Näkökulmia sopimusoikeudesta

Sopimus on osapuolten ilmaisema yhteisymmärrys siitä, mitä he ovat toisilleen puolin ja toisin luvanneet. Osapuolten tavoitteena on toimiva ja tuottava yhteistyö, esimerkiksi palvelun toimitussuhteessa. Sopimuksen sisältö on osapuolten vapaasti päätettävissä, kunhan vain pakottavasta lainsäädännöstä ei poiketa. Sopimuksen ei Suomessa tarvitse olla kirjallinen ollakseen pätevä. Suullisen sopimuksen sisällön selvittäminen jälkeen päin voi toisinaan olla kuitenkin ongelmallista. Osapuolet ovat saattaneet ymmärtää sopimuksen eri tavalla. Niinpä kirjalliset sopimusasiakirjat ovat yritysten välisissä suhteissa ja kaupankäynnissä välttämättömiä perustyökaluja. Niiden tarkoituksena on säännellä osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä riskien jakoa. Sopimuksen ehdoilla määritellään yhteistyön pelisäännöt.

Sopimuksen eli sitovien lupausten täyttämättä jättäminen antaa toiselle osapuolelle mahdollisuuden vaatia kompensaatiota, sillä lähtökohtaisesti sopimuksista on pidettävä kiinni – pacta sunt servanda. Oikeustoimilain mukaan sopimusehtojen ei kuitenkaan tule olla osapuolten välisessä kokonaisarvioinnissa kohtuuttomia. Kohtuuttomuus/kohtuullisuusarvioinnilla on suurin merkitys kuluttajasopimuksissa. Kokonaisarvionnissa otetaan huomioon muun muassa olosuhteet, hinta, arvioitavana oleva ehto ja ehdot kokonaisuudessaan sekä muut tapauksessa merkitykselliset seikat. Jos ehto on kohtuuton, sopimuksesta vetäytyminen osittain tai kokonaan, taikka ehtojen kohtuullistaminen tai huomiotta jättäminen voi yksittäistapauksessa lieventää pacta sunt servanda -periaatetta.

Useilla aloilla, joilla tehdään lukumääräisesti paljon sopimuksia samantyyppisissä tilanteissa, on laadittu vakiosopimusehtoja. Näitä ovat muun muassa rakennusalan YSE 1998, atk-alan IT 2000 -ehdot, konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 2000, tavarantoimitusten ehdot NL 01 ja NML 02. Lisäksi yksittäiset yritykset laativat yleisiä sopimusehtoja omaa laajaa sopimusjoukkoaan varten. Tällöin jokaista yksittäistä sopimusta ei tarvitse laatia alusta lähtien erikseen, jolloin saavutetaan työpanosten ja ajan säästöä. Yleiset sopimusehdot voivat olla avuksi, vaikka yksittäisistä kysymyksistä sovittaisiin niiden ohella muuta erikseen. Tällaiset yksittäisen tapauksen erityisehdot menevät etusijajärjestyksessä yleisten sopimusehtojen edelle. Erityisehtoja on syytäkin laatia silloin, kun yleiset sopimusehdot eivät kata osapuolten esille ottamaa kysymystä osapuolten haluamalla tavalla.

Sopimusehtoja sopimuksissa

Jotta vakiosopimusehdot tulisivat sopimuksessa sovellettaviksi, ne on otettava sopimuksen osaksi. Se voi tapahtua muutamalla tavalla:
1) Ottamalla ne jo tarjoukseen, sillä sopimus syntyy heti, jos toinen osapuoli hyväksyy tarjouksen sellaisenaan.
2) Ottamalla ne neuvottelujen mukaisen kirjallisen sopimuksen osaksi tai viimeistään.
3) Ottamalla ne tilausvahvistukseen. Tässä vaiheessa sen periaatteessa voidaan katsoa olevan jo myöhäistä, sillä vahvistus lähetetään sopimuksen syntymisen jälkeen eikä riskien ja kustannusten siirto toiselle osapuolelle ole enää sopimuksen solmimisen jälkeen yksipuolisesti tehtävissä. Ehdot voivat kuitenkin tulla sopimuksen osaksi, mikäli ne ovat olleet ennalta toisen osapuolen tiedossa tai tutustuttavissa eikä hän kohtuullisessa ajassa huomauta osapuolen vilpittömässä mielessä lähettämiä ehtoja vastaan.

Mikäli kaikista yksityiskohdista ei ole sovittu, sopimusta täydentää laki ja sen puuttuessa yleisesti alalla noudatettava kauppatapa ja sopimusoikeudelliset periaatteet. Päinvastoin kuin tavaran kaupasta, palveluista ei ole omaa yleislakia. Ilman nimenomaisia sopimusehtoja osapuolet saattavat helposti jäädä kauppatavan (mikäli alalla sellainen on) tai yleisten periaatteiden varaan. Vaikka tällä tavoin olisi löydettävissä vastaus mahdolliseen ongelmatilanteeseen, vastaus ei ehkä ole se, johon osapuoli oli sopimusta solmiessaan ajatellut sitoutuvansa. Osapuolten yhteinen etu onkin, että osapuolille tärkeät ehdot ovat sopimusasiakirjoissa.

Yksi tärkeimmistä sopimuksessa käsiteltävistä asioista on sopia, mitä palvelua tai tuotetta tulee toimittaa; mitkä tehtävät sisältyvät hintaan, mitkä taas eivät. Tehtävät sovitaan yksittäistapauksittain toimittajan palveluvalikoiman ja toisen osapuolen tarpeen mukaan.

Vastuun rajoittaminen lisää tehokkuutta?

Toinen tärkeä sopimuksen osa-alue käsittelee sopimusriskien jakamista. Entä jos sopimusehtoja ei noudateta tai siinä tapahtuu virhe? Mitä kompensaatiota toinen osapuoli voi odottaa saavansa? Korvaavan tuotteen, palvelun sovitun mukaisena, oikeuden teettää työ kolmannella rikkojan kustannuksella vai muun hyvityksen? Korkoa viivästyneelle maksulle, entä oikeuden purkaa sopimus – ja vahingonkorvausta? Vahinkotilanteeseen joutumista kumpikaan osapuoli ei halua, sillä se saattaa vaarantaa hyvän yhteistyön jatkossa. Kaikenlaisessa toiminnassa on kuitenkin mahdollista, että virheitä syntyy. Sopimusehtojen tarkoituksena on antaa osapuolille selkeä toimintamalli myös niiden varalle.

Näiden kysymysten hallitsemiseksi yritysten välisissä sopimuksissa on tavallista ja sallittua käyttää myös selkeästi laadittuja vastuunrajoituksia. Vastuunrajoituksilla osapuolet pyrkivät poistamaan liiketoimintansa ennalta arvaamattoman suuret riskit. Palveluntarjoajan voi olla vaikeata ennalta arvioida kaikkia asiakkaan vahinkoriskejä, koska ei tiedä tämän toimintasuunnitelmasta taikka asiakkaan sivullisten kanssa tekemistä sopimuksista. Jos vastuuta ei ole rajoitettu, palveluntarjoaja voi sopimussuhteessa joutua korvausvelvolliseksi, vaikka häiriö tai virhe olisi johtunut ulkopuolisista tekijöistä, mutta jotka eivät kuitenkaan ole riittävän vahvoja vastuusta vapautumiselle.

Vastuunrajoitusten käyttämisellä voi olla taloudellista tehokkuutta edistävä vaikutus. Vastuunrajoitusten avulla vahingonkorvausvastuuriski voi olla ennalta selkeämmin hahmotettavissa. Riskin vaikutukset vakuutuskustannuksiin ja palvelun kustannuksiin muutoinkin voivat olla paremmin rajattavissa. Vastuutaan ei voi rajata kokonaan pois, eivätkä vastuunrajoitukset eivät ole voimassa silloin, jos vahinko johtuu törkeästä huolimattomuudesta taikka jos vastuunrajoitusehdot ovat muutoin pakottavan lainsäädännön vastaisia.

Yksityishenkilö sopimuskumppanina

Vastuunrajoitukset eivät ole voimassa, jos ne ovat ristiriidassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä kyseiseen palveluun sovellettavan pakottavan kuluttajansuojalain kanssa. Kuluttajansuojalakia ei kuitenkaan sovelleta, kun yksityishenkilö hankkii tuotteita tai palveluja elinkeinotoimintaansa varten.

Kuluttajansuojalain (KSL) 3. luvun mukaan lain tarkoittamia kulutushyödykkeitä tarjottaessa elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää sopimusehtoa, joka hyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajan kannalta kohtuuttomana. KSL 4. luvun mukaan sopimusehtojen sovittelu on mahdollista, mikäli ehdon soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen.

Pakottava kuluttajansuojalainsäädäntö ei säätele kaikkia kuluttajille tarjottavia palveluita. Oikeuskirjallisuudessa Hemmo (Hemmo: Sopimusoikeus II, Helsinki 2003, s. 285.) toteaa, että välillisten vahinkojen korvaamista rajoittavat ehdot ovat tavanomaisia myös kuluttajasopimuksissa. Pakottavan lainsäädännön puuttuessa vastuunrajoitusten käyttämiselle hän ei näe ehdotonta estettä. Kuluttajansuojalaissa tavaran kaupassa ja siinä nimenomaan säädeltyjen palvelusten sääntelystä ilmenevistä periaatteista saattaa kuitenkin seurata, että niitä käytettäisiin tulkinta-apuna myös muilla kuin pakottavan lainsäädännön tarkoittamilla palvelualoilla.

Velvollisuus huomauttaa

Oikeuskäytännössä on useita ratkaisuja siitä, miten sopimusosapuolella on yksittäistapauksessa ollut oikeus luottaa toisen asiantuntemukseen. Esimerkiksi rakennusalan ammattilaisen voidaan odottaa huomauttavan asiantuntemattomalle tilaajalle, jos tämä vaatii käytettäväksi materiaalia, joka ei ole aiottuun tarkoitukseen sopiva. Neuvontapalvelua tarjoavan velvollisuudeksi on katsottu, että asiassa relevanttien seikkojen selvittämistarve tuodaan esiin. Tapauksessa KKO 2001:128 (äänestysratkaisu) korkein oikeus perusteli vastuuta näin: ”…verokonsultoinnin ammattimaisella tarjoajalla on asiantuntijana asiakkaisiinsa nähden toimeksiannon puitteissa laaja tiedonantovelvollisuus sellaisista seikoista, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti asiakkaan etuihin. Toimeksiannon piiriin kuulumattomien neuvojen antaminen ei lähtökohtaisesti kuulu tämän velvollisuuden piiriin. Tiedonantovelvollisuus voi kuitenkin ulottua sellaisiin toimeksiannon ulkopuolelle jääviin merkityksellisiin seikkoihin, jotka asiantuntija toimeksiantoa täyttäessään havaitsee, jos hän ei voi olettaa asiakkaan niistä tietävän. Toimeksiannon kohteena olevasta oikeustoimesta aiheutuva veroseuraamus on tyypillisesti sellainen haitallinen seikka, johon asiantuntijan tulee kiinnittää asiakkaansa huomiota.”

Neuvontaa annettaessa asiantuntijan on hyvä huolellisesti tarkistaa asiassa oleelliset näkökohdat. Asiaa tuntemattoman sopimuskumppanin ei aina voida olettaa – asiaa tarkistamatta – tietävän tapauksen merkitykselliset seikat (esim. mikä merkitys omistusajan pituudella on luovutuksen veroseuraamuksiin, mikä merkitys on omistetun esineen oikeudellisella luonteella; onko omaisuus kiinteää vai irtainta omaisuutta ja miten rajanveto kiinteän irtaimen omaisuuden välillä määräytyy jne.). Huolellinen toiminta ei merkitse sitä, että palveluntarjoaja tekee kaikki asiassa mahdollisesti kyseeseen tulevat tehtävät toisen osapuolen kanssa erikseen keskustelematta. Oleellista korkeimman oikeuden perustelujen mukaan on, että sopimuskumppanille huomautetaan eri näkökohtien merkityksestä tai niiden selvittämisen tarpeellisuudesta. Kun rakennusmateriaalin sopimattomuus tai lisäselvityksen tarve on selvästi tuotu esiin, vastuun painopiste siirtyy takaisin tilaajalle. Jos hän ongelmasta tietoisena kuitenkin päättää käyttää sopimatonta rakennusmateriaalia tai päättää jättää huomioitta annetun neuvon, siitä seuranneeseen vahinkoon hän on itse vaikuttanut. Huomautukset on turvallisinta tehdä kirjallisesti, jotta ne ovat jälkeenkin päin todettavissa.

Ympäristö muuttuu sopimuksen mukana

Pitkäkestoisissa sopimuksissa voi aika ajoin syntyä tarvetta sopimusehtojen muuttamiseen. Toimintaolosuhteet ovat voineet muuttua ja sopimuksen sopeuttaminen uuteen tilanteeseen voi tulla tarpeelliseksi. Sopimuksen muuttaminen edellyttää lähtökohtaisesti aina molempien osapuolten hyväksyntää. Osapuolet tekevät riskinjakopäätöksensä sopimusta solmittaessa, eli silloin etujen ja rasitusten jako on lyöty lukkoon. Toisella osapuolella ei enää tämän jälkeen lähtökohtaisesti ole yksipuolista oikeutta muuttaa sopimusehtoja. Erityisesti pitkäkestoisissa sopimuksissa voidaan kuitenkin jo ennalta sopia, missä tilanteissa ja millä tavalla osapuolella on oikeus sopimusaikana muuttaa ehtoja ja mitä oikeuksia toisella osapuolella tässä tilanteessa on. Tyypillisimpiä ovat ehdot hintojen muutoksista esimerkiksi julkisoikeudellisten maksujen muutosten takia. KL 96:ssa on annettu mahdollisuus sopimuksen muuttamiseen, jos sovelletut (vakio)ehdot muuttuvat. Vastaava ehto on myös KL2004 ehdoissa. Lojaliteettiperiaatteesta kuitenkin seuraa, että muutokset eivät voi olla mitä tahansa, esim. aiemmin voimassa olleen vastuun olennainen vähentäminen ei tulisi ilman sopimuskumppanin suostumusta kysymykseen. Yksittäisten muutosten vaikutus yksittäisiin tapauksiin voi olla aiempaan nähden hiukan puoleen tai toiseen, näkökulmastakin riippuen, vaikka ehtojen kokonaisuutena kaiken kaikkiaan ei katsottaisikaan merkittävästi muuttuneen. Sekä KL 96 että KL2004 yleisissä sopimusehdoissa toiselle osapuolelle on varattu mahdollisuus irtisanoa sopimus päättymään muutosten voimaan tullessa. Vaikka olennaisia muutoksia ei katsottaisi tehdyn, tällä tavoin on varmistettu, ettei muutoksia tehtäisi ilman, että sopimuskumppanilla olisi tilaisuutta reagoida niihin lainkaan.

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan, jos osapuolet niin sopivat. Jos osapuolten suhteessa on tarvetta myös muille tai erilaisille sopimusehdoille, yleisiä ehtoja tulee täydentää. Jos nimettyjä yleisiä sopimusehtojen kuten KL2004 ehtojen sisältöä osin hyödynnetään ja osin muokataan, näin laadittu sopimusehtoja ehtoja ei tule kutsua ehtojen alkuperäisellä nimellä, kuten KL2004:ksi vaan jollakin muulla nimellä.