17. lokakuuta 2017

Seura meitä Facebookilla Seura meitä Twitterilla Tilaa syöte

Share/Save
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki
22.10.2015

Käyn silloin tällöin kouluttamassa työyhteisöjä ja esimiehiä, ja toisinaan pyydän kurssilaisia ideoimaan keinoja, joilla kaikenlainen ilo ja innostuminen kaikkein tehokkaimmin voidaan töissä tappaa.

Kaksi tehokasta keinoa on tähän mennessä tullut esiin joka kerta. Ensinnäkin se, että tyrmätään ideat heti alkuunsa ja toiseksi se, että ei tervehditä.

Ei tervehditä.

Kun olen kysellyt tarkemmin, on käynyt ilmi, että suomalaisilla työpaikoilla on melko tavallista, että jotkut eivät tervehdi työkavereitaan ollenkaan. Aika usein tämä tervehtimätön henkilö on pomo.

Yhden tällaisen tervehtimättömän pomon kanssa olin puheissa asiasta. Hän oli vilpittömän hämmästynyt siitä, että hänen alaisensa pitivät esimiehen tervehtimättömyyttä kiusallisena. Hän oli päin vastoin ajatellut, että hän ei halua korostaa esimiesasemaansa tervehtimällä alaisiaan. Hän ei halunnut tehdä numeroa itsestään.

Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen vilpittömyyttään. Hän on kaikin puolin fiksu ja osaava tyyppi, mutta aivan ilmeisesti hänen itsetunnossaan esimiehenä oli joitakin puutteita.

Jättämättä tervehtimättä, koska ei halunnut tehdä numeroa itsestään, hän todella teki numeron itsestään ja alleviivasi johtajuuttaan. Tässä hänellä oli aika lailla sulattelemista, kun arvelin hänelle asian laidan olevan tällä lailla.

Vähin, mitä alainen voi esimieheltä kohtuudella odottaa, on että esimies huomaa. Ja vähin, millä esimies voi osoittaa huomaavansa toisen ihmisen, on tervehtiä häntä.

Eikä tämä vähimmäisvaatimus koske pelkästään esimiesten ja alaisten välistä kanssakäymistä, se kuuluu inhimillisen vuorovaikutuksen minimivaatimuksiin ylipäänsä.

Meillä Suomessa ei tosin ole juurikaan tapana tervehtiä tuntemattomia. Me toivotamme hyvää huomenta tai hyvää päivää ainoastaan tutuille. Emmekä heillekään useinkaan hyvää huomenta ja hyvää päivää. Yleensä me toivotamme vain huomenta tai päivää.

Minusta ei ole mikään ihme, että tervehtämättä jättäminen koetaan helposti innostusta latistavaksi. Innostuminen kun on aika usein vuorovaikutteista. Harva innostuu yksinään mistään, innostuminen vaatii yleensä jonkinlaisen kontaktin toisiin ihmisiin. Ja koska innostuminen on vuorovaikutteista, on innostaminen aika pitkälti viestintää.

Jos haluan innostaa toista ihmistä, se ensimmäinen viesti, mikä minun on syytä hänelle lähettää, on että olen hänestä kiinnostunut.

Jos esimies haluaa toimia innostajana, hänen on syytä osoittaa porukoilleen paitsi että hän huomaa heidät, myös että hän on suorastaan kiinnostunut heistä, heidän ajatuksistaan ja heidän tekemisistään.

Ja pelkkä ynähtely on siinä hommassa harvoin tarpeeksi.

En tarkoita sitä, että työpuolielämän pitäisi mennä waun huutelemiseksi pakotettu hymy kasvoilla. Tarkoitan sitä, että jos ihmisten johtaminen ei kiinnosta, kannattaa katsella joitakin muita töitä kuin ihmisten johtaminen.

Ensimmäinen asia, joka sotaväessä opetetaan, on tervehtiminen. Vasta sitten opetetaan tappamaan. Ja varsinkin heitä on syytä osata tervehtiä, joitten kaluunat kiiltävät kaikkein kirkkaimmin. Heidätkin on koulutettu tervehtimään sekä ylempiään että alempiaan.

Voi olla, että armeijan hierarkkinen tervehtimiskulttuuri on vaikuttanut kielteisesti sellaisiin ihmisiin, jotka esimiehinä ovat mieluummin tervehtimättä kokonaan kuin tervehtivät siinä pelossa, että heitä luultaisiin autoritatiivisiksi johtajiksi. Heidän kannattaisi viettää enemmän aikaansa vaikkapa Ranskassa tai Italiassa ja liikkua kaupungilla aamukahvin aikaan. Joka ainut vastaantulija toivottaa hyvät huomenet. Ei itseään korostaakseen vaan koska toivoo, että päivästä tulisi hyvä. 

 

Jaakko Heinimäki

jaakko.heinimaki@saunalahti.fi

 




Kirjaudu sisään
LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute