Yksi väärä tosite riittää rikokseksi
Korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen KKO 2008:32 kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön täyttymisedellytyksistä. Ydinkysymys tapauksessa oli se, kuinka laajamuotoista virheellisten tai väärien kirjausten tulee olla, että niiden voidaan katsoa kirjanpitorikoksen edellyttämin tavoin olennaisesti vaikeuttavan oikean kuvan saamista kirjanpitovelvollisen taloudellisesta asemasta ja tilanteesta.
Tapauksessa A oli osakeyhtiön edustajana merkinnyt yhtiön kirjanpitoon väärän tiedon kirjaamalla kuluksi 120 000 markan eli noin 20 000 euron määräisen tekaistun laskun ja jättänyt kirjaamatta kaksi määrältään pienempää liiketapahtumaa. RL 32:9a §:n mukaan törkeä kirjanpitorikos voi toteutua, jos kirjanpitoon vietyjen väärien tai harhaanjohtavien tietojen määrä on huomattavan suuri, ne koskevat suuria summia tai ne perustuvat sisällöltään vääriin tositteisiin. Juridisena ongelmana asiassa oli se, että tässä lainkohdassa ei kuitenkaan täsmennetä sitä, mitä esimerkiksi suurilla summilla tarkoitetaan.
Korkein oikeus tukeutui pykälän säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (HE 53/2002 vp s. 33). Sen mukaan yksikin virheellinen merkintä riittää tunnusmerkistön täyttymiseen, mikäli se liittyy huomattavan suureen summaan. Kirjanpitorikostunnusmerkistöjen tarkoituksena on suojella kirjanpidon luotettavuutta ja torjua muuta yritystoimintaan liittyvää rikollisuutta (HE 53/2002 vp s. 5–6).
KKO painotti, että rahamäärään perustuvaa tunnusmerkkiä arvioitaessa voidaan käyttää vertailuna oikeuskäytäntöä niiden rikosten osalta, joita kirjanpitorikoksilla tyypillisesti peitellään, kuten verorikokset, velallisen rikokset ja kavallusrikokset. Näissä rikostyypeissä rikoksella tavoiteltu huomattava hyöty tai rikoksen kohdistuminen erittäin arvokkaaseen omaisuuteen tai suureen rahamäärään ovat perusteita, joilla rikos voidaan katsoa törkeäksi, jos se myös kokonaisuutena arvioiden on törkeä. Tämän vuoksi tunnusmerkistöt voitiin määräarvioinnissa ottaa taustalähtökohdaksi ja vertailuksi törkeän kirjanpitorikoksen sisältöä arvioitaessa. Korkein oikeus päätyi siihen, että kun otetaan huomioon tarkoitus turvata kirjanpidon luotettavuus sekä johdonmukaisuus edellä kerrottuja vertailukohtana käytettyjä rikoksia koskevan soveltamiskäytännön kanssa, 120 000 markan eli noin 20 000 euron väärällä tositteella kirjanpitoon merkityt väärät tiedot ovat koskeneet RL 30:9a §:n 2 kohdassa tarkoitettuja suuria summia.
Korkein oikeuden mukaan edellä mainitun lainkohdan yhtenä soveltamisen edellytyksenä on myös se, että kirjanpitoon merkityt väärät tiedot perustuvat sisällöltään vääriin tositteisiin. Vääriä tositteita koskevan ilmaisun monikkomuodolla ei kuitenkaan ole tarkoitettu rajoittaa säännöksen soveltamista niihin tapauksiin, joissa vääriä tositteita on kaksi tai enemmän. Yksikin virheellinen merkintä voi riittää tunnusmerkistön täyttymiseen. Korkein oikeus lähti siitä, että laissa käytetystä monikkomuodosta huolimatta kirjanpitorikossäännöksen tarkoituksen vuoksi myös yksi väärä kirjaus voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön, jos samalla oikean ja riittävän kuvan saaminen kirjanpitovelvollisen toiminnan taloudellisesta tuloksesta tai taloudellisesta asemasta sen takia olennaisesti vaikeutuu (ks. myös HE 66/1988 vp s. 90).
Korkein oikeus korosti, että hallituksen esityksessä (HE 53/2002 vp s. 33) lausutaan, että todellisuutta vastaamattomien tositteiden liittäminen kirjanpitoon on itsessään niin moitittavaa ja haitallista kirjanpidon luotettavuuden kannalta, että lähtökohtana on ilman muuta teon arvioiminen törkeää kirjanpitorikosta koskevan tunnusmerkistön mukaan.
Korkeimman oikeuden ratkaisu osoittaa siis selkeästi sen, että virheellisten tai väärien kirjausten arvioinnissa rikosoikeudellisesti ei kirjausten, tositteiden tms. lukumäärällä ole merkitystä. Jo yksikin toimenpide voi täyttää jopa törkeän kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön, jos sillä on riittävän oleellinen vaikutus kirjanpidon sisältöön. Ensi kuulemalta ehkä yllättävältä kuulostava ratkaisu on kuitenkin hyvin looginen: Kirjanpidon ydintehtävänä on antaa, paitsi yritykselle itselleen, sen sidosryhmille ja muille ulkopuolisille toimijoille lain edellyttämin tavoin ja laajuudessa tietoa kirjanpitovelvollisen taloudellisesta asemasta ja tilanteesta. Tätä ei luonnollisesti saavuteta, jos kirjanpidosta puuttuu tositteita tai siellä on vääriä kirjauksia.