CTA Paikka

Korkojen vähennys­oikeuden rajoitukset Suomeen?

Valtiovarainministeriön vero-osasto on laatinut selvityksen tarpeesta ja mahdollisuuksista rajoittaa korkomenojen vähennysoikeutta elinkeinotoiminnan verotuksessa. Selvityksen tarkoituksena on olla lähtökohta keskustelulle korkovähennysoikeuden rajoittamisen tarpeellisuudesta ja mahdollisten rajoitusten sisällöstä.
25.8.2009

Tomi Viitala osastopäällikkö, KTT, Keskuskauppakamari

Valtiovarainministeriön selvityksessä tarkastellaan korkojen vähennysoikeuden nykytilaa Suomessa ja eräissä vertailuvaltioissa, EY-oikeuden ja verosopimusten merkitystä ja mahdollisia Suomen verojärjestelmään soveltuvia keinoja korkovähennysrajoitusten toteuttamiseksi. Selvityksen taustalla on nähtävissä erityisesti rajat ylittävissä yritysjärjestelyissä ja kansainvälisissä konserneissa tapahtuva velkavetoinen verosuunnittelu ja kansainvälinen kehitys kohti rajoitetumpaa korkojen vähennysoikeutta.

Nykytila

Elinkeinoverolain (EVL) lähtökohtana on elinkeinotoimintaan liittyvistä veloista aiheutuvien korkojen laaja vähennyskelpoisuus. Korkojen vähennyskelpoisuutta koskevan EVL 18 §:n 1 momentin 2 kohdassa on nimenomaisesti todettu, että vähennyskelpoisuus koskee myös sellaisia korkoja, joiden suuruus riippuu velallisen tuloksesta. Velalle suoritetun koron vähennyskelpoisuutta ei myöskään rajoita se, että lainaan liittyy joitakin oman pääoman piirteitä. Tällaisia lainoja kutsutaan usein hybridilainoiksi tai välirahoitusinstrumenteiksi. Oikeus- ja verotuskäytännössä on katsottu, että esimerkiksi vaihtovelkakirjalainalle, vakuudettomalle lainalle tai eräpäivättömälle lainalle suoritettu korko on yleensä vähennyskelpoista. Toisaalta julkaistua oikeus- ja verotuskäytäntöä on varsin niukasti erityisesti moderneimpien rahoitusjärjestelyn osalta.

Suomen verolakeihin ei sisälly erityisiä säännöksiä, jotka rajoittaisivat koron vähennysoikeutta elinkeinotoimintaa harjoittavan velallisen verotuksessa. Velasta perittävän koron määrää ja muita lainaehtoja rajoittaa kuitenkin verotusmenettelylain 31 §:n markkinaehtoperiaate silloin, kun lainan osapuolet ovat etuyhteysyrityksiä. Markkinaehtoperiaate koskee sekä rajat ylittäviä tilanteita että kotimaisia tilanteita. Lisäksi siirtohinnoitteludokumentaatiovaatimukset kattavat myös konsernien sisäiset rahoitustransaktiot, joten soveltamisalaan kuuluvien yritysten on vuodesta 2007 alkaen tullut pystyä todentamaan käytettyjen lainaehtojen markkinaehtoisuus. Verotuskäytännössä erityisesti lainasta perittävän koron markkinaehtoisuuteen onkin viime aikoina kiinnitetty lisääntyvää huomiota.

Sen sijaan ainakaan oikeuskäytännössä ja ilmeisesti myös verotuskäytännössä ei ole puututtu tai pystytty puuttumaan koron vähennyskelpoisuuteen yksinomaan alikapitalisoinnin eli yrityksen liian vähäisen oman pääoman käytön perusteella. Korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta yleisen veronkiertosäännöksen perusteellakaan ei ole oikeuskäytäntöä.

Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että Suomen nykyistä oikeustilaa korkojen vähennysoikeuden osalta voidaan pitää liberaalina. Tämän etuna on se, ettei verotus tarpeettomasti rajoita rahoitusjärjestelyjä ja yritykset voivat pääsääntöisesti luottaa siihen, että suoritettavat korot hyväksytään myös verotuksessa vähennyskelpoiseksi kuluksi. Toisaalta sääntelyn ja oikeuskäytännön puuttuminen aiheuttaa eräissä tilanteissa verokohtelun epävarmuutta. Epävarmuus koskee erityisesti monimutkaisia, rajat ylittäviä rahoitusjärjestelyjä, joissa myös verosuunnittelunäkökulmalla on usein keskeinen merkitys eri rahoitusvaihtoehtoja pohdittaessa.

Kansainvälinen kehitys

Kansainvälisesti on yleistä, että koron vähennysoikeutta on rajoitettu. Kansainvälisesti toimivat suomalaiset konsernit ja sijoittajat ovatkin jo pitkään törmänneet korkojen vähennysoikeutta koskeviin säännöksiin, vaikka sellaiset ovat Suomesta puuttuneet.

Rajoitukset kohdistuvat usein rajat ylittäviin tilanteisiin, joissa velkavetoisesta verosuunnittelusta saatavat hyödyt ovat merkittävimmät. Erityisesti EY-oikeuden vaikutuksesta eräät EU-valtiot soveltavat vähennysoikeuden rajoituksia myös kotimaisiin tilanteisiin. Rajoitukset koskevat yleensä tilanteita, joissa velkoja ja velallinen kuuluvat samaan konserniin eli kyseessä on konsernin sisäinen laina. Eräissä valtioissa rajoitukset soveltuvat kuitenkin myös konsernin ulkopuoliselta taholta otetun lainan korkoihin.

Merkittävimmät rajoitukset aiheutuvat säännöksistä, joissa verovuonna vähennyskelpoisten korkojen määrä on rajattu tiettyyn osuuteen yrityksen tuloksesta. Tällaisia säännöksiä on muun muassa Saksassa ja Tanskassa. Perinteisempää tapaa rajoittaa liiallista velan käyttöä edustavat niin sanotut alikapitalisointisäännökset, joiden perusteella koron vähennysoikeutta rajoitetaan vain, jos yrityksen oman pääoman määrä suhteessa vieraaseen pääomaan ei ole riittävä. Tällaisia säännöksiä on muun muassa USA:ssa, Hollannissa, Tanskassa ja Ranskassa. Monissa valtioissa sovelletaan samanaikaisesti useita erityyppisiä rajoitussäännöksiä.

Suomen kannalta mielenkiintoisin vertailukohde on kuitenkin Ruotsi, jossa korkojen vähennysoikeutta ryhdyttiin eräissä tilanteissa rajoittamaan tämän vuoden alusta. Ruotsin rajoitussäännösten esikuvana on toiminut Hollannin vastaavat säännökset. Ruotsin rajoitussäännökset koskevat tilanteita, joissa yritys ottaa lainan etuyhteysyritykseltä, ja laina käytetään omistusosuuden hankintaan etuyhteysyritykseltä. Tällaisessa tilanteessa lainalle maksettuja korkoja ei voida pääsääntöisesti vähentää Ruotsin verotuksessa. Rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta, jos korkokulua vastaavaa korkotuloa verotetaan velkojan asuinvaltiossa vähintään kymmenen prosentin verokannalla tai omistusosuuden hankinta ja sisäinen laina voidaan perustella liiketaloudellisilla syillä. Käytännössä Ruotsin säännöksillä on tarkoitus estää sellaisten konsernin sisäisten rahoitus- ja yrityskauppatransaktioiden käyttö, joiden ainoana tarkoituksena on vähentää korkokulu Ruotsissa ja kanavoida vastaava korkotuotto alhaisen verorasituksen valtioon tai valtioon, jossa korkotuotto muutoin on edullisen verotuksen alainen.

Kansainvälisten esimerkkien valossa korkojen vähennysoikeuden rajoituksille on tyypillistä niiden monimutkaisuus ja muuttuvuus, mihin osaltaan lienee syynä myös rahoitusjärjestelyiden kehittyminen. Rajoitussäännösten tulkinta ja soveltaminen on usein käytännössä hankalaa, mikä näkyy muun muassa säännöksiin liittyvän yksityiskohtaisen ohjeistuksen tarpeena.

Tulevaisuudennäkymät

Valtiovarainministeriön selvityksessä ei ole otettu lopullista kantaa korkojen vähennysoikeuden rajoittamisen tarpeellisuuteen, mahdollisten rajoitusten sisältöön ja niiden voimaantuloon. Kesäkuun alussa päättyneen lausuntokierroksen jälkeen valtiovarainministeriössä on tarkoitus pohtia jatkotoimia.

Aikataulun osalta selvityksessä on alustavasti katsottu, että mahdolliset rajoitussäännökset voitaisiin ottaa käyttöön aikaisintaan seuraavan hallituskauden aikana. Hätiköityihin ratkaisuihin asiassa ei nykyisessä taloudellisessa ja rahoitustilanteessa olekaan syytä ryhtyä. Tiukentuneet rahoitusehdot ja rahoituksen kallistuminen ovat todennäköisesti jo nyt johtaneet tilanteeseen, jossa velan käyttö ei enää ole siinä määrin mahdollista kuin edeltävinä vuosina. Myös yritysten tulokset ovat pudonneet ja osa yrityksistä on tappiollisia, jolloin velan käyttöön liittyvän verosuunnittelun merkitys on joka tapauksessa pienentynyt. Lisäksi verotuksen rakennettava pohtivan niin sanotun Hetemäen työryhmän ehdotukset muun muas­sa osinkoverotuksen tulevaisuudesta olisi hyvä ottaa huo­mioon mahdollisia rajoituksia pohdittaessa.

Valtiovarainministeriön selvityksestä on luettavissa se johtopäätös, että korkovähennysrajoituksia pidetään tarpeellisina estämään rahoitusjärjestelyjä, joissa pyritään ilman liike­taloudellista syytä saavuttamaan veroetuja. Selvityksessä viitataan muun ohessa verotuksen neutraalisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen, joiden ominaisuuksien ei katsota täyttyvän nykyisessä järjestelmässä. Selvityksestä käy varsin selkeästi ilmi myös se, että konsernin sisäiset osakekaupat ja valtaosiltaan velkarahoitteiset, Suomeen perustetulla hankintayhtiöllä toteutetut yritys- ja kiinteistökaupat voisivat olla mahdollisten rajoitusten ensisijaisena kohteena.

Merkitystä lienee myös sillä, että kansainvälinen suuntaus on kohti rajoitusten käyttöönottoa ja olemassa ole­vien säännösten kiristämistä. Tältä osin tilanne muistuttaa väliyhteisö­lain, käyttöomaisuusosakkeiden luovutusta koskevan sääntelyn ja siirtohinnoittelusäännösten käyttöönottoa, joiden osalta Suomi lopulta seurasi muiden, erityisesti EU-val­tioiden esimerkkiä. Korkojen rajoitussäännöksillä ei luonnollisesti tule tarpeettomasti heikentää Suomen kilpailukykyä yritysten sijaintipaikkana ja sijoituskohteena, vaan mahdolliset rajoitukset on toteutettava siten, etteivät ne muodostu ainakaan ankarammiksi kuin keskeisten kilpailijamaiden vastaavat säännökset. Toisaalta rajoitusten lisääntyminen ja käyttöönotto erityisesti Ruotsissa on johtanut siihen, ettei Suomen kansainvälinen kilpailukyky merkittävästi heikkenisi maltillisten rajoitussäännösten seurauksena.

Valtiovarainministeriön selvityksessä on käsitelty erilaisten korkovähennysrajoituskeinojen soveltuvuutta Suomeen. Selvityksessä on otettu varsin selvä kanta siihen, että Suomen verojärjestelmään soveltuisi huonosti yleiset korkovähennysoikeuden rajoitukset. Näin ollen on epätodennäköistä, että Suomi rajoittaisi yritysten suorittamien korkojen vähennysoikeuden esimerkiksi 30 prosenttiin yrityksen liikevoitosta, kuten on tehty Saksassa.

Selvityksen perusteella todennäköisempää on, että rajoitussäännökset koskisivat vain tiettyjä erikseen määriteltyjä tilanteita eli kyse olisi tarkkaan kohdennetuista säännöksistä. Jos mahdollisen sääntelyn tarkoituksena olisi konsernin sisäisiin yrityskauppoihin ja suomalaisen hankintayhtiön avulla toteutettuihin rakenteisiin liittyvien sisäisten lainojen korkojen vähennysoikeuden rajoittaminen, mallia haettaisiin todennäköisesti Hollannin ja Ruotsin soveltamista säännöksistä. Tällöin sääntely kohdistuisi ainoastaan tilanteisiin, joissa suomalaisen yhtiön tulosta siirretään korkoina matalan verokannan maassa sijaitsevaan konserniyhtiöön tai rahoitus on muuten verojärjestelmien epäsymmetrisyyttä hyväksikäyt­täen järjestetty siten, että koron saaja ei maksa tulostaan veroa (niin sanotut hybridi-instrumentit tai -rakenteet). Tällaisen sääntelyn merkittävänä etuna olisi se, että kotimaiset tilanteet (velkoja ja velallinen suomalainen yritys) ja normaalin elinkeinotoiminnan rahoittaminen jäisivät käytännössä soveltamisalan ulkopuolelle.

Jos rajoitussäännöstöä sovellettaisiin myös EU- tai ETA-valtioissa asuvien yritysten kanssa tehtyihin transaktioihin, olisi verovelvolliselle säännöksen EY-oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi annettava mahdollisuus esittää verotuksesta riippumattomat liiketaloudelliset syyt konsernin sisäiselle lainalle ja rahoitetulle järjestelylle. Sekä konsernin sisäisille järjestelyille että hankintayhtiön avulla toteutetuille yrityshankinnoille ja konsernin sisäiselle rahoitukselle voi olla myös verotuksesta riippumattomia syitä, joten niitä ei ole tarkoituksenmukaista kaikissa tapauksissa estää täydellä korkojen vähennyskiellolla.

Korkovähennysrajoitusten käyttöönottaminen merkitsisi osittaista luopumista nykyisestä korkojen laajasta vähennysoikeuden periaatteesta elinkeinoverotuksessa. Jos vähennysrajoitukset kuitenkin toteutettaisiin tarkkaan rajattuina, korkojen laaja vähennyskelpoisuus säilyisi edelleen pääsääntönä valtaosalle suomalaisista yrityksistä. Kansainvälisesti huolestuttavana piirteenä voidaan kuitenkin pitää sitä, että rajoitussäännökset vuosien kuluessa monimutkaistuvat ja laajenevat. Lisäksi rajoitussäännöksistä aiheutuvan kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi löytyy vain harvoin tehokasta keinoa. Kansainvälisesti toimivat suomalaisyritykset joutuvatkin varautumaan aiempaa tiukempiin korkojen vähennysoikeuden rajoituksiin siitä riippumatta, minkälaisiin ratkaisuihin Suomessa päädytään.

YleisetUusimmat Artikkelit
Katso kaikki