Kassavirtojen merkitys suhdanteissa

Lakisääteisen tilinpäätöksen tuloslaskelma ja tase liitetietoineen muodostavat perusinformaation yrityksen taloudesta sen kaikille sidosryhmille. Kirjanpitolain perusperiaatteet kuten suoriteperusteisuus ja varovaisuuden periaate sääntelevät tilinpäätösinformaation esittämisnäkökulman ja määrittelevät oikean ja riittävän kuvan muodostamisen perusolemuksen. Tilinpäätösinformaatio ei usein ole kuitenkaan riittävä tiedonlähde ja vastaavasti suoriteperusteisuus voi mahdollisesti muodostaa jopa todellisuudelle kovin vieraan kuvan yrityksen taloudellisesta asemasta. Yrityksen sidosryhmien tulee tiedostaa tilinpäätösinformaation rajallisuus ja tarvittaessa täydentää oikeaa ja riittävää kuvaa lisälaskelmin. Johdon laskentatoimen menetelmin voidaan monin eri lähestymistavoin pureutua liiketoiminnan kriittisiin yksittäiskysymyksiin. Kassavirtojen tarkastelu tuottaa vastaavasti merkittävää lisäarvoa erityisesti toiminnan kohdatessa kriittisiä käänteitä joko yrityksen oman elämänkaaren tai ulkoisten suhdanteiden eri vaiheissa.
Käsitteet kassavirtalaskelma, rahavirtalaskelma ja rahoituslaskelma tarkoittavat perusteiltaan samaa asiaa eli kuvaavat yrityksen sisään ja ulos virtaavien rahavarojen määrää laskentajakson aikana. Rahavirtalaskelmien lajeja ovat kassavirta-, meno-tulovirta- ja liikepääomavirtalaskelma. Näiden peruserona ovat kassan laajuuden käsite. Kassavirtalaskelmassa kassana huomioidaan vain todelliset rahavarat, meno-tulovirtalaskelmassa edellisten lisäksi myös muu rahoitusomaisuus ja lyhytaikaiset velat (kuten esimerkiksi myyntisaamiset ja ostovelat) ja liikepääomavirtalaskelmassa vielä edellisten lisäksi vaihto-omaisuudenkin muutokset. Kirjanpitolain tarkoittama rahoituslaskelma on lajiltaan perinteinen kassavirtalaskelma. Näiden kaikkien laskelmien tavoitteena on kuvata yrityksen realisoituneita rahavirtoja ja maksuja. Rahavirtojen esittäminen jaetaan kolmeen eri osaan:
1) Liiketoiminnan rahavirrat kuvaavat operatiivisen toiminnan toteutunutta nettorahavirtaa.
2) Investointien rahavirrat kuvaavat toteutettujen investointien ja disinvestointien rahavirtaa.
3) Rahoituksen rahavirrat kuvaavat korollisten velkojen ja oman pääoman ehtoisen rahoituksen toteutuneita rahavirtoja.
= Näiden kolmen osa-alueen yhteissumma on yrityksen rahavarojen eli kassan muutos.
Rekisteröinti perustuu kassaperusteisuuteen eli vain realisoituneet liiketapahtumat huomioidaan. Siten laskelmiin ei lainkaan vaikuta realisoitumattomat arvonmuutokset tai muut suoriteperusteiset jaksotus- tai arvostustulkinnat. Koska vain toteutuneet rahavirrat noteerataan, rahan arvon muutokset eivät vaikuta laskelmiin siinä määrin kuin historiallisiin hankintahintoihin perustuvassa tilinpäätöksessä. Voidaankin perustellusti todeta, että kassavirtalaskelman tuottama informaatio on luotettavampaa, yksiselitteisempää, vertailukelpoisempaa ja todenmukaisempaa kuin suoriteperusteisen eli laskentateoreettisesti puhdasoppisemman tuloslaskelman ja taseen tarjoama kuvaus. Rahavirtainformaatio on usein ymmärrettävämpi lähestymistapa myös sellaisille lukijoille, joilla ei muutoin ole laskentakoulutusta ja laskentakäsitteiden tuntemusta. Kassavirtalaskelman keskeinen lisäarvo on havainnollistaa yrityksen kykyä ylipäätänsä tuottaa kassavirtaa. Kassavirran tuottamiskyky voi olla heikkoa kannattavallakin yrityksellä, jos esimerkiksi tuotot sitoutuvat käyttöpääomaan ja investointeihin. Vastaavasti heikosti kannattava yritys saattaa luoda merkittävästi kassavirtaa, jos käyttöpääomaa samanaikaisesti vapautuu.
Toisaalta kassavirtalaskelmien heikkoutena on laskentajakson kokonaistaloudellisen kuvan puuttuminen. Kassavirtojen siirtyminen laskentajaksojen välillä voi olla laajuudeltaan merkittävää ja siten heikentää laskentajaksojen vertailukelpoisuutta. Tämän seurauksena kassavirtojen analysoinnissa tulisi keskittyä useamman periodin jaksoihin ja niiden muutosten suuntaan koska esimerkiksi myyntisaamisten, ostovelkojen ja varaston muutoksen vaikutukset ovat usein olennaisia muuttujia periodien välillä. Niin ikään kassavirtojen eli maksutapahtumien ajoittamisella voidaan helpommin manipuloida laskentajakson oikeata kuvaa.
Vapaan kassavirran metsästys
Vapaalla kassavirralla (Free Cash Flow, FCF) tarkoitetaan kassavaroja, jotka jäävät jäljelle, kun liiketoiminnan kassavirroista on vähennetty investointien kassavirrat. Toisin sanoen vapaa kassavirta kertoo yritykseen periodin aikana kertyneen ylijäämän, joka ilman toiminnan lamaantumista olisi irrotettavissa yrityksestä. Vapaan kassavirran käyttökohde on yrityksen omien valintojen piirissä ja se siten tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja toimintavapautta yritykselle. Mikäli vapaata kassavirtaa ei muodostu, ilmaisee laskelma lisärahoitustarpeen olemassaolon.
Vapaiden kassavirtojen merkitys on keskeinen käsite yrityksen arvonmäärityksessä. Laskentateoreettisesti yrityksen kokonaisarvo on yrityksestä tulevaisuudessa pois nostettavissa olevien rahavarojen nykyarvo. Siten yritykseen sitoutuvan käyttöpääoman määrä ja investoinnit pienentävät yrityksen arvoa, mikäli niille ei saada vastinetta suurempina operatiivisina kassavirtoina tulevaisuudessa.
Vapaata kassavirtaa voidaan ennustaa seuraavasti:
 

 
Maksukykyisyyden arviointi
Maksukykyisyys eli likviditeetti kuvaa yrityksen kykyä tuottaa rahavaroja. Lähtökohtaisesti maksukykyisyydellä tarkoitetaan tiedossa olevien noin 12 kuukauden aikana erääntyvien velvoitteiden oikea-aikaista ja täysimääräistä täyttämistä. Esimerkiksi osakeyhtiölain varojen jakamista sääntelevän 13. luvun 2 §:n tarkoittamaa maksukyvyttömyyden syntymistä voidaan tarvittaessa arvioida rahoitusbudjetin ja maksukykyisyyden tunnuslukujen valossa. Tähän käyttöön soveltuvia tunnuslukuja ovat esimerkiksi staattiset maksukykyisyysmittarit quick, current sekä cash ratio. Staattisuudella tarkoitetaan varojen huomiointia vain tietyn hetken – kuten esimerkiksi tilinpäätöshetken – arvojen perusteella ja siten varojen arvojen muutoksia tai käteiseksi muuntamisen nopeutta ei erikseen punnita. Dynaamista maksukykyä (coverage) voidaan kuvata tunnusluvuilla korkojen tai lainojen hoitokatteen keinoin, joissa arvioidaan yrityksen kassavirran kykyä vastata korkojen ja lyhennysten velvoitteista. Maksukykyisyys on käteisyyttä tarkasteleva käsite ja siten sen arvioimisessa tulisi aina hyödyntää myös kassavirtalaskelmin tuotettua informaatiota.
Rahoitusneuvotteluita ja yrityssaneerausta
Yrityssaneerauslain tarkoituksena on estää sellaiset selvitystilamenettelyt, jotka tosiasiallisesti aiheuttavat yrityksen toiminnan loppumisen, vaikka yrityksellä voisi muutoin olla elinkelpoisuuden edellytykset. Yrityssaneeraushakemus tulisi kuitenkin tehdä tilanteessa, jossa velallista vasta uhkaa maksukyvyttömyys. Hakemusvaiheessa tulee selvittää velallisen taloudellisten vaikeuksien syyt ja keinot, joilla liiketoiminta olisi mahdollista tervehdyttää. Oikeuden myönteisen yrityssaneerauspäätöksen edellytyksenä on saneerausohjelman toteuttamiskelpoisuus, minkä osoittamisessa näyttötaakka siirtyy velalliselle. Yrityssaneerauslain 2:7§:n perusteella saneerausmenettelyn aloittamisen nimenomaisena esteenä on tilanne, missä velallinen on jo maksukyvytön ja on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei saneerausohjelman avulla voida poistaa tai että sen uusiutumista ei voida torjua muuten kuin lyhytaikaisesti. Tässä yrityksen eloonjäämiskamppailussa keskeinen rooli on nimenomaan kassavirtaennusteilla.
Yrityssaneerausmenettely on lakisääteinen prosessi. Taloudelliselta sisällöltään se kuitenkin vastaa muitakin rahoittajien kanssa käytäviä neuvotteluita. Yrityksen luottokelpoisuus perustuu kassavirran tuottokykyyn, velkojen ja maksuvelvoitteiden määrään ja rahoitukselliseen joustovaraan. Siten esimerkiksi yrityksen velkakapasiteetti eli kyky hoitaa operatiivisella kassavirralla mahdollisen lisävelan hoitokulut tulee punnittavaksi yrityssaneerausmenettelyä vastaavin näkökulmin.
