23. elokuuta 2017

Seura meitä Facebookilla Seura meitä Twitterilla Tilaa syöte

Share/Save
Pauli Vahtera
Pauli Vahtera
17.12.2015

Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan korottaminen ­50 000 euroon olisi parasta kotouttamista, mitä maahan­muuttajille voidaan antaa. Suomen kansantalous ei tule työllistämään lähivuosikymmeninä, ei suomalaisia eikä maahanmuuttajia. Parasta talouspolitiikkaa on lisätä ihmisten omaa vastuuta. Yrittäminen on edelleen kaunein tapa ottaa vastuu elämästä.

Tutkimukset osoittavat, ettei valtaosa maahanmuuttajista tule työllistymään viidessä eikä edes kymmenessä vuodessa. Kielenoppimisen kannalta suomen kielen kurssien sijasta parhaiten kielen oppii työssä. 

Kielen oppii nopeasti myös yrittäjänä, koska valtaosa asiakkaista ja yrittäjän sidosryhmistä ovat suomenkielisiä. Motivaatio kielen oppimiseen on kova, koska tulokset näkee joka päivä kassassa. Asiakkaiden luottamus tulee yhteisestä kielestä.

Kotouttaminen on suurimmalta osalta hukkaan heitettyä rahaa. Maahanmuuttajat toimivat yrittäjinä jopa kokonaan ilman kotouttamista. Sen sijaan kotouttamisen piirissä olleet ihmiset liian usein siirtyvät eläkkeelle tekemättä päivääkään oikeaa työtä. Kotouttaminen onkin tuottoisaa liiketoimintaa lähinnä suomalaisille, minkä vuoksi sitä niin innokkaasti halutaan tehdä.

 

Suosituimmat toimialat

Maahanmuuttajat näkyvät katukuvassa selvimmin ravintoloista. Kebab-pizzeriat, kiinalaiset, intialaiset, nepalilaiset ja thai-ravintolat ovat tuoneet Suomeen makuelämyksiä kaukaisista maista. Vielä 1980-luvulla Suomessa etniset ravintolat olivat harvassa. Oli venäläisiä ja yksittäisiä japanilaisia, kreikkalaisia, ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia ravintoloita.  Maapallon pienentyminen on vienyt suomalaiset kauko­maihin ja tuonut kaukomaiden kokit Suomeen. Suomalaiset ja suomalaista ruokaa tarjoavat ravintolat vähenevät päivä päivältä.  Kouluaikojeni herkkuateriakärrystä Repen nakista ja sen markan erikoisesta (lihapiirakka kahdella nakilla) on jäljellä enää Repen Sinappi.

Ravintolan perustaminen on helppoa, eikä se vaadi paljoakaan suomen kielen taitoa. Reppumatkoillani olen kuitenkin havainnut, että paikan päällä syöty kiinalainen ruoka on yhtä kaukana Suomessa tarjoiltavasta kiinalaisesta kuin thaikeitto hernerokasta.

Ravintoloitsijat kuitenkin yllättyvät suomalaisiin säännöksiin. Edes tiskaajaa ei voi palkata ilman, että hänellä on hygieniapassi. Ero on valtava. Suomalaiset ovat lomamatkoillaan nähneet kuinka helteisessä katuravintoloissa hygienia­säännöksistä ei ole edes kuultu koskaan. Suomalaiset liioittelevat tässäkin asiassa turhaan.

Maahanmuuttajien yrityksiä ei katukuvassa ravintoloitten, etnisten ruokakauppojen, torikauppiaitten ja hierontapalvelu­yritysten lisäksi juurikaan näe.  Tilastotietoja heidän yrittämi­sestään ei kerätä. Hyvin menestyvät esimerkiksi tulkkauspalveluja tarjoavat yritykset. Pieniä ovat kuitenkin silakat joulukaloiksi. Suomen kieltä opettavat suomalaiset yritykset ovat sinivalaan kokoisia kun niitä verrataan tulkkisintteihin.

 

Ulkomaalaiset yrittäjät

Yleisesti luullaan, että ulkomaalaiset ovat yrittäjinä Suomessa kantaväestöä enemmän. Tätä on selitetty sekä riskienottokyvyllä että sillä, että yrittäjäksi ryhtyminen on ainoa mahdollisuus työllistyä. Luulo ei ole tässäkään tiedon väärti. Suomalaisten yrittäjyysintoa väheksytään tarpeettomasti.

Viimeisimmän tilaston (2013) ”Väestö muuttujina Pääasiallinen toiminta, Kansalaisuus, Ammattiasema, Vuosi ja Sukupuoli” mukaan suomalaiset työvoimaan kuuluvat toimivat yrittäjinä Suomessa keskimäärin useammin kuin EU-kansalaiset ja muut ulkomaiden kansalaiset. Työikäisistä suomalaisista toimii yrittäjinä 9 % ja niin ulkomaalaisista kuin EU-kansalaisista 8 %. Jotkut ulkomaalaisryhmät toimivat kuitenkin selvästi keskiarvoja enemmän yrittäjinä. 

Väestöosuuteen suhteutettuna useimmiten Suomessa yrittäjinä toimivat turkkilaiset (joka neljäs) eli juuri kebab- ja pizzaravintoloista tunnetut. Noin joka kahdeksas työikäinen britti, hollantilainen, irlantilainen ja italialainen Suomessa ovat yrittäjiä. Nämä Euroopan maista tulleet yrittäjät toimivat aloilla, jotka eivät katukuvassa näy. Kaukomaista yrittäjiä tulee eniten Kiinasta, Australiasta, Japanista ja Thaimaasta. Hieman vähemmän USA:sta. Afrikasta ei juurikaan tule yrittäjiä, emmekä katukuvassa näekään afrikkalaisia ravintoloita muutamaa Välimeren maan ravintolaa lukuun ottamatta. Yrittäjien vähyys ja korkea työttömyys korreloivat ikävästi toisiaan.

 

Yksinyrittämisen suurin este – byrokratia

Maahanmuuttajien perustamat yritykset eivät saa automaatti­sesti pankkitiliä, ja ilman tiliä on käytännössä mahdotonta yrittää. Maahanmuuttajia kohdellaan pankeissa yhtä huonosti kuin luottotietonsa menettäneitä suomalaisia yrittäjiä. Pankkipalvelut ovat selkeästi nykyaikaisen yhteiskunnan ihmisoikeus, eivätkä pankit voi nykytekniikan aikana menettää mitään antaessaan suomalaisille toisen mahdollisuuden ja Suomen maahanmuuttajille elämisen edellytykset pankki­tilin avulla.

Koska pankkien tarjoama TUPAS-turvapalvelu on laajalti käytössä kaikissa nettipalveluissa Suomessa, tulisi pankkien toimilupaehtoihin säätää velvoite antamaan kaikille kansalaisille ja oleskeluluvan saaneille ulkomaalaisille ja heidän perustamilleen yrityksille pankkitilin avaamiseen ja nettitunnusten antamiseen.

Jos ei saa pankkitiliä, on aika lailla mahdotonta saada luotto­korttia ja kortilla myyntimahdollisuutta. Ilman luotto­korttimaksuja toimiva yritys menettää suuren ja yhä kasvavan osuuden myynnistä. Kaikki kukat kukkivat. Olen mutkan kautta törmännyt suomalais-/maahanmuuttajayrittäjäperheeseen, joka ei ota korttimaksuja vastaan lainkaan. Kerran kuukaudessa he tilittävät ämpärillisen kolikoita pankkitililleen.

Arvonlisäverovelvollisuus aiheuttaa paljon muutakin byrokratiaa kuin joka kuukautisen kausiveroilmoituksen. Kirjanpito on tehtävä joka kuukausi, mikä tulee tuloihin suhteutettuna kalliiksi, koska tilitoimistojen automatisoituessa vientien lukumäärä ei enää kerro työn koko määrästä riittävästi.

 

Maahanmuuttaja tilitoimiston asiakkaana

Monet tilitoimistoyrittäjät eivät ota maahanmuuttajien perustamia yrityksiä asiakkaakseen lainkaan. Suurin ongelma on yhteisen kielen puuttuminen. Kirjanpito ja tilinpäätökset kyllä hoituvat, mutta opastaminen on vaikeaa. Kirjan­pitäjien englannin kielen taito ei aina riitä neuvontapalveluihin, eikä etenkään silloin kun yrittäjän oma englannin kielen taito on puutteellinen.

Maahanmuuttajien yrityksiä on jo niin paljon, että tili­toimistot ovat voineet palkata englannin, viron ja venäjän kieltä osaavia kirjanpitäjiä. Heillä on yhä useammin äidin­kielenään asiakkaan kanssa käytettävä kieli ja opiskelu on tehty Suomessa suomen kielellä. Näin palvelut ovat yhtä hyvät kuin suomalaisille asiakkaille. 

Ulkomailla kirjanpito-oppinsa saanutta ei ole tilitoimis­tossa helppoa integroida työyhteisöön, vaikka yhteinen kieli olisikin. Suomalainen kirjanpidon lainsäädäntö ja käytäntö poikkeaa niin paljon esimerkiksi ukrainalaisesta kirjan­pidosta, että työ vaatii niin paljon tilitoimiston ohjausta ja valvontaa, ettei siitä positiivista katetta jää.

Kulttuurierot aiheuttavat hämmennystä. Maahanmuuttajayritys on usein perheen tai suvun yhteinen yritys. Töissä on sisaruksia, serkkuja ja pikkuserkkuja. Usein työntekijät ovat muita kuin sukuun kuuluvia. Palkanmaksuvelvollisuus suvun sisällä koetaan erilaiseksi kuin Suomessa on totuttu. Monet sukulaisista ovat sosiaalitoimiston asiakkaita ja siksi he eivät voi olla palkansaajia. Minimipalkka- ja työaikasäännökset voivat olla ulkomailta tulleilla täysin tuntemattomia. Samoin työntekijöiden vakuuttaminen tapaturmien ja eläkkeiden varalta. 

Maahanmuuttajille tarjottavat julkiset yrityspalvelut tekevät hyvää työtä tiedon jakamisessa. Neuvonta ei vielä kata koko Suomea, vaan palvelut keskittyvät pääkaupunki­seudulle, jossa suurin osa maahanmuuttajien yrityksistä toimii.

Suurin osa maahanmuuttajien yrityksistä on toiminimiä. Heille kirjanpitolakiin tuleva tilinpäätösten laadintavelvolli­suuden yksinkertaistaminen tulee kuin kreiville illallinen.

Afrikassa olen tavannut useita eri aloilla toimivia eurooppalaisia yrittäjiä, joiden taustavoimana on afrikkalainen vaimo. Itse olen käyttänyt ravintoloiden lisäksi monikulttuu­risia majoitus- ja matkanjärjestäjien palveluja. Ne toimivat hienosti. Myös Suomessa on enenevässä määrin yrittäjä­pariskuntia, joissa toinen osapuoli on suomalainen ja toinen maahan­muuttaja. Tällaiset perheet alentavat maahanmuuttajan yrittämiskynnystä merkittävästi. Samalla ne avaavat ­suomalaisille portteja ulkomaille maihin, joihin ei ole niin helppoa saada kontakteja.

 

Yrittämisen ylilyönnit on helppo saada kuriin

Tilitoimistoyrittäjä, jolla on useampia maahanmuuttajien omistamia yrityksiä asiakkaanaan, sanoi, ettei Suomi taida saada omiaan näistä yrityksistä. Kyse ei niinkään ole tahalli­sesta verojen välttelystä, vaan tietämättömyydestä ja byrokratian hankaluudesta johtuvasta puutteellisesta toiminnasta.

Maahanmuuttajat saavat starttirahaa kuten suomalaiset. Lisäksi he käyttävät yhdeksän euron työharjoittelijoita kuten suomalaisetkin. Harjoittelijat ovat ensi askel suomalaiseen työelämään. Siihen liittyy kuitenkin erityisongelma. Esimerkiksi käden taitoja ja nopeutta vaativiin töihin on vaikeaa saada hyviä henkilöitä. Työharjoittelijat vaihtuvat, ja heidän hyötynsä yrityksille jää heikoksi. Ehkä joka kymmenes on juuri sellainen, jonka kuka tahansa palkkaisi omaan yritykseensä. He jäävät, mutta tekevät keikkaa pimeästi. Päivän silloin, toisen tällöin. Tällaisia hyviä työntekijöitä voi olla useitakin yhden yrityksen palveluksessa. Nämä oppivat tavoille. Suomessa voi elää kivaa elämää vähällä vaivalla. Sosiaalitoimisto maksaa asunnon ja elannon ja samanaikaisesti voi tehdä hyväpalkkaista pimeää työtä silloin kun se tuntuu kivalta tai on rahan tarvetta. 

 

Viiden euron pizzat

Poliisi on kehottanut kansalaisia ilmoittamaan säännöllisesti alle kuuden euron pizzoja myyvät elintarvikealan yritykset. Kantelukanavia on useita: poliisin ja verottajan ilmiantosivut ja sosiaalisen median keinot. Tuollaiset ilmiannot olisi pitänyt kuopata DDR:n myötä historian roskatynnyriin.

Viranomaisten tehtävänä on luoda yksinkertaiset ja helpot­ yrittämisen edellytykset. Valvontaa toki tarvitaan, mutta se ei saa olla kansalaisten tehtävänä. Kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle oikein yrittämisessä, kun se ei ole muutoinkaan yhteiskunnassa. Se, että ihmiset voivat ottaa vastuun omasta elämästään on tärkeämpää kuin viimeisen pilkun viilaaminen yritystoiminnassa.

Kun suomalaisten yrittäminen tehdään helpoksi, se avaa portit myös maahanmuuttajien enenevälle yrittämiselle. Aloittakaamme byrokratiatalkoot ja maahanmuuttajien yrittä­misen kasvu arvonlisäverovelvollisuuden alarajan korottamisella. 

 

Pauli Vahtera
paulivahtera@gmail.com

 

Antti Soro
Antti Soro | 23.5.2017



Kirjaudu sisään
LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute