Kirjanpitorikosten vanhentumisaikojen tulkintaa selkeytettiin

KKO:ssa on käsitelty mielenkiintoinen asia, jossa osakeyhtiön hallituksen puheen­johtajalle (A) vaadittiin rangaistusta kirjanpitorikoksesta ja liiketoimintakieltoa. Keskeiseksi kysymykseksi nousi, mistä ajankohdasta lähtien alkaa kirjanpito­rikoksen ja liike­toimintakiellon vanhentuminen. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä kirjanpito­rikoksesta perusteella, että hän oli X Oy:n hallituksen puheenjohtajana laiminlyönyt yhtiön tilinpäätöksen laatimisen 31.8.2002 ja Y Oy:n hallituksen jäsenenä 31.3.2002 päättyneeltä tilikaudelta. Lisäksi syyttäjä vaati A:lle liiketoimintakieltoa.

KKO lähti siitä, että jos rikoksen tunnusmerkistössä säädetään laiminlyönti rangaistavaksi, syyteoikeus alkaa vanhentua rikoslain mukaan, kun laiminlyöty teko olisi viimeistään tullut tehdä. KKO:n kanta vastasi vuoden 2006 alusta voimaan tullutta lainsäädäntöä, sitä ennen oikeuskäytäntö (KKO 1985 II 15) katsoi vanhentumisen alkavan, kun oikeustila palautettiin lainmukaiseksi. Voimassa oleva lainsäädäntö on aiempaa lähtökohtaa lievempi.

KKO katsoi, että A oli syyllistynyt kirjanpitorikokseen, jonka syyteoikeus vanhentui viidessä vuodessa, koska rikoksesta säädetty ankarin rangaistus oli kaksi vuotta vankeutta. Syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen katkaisevalla tavalla nostetuksi, kun vastaajalle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on oikeudenkäynnissä hänen läsnä ollessaan tehty rangaistusvaatimus.

KKO totesi, että tapauksessa sovelletaan vuonna 2002 voimassa ollutta kirjanpitolakia, jonka mukaan tilinpäätös oli laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Näin ollen X Oy:n osalta tilinpäätös olisi tullut laatia viimeistään 30.11.2002 ja Y Oy:n osalta viimeistään 30.6.2002. Viiden vuoden vanhentumisaika lasketaan alkavaksi näistä päivistä. Syyte olisi tullut nostaa X Oy:n tilinpäätöksen osalta viimeistään 30.11.2007 ja Y Oy:n osalta viimeistään 30.6.2007. Kun haaste oli annettu tiedoksi vasta 28.4.2008, syyte hylättiin vanhentuneena. KKO:n linjauksella oli oikeuskäytäntöä selventävä ja linjaava vaikutus.

Liiketoimintakiellosta KKO totesi, että asia on pantava vireille viiden vuoden kuluessa vaatimuksen perusteena olevasta viimeisimmästä laiminlyönnistä tai rikollisesta teosta. Tämä määräaika päättyi 14.3.2008, koska kieltoa haettiin myös erään velallisen epärehellisyysteon perusteella, jonka tekoaika päättyi 14.3.2003. Rikosasia on tullut vireille käräjäoikeudessa 27.2.2008 ja haaste annettu A:lle tiedoksi 28.4.2008.

KKO totesi, että lainsäädännössä ei ole säännöstä siitä, katkeaako liiketoimintakiellon määräämistä koskevan vaatimuksen vanhentumisaika jo sillä, että asia tulee vireille tuomio­istuimessa haastehakemuksen saapuessa käräjäoikeuden kansliaan, vai onko vaatimus annettava myös tiedoksi vastaajalle sanotun ajan kuluessa. Liiketoimintakiellolla on sekä turvaamis­toimenpiteisiin että rikosoikeudellisiin seuraamuksiin liittyviä piirteitä varsinkin silloin, kun kieltovaatimuksen perusteena on rikos ja kielto määrätään rikoksesta tuomittaessa. Liike­toimintakieltoon liittyen on noudatettava syyteoikeuden vanhentumista katkaistaessa käytettävää edellä mainittua menettelyä, jolloin vaatimus on annettava tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä. A:lle se oli annettu tiedoksi, kun yli viisi vuotta oli kulunut hänen syykseen luetusta viimeisestä rikollisesta teosta, eikä kiellon määräämiselle ollut edellytyksiä.

Lähes aina, kun kirjanpitorikoksesta tuomitaan rangaistukseen, määrätään myös liiketoimintakielto. Näin KKO:n ratkaisu oli tärkeä, hyvin perusteltu ja käytäntöä selkeyttävä.

 

Harri Vento
OTT, asianajaja