CTA Paikka

Arvonalennustesti tilinpäätöksessä

Arvonalennustestistä puhutaan IFRS-tilinpäätösten yhteydessä. Testaamisesta määrätään IAS 36 -standardissa. Testin avulla selvitetään, onko taseeseen aktivoidun omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön kirjanpitoarvosta vähennettävä arvonalennus.
23.1.2007

Jarmo Leppiniemi professori

Arvonalennustestillä on merkitystä myös suomalaisessa ei-IFRS-tilinpäätöksessä eli ns. FAS-tilinpäätöksessä. Erityisen varovaisuuden noudattamista edellytetään muun muassa kehitysmenojen aktivoimisessa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kehittämismenojen aktivoimista koskevassa päätöksessä (50/1998) määrätään, että ”aktivoitu määrä ei saa olla suurempi kuin varovaisuutta noudattaen laaditun tuottoarvolaskelman osoittama tulevaisuudessa kertyvä kate”. Erityisen varovaisuuden noudattamisen osoittamiseksi laadittu tuottoarvolaskelma on tosiasiassa arvonalentumistesti.

IFRS-tilinpäätöksessä liikearvon lisäksi muitakaan sellaisia omaisuuseriä, joilla on rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika ja joista ei vähennetä suunnitelman mukaisia poistoja, vaan joiden arvonalentuminen todetaan testauksen perusteella.

Testi tehdään säännöllisesti vuosittain sekä lisäksi aina, kun havaitaan viitteitä siitä, että asianomaisen omaisuuserän arvo on alentunut. Viitteitä voivat olla korkotason nousu, teknologian tai lainsäädännön muutokset sekä omaisuuserien markkina-arvoissa tapahtunut alentuminen. Testi perustuu omaisuuserän tasearvon vertaamiseen siitä kerrytettävissä olevaan rahamäärään eli odotettavissa olevien rahavirtojen nykyarvoon.

Erillisarvostus, liikearvo

IAS/IFRS-säännöksissä edellytetään laajaa erillisarvostusta. Ellei hyödykkeelle voida kohdistaa rahavirtoja, se luetaan pienimpään kokonaisuuteen eli rahavirtaa tuottavaan yksikköön (CGU = Cash Generating Unit), jolle voidaan kohdistaa itsenäinen rahavirta.

Yritysostossa hankintameno tulee jakaa mahdollisimman tarkoin kaupassa vastaanotetuille hyödykkeille. Hankintamenoa kohdistetaan myös sellaisille identifioitavissa oleville aineettomille hyödykkeille, joille suomalaisessa kirjanpitokäytännössä määritellä tasearvoa. Identifioitavissa oleva aineeton hyödyke voi olla esimerkiksi asiakassuhteet, tuotantomenetelmät ja tilauskanta. Tällaiset aineettomat hyödykkeet merkitään taseeseen, kun ne hankitaan vastikkeellisesti esimerkiksi osana yritysostoa. Se osa kauppahinnasta, jota ei kuvatulla tavalla voida kohdistaa hyödykkeille, on liikearvoa.

Liikearvon taustana ovat yleensä yrityksen eri rahavirtaa tuottavien yksiköiden väliset synergiat ja työvoiman arvo. Työvoimalle yrityksen kauppahintaa ei kohdisteta; työvoiman hankintamenoa ei voi merkitä taseeseen. Yritysjohto ei voi hallinnoida työvoiman pysyvyyttä taseeseen sisällytettävien erien tavoin. Liikearvo sisältää tosiasiassa markkinointi-, hallinto-, tutkimus- yms. menoja, jotka eivät liikearvosta irrallisina menoina ole aktivoitavissa.

Miten testataan

Liikearvon aktivointikelpoisuus todetaan testin avulla. Jos yritysostossa saatu liikearvo on negatiivinen, se tuloutetaan välittömästi. Positiivinen liikearvo tai tuloutettava negatiivinen liikearvo saadaan vähentämällä hankintamenosta hankittujen varojen käypä arvo ja laskennalliset verosaamiset sekä lisäämällä siihen vastattaviksi otettujen velkojen käypä arvo ja laskennalliset verovelat.

IFRS 3 -standardissa esitetään esimerkkejä sellaisista erityyppisistä yksilöitävissä olevista aineettomista hyödykkeistä, joille kauppahintaa yritysostossa tulee kohdistaa. Niitä esitetään markkinointiin, teknologiaan, asiakkaisiin, taiteeseen ja sopimuksiin liittyvistä aineettomista hyödykkeistä.

Markkinointiin liittyviä aineettomia hyödykkeitä ovat esimerkiksi tavara- ja tuotemerkit, verkkotunnukset, palveluasut (kuten pakkauksen ulkoasu sekä yksilölliset värit, muodot) ja kilpailukieltosopimukset. Teknologiaan perustuvia aineettomia hyödykkeitä ovat esimerkiksi patentoitu tai patentoimaton teknologia, tietokoneohjelmistot ja tietokannat sekä liikesalaisuudet. Asiakkaisiin liittyviä aineettomia hyödykkeitä ovat asiakasluettelot, tilauskanta sekä sopimuksiin perustuvat tai perustumattomat asiakassuhteet. Taiteeseen liittyviä aineettomia hyödykkeitä ovat näytelmät, kirjat, aikakaus- ja sanomalehdet, sävellykset ja sanoitukset, kuvat ja valokuvat, videofilmit, televisio-ohjelmat yms. Sopimusperusteisia aineettomia hyödykkeitä ovat muun muassa lisensointisopimukset, mainos- ja palvelusopimukset, vuokrasopimukset, rakennusluvat, toiminta- ja lähetysoikeudet sekä käyttöoikeudet (kuten poraus-, kaivos-, puunhakkuu- ja tienkäyttöoikeudet).

Koska kauppahinta kohdistetaan mahdollisuuksien mukaan hyödykkeille, liikearvo tulee IFRS-tilinpäätöksessä yleensä pienemmäksi kuin suomalaisessa FAS-tilinpäätöksessä. Rahoitustarkastuksen suomalaisten pörssiyhtiöiden IFRS-tilinpäätöksiä koskevan selvityksen mukaan liikearvon osuus yrityshankintojen kokonaishankintahinnasta on suuri, yli 40 prosenttia (Rahoitustarkastus, markkinavalvonta, selvitys listayhtiöiden laatimista vuoden 2005 IFRS-tilinpäätöksistä 11.9.2006).

Liikearvo ei itsessään tuota rahavirtaa. Siksi se yhdistetään johonkin rahavirtaa tuottavaan yksikköön. Tällainen yksikkö saa olla enimmillään IFRS-tilinpäätöksen segmenttiraportoinnissa käytetty yksittäinen segmentti.

Testaus voidaan suorittaa kahdella vaihtoehtoisella tavalla, markkina-arvoon tai käyttöarvoon perustuen. Edellisen vaihtoehdon mukaan testauskohteen arvo on se rahamäärä, joka siitä myytäessä saataisiin, jälkimmäisen se rahamäärä, joka testauskohteella on yrityksen toiminnassa.

Markkinahintaa esimerkiksi liikearvon sisältävälle yksikölle on harvoin saatavissa. Yleensä testauksen perustana on käyttöarvo eli ne rahavirrat, jotka arvioidaan saatavan käytettäessä testauskohdetta yrityksen liiketoiminnassa. Rahoitustarkastuksen suomalaisten pörssiyhtiöiden vuoden 2005 IFRS-tilinpäätöksiä koskevan selvityksen mukaan valtaosassa yhtiöitä arvonmääritys nojautuu käyttöarvoon, vain muutama yhtiö määrittää arvon käyvän arvon ja luovutuskulujen välisenä erotuksena. Jos molemmat arvot ovat määritettävissä, testauskohteen arvona tasearvon vertailukohtana pidetään korkeampaa näistä kahdesta vaihtoehdosta arvonalennustarvetta selvitettäessä.

Käyttöarvon määrittäminen

Pääsääntöisesti arvonalennustesti perustuu testauskohteen, esimerkiksi liikearvon sisältävän rahavirtoja tuottavan yksikön, arvoon yrityksen tulonhankinnassa eli käyttöarvoon.

Testaamista varten tulee arvioida testauskohteen tulevat rahavirrat sekä näiden nykyarvon laskemisessa käytettävä diskonttauskorko. Sekä rahavirtaennusteeseen että korkokannan valintaan liittyy useita harkinnanvaraisia tekijöitä. Valinnat tulee selostaa ja perustella liitetiedoissa. Tältä osin suomalaisyritysten IFRS-tilinpäätöksissä on Rahoitustarkastuksen selvityksen mukaan runsaasti puutteita.

Vastaisten rahavirtojen perustana käytetään yleensä yrityksen budjettia. Luotettava budjetti voidaan yleensä laatia 3 – 5 vuodelle. Ennustejakson jälkeinen aika otetaan tavallisesti huomioon kasvuoletuksen avulla (esimerkiksi 2 – 5 % vuodessa). Liitetiedoissa tulee mainita ennustejakson pituus. Jos ennusteet koskevat viittä vuotta pidempää aikaa, jakson pituus tulee perustella.

Diskonttauskorko muodostuu lähtökohtaisesti riskittömästä korosta ja toimintoon (sijoitukseen) liittyvästä riskilisästä. Yleensä korkona käytetään yrityksen pääomakustannusten painotettua keskiarvoa (WACC, Weighted Average Cost of Capital). Siinä on otettu huomioon korkojen vähennyskelpoisuus verotuksessa, joten veroetua ei erikseen sisällytetä ennakoituihin rahavirtoihin. Korkokannalla on merkittävä vaikutus nykyarvon laskentaan ja testauksen tulokseen, arvonalennuksen vähentämiseen ja sen määrään. Tästä syystä käytetty korkokanta ja erityisesti aikaisempiin testauksiin nähden tehdyt muutokset tulee ilmoittaa ja perustella liitetiedoissa.

Jos testauksen perusteella todetaan arvonalentuminen, se on vähennettävä tuloslaskelmassa tulosvaikutteisesti. Todetun arvonalentumisen jaksottaminen usean tilikauden kuluksi ei ole mahdollista. Vähennettyä arvonalennusta ei ole mahdollista tulouttaa ja palauttaa liikearvon tasearvoon myöhempien tilikausien arvonalennustestien nojalla.

Esimerkki

Kesko Oyj, konsernitilinpäätöksen liitetiedot 2005

Liikearvojen ja aineettomien hyödykkeiden arvonalennustestaus

Rahavirtaa tuottavan yksikön liiketoiminnasta kerrytettävissä oleva rahamäärä perustuu arvonalennustestauksessa käyttöarvolaskelmiin. Näissä laskelmissa ennakoidut rahavirrat perustuvat johdon hyväksymiin taloudellisiin suunnitelmiin, jotka kattavat 3-5 vuoden ajanjakson. Suunnitelmien tärkeimmät olettamukset ovat kokonaismarkkinoiden kehitys ja kannattavuus, tuote- ja palveluvalikoima, hinnoittelu ja kauppapaikkaverkoston muutokset. Tämän ajanjakson jälkeiset rahavirrat on arvioitu pääsääntöisesti 1–2 %:n kasvuennusteen mukaan. Diskonttauskorkona on käytetty toimialoittain ja maittain määritettyä pääoman tuottovaatimusta (WACC) verojen jälkeen, jota oikaistaan testauksen yhteydessä verovaikutuksella. Tuottovaatimuksen laskentakomponentit ovat riskitön tuottoprosentti, markkinariskipreemio, toimialakohtainen betakerroin, vieraan pääoman kustannus ja tavoitepääomarakenne.

Rahoitustarkastuksen huomioita

Liikearvon testauksissa rahavirtaa tuottavat yksiköt määritetään usein segmenttitasoisiksi. Mitä suuremmiksi yksiköt määritetään, sitä suurempi on riski, ettei yrityskaupassa syntynyttä liikearvoa poisteta taseessa, vaikkei siihen tosiasiassa enää kohdistuisikaan tulonodotuksia.

Suurin osa pörssiyhtiöistä kertoi soveltaneensa eri suuruisia diskonttauskorkoja eri rahavirtaa tuottaville yksiköilleen. Korko kerrottiin yleensä vaihteluvälinä. Useimmiten käytetyt korot olivat 7 – 12 prosenttia.

IAS 36 -standardin mukaan kerrytettävissä olevan rahanmäärän herkkyydestä tulee antaa tietoja. Herkkyysanalyysin tarkoituksena on näyttää, missä tilanteessa oletusten muuttaminen aiheuttaisi arvonalentumispoiston vähennystarpeen. Vain harvan listayhtiön herkkyysanalyysitiedot antoivat tilinpäätöksen lukijalle käsityksen siitä, missä tilanteessa arvonalentumistestaukset voisivat johtaa arvonalentumisen kirjaamiseen. Tämä on merkittävä puute tilinpäätösinformaatiossa. Se estää tilinpäätöksen lukijaa tekemästä päätelmiä riskeistä sekä tilinpäätöstä laadittaessa tehdyistä valinnoista ja tilinpäätöspolitiikasta. Rahoitustarkastus ilmoitti pitävänsä tärkeänä, että yhtiöt lisäävät tilinpäätöksissään liikearvojen sisällöstä ja arvonalentumistestauksista annettavia tietoja.

YleisetUusimmat Artikkelit
Katso kaikki