CTA Paikka

Selkeä ja toimiva kapitalisaatiosopimus

Kapitalisaatiosopimusten verokohtelu on herättänyt paljon kysymyksiä. Etenkin sopimusten osanosto on saanut paljon huomiota osakseen.
12.3.2013

Jaakko Ossa finanssioikeuden professori, Turun yliopisto

Kapitalisaatiosopimustoiminta poikkeaa perinteisistä säästö- ja sijoitusvakuutuksista muun muassa siinä, ettei kapitalisaatiosopimukseen sisälly vakuutusturvaa. Kapitalisaatiosopimuksessa ei ole vakuutettua henkilöä eikä siten vakuutettua riskiä. Kapitalisaatiosopimus on kuitenkin henkivakuutus ja siten lukeutuu vapaaehtoisiin henkilövakuutuksiin.

Kapitalisaatiosopimuksessa asiakas ja vakuutusyhtiö tekevät sopimuksen, jossa asiakas sijoittaa tietyn pääoman kertamaksuna tai etukäteen sovittuina erinä kapitalisaatiosopimukseen.

Sijoitussidonnaisten säästöjen arvonkehitys perustuu sopimukseen valittujen sijoitusten arvonkehitykseen. Vakuutusyhtiö ei vastaa sijoitussidonnaisten säästöjen eikä niiden arvon määrittävien sijoitusten arvonkehityksestä tai mahdollisesta arvonalentumisesta.

Asiakkaalla on oikeus saada kertynyt pääoma takaisin sopimuksessa mainittuina päivinä. Pääomasta voi tehdä  osanostoja ja sopimusaikaa voidaan myös muuttaa osapuolten yhteisellä päätöksellä.

Kapitalisaatiosopimuksen sijoituskohteet ovat vakuutusyhtiön omaisuutta, joihin kohdistuvia oikeuksia vakuutusyhtiö myös yksin hallinnoi. Sijoitukset liittyvät sopimukseen ainoastaan laskennallisesti. Sijoituskohteiden tuotot maksetaan vakuutusyhtiölle eikä sopimuksen tekijällä ole välitöntä oikeutta näihin tuottoihin, vaan niillä hyvitetään sopimuksen mukaisesti kapitalisaatiosopimuksen pääomaa.

Verokohtelun vaihtoehdot

Kapitalisaatiosopimukseen perustuva, luonnollisen henkilön saaman suorituksen verotuksesta ei ole olemassa nimenomaisia verosäännöksiä. Selvää on kuitenkin se, että kapitalisaatiosopimuksen tuotto verotetaan pääomatulona. Mielenkiintoisempi kysymys onkin se, miten sopimuksen osanostoja kohdellaan verotuksessa. Seuraava esimerkki hahmottaa osittaisen takaisinoston verokohtelun vaihtoehtoja.

Verohallinnon ohjeessa 1.2.2000 (nro 3124/31/99) todetaan, että vakuutusala soveltaa tällä hetkellä säästövakuutuksen takaisinostoon kahta käytäntöä:

1. Vakuutussuoritus katsotaan kokonaan verovapaaksi, jos takaisinosto ei ylitä maksettujen vakuutusmaksujen määrää. Tuotto verotetaan vasta, kun säästösumma vakuutusehtojen mukaan maksetaan.

2. Jokaisessa takaisinostossa suhteellinen osuus katsotaan tuotoksi ja verotetaan takaisinostovuonna.

Edelleen Verohallinnon ohjeessa todetaan, että TVL 35 § ei määrittele yksiselitteisesti, mikä on oikea menettely. Verohallinnon ohjeen mukaan takaisinostolla saadusta määrästä syntyy ostovuonna verotettavaa tuloa vain, jos takaisinostettava määrä ylittää vakuutetun maksamat vakuutusmaksut. Tätä periaatetta on sovellettu verotuskäytännössä myös kapitalisaatiosopimusten osanostoihin. Yllä mainittujen kohtien b ja c mukainen verotus voi johtaa sellaiseen tilanteeseen, että ”tuotosta” joutuu maksamaan veroa, vaikka tuottoa ei ole tosiasiallisesti syntynyt. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun sopimuksen päättyessä kapitalisaatiosopimuksen pääoman arvo on alhaisempi kuin sopimuksen
alussa.

Koska säästövakuutuksesta tai kapitalisaatiosopimuksesta aiheutunut tappio ei ole vähennyskelpoinen, voisi b- ja c-kohtien mukainen verotus johtaa siihen, että sopimuksen todellinen verorasitus nousisi normaalia pääomatuloveroa korkeammaksi, mitä ei voida pitää hyväksyttävänä.

Varallisuuserien vaihdot

Kapitalisaatiosopimuksen sisällä sijoituskohteiden vaihto ei realisoi veroseuraamuksia kapitalisaatiosopimuksen omistajalle. Kapitalisaatiosopimuksen sisällä sijoitustoimintaa voi siten harjoittaa ilman verovaikutuksia. Vasta kun kapitalisaatiosopimuksesta nostetaan varoja, sopimuksen omistajalle voi realisoitua veroseuraamuksia.

Kirjanpitokäsittely ja elinkeinoverotus

KILAN päätöksen 1754/4.10.2005 mukaan koska sijoitussidonnaisen kapitalisaatiosopimuksen tuotot eivät ole vakuutuslaitoksen takaamia, tuotot tuloutetaan sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuottona sitä mukaa, kun sopimuksesta on saatu suorituksia vakuutusyhtiöltä. Muu mahdollinen tuotto kirjataan vasta siinä vaiheessa, kun sijoitus päättyy. Jollei sopimuksessa ole suojaa negatiiviselle kehitykselle, sijoituksesta pitää tehdä arvonalentumiskirjaus KPL 5:13 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä. Jos kapitalisaatiosopimus on EVL:n mukaista vaihto-omaisuutta, tulee sovellettavaksi EVL 28 §:n mukainen ns. epäkuranttiusvähennys. Rahoitusomaisuudesta ei ole mahdollista tehdä verotuksessa epäkuranttiusvähennystä.

Yllä mainitussa päätöksessä ei otettu mitenkään kantaa kapitalisaatiosopimuksen osatuloutukseen. Sijoitussidonnaisen kapitalisaatiosopimuksen osalta todettiin vain se, että kapitalisaatiosopimuksen tehneen henkilön ei voida katsoa saaneen tuottoja hallintaansa ennen sopimukseen perustuvien suoritusten maksamista.

Sen sijaan osanosto oli esillä KILA:n ratkaisussa 28.4.2009 nro 1836. Tältä osin KILA totesi, että se ei näe estettä sille, että tuoton sijasta sopimuksen tekijälle palautettaisiin pääomaa, jos se perustuu osapuolten väliseen sopimukseen. Tällöin pysyvien vastaavien sijoitusten asianomaisesta alaerästä vähennetään palautettu määrä maksettuihin vakuutusmaksuihin (ts. sijoitettuihin varoihin) saakka. Jos takaisinosto ylittää sijoitetut varat, on ylimenevä osa kirjattava tuotoksi. Näin on käsitykseni mukaan toimittu elinkeinoverolain mukaisessa verotuskäytännössä. KILA:n linjausta tukee myös se, että kapitalisaatiosopimus on nimenomaan pääoman palautusta koskeva sopimus.

Tulolähdejako

Mikäli yhtiön pää- tai sivutoimialana on sijoitustoiminta ja yhtiö sijoittaa rahavarojaan sijoitussidonnaiseen kapitalisaatiosopimukseen, tulee kapitalisaatiosopimuksen kuulumista elinkeinotoiminnan tulolähteeseen tarkastella samalla tavalla ja samoilla kriteereillä kuin yhtiön käydessä kauppaa esimerkiksi arvopapereilla tai sijoitusrahastoilla.

