CTA Paikka

Sinuhen sanoin Niin on ollut ja niin on aina oleva

19.5.2005
pauli
Pauli Vahtera

Melkein kaikki sivilisaatiot maapallolla tuomitsevat ihmisten orjuuttamisen eri muodoissaan. Yritystoimintaan on viimeisen vuosikymmenen aikana pesiytynyt toimintatapoja, jotka muistuttavat orjuutta, ja perustuvat suuren yrityksen kohtuuttomaan etulyöntiasemaan pienyrittäjiin ja henkilökuntaan nähden. Pienyritykset joutuvat tällaiseen orjatyöhön tietämättään ja luottaessaan suuryrityksen maineeseen. Kyse on Suomeenkin rantautuneesta amerikkalaisen bisnestyylin maihinnoususta.

Esimerkkejä. Suuri suomalainen pörssiyhtiö teki tilauksen pienyritykseltä. Pienyritys hankki toimitusta varten raaka-aineita ja laitteita. Pörssiyhtiö peruutti tilauksen. Pienyritys meni konkurssiin.

Suuren kansainvälisen pörssiyhtiön Suomessa toimiva tytäryhtiö teki pienyrityksen kanssa sopimuksen yhteistyöstä. Asian neuvotellut johtaja sanoi, että heillä lakiasiainosasto tarkistaa kaikki sopimukset. Tuodessaan sopimuksen allekirjoitettavaksi johtaja sanoi, että sopimus on ihan sama – siihen on tehty vain pieniä juridisia tarkennuksia. Pienyrittäjä luki sopimusta ja se tuntui aivan vieraalta. Hän vei sen oman juristituttunsa tarkastettavaksi. Sopimusteksti oli muutettu suuryrityksen edut yksipuolisesti vahvistavaksi saneluksi, joka mahdollistaisi pienyrityksen viemisen konkurssiin jopa tilaajan omista virheistä. Tällaisen jälkeen yhteistyön tekemisen edellytyksistä tärkein, luottamus, oli menetetty.

Pörssiyhtiö oli teettänyt pienyrityksellä yhteistyöhankkeen, joka oli onnistunut hyvin. Tästä innostuneena oltiin tekemässä uutta, suurempaa hanketta. Pörssiyhtiö esitti toimituksen hinnaksi määrän, jonka kertominen kymmenelläkään ei jättäisi yrittäjälle euroakaan palkaksi. Hintatason korjaaminen oikeaksi on tällaisen jälkeen mahdotonta.

Suuryritys painosti pienyritystä jättämällä laskut maksamatta. Koska laskutusperuste oli kiistaton, suuryritys maksoi maksun sulkutilille oikeudenkäynnin ajaksi. Pienyritys meni likviditeettikonkurssiin. Myöhemmin suuryritys velvoitettiin maksamaan lasku yrityksen konkurssipesälle.

Kansantalous tarvitsee suuria ja pieniä yrityksiä. Mutta tarvitsevatko pienyritykset suuryrityksiä ja uskaltavatko pienyritykset enää tehdä liiketoimintaa suurten kanssa.

Vielä 1980-luvulla suomalaiset yritysjohtajat ja yrittäjät tekivät herrasmiessopimuksia ilman papereita ja juristeja. Sana piti ja asiat toimivat. 1980-luvun lopun kasinotalous ja sitä seurannut lama muutti yhteiskunnan pelisääntöjä rajusti. Luottamus ja lähimmäisen huomioonottaminen muuttuivat ahneudeksi, itsekkyydeksi ja toisten hyväksikäytöksi. Ahneuden näkyvin ilmentymä ovat olleet johdon optiot ja muut palkitsemiset, jotka liian usein ovat ylittäneet kaiken säädyllisyyden rajat ja kohtuudet.

Olen vuosia kirjoittanut yrittämiseen kuuluvasta virkamiesriskistä, joka voi pahimmillaan epäoikeudenmukaisesti tuhota pienyrityksen ja saattaa yrittäjän elinikäiseen velkavankeuteen. Virkatoimintaan kuuluu kuitenkin yhä enemmän ammattitaitoista välittämistä, jossa pienyritys saa myös aitoa apua byrokratiaongelmiinsa.

Viime vuosina virkamiesriskin on vaarallisuudessaan ylittänyt lakimiesriski, jonka tuhovaikutuksille yhä useampi pienyritys joutuu. Lakimiesriskin ilmentymiä ovat yhä useampiin yrityksiin palkatut omat juristit, joiden ainoa tehtävä on rakentaa juridinen ympäristö yksipuolisesti suuryrityksen edut huomioiviksi. Jos suuryritys myy, ei se vastaa mistään, jos suuryritys ostaa, vastapuoli vastaa kaikesta. Suuryritykset vahvistavat asemaansa valmiilla sanelusopimusehdoillaan, joita on noudatettava, jotta tilausta lainkaan tehdään. Tällaisiin sopimuksiin törmäävät myös tilitoimistot esimerkiksi IT-palveluhankinnoissaan. Yritykset eivät saa sopimuksiin edes kohtuullistamista ja kuluttajansuojaa, jota suuryritykset joutuvat antamaan yksityishenkilöille. Yritysten sopimukset luetaan pilkulleen niinkuin on kirjoitettu, vaikka sopimukseen liittyisi suullisia välipuheita ja epäoikeudenmukaisia taustoja. Suulliset puheet unohtuvat samantien kuin nimet ovat papereissa.

Pienyritysten on käytännössä mahdotonta ajaa oikeuksiaan suuryrityksiä vastaan. Juristikieli on aivan erilaista kuin tavallisen suomalaisen ymmärtämä yleiskieli. Juristeria ei läheskään aina tuota oikeudenmukaista lopputulosta ja hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan voittajan oikeuskulut. Oikeuskulut nousevat suuriksi, koska suuryritys voi ajaa asiaansa vuosia monien huippujuristien voimin. Pienyrityksen rahoista menee iso osa oman juristin palkkioihin ennen oikeudenpäätöstä. Lisäksi oikeusjuttu vie voimavaroja ja henkisiä resursseja yrittäjän tärkeimmästä tehtävästä – yrittämisestä.

Oikeudenkäyttöön on tullut myös ikävä sivujuonne: maksetut lausunnot. Isolla rahalla saa sopivia lausuntoja. Tällaiset lausunnot vaikuttavat päätöksiin sitä enemmän, mitä korkeammalta yhteiskunnan asteikolta lausunnonantajat ovat. Monet professorit saavatkin hyviä lisäansioita lausuntoja kirjoittamalla.

Heikoimmilla suuryrityksiä vastaan ovat pelle pelottomat, keksijät. Suuryritysten johtajat joskus jopa kehuskelevat sillä, ettei keksijöiden tarkoitus olekaan rikastua töillään, vaan rikkaudet on tarkoitettukin heille, jotka hyödyntävät keksintöjä. Keksintöjen kaupallistamiseen tarvittavissa sopimuksissa keksijät ovat heikoilla jopa silloin kun he ovat patentoineet oivalluksensa. Ja silti Suomessa peräänkuulutetaan innovaatioita tulevaisuuden selviytymiskeinona.

Oivalluksiin liittyvät myös kohtuuttomat kilpailukieltosopimukset. Suuryritykset pelkäväät näitä pieniä osaajia ja vaativat, ettei pienyrittäjä saa vuosiin toimia samoissa tehtävissä, joista hänen oivalluksensa on syntynyt. Henkilöihin kohdistuvat kohtuuttomat kiellot voidaan oikeudessa purkaa pätemättöminä, mutta pienyritys eikä pienyrittäjä eivät voi saada suojaa. Pahimmillaan suuryritys vie pienyrittäjältä kaiken maksamatta mitään, mutta silti estää yrittäjän hankkimasta elantoaan siinä, missä hän olisi parhaimmillaan. Tilanteen absurdiutta korostavat suuryritysten johtajien miljoonien eurojen kultaiset kädenpuristukset, joilla he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti mitään tekemättä.

Yksi nykyisen oikeusvaltion suurimpia haittoja pienyrityksille aiheutuu lainsäädännöstä, joka tehdään suuryrityksiä varten ja jota suuryritykset ovat vahvasti itse laatimassa. Tämä lainsäädäntö viedään sellaisenaan läpi yrityskentän myös pienyrityksiin, vaikka pienyritykset eivät edes pääse keskustelemaan lainsäädännöstä. Byrokratiasta on paljon puhuttu, mutta yhtä turmiollista on vaatia samoja työehtoja pienyrityksille kuin suurille. Suuret selviävät työsopimuksista aina rahalla, mutta pienyrityksillä liian usein on edessä yrittäjien omat joustot ja pahimmillaan konkurssit.

Talvella monen suuryrityksen budjettipalaverit pidetään alpeilla tai aurinkorannoilla. Itse budjettien välttämättömyydestäkin voidaan olla montaa mieltä, mutta kaikki tiedämme, että budjetteja tärkeämpiä noissa palavereissa ovat laskettelu ja illanvietot. Kaikki mukana olevat eivät pidä tällaista matkailua oikeana eikä tarpeellisena, mutta eivät uskalla kieltäytyäkään. Ammattitaitoa tärkeämpää alkaakin olla laskettelu- ja seurustelutaidot. Budjettipalavereissa sovitaan kulut. Jotta tällaisten humputtelukulujen määrää voidaan pitää korkeana, on vastaavasti tingittävä alihankintojen ja tilausten hinnoista. Humputtelun maksajina ovatkin tosiasiassa pienyritykset ja tehtaiden liukuhihnoilla ahkeroivat pienet ihmiset. Paradoksaalista tässä leikissä on se, että verottaja hyväksyy alppimatkailun kulut suuryritykselle, mutta jos pienyritys menee lähibaariinsa pitämään omaa kassanriittävyyspalaveriaan, verottaja ei tästä aiheutuvia menoja hyväksy.

Hienosti sanottuna segmentointi on johtanut neljän hinnan markkinoihin. Suuryrityksillä on suuret hinnat, pienyritykset joutuvat myymään samanlaiset suoritteet pienillä hinnoilla. Kolmannet hinnat syntyvät erilaisilla tukijärjestelmillä ja neljännen hintaluokan muodostavat ilmaispalvelut, jotka maksatetaan toisilta kerätyillä verorahoilla. Markkinat jakautuvat yhä selkeämmin suuryrityksiin, pienyrityksiin ja kolmanteen sektoriin. Pienyritysten asema näistä on selkeästi heikoin.

Tällainen eriarvoisuus on lyönyt läpi koko yhteiskunnan. Samaan aikaan kun tavallinen kansalainen viettää kaksi vuorokautta sairaalan käytävällä odottamassa hoitotoimenpiteitä ja vanhuksemme pidetään laitoksissa vaipoissa ja lääketokkurassa, matkustavat suomalaiset huippupoliitikot yksityislentokoneilla neuvottelemaan maapallon vielä ratkaisemattomista ongelmista kaukaisiin maihin. Torjumme tällaiset rinnastukset mielissämme sopimattomiksi, mutta ovatko ne sitä. Ja joutuvatko huippupolitiikot vanhuksina sairastaessaan tasavertaisesti sairaalaan käytäville hoitoa odottelemaan?

Miten pienyritykset voivat päästä tasa-arvoisempaan asemaan suurempiensa kanssa? Tässäkin tarvittaisiin yrittäjäasiamiestä, joka sovittelisi suurten ja pienten yritysten välisten sopimusehtojen kohtuullisuutta. Itse asiassa pienyrittäjä tarvitsee enemmän suojaa kuin kuluttajat, jos aidosti haluamme yritystoiminnan edistyvän Suomessa. Nykyiset ongelmathan johtuvat liian pitkälle viedystä sopimusvapaudesta.

Yrittäjäasiamiestä odotellessa pienyritysten ja niitä palvelevien tilitoimistojen on tehostettava yhteistyötään juridiikassa, hinnoittelussa, toimitusten aikatauluttamisessa ja varajärjestelyissä. Jo se on hyvä alku, että tilitoimistot ottavat nämä sopimusasiat puheeksi asiakkaidensa kanssa ja pyytävät saada nähdäkseen sopimukset ennen allekirjoittamista.  Ja mikä surullisinta – aloittaessaan yrittämisen on luovuttava kahdesta hyvän elämän kulmakivestä – kiltteydestä ja luottamuksesta liikekumppaneihin.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki