Ala(ma)istaidot
Johtamiskulttuurin ja esimiestyön suurin kysymys liittyy ymmärrykseen johtajuuden luonteesta: onko johtajuus ensisijaisesti prestiisiasia vai työnjakojuttu.
Oikeita ja poliittisesti korrekteja vastauksia on vain yksi. Kaikkien kuuluu sanoa, että johtajan työtä on johtaminen, ja se kuuluu työyhteisön töihin siinä missä kaikki muutkin hommat. Johtajuudessa tärkeää ei ole se arvo, minkä korkea asema johtajan homman haltijalle itselleen antaa. Johtajuudessa tärkeää on tarkoitus, siksi hyvän johtajan tunnusmerkki on ennen kaikkea se, että hän käyttää aikansa ja energiansa johtamiseen. Hyvä johtaja uskaltaa rekrytoida itseään fiksumpia alaisia, sillä hänen ei ole tarkoitus itse ehtiä joka paikkaan. Hänen tarkoituksensa on johtaa sitä työtä ja sitä työyhteisöä, jonka johtajaksi hänet on pestattu.
Varsinkin asiantuntijavaltaisissa organisaatioissa esimieheksi tullaan yleensä hoitamalla ensin hyvin asiantuntijan hommia. Siksi monessa asiantuntijaorganisaatiossa on esimies, joka osaisi tehdä hyvin alaistensa työt, mutta ei välttämättä omia hommiaan.
Johtajuuden funktionaalista luonnetta ei olisi tarvinnut korostaa enää vuosikymmeniin tai -satoihin, ellei ihminen olisi myös perin pikkumainen otus, jonka on kamalan vaikea olla tekemättä asiakysymyksistä arvovaltakysymyksiä. Johtajuuden suurimpia haasteita on välttää niin sanottu hattuun nouseminen.
Viime aikoina on esimiestyön lisäksi alettu kiinnittää huomiota alaistaitoihin. Kuten esimiestaidoilla, myös alaistaidoilla voidaan tarkoittaa kovin monenlaisia asioita. Yksi tärkeä alaistaito lienee kyky arvokkuuden suhteellistamiseen siinä missä esimiehen työssäkin: työssä ja sen mukanaan tuomissa tehtävissä ei niinkään ole kysymys minun arvostani ihmisenä kuin siitä, että hommat tulevat hyvin hoidetuiksi.
Alaistaitoihin kuuluu myös esimiestyön ymmärtäminen ja kyky vaatia esimiestyöltä ammattimaisuutta. Ehkäpä aito asiakaskeskeisyys ulottuu myös esimies- ja alaistaitoihin: hyvä esimies osaa vaatia oikeanlaisia alaispalveluja ja hyvä alainen osaa vaatia oikeanlaisia esimiespalveluja.
Irlantilainen kirjailija ja kirkonmies Jonathan Swift (1667–1745) kirjoitti paitsi Gulliverin retkistä kertovan romaanin, myös joukon pisteliään satiirisia pamfletteja. Niiden joukossa on hävyttömän terävänäköinen pikku kirja nimeltään Ohjeita palvelusväelle. Oman aikansa kartanokulttuuriin sijoittuvaa teosta voi lukea myös tämän päivän toimistotyöstä käsin. Swiftin satiirinen kynä sivaltaa yhtä hyvin vallasväen turhamaisuutta kuin palvelusväen itsekkyyttäkin.
Esimerkiksi tällaisia ohjeita Keijo Rinteen suomentamasta ja Loki-kirjojen vuonna 1999 suomeksi julkaisemasta ohjekirjasta voi lukea:
“Kun sinua moititaan virheestä, mutise huoneesta poistuessasi ja portaita laskeutuessasi niin kovalla äänellä, että se kuuluu selvästi. Se saa isännän uskomaan, että olet syytön.”
“Sälytä kaikki syy sylikoiran, suosikkikissan, apinan, papukaijan, harakan, lapsen tai viimeksi erotetun palvelijan niskaan. Ottamalla vaarin tästä neuvosta voit puolustella itseäsi vahingoittamatta ketään muuta ja säästät isännän tai rouvan torumisen vaivalta ja mielipahalta.”
“Älä koskaan alennu liikauttamaan sormeasikaan missään muussa asiassa kuin siinä, mihin sinut on nimenomaan pestattu.”
Harvinaisen ajankohtaisia organisaatiopsykologisia neuvoja ollakseen neljäsataa vuotta vanhoja. Kuten myös tämä erityisesti lakeijoille annettu neuvo:
“Opettele kaikki uudet muotisanat, sadattelut, laulut ja näytelmänpätkät, jotka vain pystyt muistamaan. Näin yhdeksän naista kymmenestä ihailee sinua ja yhdeksänkymmentäyhdeksän keikaria sadasta kadehtii sinua.”