Yhtiö voi tehdä kapitalisaatiosopimuksen sisällä itsenäisesti sijoituspäätöksiä sopimuksen ehdoissa esitettyjen vaihtoehtojen välillä. Kun yhtiöllä on jopa mahdollisuus menettää koko sijoituksensa, sijoitussidonnainen kapitalisaatiosopimus täyttää elinkeinotoiminnan kriteerit riskin ja arvonvaihtelun osalta. Vaikka kapitalisaatiosopimus olisi tehty pitkäksi määräajaksi, sillä ei ole tulolähdejaottelun kannalta merkitystä vaan sillä, miten kapitalisaatiosopimuksen sisällä yhtiö käy sijoituskohteilla kauppaa. Määräajan pituudesta huolimatta sopimuksenottaja voi milloin tahansa irtisanoa sopimuksen, joten sopimus on helposti muutettavissa rahaksi.

Käsitykseni mukaan sillä perusteella, että yhtiön sijoitustoiminnan kohteena on sijoitussidonnainen kapitalisaatiosopimus, ei voidakaan pelkästään perustella sitä, että kyseinen varallisuuserä ei kuuluisi elinkeinotoiminnan tulolähteeseen. Tulolähderatkaisua tehtäessä sillä ei ole merkitystä, missä kohdin sijoituksen mahdollinen tuotto realisoituu yhtiön verotettavaan tuloon. Tältä osin kysymys on puhtaasti jaksotuskysymyksestä eikä siitä, mihin tulolähteeseen tietty hyödyke mahdollisesti kuuluu. Kapitalisaatiosopimuksen luonteeseen kuuluu, että tuoton verotus realisoituu vasta kun se on syntynyt lopullisesti.

Mikäli yhtiön toimialana ei ole sijoitustoiminta, sijoitussidonnainen kapitalisaatiosopimus voi tällöinkin kuulua yhtiön elinkeinotoiminnan tulolähteeseen ja sen sisällä esimerkiksi vaihto-omaisuuteen, mikäli kapitalisaatiosopimuksen sisällä käydään kauppaa eri sijoitusinstrumenteilla vähintään elinkeinotoiminnalta pidettävältä arvopaperikaupalta edellytettävässä laajuudessa. Lähtökohtana verokohtelussa tulisi olla toiminnan tosiasiallinen luonne eikä se, miten asia on muodollisesti esimerkiksi yhtiöjärjestyksessä määritelty.

Sijoitussidonnainen kapitalisaatiosopimus saatetaan katsoa helposti vaihto-omaisuuden sijasta rahoitusomaisuudeksi. Keskeistä on todeta, että kapitalisaatiosopimus tulee katsoa henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvaksi varallisuuseräksi vain poikkeuksellisesti. Keskeisenä argumenttina tässä on se, että kapitalisaatiosopimusta voidaan käyttää yhtiön rahavarojen kassanhallintakeinona erityisesti sen vuoksi, että sopimus on näennäisestä määräaikaisuudestaan huolimatta käytännössä koska tahansa muutettavissa rahaksi. 

Toisaalta on hyvä muistaa, että alun perin rahoitusomaisuutena pidetty kapitalisaatiosopimus katsotaan nopeammin kuin vaihto-omaisuus henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvaksi, mikäli yhtiöllä ei ole dokumentoitua näyttöä rahoitusomaisuuden varaamisesta esimerkiksi  liiketoiminnan kehittämiseen.

Luonne ratkaisee

Edellä lausutun perusteella katson, että sijoitussidonnaisen kapitalisaatiosopimuksen osanoston verokohtelussa tulee pääpainoa antaa kapitalisaatiosopimuksen luonteelle. Kapitalisaatiosopimus on kertyneen pääoman takaisinmaksua tarkoittava sopimus eli pääoman takaisinmaksusitoumus, mistä johtuen ensi sijassa pääoma maksetaan takaisin. Näin ollen verotuksessa ei ole käsitykseni mukaan mitään perusteita siihen, että sopimuksen luonne sivuutettaisiin verotuksessa. Lähtökohtana on, että siviilioikeudelliset oikeustoimet sitovat myös vero-oikeudessa.

Mikäli asiaan halutaan puuttua, tulisi se tapahtua lainsäädäntöteitse. Tällöinkään ei ole mahdollista sivuuttaa valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä – perusteltuja odotuksia ja omaisuudensuojaa. Käsitykseni mukaan lainsäädäntöteitse asiaan tulee puuttua ainoastaan siinä tapauksessa, että mahdollisina ongelmakohtina pidettyihin kysymyksiin ei ole mahdollista puuttua esimerkiksi veronkiertosäännöksellä. Kapitalisaatiosopimuksissa ei ole käsitykseni mukaan veronkiertoon liittyviä piirteitä, vaan kysymys on vain tulon jaksottamiseen liittyvästä kysymyksestä. 

Verokohteluvaihtoehtoja punnittaessa tulee ottaa huomioon edellä esitetyn lisäksi erityisesti veronmaksukyky ja realisointiperiaate. Pääoman palauttaminen ei sellaisenaan merkitse vielä veronmaksukyvyn lisääntymistä. Veronmaksukykyä tulee tarkastella nimenomaan siitä näkökulmasta, onko verovelvollinen saanut tuloa eikä siten, onko verovelvollinen ylipäänsä saanut rahavaroja.

Kapitalisaatiosopimukset ovat olleet Suomen markkinoilla jo toistakymmentä vuotta ja niiden verokohtelu on käytännössä vakiintunut yllä esitetyllä tavalla. Kapitalisaatiosopimusten vaihtoehtoiset verotustavat ovat teoreettisesti mielenkiintoisia. Pidän kuitenkin nykyistä verotuskäytäntöä selkeänä ja toimivana.

 

Kapitalisaatiosopimuksen sijoituskohteet ovat vakuutusyhtiön omaisuutta.

 

Esimerkki:

Jos verovelvollinen on sijoittanut kapitalisaatio­sopimukseen esimerkiksi
150 000 euroa, ja sen arvo on noussut 50 000 euroa, sijoituskohteen arvo on 200 000 euroa. Mikäli verovelvollinen ottaa kapitalisaatiosopimuksesta (osanosto) itselleen 50 000 euroa, verokohteluvaihtoehtoja on esitetty ainakin seuraavat kolme:

A. Suoritukset sijoitetun pääoman määrään saakka (tässä 150 000) käsitellään pääoman palautuksena, joten 50 000 euroa tässä tapauksessa ei olisi verotettavaa tuloa. 50 000 euron pääomanpalautuksen jälkeen sijoituksen hankintameno on 100 000 euroa.

B. Suoritus jaetaan takaisinostossa tai osanostossa pääomanpalautukseen ja tuottoon siten, että suhteellinen osuus jokaisessa takaisinostossa katsotaan tuotoksi. Tässä tapauksessa pääoman­palautusta olisi 37 500 euroa ja pääomatulona verotettavaa tuottoa 12 500 euroa.

C. Suoritusta pidetään ensisijaisesti tuottona ja jos jaetaan enemmän kuin kertynyt tuotto, ylimenevä osuus on pääoman palautusta. Tässä tapauksessa 50 000 euroa verotettaisiin kokonaan verotettavana pääomatulona.

 

Kapitalisaatiosopimus

  • Sopimuksen arvonkehitys perustuu sopimukseen valittujen sijoitusten arvonkehitykseen
  • Asiakkaalla on oikeus saada kertynyt pääoma takaisin sopimuksessa mainittuna aikana
  • Kapitalisaatisopimuksen sijoituskohteet ovat vakuutusyhtiön omaisuutta ja sijoituskohteiden tuotot maksetaan sille
  • Ei sisällä vakuutuksellisia ominaisuuksia, kuten sopimuksen haltijan henkivakuutusta
  • Kapitalisaatiosopimuksen sijoituksiin sisältyy normaalit sijoitusriskit

 

 

VerotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki