CTA Paikka

Veronkorotus voi estää verorikoksesta tuomitsemisen

17.3.2010
harri
Harri Vento

Rovaniemen hovioikeus on antanut 29.1.2010 (RHO:2010:1) mielenkiintoisen ratkaisun, joka liittyy jälkiverotuksen yhteydessä määrätyn veronkorotuksen vaikutukseen samasta asiasta nostetun veropetossyytteen läpimenoon. Ratkaisu on vielä vailla lainvoimaa, ja asiaa käsitellään korkeimmassa oikeudessa, mutta aiheen ajankohtaisuuden ja mielenkiintoisuuden vuoksi käsittelen sitä poikkeuksellisesti jo tässä vaiheessa.

Asiassa oli kysymys siitä, olivatko A:lle hallinnollisessa verotusmenettelyssä määrätyt veronkorotukset, jotka hän oli maksanut ja joiden maksuunpanosta hän ei ollut valittanut, rangaistuksenluonteisia ja estivätkö ne tuomitsemasta A:ta uudelleen rikosoikeudenkäynnissä syyttäjän syytteen mukaisesti törkeästä veropetoksesta.

Hovioikeus kiinnitti asiassa huomiota siihen, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen ja rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn soveltamisesta. Hovioikeus viittasi perusteluissaan erääseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuun, joka koski suomalaisen henkilön verotusta ja siihen liittyvää rikosasiaa. EIT oli todennut, että harkinnassa täytyy ottaa huomioon teon todellinen luonne. Sen yhteydessä tuli huomioida, että veronkorotuksesta oli määrätty nojautumalla lain yleisiin säännöksiin, joita sovellettiin kaikkiin veronmaksajiin, ja että veronkorotus ei ollut korvausta vahingosta vaan sillä oli rangaistus- tai ehkäisytarkoitus. EIT oli pelkästään näillä perusteilla katsonut, että veronkorotukseen johtanut verovelvollisen menettely oli luonteeltaan rikos Euroopan ihmisoikeussopimuksen tarkoittamassa mielessä ja että seuraamuksen vähäisyys ei estänyt soveltamasta artiklaa.

Rovaniemen hovioikeuden ratkaisemassa tapauksessa oli riidatonta, että A:lle oli määrätty hallinnollisessa veromenettelyssä verotarkastuskertomuksen perusteella maksettavaksi edellä tarkoitettuja veronkorotuksia usealta vuodelta, koska A:n antamissa veroilmoituksissa oli katsottu olleen vääriä tietoja. Syyttäjä oli saman verotarkastuskertomuksen perusteella nostanut A:ta vastaan syytteen törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta.

Hovioikeus lähti siitä, että syyte ja A:lle määrätty veronkorotus perustuvat samoihin tai olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ja ne liittyvät erottamattomasti toisiinsa ajan ja tilan suhteen, vaikka törkeän veropetoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää tahallisuutta. Siten kyseessä olleen syytteen katsottiin olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen tarkoittama uusi syyte rikoksesta, josta A oli jo lopullisesti tuomittu syylliseksi Suomen lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Hovioikeus jätti tutkimatta syytteen törkeästä veropetoksesta (vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos olisi hylännyt syytteen vastaavin perustein). A:n syyksi luettiin kuitenkin kirjanpitorikos.

Jos Rovaniemen hovioikeuden ratkaisussa omaksuttu tulkinta pysyy korkeimmassa oikeudessa, vaikuttaa se merkittävästi veropetoksen tunnusmerkistön rikosoikeudelliseen arviointiin. Verottajan tulisi tällöin ensisijaisesti valita, käyttääkö se veronkorotusta hallinnollisena sanktiokeinona vai haluaako se ajaa veropetosta koskevan rikosjutun. Molemmat eivät voisi toteutua yhtä aikaa, koska tällöin kyse olisi kaksoisrangaistuksesta, mikä ei ole mahdollista. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan KKO:n ratkaisua asiaan.

KäräjiltäUusimmat Artikkelit
Katso kaikki