CTA Paikka

Rahoituslaskelma – tilinpäätöksen outo lintu

Rahoituslaskelman voi modernin rahoitusteorian mukaan argumentoida antavan juuri sitä informaatiota, mitä tilinpäätöksen lukijat tilinpäätöksestä etsivät. Voidaan myös sanoa, että rahoituslaskelman antama informaatio on tilinpäätösstandardien laatijoiden asettamien tilinpäätöksen tavoitteiden mukaista. Silti rahoituslaskelmaa ei näytetä pidettävän yhtä relevanttina tilinpäätöksen osana kuin tasetta ja tuloslaskelmaa.
16.5.2011

Aksu Arola KTM, tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto

Tilinpäätöksen tavoite on kirjoitettu auki monissa kansainvälisissä tilinpäätösstandardien käsitteellisissä viitekehyksissä (conceptual framework). Yhteistä näille on, että tilinpäätöksen tavoitteeksi määritellään tilinpäätöksen lukijoille hyödyllisen informaation antaminen (esimerkiksi KHT-yhdistys 2008). Esimerkiksi IASB:n ja FASB:n (2008) yhteishankkeen mukaan tilinpäätöksen lukijoille on hyödyllistä sellainen informaatio, jonka avulla he pystyvät ennakoimaan yrityksen tulevia rahavirtoja sekä arvioimaan yrityksen likviditeettiä. Lisäksi raportoidun informaation tulee olla vertailukelpoista muiden yritysten ja yrityksen eri tilinpäätösten kanssa (esimerkiksi Arasjärvi ym. 1995).

Kansainvälisessä alan kirjallisuudessa on raportoitu, että tilinpäätöksen lukijat pitävät rahoituslaskelman antamaa rahavirtainformaatiota hyödyllisenä (esimerkiksi Frino & Jones 2005). Rahoituslaskelma koetaan tilinpäätöksen lukijoiden keskuudessa erityisen hyödylliseksi yrityksen tulevien rahavirtojen ennakoinnissa (esimerkiksi Orpurt & Zang 2009) sekä yrityksen likviditeetin arvioinnissa (esimerkiksi Sharma & Iselin 2003). Lisäksi rahoituslaskelman antama informaatio ajatellaan vertailukelpoiseksi muiden yritysten ja yrityksen eri tilinpäätösten kanssa (esimerkiksi KILA 2007).

Miksi sitten rahoituslaskelmaa ei näytetä pidettävän yhtä relevanttina tilinpäätöksen osana kuin tasetta ja tuloslaskelmaa? Tässä artikkelissa pohditaan neljää rahoituslaskelman laatimis- tai tarkastusprosessiin liittyvää tekijää, jotka voivat osaltaan selittää rahoituslaskelman arvostuksen vähäisyyttä. Ne ovat virhealtis laadintamenetelmä, ohjeistuksen epämääräisyys, manipulointimahdollisuudet sekä tilintarkastuksen mahdollinen ylimalkaisuus.

Virhealtis laadintamenetelmä

Käytännössä lienee niin, että vaikka tase ja tuloslaskelma ovat lähes aina automaattisesti tulostettavissa kirjanpito-ohjelmista, nykyiset laskentajärjestelmät eivät useinkaan kykene tuottamaan valmiita rahoituslaskelmia. Tämä voi johtua siitä, että laskentajärjestelmien tilikartoilla on tullut huomioiduksi vain taseen ja tuloslaskelman vaatimat ryhmittelyt, jolloin rahoituslaskelman vaatiman kolmijaon (liiketoiminta, investoinnit ja rahoitus) mukaisia tilejä ei ole lainkaan perustettu. Esimerkiksi ostovelat saattavat olla jaoteltu konsernin laatimisen näkökulmasta konsernin sisäisiin ja ulkoisiin ostovelkoihin, mutta niitä ei ole jaoteltu liiketoiminnasta, investoinneista tai rahoituksesta johtuviin ostovelkoihin. Tällaisissa tilanteissa rahoituslaskelma joudutaan laatimaan manuaalisesti tasetta ja tuloslaskelmaa varten luokitellun informaation pohjalta.

Rahoituslaskelman laadinnan virhealttiudesta on jonkin verran mainintoja alan kirjallisuudessa. Rosenin (2007) mukaan rahoituslaskelman osoittamien rahavirtojen virheellisyys johtuu tyypillisesti usein käytetystä edestakaisesta laadintatavasta, jossa suoriteperusteisiksi muutetut alun perin rahavirtaperusteiset tase- ja tuloslaskelmaerät muutetaan takaisin maksuperusteisiksi. Virtasen (2002) mukaan monet yritykset ovat vielä opettelemassa rahoituslaskelman laadintaa, eikä nykyisten laskentajärjestelmien avulla useinkaan voida seurata bruttoperusteisia saatuja ja suoritettuja maksuja. Myös Arola (2010) raportoi, että populaation harhattomalla estimaattorilla mitattuna enemmistö (62 %) Suomen KHT- ja HTM-tilintarkastajista on sitä mieltä, että rahoituslaskelmat laaditaan edelleen manuaalisesti muuttamalla tase ja tuloslaskelma takaisin maksuperusteiseen muotoon.

Ohjeistuksen epämääräisyys

Nykyään KILA:n yleisohjeen mukaan laadittujen rahoituslaskelmien odottaisi olevan pääpiirteittäin vertailukelpoisia US GAAP:n ja IFRS:n mukaan laadittujen rahoituslaskelmien kanssa, sillä nämä sisältävät samankaltaiset ohjeistukset. Tarkastelemalla vallitsevaa ohjeistusta voidaan kuitenkin havaita seikkoja, jotka vaikeuttavat rahoituslaskelmien keskinäistä vertailua.

Ensinnäkin tapa, jolla kapasiteetin ylläpitämiseksi hankittua kalustoa koskeva kuukausittainen maksuerä esitetään rahoituslaskelmassa, voi vaihdella radikaalisti eri yritysten kesken. Esittämistavan ratkaisee se, millä ehdoilla yritys on kalustonsa hankkinut: onko kyseessä rahoitusleasing-sopimus, muu vuokrasopimus vai osamaksuvelkasopimus. Vaikka rahoitusleasing-erän maksun voidaan argumentoida olevan yksi liiketapahtuma, esitetään se (IFRS) rahoituslaskelmassa kahdessa osassa: laskennallisen leasing-velan lyhennyksen osalta rahoituksen rahavirrassa ja vain laskennallisen korko-osuuden osalta pääsääntöisesti liiketoiminnan rahavirrassa. Tämä heikentää yrityksen rahoituslaskelman vertailua sellaisen yrityksen kanssa, jonka kaluston vuokrasopimusta ei luokitella rahoitusleasing-sopimukseksi, ja joka tällöin esittää koko vuokran maksun liiketoiminnan rahavirrassa. Kun otetaan vielä huomioon, että kaluston osamaksuvelkojen lyhennykset esitetään investointien rahavirrassa, voi kapasiteetin ylläpitämisestä aiheutuva kuukausittainen maksuerä tulla esitetyksi kaikissa kolmessa rahoituslaskelman osassa.

Toisaalta rahoituslaskelmien vertailua vaikeuttaa se, että rahoituslaskelmalla maksetut korot suositellaan esitettävän liiketoiminnan rahavirrassa, kun taas maksetut osingot esitetään rahoituksen rahavirrassa. Tällöin omalla pääomalla rahoitetun yrityksen tärkeänä pidetty liiketoiminnan nettorahavirta voi olla huomattavasti suurempi kuin sellaisella liiketoiminnaltaan identtisellä yrityksellä, joka on velkarahoitteinen.

Kolmas vertailukelpoisuutta heikentävä seikka on verojen sallittu esittäminen ainoastaan liiketoiminnan rahavirrassa. Jos yritys on realisoinut omaisuuttaan, tulevat myyntihinnat näkyviin investointien rahavirrassa, mutta myyntivoitoista johtuvat verot jäävät rasittamaan liiketoiminnan rahavirtaa. Jos taas yritys on saanut konserniavustusta, näkyy tämä rahoituksen rahavirrassa (jos konserniavustus on maksettu), mutta verot jäävät liiketoiminnan rahavirran rasitukseksi. Myös tämän vuoksi kahden operatiiviselta liiketoiminnaltaan identtisen yrityksen liiketoiminnan nettorahavirrat voivat erota huomattavasti toisistaan.

Edelleen jos yrityksen kirjanpidossa on paljon kuittauksia, voi rahoituslaskelma muodostua hyvin erinäköiseksi sen mukaan, miten laskelman laatija tulkitsee vallitsevaa ohjeistusta, ja kuinka paljon hän tekee salapoliisityötä kuittausten löytämiseksi. KILA mainitsee yleisohjeessaan, että vain rahavirtaperusteiset tapahtumat tulee huomioida. Kuitenkin KPL 3:1.1 edellyttää laskelmaa, jossa on annettava selvitys varojen (eikä siis vain rahavarojen) hankinnasta ja käytöstä, ja KPA 2:1 ohjeistaa rahoituksen rahavirran osoittavan oman ja vieraan pääoman muutoksen (eikä siis vain rahavirtaperusteisen muutoksen).

Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa yritys A (jatkossa A) myy yritykselle B (jatkossa B) hallintopalveluja. B suorittaa tilikauden lopuksi suunnatun osakeannin A:lle hallintopalvelujen yhteissummasta. Yritykset kuittaavat nämä tapahtumat kirjanpidoissaan, eikä rahaliikennettä tapahdu tilikauden aikana lainkaan. Jos rahoituslaskelma laaditaan KILA:n yleisohjeen mukaisesti ottamalla huomioon vain rahavirrat, olisivat laskelmat molemmilla yrityksillä tyhjät. Jos taas rahoituslaskelma laaditaan KPL:n ja KPA:n sanamuotojen mukaisesti esittämään varojen hankintaa ja käyttöä sekä pääoman muutoksia, näkyisi kuitattu summa A:lla positiivisena liiketoiminnan rahavirtana sekä negatiivisena investoinnin rahavirtana – tällöin osakeinvestointi (varat) on rahoitettu liiketoiminnasta (hallintopalveluiden myynnistä) saaduilla varoilla (myyntisaamisilla). B:llä summa näkyisi positiivisena rahoituksen rahavirtana ja negatiivisena liiketoiminnan rahavirtana. Lopputulos olisi siis sama, jos kuittausta ei olisi tapahtunut, vaan B olisi maksanut ostovelkansa ja A osakesijoituksensa. Näin ollen kahden samanlaisen yrityksen rahoituslaskelmat voivat erota huomattavasti toisistaan sen mukaan, onko kuittauksia tehty kirjanpidossa, ja miten nämä kuittaukset on käsitelty rahoituslaskelmassa.

Manipulointimahdollisuudet

Teoreettisesti rahoituslaskelman tekee erityisen käyttökelpoiseksi yritysten väliseen vertailuun se, että laskelmassa eliminoidaan erilaisten arvostus- ja jaksotusratkaisujen vaikutus. Toisaalta juuri maksuperusteisuudesta johtuva menojen ja tulojen välisen kausaaliyhteyden puuttuminen tekee rahoituslaskelmasta suhteellisen helposti manipuloitavan laskelman. Kirjanpitovelvollinen voi lyhyellä tähtäyksellä parantaa liiketoiminnan rahavirtaa esimerkiksi viivästyttämällä ostovelkojen maksuja, investointien rahavirtaa jättämällä investoinnit tekemättä tai likvidoimalla omaisuutta, ja rahoituksen rahavirtaa esimerkiksi hidastamalla lainalyhennysten maksamista. Näin kirjanpitovelvollinen voi halutessaan antaa rahoituslaskelmalla todellisuutta paremman kuvan maksuvalmiudestaan.

Yrityshankintatilanteissa konsolidoinnin jälkeistä liiketoiminnan rahavirtaa voidaan parantaa hidastamalla hankittavan yrityksen saatavien perintää ja kiihdyttämällä velkojen maksua ennen konsolidointihetkeä. Tämä johtuu siitä, että nykyisten säännösten mukaisesti konsernin rahoituslaskelmassa raportoidaan hankittujen yritysten rahavirrat vain hankintahetken jälkeiseltä ajalta.

Edellä mainitut reaaliset keinot rahoituslaskelman manipuloimiseksi ovat laillisia vallitsevan ohjeistuksen puitteissa. Luonnollisesti tilinpäätöksen laatijaa kuitenkin sitoo KPL 1:3:n vaatimus noudattaa hyvää kirjanpitotapaa sekä KPL 3:2:n vaatimus antaa tilinpäätöksessä oikeat ja riittävät tiedot, mitä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Laittomia manipulointikeinoja ovat muun muassa liiketoiminnan rahavirran kasvattaminen alun perin investointien rahavirrassa esitetyn tapahtuman myyntituloilla tai rahalaitoslainan seuraavan vuoden lyhennysosuudella.

Tilintarkastuksen mahdollinen ylimalkaisuus

Mills ja Yamamura (1998) ovat todenneet, että monet tilintarkastajat käyttävät vähemmän aikaa rahoituslaskelman tarkastamiseen kuin taseen ja tuloslaskelman läpikäymiseen. Suomalaisella aineistolla tilintarkastajien ajatuksia rahoituslaskelmasta sekä sen tarkastamisesta tutki Arola (2010), jonka pro gradu -tutkielmassa todettiin tilastollisesti merkitsevästi, että enemmistö Suomen KHT- ja HTM-tilintarkastajista käyttää rahoituslaskelman tarkastamiseen vähiten aikaa tilinpäätöksen eri osista. Kun arvioitiin koko KHT- ja HTM-tilintarkastajapopulaation ajankäyttöä, todettiin, että 69 % tilintarkastajista näyttäisi käyttävän vähiten aikaa juuri rahoituslaskelman tarkastamiseen.

Rahoituslaskelma osoittautui tutkielmassa Suomen KHT- ja HTM-tilintarkastajien mielestä tilastollisesti erittäin merkitsevästi vähemmän tärkeäksi tilinpäätöksen osaksi kuin tase ja tuloslaskelma. Tämä on yhtenevä tulos aikaisempien tutkimusten (esimerkiksi Yap 1997) kanssa. Vastaavaa tilastollisesti merkitsevää eroa ei sen sijaan löydetty rahoituslaskelman ja liitetietojen välille. Estimoitaessa koko KHT- ja HTM-tilintarkastajapopulaation mielipidettä vähiten tärkeästä tilinpäätöksen osasta todettiin kuitenkin, että enemmistö (58 %) tilintarkastajista näyttäisi antavan tämän tittelin rahoituslaskelmalle.

Edellä mainitut tulokset eivät välttämättä tarkoita sitä, että rahoituslaskelma olisi huonosti tarkastettu. Tulokset kuitenkin vihjailevat siihen suuntaan, ettei tilinpäätöksen lähtökohdiltaan virhealteinta ja suhteellisen helposti manipuloitavaa osaa ehkä tarkasteta samalla intensiteetillä kuin tasetta ja tuloslaskelmaa.

Lisäksi kävi ilmi, etteivät Suomen KHT- ja HTM-tilintarkastajat näytä pitävän rahoituslaskelman virheellisyyttä tai KILAn yleisohjeen noudattamatta jättämistä oleellisena uhkana tilinpäätöksen antamalle oikealle ja riittävälle kuvalle. Täten, koska tilintarkastuksen tarkoituksena on varmistua juuri siitä, että tilinpäätös antaa noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot tarkastuskohteen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, ei rahoituslaskelman virheellisyys tai KILAn yleisohjeen noudattamatta jättäminen välttämättä estä vakiomuotoisen tilintarkastuskertomuksen antamista.

Kirjoituksen lähteinä on käytetty alan suomalaisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja muita julkaisuja.

Kirjanpito ja verotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki