain säännöstä. VML 31.1 §:n ei sen sanamuodon eikä sitä koskevien hallituksen esityksen perustelujen mukaan voida selvästi katsoa oikeuttavan liiketoimen luonnehdintaa toiseksi liiketoimeksi. Tämän vuoksi tapauksessa esillä olleen hybridilainan luonnehdinta verotuksessa oman pääoman ehtoiseksi sijoitukseksi ei ollut VML 31 §:n nojalla mahdollista.

Kolmantena kysymyksenä KHO käsitteli Suomen ja Luxemburgin verosopimuksen 9 artiklan (tulonoikaisuartiklan) ja OECD:n siirtohintaohjeiden merkitystä asiassa. KHO totesi, että verosopimuksella ei ole asiassa merkitystä, koska verosopimuksella ei voida perustaa verotusvaltaa yli kansallisten säännösten ja koska VML 31 §:ää oli tulkittava edellä mainitulla tavalla. OECD:n siirtohinnoitteluohjeilla ja niissä mainitulla uudelleenluonnehdinta mahdollisuudella ei ollut merkitystä, koska ohjeilla on katsottava olevan tulkintaa ohjaava vaikutus vain VML 31 §:n soveltamisalalla. Verotuksen lakisidonnaisuus huomioon ottaen siirtohinnoitteluohjeilla ei ollut VML 31 §:n soveltamisalaa laajentavaa vaikutusta.

Oikeustoimen uudelleenluonnehdinta ei siis ole siirtohinnoitteluoikaisua koskevan VML 31 §:n nojalla mahdollista. KHO:n ratkaisu ei ole erityisen yllättävä, kun otetaan huomioon VML 31 §:n aikaisempi soveltamis- ja oikeuskäytäntö ja lainvalmisteluaineisto sekä erityisesti se, mikä merkitys verotuksessa yleensäkin on yksityisoikeudellisilla tosiseikoilla. 

Verohallinnon 3.7.2014 antamassa tiedotteessa on todettu, että KHO:n päätös johtaa siihen, että ratkaisuhetkellä tutkinnassa olleet uudelleenluonnehdintatapaukset raukeavat, ”ellei tilanteisiin liity selvää veronkiertoa”. KHO:n päätös ei estä uudelleenluonnehdintaa, jos veron kiertämistä koskevan VML 28 §:n soveltamis­edellytykset täyttyvät. 

KHO:ssa esillä olleessa ratkaisussa A Oy maksoi hybridilainasta 30 prosentin suuruista korkoa luxemburgilaiselle emoyhtiölleen. KHO:n ja sitä edeltänyt hallinto-oikeuden ratkaisu eivät sisällä kannanottoa siihen, onko korkoa pidettävä markkinaehtoisena. Tämän asian selvittämistä varten asia palautettiin Konserniverokeskukselle. Jos markkinaehtoinen taso ylittyy, ei korko tältä osin ole vähennyskelpoista. Tämän seikan selvittäminen on normaalia ja perinteistä VML 31 §:n soveltamisalueeseen kuuluvaa ratkaisutoimintaa