CTA Paikka

Uusi seksi

11.5.2015
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Seitsemänkymmentä vuotta sitten, huhtikuussa 1945, natsit tappoivat Flossenburgin keskitysleirillä luterilaisen papin Dietrich Bonhoefferin. Hän oli papin ja opettajan toimensa ohessa toiminut vastarintaliikkeen vakoilijana ja osallistunut Hitlerin vastaisen pommi-iskun suunnitteluun.

Vankeudessa ollessaan Bonhoeffer kirjoitti sanat meilläkin kovin suosittuun virteen “Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan”.

Virren sanat säilyivät jälkipolville, sillä Bonhoeffer ystävystyi joidenkin vartijoiden kanssa ja onnistui heidän välityksellään lähettämään vessapaperille kirjoittamiaan kirjeitä ystävilleen ulkomaailmaan. 

Vankilakirjeessään hän pohtii myös sitä, kuinka hän vaistomaisesti hakeutui mieluummin uskonnottomien kuin uskovaisten seuraan. Eikä tässä ollut kyse mistään lähetystehtävän suorittamisesta, vaan pastori Bonhoeffer yksinkertaisesti huomasi viihtyvänsä paremmin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät elätelleet turhia toiveita siitä, että Jumala taivaasta laskeutuisi heidät helvetistä pelastamaan.

Bonhoeffer kirjoitti empivänsä puhua Jumalasta uskovaisten kanssa, koska se tuntui hänestä jotenkin väärältä. ”Erityisen vastenmielistä on, kun muut alkavat käyttää uskonnollista terminologiaa. Silloin mykistyn täysin ja minulle tulee eräällä tavalla painostava ja epämiellyttävä olo”, kirjoitti Bonhoeffer. Sen sijaan hän kertoi voivansa puhua uskonnottomien kanssa aivan luontevasti Jumalasta. 

Tämä johtui hänen mielestään siitä, että kun uskovaiset puhuvat Jumalasta, heillä on aina taipumus marssittaa esiin deus ex machina, antiikin Kreikan näytelmien konejumala, joka tragedian lopuksi ilmestyi ratkaisemaan kaikki näytelmän umpisolmut parhain päin. 

Natsien vankina kuolemaa odottava pappi oli menettänyt uskonsa uskovaisten konejumalaan, happy end -automaattiin.

Minäkin huomaan vältteleväni Jumalasta puhumista oikein uskovaisessa seurassa. Siitä tulee eräällä tavalla painostava ja epämiellyttävä olo. Toisin on seurassa, joka ei ole erityisen tunnettua kristillisestä harrastuneisuudestaan. 

Osallistuin Facebookissa kiertäneeseen meemiin, jossa haastettiin jakamaan Raamatun tekstiä kavereiden luettavaksi.

Koska olen alan ammattilainen, minulla on koko joukko erilaisia ja eri kielisiä Raamattuja. Napsin niistä kuvia ja valitsin lyhyitä tekstejä ystävieni ihmeteltäväksi.

Koska kyseessä oli haaste, kuvioon kuului, että aina julkaistessaan jonkin raamattusitaatin piti haastaa joku kaveri tekemään samoin.

Bonhoefferin hengessä haastoin mukaan kavereitani, joista ajattelin, etteivät he ihan joka päivä Raamattua lue, saati sitten suosittele omille kavereilleen.

Kavereitteni reaktiot olivat kiehtovia. He innostuivat pläräämään Raamattua ja jakoivat katkelmia, jotka olivat älyllisesti inspiroivia, tunteellisesti vetoavia, lohduttavia, rohkaisevia. Moni pohti, onko vuosituhansia vanhalla tekstillä enää mitään merkitystä tämän päivän ihmisen elämässä.

Joku jäi pohtimaan sitä, että kun monissa uskonnoissa on ihan samoja idiksiä, niin mikä niitä sitten erottaa toisistaan.

Näytti siltä, että moni harjaantumaton raamatunlukija oli kiinnostunut perehtymään Raamattuun vähän syvemmin. Ja samalla he vierastavat seurakuntien raamattupiirejä. Kun kerran lukupiirit ovat nyt kovasti muotia ja seurakunnissa on aika lailla tietotaitoa raamattupiirien pyörittämisestä, niin kannattaisiko kirkon tuotteistaa semmoinen lukupiiri, jossa luettaisiin Raamattua ihan vain kirjana kirjojen joukossa ja pohdittaisiin, mitä merkitystä vuosituhansia vanhalla tekstillä on ja ei ole? Tämän voisi vaikka toteuttaa yhteistyössä kirjastojen kanssa.

Uskon asiat ovat uusi seksi: intiimi juttu, joka pidetään mieluusti vähän piilossa — mutta josta on kiehtova avautua, kunhan porukka on tarpeeksi tuttu ja turvallinen.

NäkökulmaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki