Verorikokset – Milloin verosuunnittelu muuttuu rangaistavaksi teoksi

Verohallinto tekee aika ajoin poliisille tutkintapyyntöjä esimerkiksi verotarkastusten havaintojen perusteella. Tutkinnan kohteeksi nousee tällöin kysymys siitä, onko verovelvollinen tai tämän edustaja syyllistynyt mahdollisesti verorikokseen tai muuhun talousrikokseen. Tutkinta saattaa koskea samalla myös taloudellisen neuvonantajan, kuten tilitoimiston roolia tapahtumissa.

Teemu Tomminen, Torsti Lakari 5 min
Tästä on kyse: Veropetos ja verorikkomus ovat eriasteisia verorikoksia, joiden tutkinta voi saada alkunsa esimerkiksi verotarkastuksesta. Verorikosten käsittelyn erityispiirteisiin kuuluu kaksoisrangaistavuuden kielto (ne bis in idem) eli samasta teosta ei voida määrätä sekä veronkorotusta että rikosoikeudellista rangaistusta. Ongelmallista voi myös olla, että verotusmenettelyssä verovelvollisella on velvollisuus antaa Verohallinnolle tietoja, mutta toisaalta, jos käynnissä on rikosepäily ja esitutkinta, epäillyllä ei itsekriminointisuojan perusteella ole velvollisuutta auttaa rikosepäilyn selvittämisessä. Tulkinnanvaraisuuksien vuoksi avustajan käyttäminen on suositeltavaa.
Sisältö on vain tilaajille. Kirjaudu sisään tai tilaa Tilisanomat.
Mainos

Lisää aiheesta

Luetuimmat

Lue Tilisanomien
näytenumero

Tilaa Tilisanomien
lukuoikeus

Liity Tilisanomien
uutiskirjeen tilaajaksi