Töissä Brysselissä
Kirjanpitolainsäädäntö risteyskohdassa

IFRS-standardien tuominen osaksi eurooppalaista lainsäädäntöä on osa Arto Leppilahden työnkuvaa.
12.12.2007

Annele Saikkala

Arto Leppilahti saapuu työpaikalleen Brysselin EU-korttelissa sijaitsevaan virastotaloon yhdeksän aikaan aamulla. Muutamana päivänä viikossa hän vie lapset ensin autolla kouluun ja jatkaa sitten töihin. Muulloin hän hyppää maastopyöränsä selkään ja ajaa 12 kilometrin reitin esikaupunkialueelta katujen, metsäpolkujen ja pyöräteiden kautta Brysselin keskustaan.

Pyöräilevä EU-virkamies on vielä melko harvinainen näky, sillä Bryssel on lähinnä autoilijoiden ja varsinkin hyvin temperamenttisten autoilijoiden kaupunki. Temperamenttinen pyöräily sen sijaan on Leppilahden mielestä parempi tapa taittaa työ- ja kotimatkaa. Sekuntikello on käynnissä ja pohjalainen uho pääsee valloilleen varsinkin ylämäissä, joissa pitää yksinkertaisesti olla nopein. Mutta perille tulee sitten ehkä hieman levollisempi ja siedettävämpi kollega ja perheenisä.
Aamu alkaa sähköpostien lukemisella ja päivän ohjelmaan tutustumisella. Sen jälkeen on vuorossa työskentelyä tiimissä ja itsenäisesti sekä kokouksia. Kokouksia on helposti yli puolet työajasta, epäviralliset kahvila- ja käytäväkeskustelut mukaan lukien.

Leppilahden mielestä epäviralliset kokoukset ovat ainakin tässä ympäristössä monesti kaikkein tehokkaimpia.

Leppilahti tapaa sekä talon sisällä työskenteleviä että talon ulkopuolisia tahoja: eri eturyhmiä, IASB:n, EFRAG:n, SARG:n edustajia, eurooppalaisia rahoitusvalvojia sekä Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden edustajia. Joskus päivät venyvät, mutta tänään EU-virkamies sulkee tietokoneensa jo ennen kello 18, laittaa työpuvun naulaan, vaihtaa pyöräilyvarustuksen päälle ja on valmis aloittamaan kotimatkan.

Leppilahti opiskeli Vaasan korkeakoulussa laskentatoimi pääaineenaan. Kun kotimaassa oli karttunut kolme vuotta työkokemusta tilintarkastajana, hän lähti vuonna 1993 Luxemburgiin samaan konserniin kuuluvan yhtiön tilintarkastajaksi. Työilmapiiri oli hyvin kansainvälinen, 200 työntekijästä vain muutama oli luxemburgilainen. Tärkein työskentelykieli oli englanti.

Kun EU oli laajentunut, oli aika laajentaa myös työkokemusta, ja vuonna 1995 Leppilahti siirtyi EY:n tilintarkastustuomioistuimeen. Hän aloitti määräaikaisessa työsuhteessa, koska uusien jäsenmaiden eli suomalaisten, ruotsalaisten ja itävaltalaisten virkamiesten valintamenettelyt, niin kutsutut kilpailut, olivat vielä käynnissä. Kun Leppilahti oli läpäissyt kilpailut, työsuhde vakinaistettiin ja ura EU-virkamiehenä oli alkanut.

Ranskan kielen opinnot piti myös aloittaa, koska pääasiallinen työkieli englannin lisäksi oli tuolloin vielä ranska. Kielikursseilla opiskeltiin lähinnä yleiskieltä, joten kirjanpitosanastoon piti paneutua itsekseen työn ohessa. Nykyään englanti on vallannut alaa koko EU:ssa ja jopa ennen hyvin ranskankielisessä tilintarkastustuomioistuimessa.

Luxemburgissa asuessaan Leppilahti vietti kerran viikonloppua Amsterdamissa – hollantilaisen esimiehensä varoituksista huolimatta. Varoitukset eivät olleet perusteettomia, sillä siellä Leppilahti tutustui arubalais-hollantilaiseen Barbaraan, josta tuli sittemmin hänen vaimonsa. Perhe viihtyi pienessä ja kotoisessa Luxemburgissa hyvin, mutta melkein kymmenen vuoden jälkeen, kun perhekin oli kasvanut kahdella jäsenellä, oli aika laajentaa maailmankuvaa vielä lisää. Niinpä Leppilahti siirtyi vuonna 2002 Brysseliin Euroopan komissioon.

IFRS-standardit osaksi eurooppalaista lainsäädäntöä

Euroopan komissio vastaa kansainvälisten kirjanpitostandardien (IFRS-standardien) ottamisesta osaksi EU-lainsäädäntöä. Sisämarkkinoiden pääosaston kirjanpitoyksikkö huolehtii tästä prosessista. IFRS-standardien tuominen osaksi eurooppalaista lainsäädäntöä on osa Leppilahden työnkuvaa. Yksikössä on 14 työntekijää, jotka ovat taustaltaan tilintarkastajia, lakimiehiä, rahoitus- ja kirjanpitoalan kansallisia asiantuntijoita ja sihteereitä.

Eurooppalainen kirjanpitolainsäädäntö perustuu ensinnäkin kirjanpitodirektiiveihin, jotka koskevat kaikkia rajoitetun vastuun yhtiöitä. Vuosina 1978 ja 1982 annetut kirjanpitodirektiivit (4. ja 7. direktiivi) ovat edelleen voimassa. Suomen ja muiden jäsenvaltioiden kirjanpitolainsäädäntö perustuu näihin, kaikkia jäsenvaltioita velvoittaviin direktiiveihin.

Toiseksi EU:n kirjanpitolainsäädäntö perustuu kansainvälisiin IAS/IFRS-standardeihin, jotka on hyväksytty osaksi EU:n säännöstöä. Standardit antaa kansainvälinen tilinpäätösstandardilautakunta IASB (International Accounting Standards Board). Alan kehitykseen vastaamiseksi annetaan koko ajan uusia standardeja. Niiden tulkintoja ja vanhoja täydennetään. Ne otetaan asetuksen muodossa EU:n säännöstöön sitä mukaa, kun niitä annetaan tai muutetaan.

Standardien oikeusperusta on vuodesta 2005 velvoittanut unionin IAS-asetus (1606/2002/EY). Koska kyseessä on EU:n asetus, se on kaikissa jäsenvaltioissa suoraan voimassa olevaa oikeutta. IAS-asetus koskee kaikkia EU:ssa listattuja yhtiöitä, jotka tekevät konsolidoidun tilinpäätöksen. EU:n ulkopuolella listatut yhtiöt eivät sen sijaan kuulu direktiivin soveltamisalaan.

Samoihin aikoihin IAS-direktiivin kanssa annettiin niin kutsutut avoimuus- ja esitedirektiivit, joissa säädetään IAS/IFRS-standardien noudattamisesta. EU:ssa listattujen EU:n ulkopuolisten maiden täytyy tehdä tilipäätös joko IAS:n mukaan tai sitä vastaavaksi katsottujen kansallisten standardien mukaan. Periaatteessa komissio päättää yhdessä jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin kanssa, mitkä standardit katsotaan IAS-standardeja vastaaviksi. Näillä näkymin vuoteen 2009 asti on voimassa siirtymäkausi, jonka aikana EU:ssa listatut ulkomaiset yhtiöt saavat tietyin edellytyksin noudattaa omia standardejaan.

Miltei maailmanlaajuinen säännöstö

Euroopan tilinpäätösraportoinnin neuvoa-antava ryhmä EFRAG (European Financial Reporting Advisory Group) on eurooppalaisten järjestöjen perustama organisaatio IFRS-standardien valmistelua ja hyväksyntää varten. Se on komission tärkein tekninen neuvonantaja kirjanpitoasioissa. EFRAG osallistuu standardien laadintaan niiden valmisteluvaiheessa kokoamalla yhteen eurooppalaiset näkökannat, olemalla mukana keskusteluissa ja antamalla palautetta IASB:lle. Kun IASB on antanut uuden standardin, EFRAG:n tehtävänä on antaa lausunto siitä, täyttääkö se hyväksymiselle vaaditut kriteerit. Ennen lausuntonsa antamista EFRAG kuulee eri eturyhmiä.

Tarkasteluryhmä SARG (Standard Advice Review Group) puolestaan antaa lausuntonsa siitä, onko EFRAG:n lausunto puolueeton ja tasapuolinen. Koska EFRAG on periaatteessa yksityinen eturyhmien rahoittama organisaatio, komissio perusti SARG:n neuvoa-antavaksi elimekseen arvioimaan EFRAG:n lausuntoja ja varmistamaan, että EFRAG:n lausunnot ovat tasapuolisia ja objektiivisia.

Lausunnot saatuaan komissio vie ehdotetun standardin tilinpäätöskysymysten sääntelykomiteaan (ARC), joka koostuu jäsenmaiden ministeriöiden edustajista. ARC keskustelee ja äänestää standardiehdotuksesta ja esittää komissiolle standardin tai tulkinnan hyväksymistä tai hylkäämistä. Lopuksi Euroopan parlamentin pitää hyväksyä ehdotus, jotta se voi tulla voimaan. Komissio huolehtii vielä standardin julkaisemisesta virallisessa lehdessä. Standardin tie IASB:n hyväksynnästä osaksi EU-lainsäädäntöä kestää noin yhdeksän kuukautta.

Jo ennen ARC:hen viemistä standardit pitää kääntää kaikille unionin virallisille kielille. Se ei olekaan aivan yksinkertainen tehtävä, sillä kieliä on yli 20 ja standardit sisältävät usein erityisterminologiaa, jonka yhdenmukaisuudesta aiempiin standardeihin pitää myös huolehtia. Käännöstyöstä vastaa komission käännöspalvelu yhdessä IASB:n kanssa.

Standardien hyväksymisprosessin tavoitteena on saada kullekin standardille poliittinen ja oikeudellinen hyväksyntä. Standardi ei saa olla ristiriidassa kirjanpitodirektiivien ”oikeat ja riittävät tiedot” -periaatteen kanssa. Lisäksi sen pitää olla Euroopan yleisen edun mukainen, se ei esimerkiksi saa asettaa eurooppalaisia yrityksiä muita huonompaan asemaan. Standardin tulee olla ymmärrettävä, selkeä, luotettava ja vertailukelpoinen.

Ei pelkkää kumileimasimena toimimista

Kirjanpitostandardit antavaa IASB:tä on usein kritisoitu siitä, että se ei kuuntele riittävästi käyttäjiään, eikä sen toiminta ole tarpeeksi avointa eikä poliittisen valvonnan alaista. Arvostelijoiden mukaan IASB:n jäsenet tekevät päätöksensä norsunluutornissa todellisuudesta vieraantuneina.

Euroopan parlamentti on vahvistanut rooliaan hyväksymisprosessissa. Se on viestittänyt selkeästi, ettei aio toimia ainoastaan tehtyjen päätösten kumileimasimena. Se on myös vaatinut muutoksia IASB:n toimintaan, avoimuuteen ja poliittiseen valvontaan. Parlamentti on kuitenkin tähän mennessä hyväksynyt kaikki standardit. IFRS 8 (segmenttiraportointi) on kuitenkin vielä sen käsittelyssä. Parlamentti ei ollut suoraan valmis hyväksymään IFRS 8 -standardia, vaan edellytti, että sen vaikutukset pitää arvioida ennen hyväksymistä. Sen vuoksi komissio teki vaikutusanalyysin, jonka johtopäätökset olivat pääosin myönteiset.

Jotta vastaavalta tilanteelta vältyttäisiin, komissio on jo aiemmin suosittanut IASB:lle, että se tekisi vaikutusten arvioinnin kaikista standardeista jo niiden valmisteluvaiheessa. Tämä parantaisi uusien standardien hyväksyttävyyttä ja mahdollistaisi ongelmien ratkaisun jo hyvissä ajoin. Periaatteessa IASB on suhtautunut myönteisesti ehdotukseen, mutta käytännön toimiin ei ole vielä ryhdytty.

Tähän mennessä ainoa IASB:n standardi, jota EU ei ole hyväksynyt kokonaisuudessaan, on rahoitusinstrumentteja koskeva IAS 39 -standardi. Komissio lievensi sen vaatimuksia jättämällä joitakin sen kohtia pois. Taustalla oli voimakas standardia kohtaan esitetty kritiikki. Sen oli sanottu asettavan suhteettomia vaatimuksia pankkien laskenta- ja riskinhallintajärjestelmille ja tekevän useista riskinhallintamenetelmistä yhteensopimattomia kirjanpidon kanssa. Kysymys politisoitui niin pitkälle, että jopa Ranskan silloinen presidentti Jacques Chirac – vaikkei häntä intohimoisena kirjanpitäjänä tunnetakaan – otti asian esiin jäsenvaltioiden Ecofin-kokouksessa.

EU otti IFRS-standardit käyttöön vuonna 2005, mikä on edistänyt niiden maailmanlaajuista käyttöä. Monet maat, kuten Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka, Israel ja Venäjä ovat siirtyneet tai ilmoittaneet siirtyvänsä IFRS:n käyttöön. Lisäksi monet muut maat kuten Japani, Intia ja Kiina mukauttavat omia kirjanpitostandardejaan sitä vastaavaksi. IAS-standardien käyttö on nopeuttanut kirjanpitostandardien uudistamista maailman suurimmilla markkinoilla.

Yhdysvallat ei suoranaisesti kuulu IFRS-järjestelmään, koska sillä on oma standardistonsa (US GAAP). Se on kuitenkin myös mukana prosessissa, jolla US GAAP- ja IFRS-järjestelmiä tuodaan lähemmäs toisiaan. Se lisäksi USAn rahoitusvalvoja (SEC) on tehnyt ehdotuksen, jonka mukaan IFRS-tilinpäätökset voitaisiin hyväksyä sellaisenaan USA:ssa US GAAP:n rinnalla. Vastaavasti komissio pohtii, hyväksytäänkö US GAAP EU:ssa IFRS-standardeja vastaavaksi sitten, kun direktiivien siirtymäkausi vuonna 2009 päättyy. Oman hankaluutensa asiaan tuo EU:n hyväksymisprosessissa tullut pieni ero ”täyden IFRS:n” ja ”EU:n IFRS:n” välillä IAS 39 -standardin osalta. SEC on alustavasti ilmoittanut hyväksyvänsä vain ”täyden IFRS:n” eikä sen kansallisia versioita.

Tilinpitolainsäädäntö risteyskohdassa

Hieman dramatisoiden voidaan sanoa unionin kirjanpitolainsäädännön olevan juuri nyt risteyskohdassa. Kysymys kuuluu, haluaako EU pitäytyä jatkossakin IFRS-standardistossa vai lähteekö se erkanemaan siitä jättämällä osan uusista standardeista hyväksymättä.

Jos eroja alkaa tulla enemmän, voidaan sanoa, että IFRS ei enää ole sellaisenaan voimassa EU:ssa, vaan sillä on oma järjestelmänsä. Tällöin koko IAS-lainsäädännön perustana ollut ajatus yleismaailmallisesta standardistosta murenisi. Samalla vaarantuisivat ne edut, jotka yleismaailmallinen raportointikieli on tuonut yrityksille maailmanlaajuisilla markkinoilla. Kansainvälisten pääomamarkkinoiden tehokkuus heikkenisi.

Myös IASB on huolissaan tästä kehityksestä. Gerrit Zalm, IASB:n ylintä valtaa käyttävän elimen (Trustees) vastavalittu puheenjohtaja ja Alankomaiden entinen valtiovarainministeri, on avannut keskustelun tästä kysymyksestä. Hän on ilmoittanut olevansa sitä mieltä, että Euroopan ei tulisi kehittää omaa versiotaan kirjanpitostandardeista tai se torpedoi maailmanlaajuisen pyrkimyksen yhtenäisestä normistosta. Jos Eurooppa jättää osan standardeista hyväksymättä, myös muut maat saattavat lähteä samalle tielle, ja yhteisen säännöstön edut häviävät, hän toteaa.

Leppilahden mielestä asiassa on kaksi argumenttia yhteen sovitettavana. Molemmat niistä ovat perusteltuja. Yhtäällä ovat ne kiistattomat edut, jotka kansainvälinen ja yhtenäinen tilinpäätöskäytäntö tuo mukanaan. Edut korostuvat vielä entisestään, jos ja kun USA hyväksyy IFRS-tilinpäätökset omilla markkinoillaan – vastaavathan EU ja USA yhdessä jopa 70 prosentista koko maailman pääomamarkkinoista. Toisaalta on selvää, että demokratiassa ei lainsäädäntövaltaa voida luovuttaa poliittisen päätöksentekojärjestelmän ulkopuolelle. Viime kädessä päätöksen siitä, hyväksytäänkö jotakin osaksi lainsäädäntöä, tulee tietysti olla demokraattisesti valituilla edustajilla.

Ratkaisu voisikin olla standardien tekijöiden – tässä tapauksessa IASB:n – tuominen lähemmäs niitä maita, jotka standardeja käyttävät. Ottamalla paremmin huomioon käyttäjien tarpeet ja muuttamalla jäsentensä valintaperusteita ja hallintoa avoimempaan ja demokraattisempaan suuntaan IASB voi lisätä oman toimintansa hyväksyttävyyttä. Kehittämällä prosessejaan ja ottamalla paremmin huomioon käyttäjien kommentit ja analysoimalla huolellisesti uusien standardien vaikutukset IASB voi paremmin varmistaa sen, että uudet standardit ovat hyväksyttäviä. Tällöin lainsäätäjän ei tarvitse turvautua hylkäämisvaihtoehtoon.

27 kulttuurin keskitie

Aiemmin ranskalainen työskentelykulttuuri hallitsi komissiota jollakin tapaa. Nykyään työskentely ei ole niinkään tietyn tai tiettyjen kulttuurien leimaamaa, vaan se on jonkinlainen keskitie, kompromissien kokonaisuus, kuten kaikissa kansainvälisissä työpaikoissa. Leppilahti viihtyy hyvin.

Myös Pohjoismaat ovat tuoneet Leppilahden mukaan myönteisiä asioita EU:n työkulttuuriin. Työpaikalla istuminen myöhään iltaisin ei ole enää itseisarvo, vaan työt pyritään tekemään tehokkaasti. Joillakin suomalaisilla on tosin ollut hieman opettelemista tiettyjen koodien sisäistämisessä: hississä on suotavaa hymyillä jopa maanantaiaamuna.

Leppilahden mielestä kyse on paluusta niihin hyviin tapoihin, jotka Suomessa joskus 1960–70-lukujen pimeinä vuosina jäivät hieman unohduksiin. Viime aikoina henkilöstösääntöihin on tullut paljon hyviä muutoksia: mahdollisuudet työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen ovat parantuneet huomattavasti. Kun isyysloma ennen henkilösääntöuudistusta oli kaksi päivää, nyt se on kymmenen päivää. Äitiysloma piteni neljästä kuukaudesta viiteen. Pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuus pitää vanhempainlomaa kuusi kuukautta lasta kohti. Nykyään on myös olemassa joustavia työaika- ja etätyömahdollisuuksia.

Kompromisseja ja avointa mieltä

Työn ja perheenisän roolin lisäksi Leppilahti osallistuu Suomen merimieskirkon toimintaan ja harrastaa liikuntaa. Maastopyöräily kesällä ja laskettelu talvella ovat sydäntä lähellä. Tosin lämpimiin maihin tottunutta vaimoa ei ole aina helppo houkutella lumisiin maisemiin. Samoin kuin EU:ssa, myös monikulttuurisessa perheessä elämä on usein kompromissien hakemista. Leppilahti kuitenkin uskoo, että särmät ja rajapinnat ovat elämän suola.

Leppilahden perheessä käytetään päivittäin kolmea kieltä: vanhemmat puhuvat keskenään englantia, lasten kanssa äiti puhuu hollantia ja isä suomea. Perheen, työkokemuksen ja maailmankuvan laajenemisen jälkeen on syytä laajentaa vielä kielivalikoimaa, joten Leppilahti opiskelee nyt hollantia. Jos vaikka oppisi pikkuhiljaa ymmärtämään vaimoaan, Leppilahti nauraa.

Lapset käyvät Brysselin Eurooppa-koulua. Perhe päätyi laittamaan lapset suomenkieliselle luokalle, koska asuinkunta on hollanninkielinen ja molempien kielten haluttiin kehittyvän yhtä vahvoiksi. Lapset puhuvatkin täydellistä suomea ja tuntevat suomalaiset leikit, laulut ja vitsit.

Leppilahden mielestä on uskomatonta, kuinka hyvin lapset pystyvät omaksumaan useita kieliä ilman pelkoa tai ennakkoasenteita.

Lasten avoimesta asenteesta eri kieliin ja kulttuureihin voisi Leppilahden mukaan moni eurooppalaiseksi itseään kutsuva ottaa oppia. Joidenkin vanhojen jäsenmaiden edustajat suhtautuvat joskus lähes fundamentalistisella asenteella kieleensä. Pienen maan edustajalle ei varmaankaan tulisi mieleen astella kokouksesta ulos, jos omaa kieltä ei tulkata.

Leppilahti kertoo, kuinka eräs edustaja totesi kerran hyvin painokkaasti, ettei hän aio sanoa mitään, koska hänen kielestään ei ole tulkkausta. Puheenjohtaja vastasi, että tulkkaus on kyllä järjestetty. Tällöin edustajan ainoa kommentti – ehkä hieman vähemmän painokas – oli, ettei hänellä ole mitään sanottavaa!

YleisetUusimmat Artikkelit
Katso kaikki