Uusi viitenumero käyttöön marraskuussa
Nykyisiä verolajikohtaisia maksuja käytetään epäyhtenäisesti, ja maksujen käyttäminen verolajilta toiselle on ollut yrityksille vaikeasti ennakoitavissa. Yleisellä verojen viitenumerolla maksettu maksu käytetään yrityksen veroihin niiden eräpäivänä. Maksuja ei käytetä tuleviin eriin eivätkä maksut palaudu automaatiossa. Uudistus tuo mukanaan selkeyttä ja ennakoitavuutta – mutta myös uudenlaista ajattelua maksujen kohdistamisessa veroihin.
Yhdellä viitenumerolla maksaminen ei koske henkilöasiakkaita, toiminimiyrittäjiä eikä maa- ja metsätalouden harjoittajia. He maksavat verot nykyisillä verolajikohtaisilla viitenumeroilla.
Myös veronpalautusten käsittelyyn on tulossa useampia muutoksia. Veronpalautusten käyttämistä veroihin vähennetään, jotta maksujen kohdistuminen säilyy selkeämpänä. Jatkossa maksut käytetään veroihin ennen palautuksia, kun maksut on suoritettu eräpäivään mennessä. Tämä vastaa paremmin maksajan tarkoitusta. Kun vero maksetaan ajallaan, palautuksia ei tarvitse enää huomioida maksutilanteessa. Oma-aloitteisten verojen palautusten käsittely yhtenäistyy muiden veronpalautusten käsittelyn kanssa. Uudistuksen ensimmäiset askeleet otettiin lokakuussa, kun oma-aloitteisten veron palautuksen ajankohtaa ja palautusrajaa koskevat valinnat poistettiin. Palautuksia ei voi enää säilyttää tulevien verojen maksamista varten, vaan ne palautetaan viipymättä käsittelyn jälkeen.
Uudistus perustuu veronkantolain (11/2028) muutoksiin, jotka vahvistettiin kesäkuussa (HE 39/2025). Uudistuksen sisältöä on kuvattu tarkemmin artikkelissa ”Tulossa uusi yleinen verojen viitenumero”, joka on julkaistu Tilisanomien numerossa 3/2025.
Muutosten voimaantulo ja siirtymävaihe
Veronkantolain muutokset tulevat voimaan 15.11.2025. Samalla päivitetään Verohallinnon tietojärjestelmiä, minkä vuoksi OmaVerossa ja muissa Verohallinnon järjestelmissä on käyttökatko ajalla 15.11.–17.11.2025. Yritys saa yleisen verojen viitenumeron OmaVerosta tai VeroAPI-rajapinnan kautta viimeistään tiistaina 18.11.2025. Käyttökatkon jälkeen maksut ja palautukset kohdistetaan uuden menettelyn mukaisesti.
Verohallinnon 17. marraskuuta jälkeen lähettämissä päätöksissä on mukana uusi maksuohjeistus, jossa ohjataan käyttämään yleistä verojen viitenumeroa. Ennen muutoksen voimaantuloa lähetettyjen päätösten tilisiirroilla näkyvät vielä verolajikohtaiset viitenumerot. Esimerkiksi yhteisöjen ensi vuoden ennakkoveropäätökset on lähetetty suurelle osalle asiakkaista jo tämän kevään ja kesän aikana, ja niissä maksuohjeena on vielä tuloveron viitenumero.
Muutoksen voimaantulon jälkeen veron maksaminen verolajikohtaista viitenumeroa käyttämällä on edelleen sallittua ja yritys voi noudattaa saamaansa maksuohjeistusta. Verohallinto kuitenkin kehottaa yhteisöjä ja yhtymiä ottamaan yleisen verojen viitenumeron käyttöön heti marraskuussa kaikkien verojen maksamisessa ja lisäämään viitenumero taloushallinnon järjestelmiin, jotta siirtymävaihe useine viitenumeroineen jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Verohallinto kannustaa myös tilaamaan verojen verkkolaskut. Verkkolaskuissa viitenumero muuttuu yleiseksi verojen viitenumeroksi muutoksen voimaantulon jälkeen muodostettavilla verkkolaskuilla, jolloin joulukuusta alkaen ennakoita koskevat verkkolaskut sisältävät uuden viitenumeron.
Yhteisöistä noin 70 prosenttia on ottanut käyttöön verojen verkkolaskut. Verohallinto lähettää tuloveron ja kiinteistöveron verkkolaskut yritykselle, joka on ilmoittanut verkkolaskuosoitteen Tieken verkkolaskuosoitteistoon tai suoraan Verohallinnolle.
Näin uutta viitenumeroa käytetään
Yleisellä verojen viitenumerolla maksetut maksut käytetään veroihin niiden eräpäivänä ja eräpäivien mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Verojen eräpäivät säilyvät ennallaan. Ennen eräpäivää suoritettu maksu näkyy OmaVerossa käytettävissä olevana maksuna.
Verohallinnon määräämissä veroissa, kuten tulo- ja kiinteistöverossa, vero erääntyy verotuspäätökseen merkittynä päivänä ja tuleva maksuvelvoite näkyy OmaVerossa yleensä päätöspäivänä ¹ eli hyvissä ajoin ennen veron erääntymistä. Ennakkoverojen eräpäivä on aina kuukauden 23. päivä.
Oma-aloitteisten verojen yleinen eräpäivä on kuukauden 12. päivä. Kun veroja erääntyy samana päivänä, on maksujen käyttöjärjestys verolajien kesken määritelty veronkantolaissa (6 §) ja tarkemmin Verohallinnon päätöksellä. Maksut käytetään oma-aloitteisten verojen kesken ensin työnantajasuorituksille, sitten arvonlisäverolle, valmisteveroille ja muille oma-aloitteisille veroille.
Maksut kohdistuvat tässä järjestyksessä sekä oma-aloitteisten verojen viitenumerolla että uudelle yleisellä verojen viitenumerolla maksettaessa, eikä käyttöjärjestys ole tässä uudistuksessa muuttunut. Jos maksut eivät riitä kattamaan erääntyneitä veroja, jää käyttöjärjestyksessä viimeisintä verolajia suorittamatta.
Oma-aloitteisten verojen korjausilmoitusten huomioiminen maksutilanteessa
Oma-aloitteisten verojen maksuvelvoitteet perustuvat yrityksen antamiin vero- ja oikaisuilmoituksiin sekä tulorekisteriin annettuihin ilmoituksiin. Tällöin myös maksettavan veron määrän tulisi olla yrityksen tiedossa. Haasteita ilmenee nyt erityisesti tilanteissa, joissa tulorekisteritietojen korjaaminen aiheuttaa muutoksia maksuvelvoitteisiin.
Kun oma-aloitteinen vero ilmoitetaan verokauden yleisenä eräpäivänä tai sen jälkeen, ilmoitettu veron määrä erääntyy maksettavaksi heti. Velvoite ei kuitenkaan näy vielä ilmoitushetkellä OmaVerossa.
Myöhässä annettuun vero- tai oikaisuilmoitukseen tai tulorekisteri-ilmoitukseen perustuva veron määrä tulisi maksaa ilmoituksenantopäivänä enempien viivästyskorkojen välttämiseksi. Myöhässä ilmoitetulle veron määrälle on myös laskettava ja maksettava viivästyskorko. Maksut kohdistetaan ensin veroerälle kertyneisiin viivästyskoroihin, minkä vuoksi viivästyskoron suorittaminen samassa yhteydessä on tärkeää, jotta veron pääomaa ei jäisi avoimeksi. OmaVerossa maksettavan määrän voi laskea saldoennusteella tai käyttää apuna vero.fi-sivun korkolaskuria.
Verolajikohtaisten viitenumeroiden käyttäminen vaatii tarkkuutta
Nykyiset verolajikohtaiset viitenumerot säilyvät yhteisöjen ja yhtymien käytössä, eikä viitenumeroihin tule tässä uudistuksessa muutosta. Verolajikohtaisilla viitenumeroilla maksetut maksut myös kohdistuvat veroihin nykyiseen tapaan. Oma-aloitteisten verojen maksuja ei kuitenkaan enää käytetä maksukuukauden lopussa muiden verolajien erääntyneisiin veroihin, vaan maksu kohdistuu ainoastaan oma-aloitteisiin veroihin.
Koska yritys voi jatkossa maksaa kaikki veronsa yhdellä yleisellä verojen viitenumerolla, Verohallinto ohjaa käyttämään verolajikohtaisia viitenumeroita vain rajatuissa tilanteissa, kuten varainsiirtoveron maksamisessa.
Jos yhteisö tai yhtymä haluaa kohdistaa maksuja verolajikohtaisilla viitenumeroilla, tulee tällöin välttää maksujen suorittamista yleisellä verojen viitenumerolla. Mikäli maksamisessa käytetään sekä yleistä verojen viitenumeroa että verolajikohtaista viitenumeroa, maksun kohdistaminen voi epäonnistua.
Esimerkiksi oma-aloitteisten verojen viitenumerolla kohdistettua maksua ei käytetä maksajan tarkoittamalla tavalla, jos veroon on käytettävissä myös aiemmin suoritettu maksu, joka on tehty yleisellä verojen viitenumerolla.
Esimerkki: Yritys maksaa 11.2. yleisellä verojen viitenumerolla 2 000 euroa ja 12.2. oma-aloitteisten verojen viitenumerolla 1 000 euroa. Yrityksellä erääntyy 1 000 euroa arvonlisäveroa 12.2. Arvonlisäveron suoritukseksi käytetään ensin 11.2. maksettu maksu, jolloin 12.2. maksettu oma-aloitteisten verojen maksu jää odottamaan tulevia oma-aloitteisia veroja.
OmaVeroon tulossa selkeyttä ja uusia toimintoja
OmaVeroon toteutetaan lakimuutoksen lisäksi myös teknisiä uudistuksia, joiden ansiosta maksettujen verojen kohdentumista voi seurata aiempaa selkeämmin. Uuden lainsäädännön myötä maksun käyttöjärjestys yksinkertaistuu, mikä mahdollistaa näkymien sisällön selkeyttämisen. Oheiset kuvat ovat OmaVeron testiympäristöstä, ja niiden sisältö ja kieliasu saattavat vielä muuttua työn edetessä. Kaikki tunnukset, luvut ja päivämäärät perustuvat testidataan.
Verohallinto kartoitti asiakastarpeita syksyllä 2024. OmaVeron muutoksia testattiin kevään ja kesän 2025 aikana kahdessa eri testiryhmässä, joissa oli mukana eri taustoista tulevia asiakkaita. Asiakastestauksissa palaute oli pääosin positiivista, mutta myös korjausehdotuksia saatiin.
OmaVeron etusivu ei muutu. Asiakkaalla säilyy edelleen mahdollisuus maksaa veroja, tarkastella maksutietoja, saldoerittelyä, suoritettuja maksuja ja palautuksia sekä ilmoittaa tilinumero. Lisäksi asiakkaalle voidaan näyttää tietoja käytettävissä olevista maksuista.
Verojen maksaminen ja maksutiedot -näkymässä (kuva 1) näytetään yleinen verojen viitenumero, Verohallinnon pankkiyhteystiedot sekä erääntyneet ja tulevat verot. Näkymässä olevien linkkien kautta voi siirtyä maksamaan veroja tai tarkastelemaan tapahtumia saldoerittelyltä. Myös verkkolaskusopimuksen tiedot sekä verolajikohtaiset viitenumerot ovat saatavilla Verojen maksaminen ja maksutiedot -näkymältä.
Suurin muutos toteutetaan saldoerittelyyn (kuva 2), jossa on jatkossa neljä välilehteä navigoinnin helpottamiseksi.
Verojen maksutilanne -välilehdeltä käyttäjä näkee käytettävissä olevat maksut eriteltyinä sen mukaan, millä viitenumerolla maksu on suoritettu. Yleisen verojen viitenumerolla maksettuja maksuja koskevan paneelin lisäksi sivulla voi asiakkaan tilanteesta riippuen näkyä myös seuraavat verolajikohtaiset paneelit:
- Oma-aloitteisten verojen viitenumerolla maksetut maksut
- Varainsiirtoveron viitenumerolla maksetut maksut
- Valmisteveron vakuusmaksut
Jos maksua ei ole vielä käytetty veroihin, saldo näkyy positiivisena. Erittelystä voi tarkastella käytettävissä olevia maksuja yksitellen. Maksua voi myös pyytää palautettavaksi.
Erittelystä käyttäjälle aukeaa näkymä, josta löytyy maksupäivä, maksettu määrä ja paljonko maksua on vielä käytettävissä. Jos maksua on jo osittain käytetty veroille, Tiedot käytöstä -toiminnosta käyttäjä näkee, mille erille maksua on käytetty.
Kaikkien maksujen käyttötietoja pääsee tarkastelemaan Suoritetut maksut ja palautukset -välilehdeltä, jossa on listattu kaikki maksut (kuva 3). Jokaisesta maksusta voi tarkistaa, mihin se on käytetty valitsemalla Tiedot käytöstä -toiminnon.
Muistilista yrityksille
- Yleinen verojen viitenumero otetaan käyttöön marraskuussa. Muutos koskee osakeyhtiömuotoisia yrityksiä,
muita yhteisöjä ja yhtymiä. Käytä yleistä verojen viitenumeroa verojen maksamiseen ja päivitä se yrityksen taloushallinnon järjestelmään. - Verolajikohtaiset viitenumerot säilyvät ennallaan.
Yrityksen ei suositella käyttävän samanaikaisesti yleistä verojen viitenumeroa ja verolajikohtaisia viitenumeroita, sillä tämä voi johtaa maksujen virheelliseen kohdistumiseen. Verohallinto ohjaa toiminimiyrittäjät, maa-
ja metsätalouden harjoittajat sekä henkilöasiakkaat maksamaan verot verolajikohtaisilla viitenumeroilla.
Yrityksiä ohjataan käyttämään verolajikohtaisia viitenumeroita vain rajatuissa tilanteissa. - Verojen maksutilanteesta kertovaa yhteenvetoa
ei enää lähetetä postitse yrityksille ja yrittäjille. Yhteenvetoa voi tarkastella OmaVerossa. - Verohallinto julkaisee lokakuussa uudistusta kos-
kevan infomateriaalin. Verojen maksaminen uudistuu 2025, tietopaketti yhteisöasiakkaille ja kirjanpitäjille. - Lisätietoa uudistuksesta vero.fi/muutoksia