Yritystoiminnan kriittinen tarkastelu tulisi aina sisältää sekä toteutuneiden että ennustettujen kassavirtojen arviointia. Suhdanteiden käänteissä punnitaan yrityksen turvapuskurit sietää vastoinkäymisiä. Yrityksen itsenäisyys liiketaloudellisissa päätöksissään ei ole itsestään selvyys ja rahoittajilla on lain ja sopimusten nojalla oikeus kyseenalaistaa heidän oikeuksiaan vaarantavat päätökset. Yrityksen tulisikin itse jo arvioida ja ennustaa asemaansa näissä neuvotteluissa, joissa kassavirtojen tarkastelusta muodostuu usein keskeisin tapahtuma.

Rahoitusbudjetti operatiivisen johtamisen työkaluna
Operatiivisen johtamisen tueksi voidaan laatia erilaisia budjetteja ja suunnitelmia, mutta yrityksen elinkelpoisuuden kannalta tärkeimmäksi nousee rahoitusbudjetti, joka ilmaisee yrityksen rahoituksellisen liikkumavaran. Täten rahoitusbudjetti ilmaisee, miten toimittajille maksetaan, miten yrityksen lainahakemuksiin todennäköisesti reagoidaan, kuinka nopeasti yritys voi kasvaa, sekä tuottaa informaatiota yrityksen kyvystä maksaa pääoman palautuksia esimerkiksi osinkoina.
Kassavirtojen hallinta on tärkeää erityisesti maksuvalmiuden turvaamiseksi, mutta myös rahoitussuunnittelun vuoksi. Riippumatta yrityksen elinkaaren vaiheesta, sen on kyettävä suoriutumaan maksuvelvoitteistaan. Kassanhallinta ei kuitenkaan toteudu parhaalla mahdollisella tavalla vuotuisen kassavirtalaskelman keinoin. Informaatio kassavarannon muutoksista – olkoon muutos positiivinen tai negatiivinen – tulee tarpeettoman myöhään ja yllätyksellisenä. Pk-yrityksen liikkeenjohto tarvitsee siis päivitettyä tietoa kassavirroista välttääkseen yllätykset. Tällöin huomio kiinnittyy rahoitus- ja kassabudjetointiin.
Rahoitusbudjetin laadintaan liittyy kolme keskeistä valintaa: budjettijakso, tavoiteltu kassavaranto ja ennakoidut tulot ja menot. Tyypillisesti rahoitusbudjetti laaditaan vähintään kuukausittain eritellen tulo- ja menovirrat maksuperustetta noudattaen. Tavoiteltu kassavaranto tarkasteluajanjakson päätteeksi on yrityskohtainen valinta, johon vaikuttavat muun muassa sellaiset tekijät kuin toimialan epävarmuus ja yrityksen strategia. Tarvittavan kassan suuruuden määrittämisessä voidaan ajatella, kuinka monen päivän keskimääräinen myynti voidaan menettää, yrityksen silti säilyessä maksukykyisenä. Lopulta tulojen ja menojen ennakoinnissa on olennaisilta osin kyse ennakoitujen erien välisistä riippuvuuksista. Jos myynti kasvaa 10 prosenttia, kukin kustannuserä ei välttämättä kasva samassa suhteessa esimerkiksi mittakaavaetujen vuoksi.
Rahoitusbudjetti voidaan laatia esimerkiksi ohessa esitettyyn muotoon. Siinä missä kassavirtalaskelma erittelee investointien ja rahoituksen kassavirran, voidaan ne haluttaessa esittää osana kassasta maksuja. Esitystavasta riippumatta rahoitusbudjetin osoittama ylijäämä voidaan budjetoida edelleen liiketoiminnan kehittämiseen ja investointien rahoittamiseen, kustannustehokkuuden parantamiseen maksamalla lainoja pois tai sijoittaa lyhyen aikavälin rahoitusinstrumentteihin. Alijäämäisen kassan tunnistaminen ajoissa mahdollistaa puolestaan edullisemman rahoituksen hankkimisen. Kassa-alijäämä ohjaa myös huomion nopeasti alijäämän syihin kuten ostovelkojen ja myyntisaamisten kiertonopeuksiin, varaston kiertonopeuteen, hinnoitteluun ja alennuksiin.
Rahoitusbudjetti paitsi turvaa maksuvalmiutta, se myös tukee operatiivista johtamista ja ohjaa huomion kohti operatiivisia toimenpiteitä, joilla käyttöpääoman tarvetta voidaan vähentää. Toisaalta menovirtojen ajoittuminen ja niiden suuruuden ymmärtäminen kassabudjetoinnissa edesauttaa myyntitavoitteiden määrittämistä ja asettamista sekä lisärahoitustarpeen tunnistamista. Voidaan jopa sanoa, että ilman kassavirtojen ymmärtämistä ja maksuvalmiuden dynaamista tarkkailua yritystoiminnasta puuttuu perustavaa laatua oleva suunnitelmallisuus.