23. elokuuta 2017

Seura meitä Facebookilla Seura meitä Twitterilla Tilaa syöte

Share/Save

Nollakorko ja negatiivinen korko – vaikutukset sijoittamiseen

Julkaistu 17.1.2017


  • Jarmo Leppiniemi, professori

Maailmantalouden elvyttämiseksi on etsitty monenlaisia keinoja. Nollakorot ja negatiiviset korot ovat vaikuttaneet esimerkiksi korko- ja osakepohjaisiin sijoituksiin, ja muuttuneet kirjanpitosäännökset ovat tuoneet omanlaisia vivahduksia kiinteistö- ja asuntosijoittamiseen. Kysymys kuuluu, kestääkö finanssiala korotonta taloutta.

Sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa keskuspankit haluavat elvyttää hiipuvaa taloutta. Talouden vilkastuttamiseksi tavoitellaan noin kahden prosentin inflaatiota. Deflaatiota pelätään. Keinoksi on keksitty rahan lapioiminen markkinoille, keskuspankkien massiiviset velkakirjojen ostot ja keskuspankkikoron laskeminen niin alas, että investointien on pakko lähteä liikkeelle. Säästetty raha ei tuota, negatiivisen koron myötä se voi jopa vähentyä. Toiseksi saavutuksia on vähän. On odotettu, että Yhdysvallat aloittaisivat ensin paluun normaalimpaan korkomaailmaan. Muutokset ovat kuitenkin hitaita. Koronnostajan valuutta vahvistuu ja nollakorkomaailmaan jäävät saavat devalvaatioedun. Tätä haittaa omalle kilpailukyvylle ei tähän saakka ole suostuttu ottamaan. Toisaalta devalvaatioetukaan ei voi tulla samanaikaisesti kaikille, kun on kyse valuuttojen keskinäisistä hinnoista...

Kirjaudu sisään


Haluatko lukea lisää? Kirjaudu sisään Tilisanomat-lehden tunnuksillasi tai tilaa Tilisanomat tästä . Tilaamalla saat kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän Tilisanomat-lehden sekä tunnukset, joilla pääset lukemaan Tilisanomat sekä Tilitoimistossa -verkkolehtiä. Lehtien arkistot ovat myös käytettävissäsi. Jos yrityksesi on Taloushallintoliiton jäsen, on yritykselläsi automaattisesti yksi jäsenyyteen kuuluva Tilisanomat-tilaus, Tilitoimistossa-lehden tilaus sekä tilaukseen kuuluva verkkolehtitunnus. Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään verkkolehteen alla.

Kirjautuessasi ensimmäistä kertaa verkkolehteen
1. Kirjoita tilaajanumerosi, jonka löydät lehden takakannen osoitekentästä
2. Anna salasanana postinumerosi ja vaihda se omavalintaiseksi kirjautumisesi jälkeen
3. Kirjoita sähköpostiosoitteesi


=Tilaajanumero
=Postinumero ensimmäisen kerran kirjautuessasi
Unohditko salasanasi? Pyydä uusi salasana.
Antti Soro
Antti Soro | 23.5.2017



Kirjaudu sisään
LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute