Rehellisyys

14.8.2007
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Rehellisyys perii maan, jos vanhoihin sanontoihin voi luottaa. Tuo sanonta kuuluu niihin, jotka ovat kulkeutuneet kulttuuriimme Raamatun mukana, Isossa Kirjassa se on tosin hiukan eri muodossa: Vuorisaarnassa Nasaretin mies onnittelee ”puhdassydämisiä” siitä, että he saavat periä maan.

Ehkä sydämen puhtaus ja rehellisyys ovat sama asia. Niitä kuvaamaan voisi marssittaa muutaman muunkin hyveen: vilpittömyys, hyvänsuopuus, suoruus, moraalinen ryhti.

Jos puhutaan bisnesetiikasta ja yrityksen arvoista, luulisi rehellisyyden kuuluvan moraalin kovimpaan ytimeen: harva taitaa antautua mielellään kaupankäyntiin tai mihinkään muuhunkaan vuorovaikutukseen sellaisen toimijan kanssa, jonka rehellisyyttä sopii epäillä. Ainakaan vilpittömän ja rehellisen ei kannata hankkia huijaria kumppanikseen. Jos kaikki osapuolet ovat reilusti epärehellisiä ja tietävät sen, niin mikäs siinä sitten, mutta epärehellisyyteen näyttää kuuluvan sellainen kiero piirre, että vain harva on reilusti ja avoimesti epärehellinen.

Se sama Nasaretin saarnamies sanoi joskus, että joka on pienissä asioissa luotettava, on sitä todennäköisesti myös suurissa asioissa. Ja joka harjoittaa vilppiä pikkuasioissa tekee varmaankin niin myös suurissa asioissa. Kymmenen vuotta sitten kirjoitin pienen kirjan nimeltään Outo hartauskirja. Pohdin siinä ohimennen myös tuota raamatunkohtaa ja Jeesuksen opetukseen vedoten kehotin olemaan luottamatta sellaisiin miehiin, jotka kampaavat pitkät sivuhiuksensa päälaelle kaljua peittämään.

Mistään tekstistäni en ole milloinkaan saanut niin paljon palautetta kuin tuosta kampausjutusta. Esimerkiksi muuan korkealle arvostamani moraalifilosofi (jonka oma tukka kasvaa tiheästi) arvosteli minua kovin sanoin armottomuudesta ja muistutti meikkaamisen perustuvan aivan samanlaiseen fuskaamiseen.

Itse asiassa fuskaamisen ja rehellisyyden välinen suhde on paljon monimutkaisempi kuin vain sellainen, että olet joko suora tai kiero. Henkilö, joka töksäyttää aina rehellisesti mielipiteensä ja käsityksensä julki, ei ole erityisen hyveellinen, sillä rehellisyys tarvitsee rinnalleen muita hyveitä, erityisesti kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Aina ei ole reilua olla täysin rehellinen. Hyvät tavat saattavat joskus edellyttää pientä joustoa ja suurpiirteisyyttä, enkä kutsuisi epärehellisyydeksi esimerkiksi sitä, että henkilö ei hauku kollegan välikausitakkia lyttyyn, vaikka se olisikin objektiivisesti ottaen ruma.

Sen sijaan minun olisi voitava luottaa siihen, että se mitä olen kumppanini kanssa sopinut, on voimassa myös silloin, kun silmä välttää. Rehellisyys kulkee käsi kädessä perusluottamuksen kanssa. Jos perusluottamus särkyy, voi kestää kauan ennen kuin se on ehjä taas.

Siksi kannattaa omassa toiminnassaan kiinnittää huomiota myös niihin kaikkein pienimpiin asioihin, sillä Jeesus oli ymmärtääkseni oikeassa: jos vähäpätöisiltä tuntuvat pikkuasiat on hoidettu hyvin, on todennäköistä, että myös suuret asiat ovat hyvässä hoidossa. Jos ravintolan vessat ovat siistit, siitä voi päätellä jotakin myös keittiön kunnosta. Samoin siitä, että vessat ovat epäsiistit.

Jos jään kiinni pikkuvilpistä, kukaan ei voi olla varma siitä, miten suurta kuprua valmistelen. Ja joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.

Pelkkä yksituumainen rehellisyys ei välttämättä osoita moraalista suoraselkäisyyttä. Kaikkea ei voi aina kertoa avoimesti. Jotkin asiat saattavat kuulua liikesalaisuuksien tai muun salassapidon piiriin. Niiden salaaminen ei vielä merkitse epärehellisyyttä. Me papit tiedämme, miten tärkeä työväline voi rippisalaisuus olla. Salaisuudet kuuluvat joskus inhimilliseen kanssakäymiseen. Sen sijaan kaksilla säännöillä pelaaminen, kätketyt pyrkimykset ja valehteleminen merkitsevät aina moraalisesti tuomittavaa huijaamista – eikä huijareitten kanssa kannata koskaan tehdä minkäänlaisia sopimuksia.

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki