Verottajan kalliiksi tuleva digiloikka

Verohallinto ajaa monivuotista unelmaansa digitalisoidusta Suomesta läpi vaikka väkisin. Vero esittää väitteitä uuden arvonlisäverojärjestelmän hyödyistä YRITYKSILLE ilman yhtäkään päivänvalon kestävää argumenttia. VALTIO tulisi hyötymään uudistuksesta satoja miljoonia perustein, joissa tulot liioitellaan ja menot esitetään selvästi liian pieninä. Yritysten kustannuksista ei piitata. Esitys on pienen ”propellipää”-joukon teknisiä unelmia ilman ymmärrystä, miten yritykset toimivat ja mitä kirjanpidon sekä verotuksen hoitaminen käytännössä on.

Hallitusohjelmassa on kohdassa 2.1 Verotus muuttuvassa maailmassa kappale: ”Yritysten taloushallinnossa siirrytään kohti täydellistä automatisointia ottamalla käyttöön rakenteisessa muodossa oleva sähköinen kuitti ja lasku. Verottajalle mahdollistetaan tarvittavat lainsäädännölliset ja teknologiset keinot, joilla se voi mahdollisimman automaattisesti kerätä digitaalisen alustatalouden toimijoiden tiedot verotuksen käyttöön. Selvitetään arvonlisäveroilmoitusten tietosisällön laajentamista. Verohallinnon tarvitsemiin hallinnon digitalisointia koskeviin ja läpinäkyvyyttä edistäviin kehityshankkeisiin varataan vaalikauden aikana yhteensä noin 30 miljoonan euron rahoitus.” 30 miljoonaa euroa ei riitä edes käsirahaksi, jos Verohallinto saa toteuttaa kv. kokousten antamia unelmia. Rahaa jaetaankin heti lisää – hallituksen alustavan elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaan 14 miljoonaa euroa.

On järkyttävää, että Suomen kansantalouden ollessa sodanjälkeisessä vakavimmassa kriisissä Verohallinto keskittyy byrokratian merkittävään lisäämiseen yritysten kustannuksella. Sen sijaan viranomaiset eivät tee mitään byrokratian vähentämiseksi. Paljon tärkeämpää olisi alentaa yritysten kustannuksia esimerkiksi OmaVeron ja Tulorekisterin käytännön parannuksilla, niin ettei niiden kanssa meni niin paljon aikaa.

Digitalisaatio on tämän päivän taikasana. Se pelastaa Suomen, maaseudun elämän, soten ja myös verotuksen. Digitalisaation kokonaisvaikutuksia ei ole paljoa pohdittu. Jotta Verohallinto saisi kaiken verotustiedon digitaalisesti, on jonkun tehtävä tieto digitaaliseksi. Tiedon tuottaminen ja muuntaminen digitaaliseksi on yritysten ja kansalaisten tehtävä. Työ maksaa palkkamenoina ja palvelujen tuottajien maksuina eikä yrittäjän työaikakaan ole ilmaista.

Digitalisaatio tulee joka tapauksessa, koska se parantaa yritysten kannattavuutta. Se tarkoittaa työvoiman vähentämistä. Mutta turhanaikaisia digitalisaatioita ei pidä tehdä, vaikka se virkakunnasta tuntuisi kuinka kivalta. Hyvin vähän on keskusteltu siitä, että digitalisaatio lisää jonkun verran hyvin palkattuja työntekijöitä, kun samanaikaisesti se lisää merkittävästi työttömyyttä ja yhteiskunnan osattomien määrää. Suomessa hyvin toteutetulla digitalisaatiolla voidaan vähentää julkissektorin työvoimaa, joka siirtyisi yksityissektorille sinne, missä on työvoimapulaa.

Mitä hyötyä kalliista uudistuksesta?

Verohallinto arvioi, että uudistuksen avulla niin sanottu verovaje vähenisi 200 miljoonaa euroa vuodessa. Verovaje (tulkinta 1) on ilmoitetun ja maksetun arvonlisäveron erotus eli veroja maksetaan vähemmän kuin niitä ilmoitetaan. Erotus johtuu yritysten maksuvaikeuksista – maksuviiveistä ja konkursseista. Mikään ilmoitusmenettely ei tätä vajetta vähennä.

Verovaje (tulkinta 2) on kaikkea mahdollista verottajan menettämää harmaasta taloudesta lukueroihin (ei kuitenkaan liikaa maksetut verot).

Verohallinnon pääjohtaja esitti (Tili- ja veropäivät 2021), että alv-ilmoituksen tietojen tuplaaminen vähentää verovajetta 160 miljoonaa. Vaikka itse ilmoitusmenettely pysyy samana. Kolmen miljardin tapahtuman ilmoittaminen verottajalle tuottaa rohkean arvion mukaan vain 211 miljoonaa euroa lisää verotuloja.

Yritykset eivät uudistuksesta saa mitään hyötyä, poikkeuksena tietojen välittäjinä toimivat it-yritykset ja ilmoituksia tekevät tilitoimistot. Verohallinto väittää, että kuittikohtaisella raportoinnilla yritysten saamat hyödyt ylittäisivät pidemmällä aikavälillä euromääräisesti muutoksen aiheuttamat kustannukset. Miten se on mahdollista, kun yritykset eivät hyödy uudistuksesta mitään ja päinvastoin joutuvat maksamaan ilmoittamisen korkeammat kustannukset.

Verohallituksen yhdessä Maailmanpankin kanssa tekemien laskelmien mukaan kehittämiskustannukset olisivat 526 miljoonaa euroa. Vuotuiset käyttökustannukset yrityksille olisivat 194 miljoonaa euroa. Summa summarum: voittoa tulee verottajan mukaan yrityksille niin paljon, että muutoskustannukset tulee maksetuiksi ”pidemmällä aikavälillä”.

Verohallinnon digitalisaatio on vähentänyt työntekijöiden määrän vuodesta 2005 vuoteen 2019 6174:sta 5127:ään (-17 %). Verotuksen kustannukset eivät kuitenkaan ole vähentyneet, vaikka yritykset tekevät valtaosan ilmoitettavista tiedoista digitaaliseen muotoon yritysten itsensä maksamina. Verohallinnon kustannukset ovat nousseet samana aikana 336 miljoonasta eurosta 418 miljoonaan euroon (24 %). Samaan aikaan kuluttajahintaindeksi on noussut 23 prosenttia.

Verohallinnon työntekijöiden kuukauden keskipalkka on noussut vuoden 2005:n 2443 eurosta 3650 euroon (+49 %) eli yli kaksi kertaa kuluttajahintaindeksin nousun (=inflaation). Voidaan sanoa, että yritysten maksama verohallinnon digitalisaatio on siirtynyt Verohallinnon palkkojen korotuksiin.

Byrokratian lisääminen…

Verohallinto käsittelee nykyisin noin miljoona ilmoitusta vuodessa. Tapahtumakohtainen arvonlisäveron ilmoittaminen 3 000-kertaistaa ilmoitettavien tietojen määrän. Pankkitilastoista laskemalla vuodessa olisi 1,2 miljardia ilmoitettavaa laskutapahtumaa sekä 1,9 miljardia ilmoitettavaa korttitapahtumaa.

Käytännössä kaikki korttitapahtumat ovat yritysten kirjanpidon myyntejä. Yritysten ostoja tehdään korteilla paljon (matkakulut, tankkaukset, tarvikeostot, neuvottelukulut jne.). Pahimmillaan kaikki korttitapahtumat joudutaan täydentämään käsityönä veroilmoitusta varten. Tarjolla olevat kuittipalvelut perustuvat enimmäkseen kuittien skannaamiseen. Skannaustulosta voidaan automaattisesti lukea kirjanpitoa varten, mutta se vaatii aina ihmiskäden apua tiedon saamiseksi

luotettavaan kirjanpitoon ja verotukseen. Ehkä 10–15 vuoden kuluttua korttitapahtumat on valmiiksi digitoitu – silloinkin niiden sisältö joudutaan tarkistamaan.

Mutta ei tässä suinkaan kaikki. Kirjanpidossa on hyvityslaskuja, luottotappioita, alennuksia, käteisalennuksia, virheiden korjauksia, vaikka mitä. Myyntilaskun ja ostolaskun toimiva parittaminen onnistuu vain, jos niihin yhdistetään pankin maksutapahtuma joko myyjän tai ostajan tiliotteelta.

Mitä verohallinto tekee kolmella miljardilla ilmoitustiedolla?

Ainakin verottaja voi työllistää henkilökuntaansa, jonka työt ovat vähentyneet, kun yritykset joutuvat tekemään kaiken ilmoittamisen (vieläpä sakon uhalla) sähköiseen muotoon verottajalle.

Tietokoneiden nopeus on nykyään niin suuri, että hetkessä ohjattu robotti poimii sieltä kaikki McDonald´sisa yrityskortilla maksetut lounasateriat, jotka on ostettu sunnuntaipäivänä. Sen jälkeen robotti voi lähettää automaattisesti tiedustelun yritykseen, miten tämä osto liittyy elinkeinotoimintaan. Jos et vastaa, saat sakon. Jos vastaat, verovirkailija käy vastauksen läpi eikä yleensä hyväksy ostoa ja saat sakon.

Nykyisin edes OmaVeroon ei voi laittaa vastaukseen liitteitä, eikä virkailijaa voi lähestyä sähköpostilla, ellei ennen sitä saa virkailijalta siihen lupaa. Verohallinnon byrokratiasta tulee mielenkiintoista, jos vain yritykset joutuvat sopeutumaan muutokseen.

Alkuvaiheessa on tarkoitus ottaa vastaan vain myynti- ja ostolaskuja. Myyntilaskusta määrätään vero, mutta jos myynti menee luottotappioksi tai siitä annetaan alennus, on oikaisut ilmoitettava erikseen. Laskun summaa korjataan käteisalennusten lisäksi vuosi- ja kerta-alennuksilla, pienet erot poistetaan kirjanpidosta mitään ilmoittamatta vastapuolelle, tulee luottotappioiden palautuksia.

Mutta tämä on vasta alkusoittoa. Alle puolen miljoonan euron liikevaihtoon jäävät yritykset voivat tehdä ilmoituksensa vasta maksun jälkeen. Vastapuolella alv-menettely on todennäköisesti erilainen. Todennäköisesti maksuperusteisesti veron maksavat joutuisivat myös lähettämään osto- ja myyntilaskunsa.

Myyjät voivat nyt käsitellä laskut laskun päivämäärän mukaan ja ainakin osan veloituksista siirtää seuraavan kuukauden päiväykselle. Ostaja taas voi vähentää oston suoriteperusteella jo edellisessä kuukaudessa. Myyjän lasku sisältää käteisalennuksen, ostaja käyttää tai ei käytä alennusta. Laskuihin tehdään hyvityslasku tai nykyisin yhä useammin lasku mitätöidään ja lähetetään tilalle uusi. Sillä välillä laskut ovat jo voineet mennä verohallintoon.

Ja vielä. Samassa laskussa voi olla useita eri arvonlisäverokantoja. Ennakkolaskujen alv maksetaan vasta kun raha on tullut tilille ja alv:n saa vähentää, kun lasku maksetaan. Nyt pienet verovelvolliset saavat tehdä alv-ilmoituksen kerran vuodessa tai neljännesvuosittain. Tällaisten myynti- ja ostolaskujen parittaminen ei onnistu, joten joutuvatko kaikki tekemään ilmoitukset kuukausittain. Ja joudutaanko ilmoittamaan myös pankkitapahtumat verottajalle, jotta ilmoitusmenettely voisi onnistua. Pankkitapahtumien siirtäminen verottajalle on vain ajan kysymys sen jälkeen, kun pää on saatu auki.

Eikä tässä läheskään kaikki. Esimerkiksi teleliikenteen laskuihin liittyy oman käytön luontoisetu ja sen alv-vähennyskelvottomuus. Henkilöautokulujen veroa ei saa vähentää. Rakennusalalla on käänteinen arvonlisäveron ilmoittaminen.

Joudutaan pahimmillaan kaksinkertaiseen kirjanpitoon. On yrityksen kirjanpito ja reskontra yritystä ja elinkeinoverotusta varten ja erillinen kirjanpito arvonlisäverotusta varten. Lisätyötä tekevät niin yritykset kuin verohallinto.

Big data (massadata)

Big data eli massadata on erittäin suurten, järjestelemättömien, jatkuvasti lisääntyvien tietomassojen keräämistä, säilyttämistä, jakamista, etsimistä, analysointia sekä esittämistä tilastotiedettä ja tietotekniikkaa hyödyntäen. Big data on yhteisnimitys valtaisille datamäärille, joiden yhteydessä ei voida soveltaa perinteisiä datanhallinnointitapoja.

Uudistuksen varjolla lisätään valvontayhteiskunnan määrää. Yksityisyyden suojasta puhutaan, mutta se ei koske yrityksiä eikä yrittäjiä. Ensin myynti- ja ostolaskut, sitten korttitapahtumat. Mitä sitten? Pankkitapahtumat. Työmaiden verokortteihin sirut, jotka kertovat verottajalle, missä henkilöt milloinkin ovat. Verovalvonnan nimissä autojen satelliittivalvonnan tiedot voidaan siirtää verottajalle osaksi Big Dataa.

Yritykset eivät hyödy tästä ”digiloikasta” mitenkään. Ne ovat vain maksajina. Mutta mitä verottaja tekee näillä miljardeilla tapahtumilla.

Mattivarmaa on, että myynnit ja ostot tulevat erottamaan vuosittain miljoonittain. Jos ero on joka sadannessa laskuparituksessa, tulee siitä neljä miljoonaa eroa. Korttitapahtumissa joka sadas paritusero johtaa kahteen miljoonaan eroon. Erojen määrää joudutaan vähentämään tekemällä paritukseen enemmän klappia euromäärän ja käsittelykuukauden osalta. Silti eroja riittää. Niistä on lähetettävä selvityspyynnöt, jonkun on tehtävä selvitys ja jonkun on verohallinnossa käsiteltävä vastaus. Yhteen selvitykseen menee ainakin puoli työpäivää (yrittäjä, kirjanpitäjä, verovirkailija).

Tämä varmaankin tiedostetaan. Siksi uudistus tullaan myymään kuten entisetkin, ettei ensimmäisen vuoden aikana määrätä eroista veronkorotuksia. Mutta tämä lupaus ei kestä vuoden jälkeen.

Laskutiedoilla ei ole paljoa järkevää käyttöä, jos laskurivejä ei vaadita lähetettäväksi. Laskuriveistä voidaan etsiä hakukoneille yrityksen toimialaan normaalisti poikkeavia hankintoja. Tällaisten poikkeamien luetteloiminen on valtavan suuri työ, ja luetteloa joudutaan päivittäin ylläpitämään. Vaaditaanko sen takia, että kaikissa toiminnoissa on käytettävä yleisen tuotekoodin mukaisia tuotenimikkeitä (EAN-koodit). Nämä nimikkeet ovat kaikille tuttuja kauppojen kassoista. Mutta eivät nimikkeet mene ostojen kirjanpitoon.

Viisasta olisi lähettää verkkolasku sellaisenaan verottajalle, mutta niitä on vain runsas kolmannes kaikista laskuista, ja tämän ison massan ilmoittaminen tulee olemaan ongelma.

Euroopan alueen bigdata voisi paljastaa EU-tukien väärinkäyttäjät ja mafian viemien koronarahastorahojen määrän. Mafialla on parhaat lakimiehet käytössään. Ne varmaan jo ohjeistavat miten bigdatan hakuja voidaan harhauttaa.

Byrokratian merkittävä vähentäminen mahdollista – alv-rajaa korottamalla

15 Euroopan talousalueen maassa arvonlisäverovelvollisuuden raja on ostovoima huomioiden yli 60 000 euroa, viidessä yli 90 000 euroa. Suomessa raja on tämän vuoden alusta ollut 15 000 euroa. Tällä perusteella voi hallinnolta edellyttää, että jos se ajaa tositekohtaisen alv-ilmoittamisen läpi, niin samalla alv-raja on korotettava vähintään 60 000 euroon. Parasta toki olisi lopettaa ilmoitushanke ja korottaa raja eurooppalaiselle tasolle.

Valtio on taitava kehittämään uusia pakollisia vaatimuksia yrityksille ja yrittäjille, mutta yksinkertaistamista se ei osaa eikä eikä edes yritä. Sipilän hallituksen byrokratiatalkoot taisivat jäädä parkkikiekon eri värien sallimiseen. Todelliseen vähentämiseen on mahdollisuus, jos on tahtoa.

Kansalaisaloitteen ”Arvonlisäverottoman myynnin rajan korotus 60 000 euroon vuodessa” läpivienti olisi auttanut pieniä mikroyrityksiä enemmän kuin mikään ilmainen kirjanpitopalvelu. Se vähentäisi mikroyrityksen byrokratiaa puolella, vähentäisi verohallinnon valvonta- ja palvelutyötä ja mahdollistaisi ihmisten työllistymisen yrittäjinä enemmän kuin mikään valtion tukema työllisyyshanke. Aloite ei saanut mediassa lainkaan huomiota, joten sen onnistuminen pienyrittäjävastaisessa Suomessa oli mahdoton urakka. Rajan korottamisen hyödyt ovat kaikki tallella. Ja sen tarpeellisuus tulee entistäkin tärkeämmäksi, jos verottaja ajaa tositekohtaisen alv-ilmoittamisen läpi.

Koronan aiheuttamia vakavia yritysten maksuvalmiusongelmia ratkaistiin mm. mahdollisuudella saada jo maksettu vero korollisena lainana yrityksen käyttöön. Paljon tehokkaampi vaikutus olisi ollut siirtää maksupäivä kuukauden loppuun tai seuraavan kuukauden puolelle. Valtio ei menettäisi siirrossa mitään, koska se ottaa velkaa olemattomalla korolla.

Maksuvalmiuden kannalta merkittävä uudistus olisi se, ettei yritysten välisessä laskutuksessa olisi lainkaan arvonlisäveroa. Tällainen menettely on joissakin EU-maissa käytössä ja Suomessakin rakennusalan alihankinnoissa. Valtion kannalta kyse on nollasummasta, koska myyjä maksaa veron ja ostaja vähentää saman määrän. Myyjän maksuvalmius paranee, mikäli veron maksupäivä on aikaisempi kuin asiakkaan maksupäivä (monet isot yritykset vaativat 2–3 kuukauden maksuaikoja). Samoin ostajan maksuvalmius paranee, jos laskun maksupäivä on aikaisempi kuin alv-päivä eli tavanomaisen 10–14 vuorokauden maksuajan mukaan. Näin ostaja ei joudu maksamaan valtiolle arvonlisäveroa ostolaskun maksun yhteydessä (maksuvalmiussäästö 24 %:n alv:sta on 19,6 %).

Yritys ei saa vähentää kaikkia ostoja arvonlisäverotuksessa (esimerkiksi henkilöautot ja niiden kulut ja edustuskulut). Tällaisten hankintojen vero voitaisiin ilmoittaa kätevästi samalla tavalla kuin EU:n sisäisten hankintojen vero ilmoitetaan ja maksetaan. Toinen mahdollisuus on hyväksyä nämä menot vähennyskelpoisiksi, koska ne ovat elinkeinotoiminnan menoja ja vero maksetaan joka tapauksessa osana työsuhdeauton luontoisedussa. (Nyt autoista arvonlisävero maksetaan kahteen kertaan: ensin osana ostoa ja sen jälkeen osana yrityksen myyntiä. Yrityksen henkilöautokuluista maksama arvonlisävero on 54 % kulujen verottomasta hinnasta.)

Sakkoautomaatti

Verotuksessa mitättömistä, jopa verojen määrään vaikuttamattomista virheistä määrätään 100–15 000 euron sakkoja. Pienet sakot määrää robotti ihmiskäsin koskematta. Sakotusta varten on luotu miinoja, jotka tuovat valtiolle nollaveroista sievoiset sakkokertymät. Esimerkkinä edellä mainittu EU-myynnin laskukohtainen ilmoittaminen seuraavan kuukauden 20. päivänä ja alv-ilmoituksen tekeminen kolme viikkoa myöhemmin 12. päivänä. Tässä kk-ilmoituksessa ilmoitetaan EU-myynti uudestaan. Sakkoautomaatti syntyy, koska tilitoimistot saavat myyntitiedot vasta muun tositeaineiston yhteydessä, jolloin 100 euron sakko määrätään jopa muutaman kymmenen euron EU-myynnistä, vaikka EU-myynti on yritysten välillä verotonta.

Verohallinnossa ehkä jo riemuitaan sakkokertymien monikymmenkertaistumisesta. Pienin sakko nykyään on 100 euroa mitättömistäkin verotukseen vaikuttamattomista virheistä. Voidaan aavistella, että verottajan järjestelmä tulee keräämään vuosittain satoja miljoonia euroja sakkomaksuja. Niistä valittaminen on mahdotonta, koska valittaminen maksaa enemmän kuin pienimmät sakot ovat. Virkamiehet vähättelevät, mitä 100 euroa on, ei mitään. Mutta koska sakko on maksettava myyntikatteesta ja siitä tulee maksettavaksi sekä yhteisövero että arvonlisävero, joutuu yritys 100 euron sakon maksamiseksi maksamaan 293 euroa lisää veroja (oy:n yhteisövero 20 %, myyntikate 15 %).

Suomi EU:n mallimaa – onko se viisautta?

EU:ssa ei ole direktiiviä, joka velvoittaa tapahtumakohtaiseen ilmoittamiseen. On vain työpapereita asiasta. Muutamassa entisessä itäblogin maassa ilmoitetaan liiketapahtumat.

Miksi Suomen pitäisi olla etujoukoissa tällaisten muutosten tekemisessä. Miksei resursseja käytetä EU-muutosten ehkäisemiseen. Olemmehan kokoamme suurempi jäsenmaa hallitusohjelman mukaan.

Vuonna 2001 EU oli tuomassa arvonlisäverodirektiiviä, joka olisi tuhonnut kaiken Suomessa tehdyn sähköisen taloushallinnon kehityksen muuttamalla se laittomaksi. Saimme aikaan intohimoisen taistelun muutosta vastaan. Silloin Suomi oli kokoaan suurempi EU-maa ja sai esityksen kaadetuksi. Onko uskomme omaan osaamiseen kadonnut kuluneitten 20 vuoden aikana?

Näin tulee toimia myös tapahtumakohtaisen alv-direktiivin yhteydessä, jos EU sitä joskus tulee esittämään.

Verohallinnon ”ilmainen” kirjanpitopalvelu

Arvonlisäverouudistukseen liittyen verohallinnolla on suunnitelma tarjota suomalaisille mikroyrityksille käyttöön maksuton kirjanpito-ohjelmisto. Verohallinto hakee poliittista päätöstä hankkeen viemiseksi eteenpäin. Hallituksen ohjelmassa hanketta ei ole mainittu.

Valtiohallinnon ei pidä lähteä kilpailemaan yksityissektorin kanssa palveluissa, joita se ei osaa taloudellisesti ja toimivasti tehdä. Taloushallinnon ammattilaiset muistavat palkka.fi:n alkuvuodet, Verotilin, OmaVeron, Tulorekisterin, osinkojen ilmoittamiseen Lomake.fi:n ja monet muut. Ne eivät toimi kirjanpitäjän kannalta hyvin edes vuosien jälkeen – OmaVeron käyttöönotosta on kulunut jo yli 10 vuotta.

Epäonnistumisten syynä on käytännön kokemuksen puuttuminen yritysten toiminnoista. Virastojen henkilökunta ei pysty toteuttamaan uusia järjestelmiä yrityksen eikä sen kirjanpitäjän näkökulmasta, koska se ei yritysosaamisen vähäisyyden takia ole mahdollista.

Mikään palvelu ei toimi ilman tukea – nyt joudumme jonottamaan verohallinnon puhelinpalveluihin. Jonotusajat on saatu rajattua noin 20 minuuttiin, mutta vain harvoin puhelimeen vastaava osaa vastata kysymykseen. Puhelua siirretään henkilöltä toiselle tai otetaan soittopyyntö. Usein jonotuksesta pudotaan pois. Vaaditaan aika paljon positiivista ajattelua, jos uskomme, että nämä kaikki vaikeudet voitetaan uudessa kirjanpito-ohjelmassa.

OmaVeroon soittavat ovat verotuksen ammattilaisia, mutta ilmaista kirjanpitopalvelua käyttävät ovat maallikkoja niin kirjanpidossa kuin verotuksessa, eivätkä aina osaa edes kysyä ongelmastaan. Tilitoimistot kouluttavat sähköiseen taloushallintoon siirtyvät useamman tunnin henkilökohtaisella koulutuksella, minkä jälkeen asiakkaat voivat soittaa tutulle asioitaan hoitavalle kirjanpitäjälle. Verohallinto ei vastaavaan palveluun pysty tai sitten se ostaa markkinoilta tarvittavan avun.

Ilmaista ei ole mikään. Joku kaiken aina maksaa. Mutta kun valtio tarjoaa ”ilmaista” palvelua, se myös lopettaa alan kehityksen. Kenenkään ei kannata tehdä mitään uutta, vaikka olisi kuinka loistava idea, koska ilmaisuus voittaa aina. Mielenkiintoista on aavistella sitä keskustelua, jota käydään ilmaispalvelujen käyttöoikeusrajasta. Uudet yritykset kasvavat – miten tiedot siirretään uuteen isompia käyttäjiä varten tarvittaviin palveluihin. Siirtoon on kaavailtu standardoitua rajapintaa, joka on toteutettava molemmille osapuolille.

Mitä maksaa veronmaksajille? Me tienataan tällä

”Yhdessä alv-ilmoituksen uudistamisen kanssa lasku- ja kuittikohtaisen raportoinnin on arvioitu pienentävän alv-vajetta yli 200 miljoonalla eurolla vuodessa.”

Eihän tämä mitään maksa. Verohallinnon selvityksessä ”Transaktiokohtainen alv-raportointi” (15.9.2020) kertaluontoiset menot ovat 2,5–3,8 miljoonaa ja siinä on mukana jo sisäiset kustannukset.

Palkkapiste.fi:n versio 1 maksoi tuon puoli miljoonaa euroa. Toimivaan palveluun tarvittiin saman verran maksanut lisäprojekti. Ja se oli vain palkanlaskenta. Pientoimija voi maksaa palkkaa, mutta sen kirjanpito on paljon muuta.

Esitetyt luvut ovat niin pieniä, että tuskin niihin uskoo kukaan edes verohallinnossa, saatikka muualla. Luvut onkin esitetty poliitikkojen harhauttamiseksi. Näin pienellä rahalla saatte näin paljon uutta rahaa hyviin tarkoituksiin.

Jatkuvina kustannuksina on mainittu 0,2 miljoonaa euroa pilvipalveluihin ja 2–5 miljoonaa euroa palvelusta, jonka avulla syntyy ”pienempien alv-velvollisten mahdollisuus hoitaa raportointivelvoitteensa mahdollisimman helposti”.

Verrokkimaiksi on otettu maita, joissa transaktiokohtainen ilmoitusmenettely on: Venäjä, Viro, Puola, Slovakia, Tsekki, Brasilia, Portugal. Harvoinpa Suomessa muutoksia perustellaan sillä, että seurataan Venäjää, entisiä kommunistimaita ja Brasiliaa. Noissa maissa ei tietenkään korruptio, kommunismin jäljet ja epäluottamus vallanpitäjien ja kansan välillä vaikuta mitään.

Mitä maksaa yrityksille?

Kotimaisia tilisiirtoja on maksettu Suomen Pankin tilastojen mukaan yli miljardi kappaletta vuoden 2019 aikana. Tilisiirtojen (saatu, maksettu) perusteella arvonlisäveroilmoitettavien myynti- ja ostolaskujen määräksi voidaan arvioida 1,3 miljardia laskua. Kotimaiset saadut korttimaksut 1,8 miljardia kappaletta on katsottu kaikki kirjanpitoon kuuluviksi myyntituloiksi. Tällä perusteella verottajalle ilmoitettavien korttitapahtumien määrä (saadut maksut, yritysten maksamat tapahtumat) on arvioitu 1,9 miljardiksi.

Verkkolaskujen välittämisestä pankit ja operaattorit ottavat tyypillisesti 0,50 euroa (ilman alv) sekä myyjältä että ostajalta. Korttitapahtumien välittämisestä myyjä maksaa noin 0,20 euroa (+ erilaisia laite- ja vuokramaksuja). Jos laskutiedon erillisestä lähettämisestä maksetaan 0,20 euron maksu ja korttitapahtumien välittämisestä 0,10 euroa, aiheuttaisi arvonlisäveroilmoitusten kuittikohtainen ilmoittaminen yrityksille 400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Arviossa ei ole huomioitu kirjanpitäjän työtä. Jos ilmoituksen hinnat puolittuvat (laskut 0,10 euroa, korttitapahtumat 0,05 euroa) puolittuu myös arvio 224 miljoonaan euroon.

Yrityksiä harhautetaan kertomalla, että ilmoitus etenee vaiheittain ja ensin lähetetään vain myynti- ja ostolaskut. Niillä ei kuitenkaan pystytä tekemään alv-ilmoitusta, mikä on Verohallinnon tavoite. Välityksen menot jakaantuvat suunnilleen puoliksi lasku- ja korttitapahtumien maksujen osalta. Aloittaminen laskutapahtumilla maksaisi yli 200 miljoonaa euroa. Tietoja toki voidaan lähettää OmaVerossa ”ilmaiseksi” naputtamalla laskutiedot sinne. Ilmaista se on, jos tehdyn työn arvoksi katsotaan nolla.

Ajat ovat muuttuneet. Kun Suomessa oli liikevaihtoverolaki, yrityksille maksettiin liikevaihtoveron kantopalkkio tehdyn työn korvaukseksi. Nyt vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän ilmaista työtä.

Verohallinto on esittänyt uskomattoman väitteen, että ”Tulosten perusteella lasku- ja kuittikohtaisella raportoinnilla saavutettavat hyödyt ylittäisivät pidemmällä aikavälillä euromääräisesti muutoksen aiheuttamat kustannukset. Hyötyjinä olisivat erityisesti pienyritykset esitäytetyn alv-ilmoituksen myötä. Yhdessä alv-ilmoituksen uudistamisen kanssa lasku- ja kuittikohtaisen raportoinnin on arvioitu pienentävän alv-vajetta yli 200 miljoonalla eurolla vuodessa.”

Väite on virheellinen, harhauttava ja jopa valheellinen. Esitäytetyn alv-ilmoituksen laatiminen ei ainakaan nykyisen arvonlisäverolain voimassa ollessa ole edes teknisesti mahdollista. Esimerkiksi Taloushallintoliitto on esittänyt, ettei sitä pidä toteuttaa.

Pankkitapahtumien hinnoittelu on noussut erittäin paljon viime vuosina. Yhden maksutapahtuman kustannus mikroyrityksissä ylittää jo euron. Pankkitapahtumatkin saattavat tulla veroilmoitusten piiriin, jos arvonlisäverottaminen tehdään Verohallinnossa. Tätä ei laskelmassa ole huomioitu.

Verkkolaskumaksujen lisäksi erityisesti maksaa tapahtumien kirjanpidollinen käsittely, joka on ongelma etenkin mikroyrittäjien kirjanpitojen hoidossa. Työhön kuuluu sen selvittäminen, kuuluuko tapahtuma tai osa siitä kirjanpitoon, miten se kirjataan ja millainen on alv-käsittely. Usein tämä selvitystyö edellyttää asiakkaan kanssa kommunikointia. Tämän työn tekevät tilitoimistot ja itse ne harvat yrittäjät, jotka osaavat kirjanpitoa ja verotusta riittävästi. Veloitukset ovat nykyisin osa kk-veloituksia, mutta voi arvioida, että tilitoimistokäsittely per ostolasku on 2–5 euroa ja myyntilaskut vähemmän, ehkä puolet ostolaskuista.

On mahdollista tehdä ”valtion verkkolasku”, joka olisi käyttäjälle ilmainen, jos valtio toimii verkkolaskuoperaattorina. Mutta ilmaista se ei olisi veronmaksajille. Tämän valtion verkkolaskun lähettäminen sekä ostajalle että verottajalle samanaikaisesti voisi sekoittaa niin verotuksen kuin kirjanpidon rajulla tavalla erilaisten laskutietojen oikaisujen (hyvitykset, alennukset, mitätöinnit) takia.

Digitalisaation myötä inhimillisyys verotuksessa katoaa. Robotit ovat sokeita inhimillisille erehdyksille ja rangaistukset ovat automaattisia. Väärä tieto väärässä paikassa voi automaation maailmassa johtaa kohtuuttomiin seuraamuksiin. Apulaisoikeusasiamies on katsonut tällaisen menettelyn lainvastaiseksi. Viranomaisen ratkaisu tällaiseen lienee, että muutetaan lakia: kaikki virheet ovat rangaistavia. Sillä veromenettelyn muuttaminen inhimilliseksi poistaisi digitalisaation lisäämisen perustelut radikaalisti huonommiksi.

Ilmoitusten ja maksujen ajankohdat

Arvonlisäveroilmoitusten ja maksujen määräpäivä on ollut vuodesta 2009 alkaen ilmoituskuukauden jälkeisen kuukauden jälkeen 12. päivänä (eli tammikuun maksu- ja ilmoituspäivä on 12. maaliskuuta).

Ilmoitusten myöhästymismaksu on 3 euroa/päivä (korkeintaan 15 000 euroa). Maksun viivästymisestä maksettava korko on 7 prosenttia.

Uudistuksessa on suunniteltu, että myyntilaskut pitää ilmoittaa jo kuudentena päivänä seuraavaa kuukautta, ostolaskujen ilmoittamiselle määräaika olisi koko seuraava kuukausi. Näin Verohallinto ehtisi tehdä alv-ilmoituksen, jonka se lähettäisi yrityksiin hyväksyttäväksi ja maksettavaksi. Aikataulu olisi mahdoton toteuttaa kattavasti. Maksupäivän muuttaminen ei ole ollut esillä. Nähtäväksi jää myös, miten myöhästymismaksu määräytyy (per tosite vai per yhtaikaa ilmoitetut laskut).

Miksi?

Verottaja haluaa reaaliaikatalouden mukaisen verotuksen. Miksi verotuksen ja kirjanpidon pitää olla reaaliaikaeuroista, kun elämä muutoinkaan ei sellaista ole. Kesämökin katon korjauksessa menee kaksi kuukautta ennen kuin remonttiyritys voi lähettää laskun. Sitä ennen maksetaan suunnittelu, kattoaineet, puutavara, ruuvit ja akkuporakoneet. Sekä työntekijöiden palkat. Sitten korjataan ja hankitaan reaaliajassa rautakaupasta puuttuvia tarvikkeita. Sitten illalla yrittäjä tekee kirjanpitoa ja laskuttaa. Ja asiakas maksaa laskun tulevista eläkkeistään.

Etenkin pääkaupunkiseudun tilitoimistoilla on jo pitkään ollut suuria vaikeuksia saada ammattitaitoista työvoimaa. Talvi on edelleen ylityöllistettyä aikaa tilitoimistoissa tammikuusta huhtikuuhun.

Valtio lisää koko ajan uutta työtä ja esittää harhaanjohtavasti, että esimerkiksi kuittikohtainen alv-ilmoittaminen vähentäisi yritysten ilmoittamiseen menevää työaikaa. Veronkorotusten uhalla vaadittavien uusien velvoitteiden toteuttaminen on jatkunut jo yli kolme vuosikymmentä, eikä loppua näy edes yhden vuoden ajaksi. Näin valtio vie velvoitteillaan kaiken sen tuottavuuden lisäyksen, mitä tilitoimistot ovat saaneet automaatiolla ja työmenetelmien kehittämisellä aikaan. Kyse on selkeästi piiloverotuksesta ja verojen lisääminen missä muodossa tahansa on yritysten toiminnalle haitallista.

Verottaja haluaa olla koko ajan mukana yrityksen arjessa – reaaliaikaisesti ottamassa päältä omansa. Miksi?

Verohallinnon alv-kehityshankkeet puhuttavat