Reviisori vai kirjanpitäjä

Kirjoitettu kesällä 1996, ei julkaistu

Kirjanpitotoimiston vastuullinen tuntee olevansa sitten pätevä kun hän on hankkinut itselleen tilintarkastajan tittelin. KLT ei hänelle riitä, vaan hän haluaa olla KHT, HTM, JHTT, CIA, CISA ja ehkä kaikki mainituista. Viime vuosina liiton hallituksen jäsenet ovatkin istuneet kahdella jakkaralla: tilitoimiston ja tilintarkastajan. Tämä on osaltaan johtanut siihen, että meillä on kaikkialla tilintarkastajavalta. KP95-työryhmäraportin yhdeksästä allekirjoittajasta viisi on myös auktorisoitu tarkastaja ja asiantuntijalausujista yhtä lukuunottamatta kaikki viisi.

Tähän maahan riittäisi varmasti sijaa muutamalle asiantuntijalle, jotka ovat kirjanpidon ammattilaisia. Heidän elämänsäkin olisi onnellisempi ja kaikkien muidenkin, sillä käytännön kirjanpitäjän työtä on byrokratisoitu vuosi vuodelta ja sitä tullaan tekemään niin kauan, kunnes kirjanpitäjät saavat itsetuntonsa kuntoon ja ovat omasta työstään ylpeitä. Tätä urasuunnitelmaa tukemaan kirjoitan tämän pakinan.

Reviisorin elämä sopii vain sellaisille, jotka saavat tyydytystä toisten virheistä ja maailman pahuudesta. Jos kaikki on tehty oikein ja hyvin, hän turhautuu, tuntee itsensä tarpeettomaksi ja alkaa vaatia mitä ihmeellisempiä asioita muutettavaksi.

Reviisori ei ole koskaan pitänyt itse kirjanpitoa, mutta teoreettisesti hän on etevä. Siksi hän ei tule ajatelleeksi, että 30 pennin täsmäyseron selvittäminen saattaa viedä aikaa monta päivää ja vaatii tällaisen merkittävän virheen korjaamista. Siksi uusi tase on täynnä toiveunia, joilla ei ole vastinetta käytännössä – tuloslaskelmasta on tullut toivelaskelma: jos kaikki menee jatkossa hyvin, laskelman osoittama tulos saattaa joskus toteutua (syynä ei ole EU, sillä EU-direktiivienkin takana ovat reviisorit).

Reviisori haluaa käyttää valtaa. Siksi hän haluaa, että vaakasuuntaan kirjoitettu tase-erittely kirjoitetaan uudestaan pystysuoralle lomakkeelle.

Reviisori ei luota kehenkään. Kun kaikki inhimillinen elämä johtaa myös virheisiin, kirjanpitäjä haluaa korjata olennaiset virheet. Reviisori taas haluaa virheen korjaamisen mahdollisimman vaikeaksi, jopa niin vaikeaksi että tarkastettavuus heikkenee, koska hän epäilee, että jokainen korjaa oikeaa kirjanpitoa vääräksi eikä virheellistä oikeaksi. Jokainen kassanhoitaja on hänen silmissään rikollinen, joka vaan odottaa tilaisuuttaan kavaltaakseen yrityksen rahat.

Reviisori on luova – kun on kyse toisten tekemistä virheistä. Hän kehittää uudistuksia vastustaessaan riskejä ja virheitä, joita ei voi edes olla olemassa käytännön elämässä. Jos puolet tästä luovuudesta käytettäisiin omien työmenetelmien kehittämiseen, maailmassa ei olisi koskaan pelkoa siitä, että kaksi kuukautta puhtaan tilintarkastuskertomuksen jälkeen tarkastettu yritys menee konkurssiin.

Reviisori haluaa kieltää kaiken, mitä hän ei ymmärrä ja varmuuden vuoksi senkin, minkä hän ymmärtää. Ihminen kävi jo 1960-luvulla tietokoneiden avulla kuussa, mutta kirjanpidossa kaikki tehdään kuten on aina ennenkin tehty viimeiset 500 vuotta. Pergamenttipaperi ja sulkakynä on sentään saanut vaihtua lasertulostukseen, mutta kirjanpidon suorittamistapaa ei ole saanut muuttaa. Jos sata säkillistä laskunauharullia halutaan korvata yhdellä koneellisella tietovälineellä, hän vaatii tietovälineeltä ominaisuuksia, jotka ylittävät tuhatkertaisesti paperirullalta vaaditut ominaisuudet, jotta laskunauharullista ei päästäisi eroon.

Reviisori on vanhoillinen, kaikki muutos on hänelle kauhistus. Hän nauttii vanhoista asioista, pölyisistä tositteista ja papereista. Hän ei ole koskaan käyttänyt menetelmäkuvausta, mutta nostaa suuren äläkän kun menetelmäkuvaus halutaan poistaa kirjanpitolaista. Jos kirjanpitoa halutaan kehittää tehokkaammaksi, luotettavammaksi, informaatiosisällöltään paremmaksi, kirjanpitotyössä helpommaksi, virheettömämmäksi, helpommaksi tarkastaa – hän vastustaa muutosta. Jotta ei tarvitsisi itse muuttaa työtapojaan.

Reviisori ei halua vastata mistään, mutta hän haluaa siirtää vastuun ihmisille, jotka eivät tiedä mistä joutuvat vastaamaan. 98 % tarkastettavien kirjanpitovelvollisten hallituksen jäsenistä ei osaa kirjanpidon hienouksia, mutta silti reviisori kirjoittaa, että hallitus vastaa tilinpäätöksen oikeellisuudesta ja hänellä ei ole siihen mitään vastuuta. Samasta syystä hän vaatii kahta allekirjoitusta jokaiseen tositteeseen, vaikka toinen allekirjoittaja useimmiten ei edes voi tietää, mitä hänet pakotetaan hyväksymään.

Reviisori on solidaarinen kolleegoilleen. Jos hän ei itse ole perehtynyt 1990-luvun työmenetelmiin, hän haluaa, ettei kukaan muukaan saa niitä käyttää. Jos yksi keksii yhden lisäkommervenkin kirjanpitolakiin, hän haluaa että kolleegakin saa oman kommervenkkinsä samaan lakiin. Mitä enemmän reviisoreita on samassa komiteassa, sitä monimutkaisempi lainsäädäntö tästä seuraa, koska kaikki haluavat näyttää osaamisensa ja kaikki kunnioittavat toistensa osaamista. Se se lienee kaikkien 1990-luvun uudistusten vikana. Lakien yksinkertaistamisesta ei jää historian lehdille merkkiä ”tämä on minun tekemä”, koska yksinkertaistaminen poistaa turhat säännökset.

KLT-kirjanpitäjät, olkaamme ylpeitä siitä että olemme KLT-kirjanpitäjiä: parhaita käytännön kirjanpidon ammattilaisia tässä maassa. Myös liiton tulee olla ylpeä jäsentensä osaamisesta: tarkastajat saavat äänensä kuuluviin muutoinkin – olkaamme siis kirjanpitäjiä 2000-luvun uudistuksissa. Kirjanpito on kivaa!