Digiajan alv-paketti muuttaa yritysten alv-käytäntöjä

EU:n digiajan alv-paketti eli ViDA tuo yrityksille uusia velvoitteita mutta myös helpotuksia. Muutokset tulevat voimaan vaiheittain, ja osa Suomea koskevista ratkaisuista on vielä tekemättä.

Tiina Ruohola 7 min
Jaa WhatsApp-viestinä Kopioi linkki
Tästä on kyse: EU:n digiajan alv-paketti ViDA uudistaa arvonlisäverotusta vaiheittain. Se tuo muutoksia EU-kaupan sähköiseen laskutukseen ja raportointiin, alv-rekisteröinteihin sekä tiettyjen alustojen verotukseen. Osa muutoksista on pakollisia, osassa jäsenvaltioilla on valinnanvaraa. Artikkeli kokoaa yhteen keskeiset muutokset ja kertoo, mihin yritysten kannattaa jo varautua.

VAT in the Digital age -paketti eli ViDA on EU-tason arvonlisäverotusta koskeva muutoskokonaisuus, joka hyväksyttiin jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä keväällä 2025. ViDA-paketissa on kolme erillistä kokonaisuutta, jotka hyväksyttiin kaikki yhdellä kertaa. Kun direktiivimuutos on EU-tasolla hyväksytty, se on saatettava lainsäädännöllä voimaan myös Suomessa. Pakettiin kuuluu kaikille jäsenvaltioille pakottavia säännöksiä, mutta myös valinnanvaraa. Käsittelen tässä artikkelissa sitä, mitä vaihtoehtoja Suomessa vielä on ja toisaalta sitä, mihin yritysten ja taloushallinnon ammattilaisten olisi joka tapauksessa syytä varautua jo hyvissä ajoin ennen lainsäädännön voimaantuloa. Tarkastelen asiaa erityisesti suomalaisten yritysten näkökulmasta pyrkimättä täydelliseen esitykseen kiistatta hyvin laaja-alaisesta kokonaisuudesta.

Valtioneuvoston ylläpitämässä hankesalkussa, josta löytyy tieto kaikista lainsäädäntömuutoksista, ViDA-paketista käytetään termiä digiajan alv-paketti. Digiajan alv-pakettiin sisältyy kolme osiota: EU-kaupan digitaalinen alv-raportointi, sähköinen laskutus ja EU:n sähköinen keskusjärjestelmä alv-tietojen vaihtamiseksi, alustoja koskevien arvonlisäverosääntöjen päivittäminen ja yhteisen alv-rekisteröinnin käyttöönotto koko EU:ssa. Näillä eri osioilla on omat voimaantuloaikansa, ja kaikki paketin osat eivät vaikuta yhtä laajasti eri yrityksiin.

Tämän artikkelin on tarkoitus olla yhteenveto digiajan alv-paketin yrityksille tuomista muutoksista. Artikkelia kirjoitettaessa mistään alv-paketin osiosta ei ole vielä julkaistu edes hallituksen esitysluonnoksia, eikä asiasta tällöin ole myöskään julkaistua Verohallinnon ohjeistustakaan. Artikkeli perustuu EU-tasolla hyväksyttyihin säännöksiin. Kaikista paketin osioista julkaistaan aikanaan Tilisanomissa omat artikkelinsa, kun kotimaiset lainsäädäntöhankkeet ja tehdyt valinnat etenevät.

Laajimmin vaikuttava muutos: EU-kaupan digitaalinen alv-raportointi

ViDA-paketin kenties tunnetuin osa on EU-kaupan digitaalinen alv-raportointi, josta on kuhistu ainakin sosiaalisen median kanavissa. Kokonaisuuteen liittyy edelleen monia käytännön kysymyksiä. ViDA-paketin myötä EU:ssa elinkeinonharjoittajien välistä kauppaa käyvien yritysten on siirryttävä käyttämään verkkolaskudirektiivissä säädettyyn EU-normiin pohjautuvaa sähköistä laskutusta. EU-kaupan pakollisen sähköisen laskutuksen lisäksi EU-myyntilaskujen lähetyksen aikajännettä lyhennetään ja raportoinnista tehdään lähes reaaliaikaista. Muutokset tulevat voimaan 1.7.2030 alkaen.

EU-normin mukainen sähköinen laskutus tulee pakolliseksi kaikille elinkeinonharjoittajien välistä tavara- ja palvelukauppaa käyville yrityksille, eikä jäsenvaltioilla ole mahdollisuutta säätää mitään liikevaihtorajoja tai muita pienyrityksille kohdistuvia helpotuksia. Tällä hetkellä yrityksillä on EU-kaupassa aikaa lähettää lasku tavaran toimitusta tai palvelun suoritusta seuraavan kuukauden 15. päivään asti. Tämä aikajänne lyhenee huomattavasti, ja yrityksillä on tulevaisuudessa tavaran toimittamisen tai palvelun suorittamisen jälkeen vain 10 päivää aikaa lähettää lasku.

Kyse ei siis ole ainoastaan teknisestä muutoksesta, vaan myös monien yritysten sisäisiin prosesseihin tarvitaan muutoksia. Jos laskutus on ulkoistettu, on kysymys myös yrityksen ja laskutusta hoitavan tahon sopimusten ja vastuiden tarkennuksesta. On sovittava vastuut, ja toisaalta pystyä varmistamaan, että myös pienyrityksissä aikarajoista pystytään pitämään kiinni lomakausista riippumatta. Laskun antamisen jälkeen yrityksen on raportoitava Verohallinnolle tietyt, yhteisesti sovitut tietopisteet käytännössä välittömästi. Digitaalisuuteen siirtymisen myötä yhteenvetoilmoituksista eli ESL-ilmoituksista luovutaan samassa yhteydessä.

Jäsenvaltioiden on lisäksi mahdollista säätää ostajan raportointivelvoitteesta. Direktiivi on tältä osin valinnainen, eli ostajan raportointivelvoitetta ei ole pakko säätää. Tällä hetkellä Suomessa ei ole käytössä mitään yhteenvetoilmoitusta EU-ostoista. Jos EU-ostojen raportointivelvoite asetetaan, ostajalla on viisi päivää aikaa raportoida tekemästään ostosta tietyt yhteisesti sovitut tietopisteet.

Vuonna 2024 EU-maiden välisiä tavara- ja palvelumyyntejä ilmoitti 31 204 arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyttä (4,8 %) ja EU-ostoja 117 945 arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyttä (18 %) toimijaa. Toisin sanoen, jos ainoastaan EU-myyntien harjoittajien tulee raportoida, muutos koskee runsasta 31 200 yritystä, kun taas ostojen mukaan otto lähes nelinkertaistaisi vaikutuksen kohteena olevien yritysten määrän. Päätös siitä, otetaanko ostajan raportointi Suomessa käyttöön, tehtäneen seuraavan hallituskauden aikana.

ViDA:n EU-kaupan digitaalinen alv-raportointipaketti ei velvoita jäsenvaltiota muuttamaan kotimaista laskutustaan tai ottamaan käyttöön reaaliaikaista raportointia. Tämän hallituksen toimeksiannosta Valtiovarainministeriössä on tehty selvitystä kotimaisen reaaliaikaisen raportoinnin käyttöönotosta. Tämä on VirTa-hankkeesta erillinen projekti. Mahdolliset päätökset ViDA:n kotimaisen laajennuksen tai VirTa-projektin edistämisestä tehtäneen seuraavan hallituskauden aikana. ViDA ei kuitenkaan vaadi Suomea ottamaan käyttöön kotimaisia laajennuksia, mutta rajoittaa Suomessa tehtäviä valintoja siten, että mahdollisen järjestelmän on oltava yhteensopiva ViDA:n vaatimusten kanssa. ViDA ei rajoita Suomen mahdollisuuksia ottaa kotimaista raportointijärjestelmää käyttöön myöskään EU-aikataulusta poikkeavalla aikataululla.

Yhteisen alv-rekisteröinnin käyttöönotto koko EU:ssa

Yhteisen alv-rekisteröinnin käyttöönotto koko EU:ssa antaa otsikkona ymmärtää enemmän kuin mitä kokonaisuus tosiasiassa sisältää. Tästä pienestä liioittelusta huolimatta tämä kokonaisuus on yritysten näkökulmasta tervetullut yksinkertaistus ja helpotus, selvä askel oikeaan suuntaan. Uudistuksen tarkoituksena on vähentää niitä tilanteita, joissa yritys joutuu rekisteröitymään alv-velvolliseksi muissa EU-maissa. Uudistus ei poista tulevaisuudessakaan kaikkia alv-velvolliseksi rekisteröitymistilanteita, mutta muissa EU-maissa alv-velvolliseksi rekisteröityneet yritykset voivat tarkastella rekisteröintiensä tarpeellisuutta uudelleen 1.7.2028 alkaen.

Suomessa on jo pitkään ollut käytössä laaja käännetty verovelvollisuus niissä tilanteissa, joissa myyjänä on ulkomaalainen yritys ilman kiinteää toimipaikkaa Suomessa tai ilman, että se olisi vapaaehtoisesti hakeutunut täällä verovelvolliseksi (AVL 9 §). Vastaava lainsäädäntö tulee pakolliseksi kaikissa EU-maissa. Laajamittainen käännetty verovelvollisuus vähentää rekisteröitymistarpeita, kun paikallisista ostajista tulee verovelvollisia ulkomaalaisten toimijoiden puolesta. Vaikka Suomessa tämä osa uudistuksesta ei tuo muutoksia, voivat vaikutukset suomalaisille yrityksille näkyä muissa EU-maissa.

One stop shopin eli OSS-järjestelmän käyttömahdollisuuksia laajennetaan. Jo tällä hetkellä esimerkiksi verkkokauppaa pyörittävien yritysten on ollut mahdollista raportoida ja tilittää alv:t eri EU-maihin OSS-järjestelmän kautta. Tämä on vähentänyt merkittävästi yritysten tarpeita rekisteröityä alv-velvolliseksi eri jäsenvaltioissa ja myös kasvattanut jäsenvaltioiden keräämiä verotuottoja. Tulevaisuudessa OSS-järjestelmän kautta olisi mahdollista raportoida myös muun muassa tavaran myynnit asennettuna, tietyt kuluttajille tehtävät paikalliset tavaramyynnit, EU:n sisäisen matkustajaliikenteen yhteydessä kulkuneuvossa tapahtuvat myynnit sekä sähkön, kaasun, lämpöenergian ja jäähdytysenergian toimitukset. Sähkön ja muiden vastaavien toimitusten raportointi OSS-järjestelmässä voi alkaa edellä mainitusta aikataulusta poiketen jo 1.1.2027 alkaen.

Uudistuksen myötä OSS-järjestelmä laajenee kattamaan myös oman tavaran siirrot. Vielä tällä hetkellä oman tavaran siirrot rinnastetaan tavaran yhteisömyyntiin, jota seuraa alv-velvollisuuden synnyttävä tavaran yhteisöhankinta toisessa jäsenvaltiossa. Yhdistettynä edellä mainittuun laajamittaiseen, myös tavarakauppaan ulottuvaan, käännettyyn verovelvollisuuteen, moni alv-rekisteröinti toisissa jäsenvaltioissa voi jäädä tulevaisuudessa turhaksi.

Tämä ViDA-paketin osio koskettaa erityisesti niitä yrityksiä, joilla on jo alv-rekisteröintejä toisissa EU-maissa. Nämä yritykset voivat arvioida alv-rekisteröintiensä tarpeellisuuden tulevaisuudessa ja pohtia myös rekisteröintien purkamista. On myös mahdollista, että alv-rekisteröintitarpeen poistuessa ja hallinnollisen taakan keventyessä osa yrityksistä kokee laajentumisen sisämarkkinalla houkuttelevammaksi, ja muutos tällöin koskettaa myös liiketoimintojensa laajentajia. Jos yrityksellä on toisessa jäsenvaltiossa kiinteä toimipaikka tai sillä on kyseisestä jäsenvaltiosta vientimyyntejä tai yhteisömyyntejä toisiin EU-maihin, voi rekisteröinti olla tarpeen myös tulevaisuudessa.

Alustoja koskevien arvonlisäverosääntöjen päivittäminen

Nimestään huolimatta alustoja koskevien arvonlisäverosääntöjen päivittäminen ei kosketa kaikkia alustoja, vaan muutos koskee lyhytaikaisiin majoituspalveluihin keskittyneitä alustoja kuten Airbnb:tä ja maanteitse tapahtuvan henkilökuljetuspalvelujen myynnin mahdollistavia alustoja kuten Uberia tai Boltia. Suomessa voidaan päättää muutoksen voimaantuloajankohta. Muutos voi tulla voimaan aikaisintaan 1.7.2028, ja jäsenvaltion on saatettava muutos voimaan viimeistään 1.1.2030 alkaen.

Merkittävin muutos on, että sähköisen rajapinnan, kuten markkinapaikan, alustan tai portaalin ylläpitäjän katsotaan tietyin ehdoin ostavan majoitus- tai henkilökuljetuspalvelun myyjältä ja myyvän sen edelleen ostajalle. Menettelyä sovelletaan niissä tilanteissa, joissa lyhytaikaisen majoituspalvelun tai henkilökuljetuspalvelun varsinainen myyjä on muu kuin verovelvollinen, kuten yksityishenkilö tai vähäisen liiketoiminnan harjoittaja. Muutoksen jälkeen alustat ovat verovelvollisia näiden toimijoiden puolesta, eli monet tällä hetkellä verottomat palvelut muuttuvat verollisiksi. Yksityishenkilön tai alv-rekisteriin kuulumattoman myyjän myynti alustalle on muutoksen jälkeen verotonta, mutta alustan myynti majoittujalle tai kyyditettävälle on verollista.

Muutos on merkittävä alustojen lisäksi myös näiden kautta palveluja tarjoaville pienyrityksille ja yksityishenkilöille. Tällä hetkellä arvonlisäveroa suoritetaan ainoastaan alv-velvolliseksi rekisteröityneiden palveluntuottajien palveluista. Suomessa vähäisen toiminnan raja arvonlisäverotuksessa on 20 000 euroa, mutta myös tätä pienemmällä liikevaihdolla on mahdollista hakeutua vapaaehtoisesti alv-velvolliseksi. Alv-velvolliseksi rekisteröityneellä palveluntuottajalla on tekemistään verolliseen liiketoimintaansa liittyvistä hankinnoista vähennysoikeus. Palvelun tarjoava yksityishenkilö tai alv-rekisteriin kuulumaton, vähäisen toiminnan rajan alle jäävä eivät kuitenkaan voi tehdä ostojensa sisältämistä arvonlisäveroista alv-vähennyksiä.

Sekä lyhytaikaiseen majoituspalveluun että henkilökuljetuspalveluihin sovelletaan Suomessa alennettua 13,5 prosentin verokantaa. Sen sijaan monet majoittajien ja kuskien tekemistä hankinnoista saattavat sisältää yleisen 25,5 prosentin kannan mukaisen alv:n. Muutos aiheuttanee pohdintoja siitä, kannattaako majoituspalveluja tarjoavien yksityishenkilöiden tai pienyritysten harkita alv-velvollisuutta.

Majoitus- tai henkilökuljetuspalvelujen ostajan kannalta muutos korottaa hintoja. Kun osto tehdään yrityksen verollista liiketoimintaa varten, voi yritys tehdä alv-vähennyksen. Kun ostaja on yksityishenkilö tai ei-verollisen toiminnan harjoittaja, alv jää osaksi kokonaiskustannusta. Majoituspalvelujen osalta hintoja voi tulevaisuudessa korottaa myös hallituksen kaavailema matkailijavero, johon liittyvä hallituksen esitysluonnos on tätä artikkelia kirjoittaessa lausuntokierroksella. Jos esitys annetaan luonnoksen mukaisena, voivat kunnat tulevaisuudessa päättää säätää 2–5 prosentin suuruisesta matkailijaverosta. Matkailijaveroa voitaisiin alkaa kerätä 1.1.2028 alkaen, ja vero sisällytettäneen tulevaisuudessa myös alv:n veron perusteeseen.

Taustalla oleva EU-tason lainsäädäntö ja eteneminen kotimaassa

Uudistuksen taustalla on komission 8.12.2022 antama ehdotus. Ehdotus sisältää muutoksia alv-direktiiviin 2006/112/EY(COM(2022) 701), neuvoston täytäntöönpanoasetukseen (EU) N:o 282/2011 (COM(2022) 704) ja asetukseen (EU) N:o 904/2010 hallinnollista yhteistyötä koskevien järjestelyjen osalta, (COM(2022) 703). Siltä osin kuin kyse on direktiivitason säätelystä, jokaisessa EU-maassa on siten implementoitava säännökset paikalliseen lainsäädäntöön.

Komissiolla on tekeillä jokaisen paketin sisältämiin muutoksiin liittyvät selittävät huomautukset, jotka julkaistaneen vuoden 2027 aikana. Tällä hetkellä vasta OSS-paketin 1.1.2027 voimaantuleviin muutoksiin liittyen komissio on heinäkuussa julkaissut päivitetyt verkkokauppaan liittyvät selittävät huomautukset ja OSS-järjestelmän ohjeistuksen.

Ensi vuoden huhtikuussa Suomessa järjestettävät eduskuntavaalit vaikuttavat myös meillä tehtäviin valintoihin. Hallituskauden lähestyessä loppuaan on epätodennäköistä, että hallitus tekisi enää ViDA-pakettiin liittyviä linjauksia. Tämänhetkisen tiedon valossa näyttää siltä, että uusia linjauksia voidaan odottaa vasta aikaisintaan uuden hallituksen muodostumisen jälkeen syksyllä 2027.

Mainos
Tutustu koulutuksiin ja ilmoittaudu mukaan!

Lisää aiheesta

Luetuimmat

Lue Tilisanomien
näytenumero

Tilaa Tilisanomien
lukuoikeus

Liity Tilisanomien
uutiskirjeen tilaajaksi