CTA Paikka

Alikapitalisointi veroriskinä

Alikapitalisointiin liittyy veroriskejä varsinkin konsernitilanteissa, joissa velkojan ja velallisen välillä on etuyhteyssuhde. Alikapitalisointi ei silti yksistään nykyisellään aiheuta merkittävää veroriskiä koron vähennyskelpoisuuden kannalta. Tilanne muuttunee tämän hallituskauden aikana.
17.8.2011

Tomi Viitala veroasiantuntija, KTT Keskuskauppakamari

Konsernin sisäisessä rahoituksessa oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen taloudelliset erot ovat vähäiset, joten verosuunnittelunäkökohdat voivat vaikuttaa rahoitusrakenteen valintaan merkittävästi. Sisäisen rahoituksen vero-optimointi perustuu koron ja osingon erilaiselle verokohtelulle. Vieraalle pääomalle maksetut korot ovat maksajalle verotuksessa vähennyskelpoisia menoja, kun taas omalle pääomalle maksetut osingot ovat vähennyskelvottomia.

Varsinaista verohyötyä koron maksamisesta saadaan konsernitasolla yleensä vasta silloin, kun korkotulo on saajalle alhaisen verokannan alaista tai verovapaata tuloa. Erityisesti kansainvälisesti toimivassa konsernissa on mahdollista vähentää huomattavasti kokonaisverotaakkaa sisäisen rahoitussuunnittelun avulla.

Sisäisessä rahoitussuunnittelussa keskeistä on sen määrittäminen, missä suhteessa konserniyhtiöitä rahoitetaan omalla pääomalla ja konsernin sisäisillä lainoilla. Alikapitalisoinnilla tarkoitetaan tilannetta, jossa yhtiön oman pääoman suhde vieraaseen pääomaan on huomattavan matala.

Alikapitalisointia kuvataan yleensä oman ja vieraan pääoman suhdeluvulla. Esimerkiksi suhdeluku 1:3 tarkoittaa, että yhtiön pääomasta 25 prosenttia on omaa pääomaa ja 75 prosenttia vierasta pääomaa. Alikapitalisointiin liittyy veroriskejä erityisesti konsernitilanteissa, joissa velkojan ja velallisen välillä on etuyhteyssuhde.

Alikapitalisointiin läheisesti liittyviä ilmiöitä ovat niin sanotut välirahoitus- tai hybridi-instrumentit, jotka taloudellisilta ja oikeudellisilta ominaisuuksiltaan voivat asettua oman pääoman ja vieraan pääoman välimaastoon. Verotuksessa tällaisiin rahoitusinstrumentteihin liittyy sekä mahdollisuuksia että riskejä.

Koron vähennyskelpoisuuden rajoitukset

Elinkeinoverolain (EVL) lähtökohtana on elinkeinotoimintaan liittyvistä veloista aiheutuvien korkojen laaja vähennyskelpoisuus. Korkojen vähennyskelpoisuutta koskevan EVL 18 §:n 1 momentin 2 kohdassa on todettu, että vähennyskelpoisuus koskee sellaisiakin korkoja, joiden suuruus riippuu velallisen tuloksesta.

Suomen verolakeihin ei sisälly erityisiä säännöksiä, jotka rajoittaisivat koron vähennysoikeutta elinkeinotoimintaa harjoittavan velallisen verotuksessa. Konsernitilanteissa velasta perittävän koron määrää ja muita lainaehtoja rajoittaa kuitenkin verotusmenettelylain (VML) 31 §:n markkinaehtoperiaate. Huomattavaa on, että markkinaehtoperiaate koskee sekä rajat ylittäviä että kotimaisia tilanteita.

Verotuskäytännössä VML 31 §:ää on sovellettu erityisesti lainasta perittävän koron markkinaehtoisuuden tarkastelussa. Myös korkein hallinto-oikeus antoi vuosikirjaratkaisun 2010:73 koron markkinaehtoisuuden määrittelystä konsernitilanteissa. Ratkaisu lähtee konserniyhtiöiden erillisyysperiaatteesta, jonka mukaisesti koron markkinaehtoisuus tulee lähtökohtaisesti arvioida jokaisen konserniyhtiön osalta erikseen eikä konsernitasolla.

Verotuskäytännössä on lisäksi viime aikoina sovellettu VML 31 §:ää muidenkin lainaehtojen kuin koron määrän tarkasteluun. Jos konserniyhtiöiden väliselle lainalle on sovittu ehtoja, joita ei riippumattomien osapuolien välillä olisi velkasuhteessa sovittu, laina on voitu katsoa oman pääoman ehtoiseksi sijoitukseksi. Näissä tilanteissa VML 31 §:n soveltaminen on perustunut yksittäisen lainasopimuksen ehtojen markkinaehtoisuuden arviointiin.

Kyse ei siis varsinaisesti ole ollut sen arvioinnista, onko konserniyhtiön rahoitusrakenne kokonaisuutena arvioiden markkinaehtoinen vai alikapitalisoitu. On huomattava, että VML 31 §:n soveltamisesta muutoin kuin koron markkinaehtoisuuteen ei toistaiseksi ole julkaistua oikeuskäytäntöä.

Alikapitalisoinnin riskit

Oikeuskäytännössä ei ole puututtu koron vähennyskelpoisuuteen yksinomaan alikapitalisoinnin perusteella. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa on hyväksytty erittäin velkapainotteisiakin rahoitusrakenteita ilman, että koron vähennyskelpoisuutta olisi evätty. Ratkaisussa KHO 1999:19 hyväksyttiin oman ja vieraan pääoman suhdeluvuksi 1:15. Kyseessä oli leasingtoimintaa harjoittava yhtiö, jonka rahoittajana toimi Hollannissa asuva emoyhtiö. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tapauksen olosuhteet huomioon ottaen sisäiselle lainalle maksettavat korot ovat vähennyskelpoisia EVL 18 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan, kun otettiin lisäksi huomioon sovellettavan verosopimuksen syrjintäkieltoartiklaa koskevat määräykset.

Useimmat Suomen solmimista verosopimuksista sisältävät syrjintäkieltoartiklan, joka edellyttää toiseen verosopimusvaltioon maksettujen korkojen olevan yritykselle vähennyskelpoisia samoin edellytyksin kuin kotimaahan maksetut korot. Korkein hallinto-oikeus on lisäksi antanut eräitä muita joko varsin vanhoja tai julkaisemattomia ratkaisuja, jotka ainakin osittain liittyvät alikapitalisointiin.

Periaatteessa korkojen vähennysoikeutta voidaan rajoittaa myös yleisen veronkiertosäännöksen, VML 28 §:n nojalla. Kyseisen säännöksen nojalla keinotekoinen lainajärjestely voitaisiin katsoa pääomansijoitukseksi, jolle maksettu suoritus ei olisi vähennyskelpoista korkoa. Oikeuskäytännön puuttuessa epäselvää on, voisiko alikapitalisointi yksistään johtaa VML 28 §:n soveltamiseen. Koska alikapitalisointi kuitenkin tulee kyseeseen lähinnä konserniyhtiöiden välillä, lienee VML 31 §:n soveltaminen markkinaehtoisuudesta poikkeaviin lainajärjestelyihin joka tapauksessa ensisijainen vaihtoehto.

Se, milloin yhtiön pääomarakenteen ylipäätään voidaan katsoa olevan alikapitalisoitu, on ratkaistava tapauskohtaisesti. Eräänä mittatikkuna voidaan pitää samalla toimialalla toimivien ja vastaavankokoisten yhtiöiden keskimääräistä pääomarakennetta. Tällöin kyse on sen arvioinnista, voidaanko konserniin kuuluvan yhtiön pääomarakennetta pitää markkinaehtoisena.

Käytännössä alikapitalisointiin liittyy mahdollinen veroriski vain tilanteissa, joissa velkoja on muualla kuin Suomessa asuva yhtiö. Kotimaisissa tilanteissa, joissa sekä velallinen että velkoja ovat suomalaisia yhtiöitä, ei alikapitalisoinnista edes yleensä saada verohyötyä eikä siitä aiheudu veronsaajienkaan kannalta haitallista veropohjan murentumista.

Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että alikapitalisointi yksistään ei nykyisellään aiheuta merkittävää veroriskiä koron vähennyskelpoisuuden kannalta. Selkeä alikapitalisointi voinee kuitenkin lisätä riskiä siitä, että yksittäisestä lainasta maksettavan koron vähennyskelpoisuuteen puututaan VML 31 §:n tai vaihtoehtoisesti VML 28 §:n nojalla, etenkin jos lainan voidaan ehdoiltaan muutoinkin katsoa rinnastuvan lähinnä oman pääoman ehtoiseen sijoitukseen. Tällöin lainalle maksettavaa korkoa ei katsottaisi velallisen vähennyskelpoiseksi menoksi vaan omalle pääomalle maksetuksi vähennyskelvottomaksi suoritukseksi ja velallisen veronalaista tuloa oikaistaisiin tältä osin.

Jos velkoja on ulkomainen yhtiö, maksetusta suorituksesta voidaan edellä kuvatussa tilanteessa periaatteessa periä TVL 9 §:n 2 momentin nojalla myös 28 prosentin lähdevero. Velkojan asuinvaltiosta riippuen lähdeveron periminen voi kuitenkin estyä sovellettavan direktiivin tai verosopimuksen vaikutuksesta. Oman kysymyksensä muodostaa suorituksen verokohtelu velallisen asuinvaltiossa, joka tilanteesta riippuen voi aiheuttaa kahdenkertaisen verotuksen riskin.

Tulevaisuuden näkymiä

Kansainvälisesti on yleistä, että koron vähennysoikeutta on rajoitettu. Rajoitukset kohdistuvat usein rajat ylittäviin tilanteisiin, joissa velkavetoisesta verosuunnittelusta saatavat hyödyt ovat merkittävimmät. Erityisesti EU-oikeuden vaikutuksesta eräät valtiot soveltavat vähennysoikeuden rajoituksia myös kotimaisiin tilanteisiin. Rajoitukset koskevat yleensä tilanteita, joissa velkoja ja velallinen kuuluvat samaan konserniin eli kyseessä on konsernin sisäinen laina. Toisinaan rajoitukset soveltuvat kuitenkin myös konsernin ulkopuoliselta taholta otetun lainan korkoihin.

Verotuksen kehittämistä pohtinut Hetemäen työryhmä sivusi väliraportissaan korkojen vähennysoikeuden rajoittamisen tarpeellisuutta elinkeinoverotuksessa. Työryhmä piti korkojen vähennysoikeutta yhtenä keskeisimmistä kansainvälisten konsernien verosuunnittelutekijöistä ja katsoi, että muiden maiden kiristyneiden säännösten myötä Suomen vapaata korkojen vähennysoikeutta todennäköisesti hyödynnetään lisääntyvässä määrin. Toisaalta työryhmä uskoi, että sen ehdottama yhteisöverokannan alentaminen 22 prosenttiin voisi vähentää Suomeen kohdistuvaa korkojen verosuunnittelua. Työryhmä ei käsitellyt korkovähennysrajoitusten käyttöönottamista, mutta katsoi, että sitä olisi syytä tarkastella toisessa yhteydessä.

Valtiovarainministeriön vero-osasto laati keväällä 2009 selvityksen tarpeesta ja mahdollisuuksista rajoittaa korkomenojen vähennysoikeutta elinkeinotoiminnan verotuksessa. Myös Hetemäen työryhmä käytti kyseistä selvitystä tausta-aineistona. Selvityksessä ei otettu lopullista kantaa korkojen vähennysoikeuden rajoittamisen tarpeellisuuteen, mahdollisten rajoitusten sisältöön ja niiden voimaantuloon. Selvityksestä on kuitenkin luettavissa se, että korkovähennysrajoituksia pidetään tarpeellisina estämään rahoitusjärjestelyjä, joissa pyritään ilman liiketaloudellista syytä saavuttamaan veroetuja. Selvityksestä käy varsin selkeästi ilmi myös se, että konsernin sisäiset osakekaupat ja valtaosiltaan velkarahoitteiset Suomeen perustetulla hankintayhtiöllä toteutetut yritys- ja kiinteistökaupat voisivat olla mahdollisten rajoitusten ensisijaisena kohteena.

Nyt uuden hallituskauden aikana on todennäköistä, että Suomessakin otetaan käyttöön jonkinlaiset koron vähennysoikeutta koskevat rajoitukset. Hallitusohjelmassa onkin mainittu, että yritysverosäännösten tarkistamisen yhteydessä selvitetään myös yritysten korkojen vähennysoikeuden rajoitukset.

Kansainvälinen kehitys viittaa siihen, että pelkästään alikapitalisointiin kohdistuvat rajoitussäännökset ovat jäämässä vähemmistöön. Sen sijaan yleisempää on, että rajoitukset koskevat tiettyjä erikseen määriteltyjä tilanteita eli kyse olisi tarkkaan kohdennetuista säännöksistä. Rajoitukset voisivat kohdistua ainoastaan tilanteisiin, joissa suomalaisen yhtiön tulosta siirretään korkoina matalan verokannan maassa sijaitsevaan konserniyhtiöön tai rahoitus on muuten verojärjestelmien epäsymmetrisyyttä hyväksikäyttäen järjestetty siten, että koronsaaja ei maksa tulostaan veroa.

YleisetUusimmat Artikkelit
Katso kaikki