Työaikalain (872/2019) 3 §:n pykälän 1 momentissa määritellään työajaksi työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Matkustamiseen käytettyä aikaa ei 2 momentin mukaan lueta työaikaan, jollei sen voida samalla katsoa olevan työsuoritus.

Työntekopaikalla tarkoitetaan lain esitöiden mukaan mitä tahansa paikkaa, jossa työntekijä suorittaa työnantajan määräämiä tehtäviä. Siten työaikaa voi olla myös muualla kuin työnantajan toimipisteessä työhön käytetty aika. Näin ollen esimerkiksi kotona, asiakkaan luona tai matkustaessa työnantajan määräyksestä tehty työ on työaikaa.

Arvioitaessa sitä, kuuluuko matkustamiseen käytetty aika työaikalain mukaiseen työaikaan, josta maksetaan palkkaa, merkitystä ei ole sillä, perustuuko matkustaminen työnantajan määräykseen, millä kulkuneuvolla matkustaminen tapahtuu eikä sillä, maksetaanko työntekijälle matkaan kuluneelta ajalta erillinen korvaus vai ei. Merkitystä on lain mukaan ainoastaan sillä, katsotaanko matkustaminen osaksi työsuoritusta.

Lain mukaan merkitystä on ainoastaan sillä, katsotaanko matkustaminen osaksi työsuoritusta.

On tärkeää muistaa, että työaikalain ohella työajan ja matkustamiseen käytettävän ajan rajanvetoa ohjaavat työehto­sopimukset, paikalliset sopimukset, työsopimukset ja mahdolliset etätyösopimukset. Työaikalain mukainen työaika ja työsopimuksen mukainen työaika ovat käsitteinä toisistaan eroavia. Ensimmäisellä on merkitystä työajan enimmäismäärän sekä yli- ja lisätyötuntien laskemisessa. Jälkimmäinen sen sijaan ilmaisee ajan, jonka työnantaja on sitoutunut työtä tarjoamaan ja työntekijä työtä tekemään.

Työaikalain 3 §:n mukainen työajan käsite on pakottavaa oikeutta. Siitä ei siis voida työehtosopimuksin tai työsopimuksin poiketa työntekijän vahingoksi. Sopimuksella voidaan kuitenkin määrittää palkalliseksi työajaksi myös sellaista aikaa, joka ei työaikalain määritelmän mukaan sellaista olisi. Hyvin tehty työsopimus sisältää maininnan matkustuksen ehdoista ja mahdollisesta työtehtävään kuuluvasta matkustusvelvollisuudesta sekä siitä, miten matkakulut ja matkaan käytetty aika korvataan.

Luettiinpa matka työajaksi tai ei, työnantajalla voi olla velvollisuus maksaa erillistä korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta ja matkakustannuksista. Matkoista mahdollisesti maksettaviin korvauksiin ja niiden verovapauteen vaikuttaa työaikalain, työehtosopimusten ja työsopimusten ohella verotuslainsäädäntö – erityisesti tuloverolaki (1535/1992) ja Verohallinnon päätökset.

Verohallinnon määritelmän mukaan korvattava työmatka on työntekijän normaalista työmatkasta poikkeava matka. Näin ollen matka kotoa varsinaiselle työpaikalle ei ole verovapaasti korvattava matka, mutta matka kotoa erityiselle työntekopaikalle on. Matkakulukorvausten ohella työntekijä on oikeutettu päivärahaan, jos erityinen työnsuorittamispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä varsinaisesta työntekopaikasta tai työntekijän kotoa. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä molemmista edellä mainituista. Päivärahan saaminen edellyttää myös. että työmatkaan kuluu vähintään 6 tuntia.

Tässä koosteessa kysymyksiä tarkastellaan ainoastaan työaikalain näkökulmasta.

Tapaus 1: Liikkuvat työkohteet

Lukkoseppä ajelee työpäivänsä aikana useissa eri kohteissa asentamassa lukkoja. Asennus yhdessä kohteessa kestää noin tunnin, ja matka asennuskohteesta toiseen vie noin tunnin. Onko ainoastaan asennusaika työaikaa vai myös matka-aika työkohteiden välillä?

Työaikalain esitöiden mukaan työtehtävissä, joissa työntekijä joutuu päivän aikana liikkumaan toimipisteiden, työkohteiden tai muiden työskentelypaikkojen välillä, on matkustaminen erottamaton osa työsuoritusta. Näin ollen tällaisessa tapauksessa matkustaminen kohteiden välillä on katsottava työajaksi.

Kysymys voi olla vaikkapa lukkosepän, sähköasentajan tai siivoojan työstä – tai muusta tehtävästä – jossa siirrytään useita kertoja työpäivän aikana lyhyehköjä matkoja suorituspaikasta toiseen.
Myös EU:n työtuomioistuin on linjannut, että sellaisten työntekijöiden, joilla ei ole kiinteää työn suorittamispaikkaa ja jotka suorittavat työtehtäviään asiakkaiden luona, katsotaan tekevän työtä myös asiakkaiden luokse tehtävien matkojen aikana.

Tapaus 2: Etätyöläisen toimistokäynnit

Helena asuu Nurmijärvellä. Hänen työpaikkansa sijaitsee Kampissa, jossa hän ennen työskenteli päivittäin. Etätöitä Helena on tehnyt suosituksen mukaan jo noin vuoden verran kotonaan. Helena toimii yleisen koronaohjeistuksen mukaisesti ja välttää kontakteja muihin, joten hän käy työpaikallaan vain satunnaisesti ja pikaisesti omalla autollaan kesken työpäivänsä. Helena merkitsee matkaan käyttämänsä ajan työajaksi. Lisäksi Helena laskuttaa matkansa työnantajaltaan. Luetaanko etätyöläisen matka toimistolle työaikaan? Täytyykö työnantajan korvata etätyöläisen matkakustannukset kodin ja toimiston välillä?

Kodin ja työsopimuksessa määritellyn – tai muutoin osaksi työsopimuksen ehtoja vakiintuneen työntekopaikan – välistä matkustamista ei lueta palkalliseen työaikaan. Ei silloinkaan, vaikka työntekijä tekisi pääosin etätöitä ja kävisi työnantajan tiloissa vain satunnaisesti.

Joissain poikkeuksissa kodin ja työpaikan välinen matka voi olla työaikaa. Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos työ on alun perin osoitettu tehtäväksi työnantajan kiinteässä toimipaikassa, ja työnantaja on myöhemmin muuttanut työnteon aloittamispaikan esimerkiksi asiakkaan luokse vaikuttaen näin yksipuolisesti työntekijän kodin ja työpaikan välimatkan pituuteen.

Koronaviruksen aiheuttaman etätyösuosituksen myötä kasvaneessa etätyöskentelyssä ei kuitenkaan ole kysymys tällaisesta työnantajan yksipuolisesta määräyksestä, joka kasvattaisi työntekijän työmatkan pituutta kodin ja työpaikan välillä.

Työnantajalla ei ole työaikalain mukaista velvollisuutta korvata etätyöläisen matkakustannuksia kodin ja toimiston välillä. Työnantaja ei myöskään voi korvata tällaisia kustannuksia verovapaasti. Työntekijä voi kuitenkin vähentää kodin ja työn­tekopaikan välisen työmatkansa kulut omassa verotuksessaan ilmoittamalla ne veroilmoituksessa.

Työnantajalla ei ole työaikalain mukaista velvollisuutta korvata etätyöläisen matkakustannuksia kodin ja toimiston välillä.

Tapaus 3: Matkustaminen vapaapäivänä

Helsinkiläinen Maija kouluttaa työkseen. Joskus koulutus osuu maanantaiaamulle toiselle paikkakunnalle, esimerkiksi Kuopioon. Koska matka kestää viisi tuntia suuntaansa, Maija lähtee matkaan jo sunnuntaina iltapäivällä, jotta saa nukkua yönsä hyvin ja on aamulla reippaana paikalla. Joskus Maija kulkee omalla autollaan ja toisinaan junalla. Junassa Maija yleensä tekee töitä, mutta autoa ajaessa työnteko ei onnistu. Onko Maijan matkustamiseen käyttämä aika työaikaa?

Työaikalain mukaista pääsääntöä – eli sitä, että matkaan käytetty aika ei ole työaikaa, jollei sitä ole pidettävä työsuorituksena – tulkitaan suppeasti. Maijan tapauksessa tulkinnassa on olennaista merkitystä sillä, millainen työsopimus hänellä on, millaista säännöllistä työaikaa työsuhteessa noudatetaan ja mitä työnantajan kanssa on matkustamiseen käytetyn ajan korvauk­sista sovittu. Jos Maija matkustaa säännöllisesti varsinaisen työajan ulkopuolella, on matkustamiseen käytetyltä ajalta voitu sopia maksettavaksi palkkaa.

Jos Maija matkustaa junalla ja hänellä on työantajan kanssa sovitun mukaisesti mahdollisuus työskennellä junamatkan aikana, luetaan matka-aika työajaksi, jolta työnantaja maksaa Maijalle palkkaa. Samoin voi olla, jos Maija pystyy omalla autolla matkustaessaan työskentelemään matkan aikana. Tämä voi kuitenkin olla käytännössä mahdotonta.

Ilman erillistä työnantajan kanssa tehtyä sopimusta – ja siinä tapauksessa, että sunnuntai on normaalitilanteessa ­Maijan vapaapäivä – ei matka-aikaa lähtökohtaisesti lueta työajaksi. Matkustamisen jälkeen, Maijan sunnuntai-iltana Kuopiossa viettämä aika, ei myöskään ole työajaksi luettavaa palkallista aikaa, jollei Maija tuona aikana työskentele sovitusti.

Maija on kuitenkin oikeutettu saamaan matkustamiseen käytetystä ajasta korvauksia, joiden suuruus määrittyy paitsi Verohallinnon päätöksen myös työsopimuksen ja työehtosopimuksen perusteella. Monissa työehtosopimuksissa on määräyk­siä matkustamiseen käytetyn ajan erillisestä korvaamisesta varsinaisten matkakustannusten ja päivärahojen lisäksi.

Tapaus 4: Päivämatkan pituus

Pekka on töissä ohjelmistotalo Bugilisti Oy:ssä. Bugilistin toimipiste ja Pekan koti ovat molemmat Helsingin Kampissa. Pekka määrätään tekemään konsultointikeikka Seinä­joella toimivaan liikuntakeskukseen. Junamatkaan kuluu kolme tuntia per suunta eli yhteensä kuusi tuntia. Voiko työnantaja velvoittaa Pekan tekemään 7,5 tunnin päivän, jolloin Pekan työpäivän pituudeksi tulisi faktisesti 13,5 tuntia, mutta palkkaa maksettaisiin vain 7,5 tunnista?

Työsopimuksessa voidaan määritellä työntekijälle velvollisuus matkustaa tarvittaessa ja työtehtävänsä edellyttämässä laajuudessa. Työnantaja voi direktio-oikeutensa nojalla määrätä Pekan työtehtäviinsä liittyvälle työmatkalle ja tekemään kohteessa 7,5 tunnin mittaisen työpäivän.

Lähtökohtaisesti Pekan tilanteessa työmatkaan kulunut aika ei ole työaikaa, vaan matkustamiseen käytettyä aikaa, josta Pekka on oikeutettu saamaan korvauksia Verohallinnon päätöksen sekä mahdollisten työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa erikseen sovittujen kriteerien mukaisesti. Jos Pekka ja työnantaja ovat niin sopineet ja Pekan työtehtävät sen mahdollistavat, hän voi kuitenkin tehdä junassa töitä. Tuolloin myös matkustaminen on työaikaa ja Pekan palkallisen työpäivän pituudeksi tulee 13,5 tuntia.

Työajan ulkopuolella tapahtuvan matkustamisen kuormitusta on pyritty lainsäädännöllä vähentämään työturvallisuuslain (738/2002) velvoitteilla. Työnantajan on työaikajärjestelyin varmistettava, ettei matkustaminen kuormita työntekijää liikaa. Työnantajan on myös huolehdittava työaikalain mukaisten lepoaikojen toteutumisesta.

Työturvallisuuslakia ollaan vuoden 2021 aikana täsmentämässä ottamalla työajan ulkopuolella tapahtuva matkustaminen työn vaarojen selvityksen ja arvioinnin piiriin. Lakiehdotus käsitellään eduskunnassa arvioilta viikolla 18.

Myös useissa työehtosopimuksissa kiinnitetään huomiota siihen, että työtehtävien edellyttämät matkat tehdään siten, ettei matkaan kulu enempää aikaa, mutta ei toisaalta myöskään enempää kustannuksia, kuin tehtävien hoitaminen vaatii.

Lähtökohtaisesti matka kuitenkin taitetaan sen ajallisesta kulusta huolimatta työnantajan osoittamalla kulkuneuvolla, eikä Pekalla ole oikeutta päättää kulkea työmatkaansa Seinäjoelle autolla junan sijasta ja vaatia tästä matkasta korvauksia, jos työnantaja osoittaa kulkuneuvoksi junan.