Vapaan oman pääoman rahaston palautus (KHO 2022:53)
Taustaa
Tuloverolakiin (TVL), elinkeinoverolakiin (EVL) ja maatilatalouden tuloverolakiin (MVL) lisättiin vuonna 2013 säännökset, jotka koskevat OYL 13:1.1:n 1 kohdassa tarkoitettua varojenjakoa vapaan oman pääoman rahastosta. Käytännössä varojenjako vapaan oman pääoman rahastosta yleensä tarkoittaa varojenjakoa OYL 8:2:ssa tarkoitetusta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta eli SVOP-rahastosta. SVOP-rahastoon voidaan tehdä kirjauksia monenlaisilla perusteilla ja rahasto voi olla kertynyt pääomansijoituksista, mutta se voi olla kertynyt myös muunlaisista eristä. Säännösten mukaan varojenjako vapaan oman pääoman rahastosta verotetaan pääsääntöisesti osinkona. Näin on aina silloin, kun varoja jakava yhtiö on julkisesti noteerattu yhtiö. Muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatu varojenjako vapaan oman pääoman rahastosta voidaan kuitenkin verottaa luovutuksena, jos TVL 45 a §:ssä tai EVL 6 c §:ssä mainitut edellytykset täyttyvät. Mainittujen säännösten mukaan muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatua OYL 13:1:n 1 kohdassa tarkoitettua varojenjakoa vapaan oman pääoman rahastosta pidetään veronalaisena luovutuksena siltä osin kuin verovelvolliselle palautetaan tämän yhtiöön tekemä pääomansijoitus, jos pääomansijoituksen tekemisestä on varoja jaettaessa kulunut enintään kymmenen vuotta; ja verovelvollinen esittää edellä mainittujen edellytysten täyttymisestä luotettavan selvityksen.
Luovutuksena verottaminen edellyttää siis sitä, että palautettavien varojen tulee olla peräisin kyseisen verovelvollisen tekemästä pääomansijoituksesta. Näin ollen pääomansijoituksen jälkeinen osakkeiden omistajanvaihdos katkaisee mahdollisuuden saada varat takaisin yhtiöstä luovutuksena verotettavana tulona. Tärkeätä on huomata myös se, että pääomansijoituksen tekemisestä saa varoja jaettaessa olla kulunut enintään kymmenen vuotta. Jos tämä aika on kulunut umpeen, käsitellään varojenjakoa osinkona, vaikka olisi selvää, että verovelvolliselle palautetaan hänen yhtiöön tekemänsä pääomansijoitus.
Luovutuksena käsiteltävästä SVOP-rahaston palautuksesta syntyvä voitto lasketaan niin sanotun euro eurosta -periaatteen mukaan: varojenjaosta vähennetään osakkeen poistamatta oleva hankintameno, kuitenkin enintään luovutuksena pidettävän varojenjaon määrä. Jos hankintamenoa on riittävästi jäljellä, luovutuksena käsiteltävästä varojenjaosta ei muodostu veronalaista tuloa, mutta hankintamenon pienentyminen vaikuttaa siinä vaiheessa, kun osakkeet myöhemmin luovutetaan.
Silloin, kun varojenjakoa vapaan oman pääoman rahastosta pidetään verotuksessa osinkona, jaettua määrää ei vähennetä osakkeen verotuksessa poistamatta olevasta hankintamenosta. Tämä on verotuksellisesti edullinen lopputulos silloin, kun osinko on osakkeenomistajalle verovapaata tuloa. Näin on yleensä silloin, kun osakkeenomistajana on osakeyhtiö. Tilanne on toinen, jos osakkeenomistajana on luonnollinen henkilö tai muu sellainen saaja, jolle osinko on veronalaista tuloa. Seuraavassa ratkaisussa KHO 2022:53 tilanne oli tällainen. Varsinainen oikeuskysymys siinä oli kuitenkin se, miten verotetaan varojenjakoa sellaisesta vapaan oman pääoman rahastosta, jossa osa verovelvollisen tekemistä pääomansijoituksista on tehty yli kymmenen vuotta ennen varojenjakoa.
Ratkaisun tosiseikat
A ky omisti Kiinteistö Oy B:n koko osakekannan. Tarkoitus oli, että Kiinteistö Oy B jakaa A ky:lle varoja rakennusrahastosta vuoden 2021 ja/tai 2022 aikana OYL 13 luvun varojen jakamista vapaan oman pääoman rahastosta koskevien säännösten mukaisesti. Varoja jaettaisiin enintään määrä, joka vastaa Kiinteistö Oy B:hen edellisen kymmenen vuoden aikana tehtyjen sijoitusten määrää. Kiinteistö Oy B:n rakennusrahastoon oli tehty sijoituksia vuonna 2009, vuonna 2011 ja vielä lisää vuoden 2014 loppuun mennessä. Vuonna 2009 tehdyt sijoitukset olivat noin 2,6 miljoonaa euroa. Ne olivat siis vanhentuneet EVL 6 c §:n kymmenen vuoden määräajan näkökulmasta. Vuonna 2011 tehdyt sijoitukset olivat 24,2 miljoonaa euroa ja ne olivat siis hakemuksen tekohetkellä vanhentumassa. Vuoden 2014 loppuun mennessä oli vielä tehty lisäsijoituksia 55 miljoonaa euroa. Niissä kymmenen vuoden määräaikaa oli vielä hyvin jäljellä. Rahastoon ei ollut kirjattu voittovaroja, eikä sieltä ollut yhtiön historian aikana jaettu varoja.
Kiinteistö Oy B:n rakennusrahasto oli siis kokonaan muodostunut sen ainoan osakkaan A ky:n tekemistä pääomansijoituksista. Niitä aiottiin vuonna 2021 tai 2022 palauttaa enintään se määrä, joka oli rahastoon sijoitettu kymmenen edellisen vuoden aikana. Ongelmana oli se, että rakennusrahastossa oli myös yli kymmenen vuotta sitten tehtyjä sijoituksia ja näitä sekä kymmenen vuoden sisällä tehtyjä sijoituksia ei kaiketikaan ollut kirjanpidossa pidetty sillä tavalla erillään (esimerkiksi kirjattu eri tileille, kuten rakennusrahasto 1, rakennusrahasto 2 ja niin edelleen), että varojenjakopäätös olisi kyetty selkeästi muotoilemaan niin, että palautetaan juuri tiettyjä pääomansijoituksia. Voidaan siis sanoa, että rahastossa oli ”sekaisin” A ky:n yli kymmenen vuotta sitten tekemiä sijoituksia ja sen tekemiä uudempia sijoituksia.
Asiassa oli ratkaistavana, sovelletaanko Kiinteistö Oy B:n rakennusrahastosta tehtävään varojenjakoon osinkoja vai omaisuuden luovutusta koskevia verolakien säännöksiä, kun rakennusrahasto koostuu jakohetkellä yksinomaan yhtiön ainoan osakkeenomistajan sekä yli että alle kymmenen vuotta aiemmin tekemistä pääomansijoituksista ja kun jaettavien varojen määrä ei ylitä niiden pääomansijoitusten määrää, joiden tekemisestä on varoja jaettaessa kulunut enintään kymmenen vuotta.
Vaikka Kiinteistö Oy B jakoi varojaan rakennusrahastosta A ky:lle, oli tapauksessa sen yhtiömiesten kannalta tärkeätä se, katsotaanko Kiinteistö Oy:n B:n rakennusrahaston jakamisessa olevan kysymys luovutuksena vai osinkona verottava tulo. Syynä tähän oli se, että kommandiittiyhtiö ei ole erillinen verovelvollinen. Sen saamat elinkeinotulolähteen osingot sisältyvät veronalaisina erinä sen elinkeinotuloon, joka jaetaan tulo-osuuksina yhtiömiesten tuloina verotettavaksi. Yhtiömiehen tulo-osuudesta kuitenkin vähennetään se osa osuuteen kuuluvasta osingosta, joka on osakkaan verotusta koskevien säännösten mukaan verovapaata tuloa.
A ky:n äänettöminä yhtiömiehinä oli pääosin kotimaisia vakuutusyhtiöitä. Sikäli kuin A ky:stä saatuun tulo-osuuteen sisältyvät osingot katsotaan äänettömänä yhtiömiehenä olevan vakuutusyhtiön sijoitusomaisuudesta saaduiksi osingoiksi, osingosta 75 prosenttia on EVL 6 a §:n nojalla veronalaista tuloa. Osingon perusteella yhtiömiehen tulo-osuudesta tehtävä vähennys jää siis pieneksi. Jos rakennusrahaston palautus sen sijaan on luovutuksena verotettavaa tuloa, siitä vähennetään A Ky:n tuloa laskettaessa Kiinteistö Oy B:n osakkeiden hankintamenoa ja äänettömälle yhtiömiehelle ei tällöin muodostu pääomanpalautuksesta veronalaista tuloa.
Keskusverolautakunnan ratkaisu
KVL katsoi omassa ratkaisussaan (KVL 42/2020), että varojenjakoon sovelletaan EVL 6 c §:n säännöksiä siltä osin kuin se varojenjaosta päätettäessä vastaa määrältään enintään EVL 6 c §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn kymmenen vuoden määräajan aikana tehtyjä sijoituksia. Varojenjakoa olisi siis KVL:n päätöksen mukaan käsitelty A ky:n tuloa laskettaessa luovutuksena. KVL:lla oli tähän hyvät perustelut. Sen mukaan EVL 6 c §:n sanamuodon sekä lain esitöiden voidaan katsoa ilmentävän periaatetta, jonka mukaan verovelvolliselle voidaan palauttaa tämän yhtiöön tekemä sijoitus pykälässä säädetyin edellytyksin siten, että varojenjaon verokohtelu määräytyy luovutusvoittoja koskevien säännösten mukaisesti. KVL:n esittämät perustelut tukeutuvat tavallaan siihen ”filosofiaan”, jolle vapaan oman pääoman rahaston palautuksen verotus luovutuksena perustuu. Ehkä jonkinlaisena heikkoutena näissä perusteluissa on kuitenkin se, että osa vapaan oman pääoman rahaston jaon verotusta koskevista säännöksistä jää huomioon ottamatta eli ne säännökset, joissa varojenjako säädetään osingoksi.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö valitti KVL:n ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Se vaati, että varojenjaon on katsottava tapahtuvan vanhimmasta sijoituksesta alkaen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että varojenjakoon sovellettaisiin fifo-periaatetta eli samaa periaatetta, jos lähtökohtaisesti sovelletaan EVL 14 §:n 2 momentin mukaisesti tilikauden päättyessä verovelvollisella olevan vaihto-omaisuuden hankintamenon suuruutta määritettäessä ja jota sovelletaan myös arvo-osuuksien hankintamenoa määritettäessä (EVL 14 §:n 3 momentti), ellei verovelvollinen muuta näytä. Vaatimus merkitsee fifo-periaatteen analogista soveltamista aika pitkälle toisenlaisessa oikeudellisessa tilanteessa kuin mistä EVL 14 §:n 2 ja 3 momenteissa on kysymys.
Luovutuksena verottaminen edellyttää, että palautettavien varojen tulee olla peräisin kyseisen verovelvollisen tekemästä pääomansijoituksesta.
KHO:n ratkaisu
KHO hyväksyi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen osittain ja kumosi KVL:n ratkaisun. KHO lausui uutena ennakkoratkaisuna, että ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvattuun varojenjakoon sovelletaan osinkoja ja omaisuuden luovutusta koskevia verolakien säännöksiä siten, että Kiinteistö Oy B:n rakennusrahastosta katsotaan jaettavan varoja kunkin siihen tehdyn sijoituksen osalta näiden sijoitusten määrien keskinäisen suhteen mukaan. Yli kymmenen vuotta aikaisemmin tehdyt sijoitukset syövät ainakin osittain mahdollisuuden saada uudemmat sijoitukset luovutuksena verotettavana tulona. Jos näiden vanhentuneiden sijoitusten määrä on uusiin sijoituksiin verrattuna suuri, jää luovutuksena käsiteltävän pääomanpalautuksen osuus pieneksi.
KHO:n ratkaisussa todetaan aluksi, että tuloverotuksen pääsääntönä on se, että vapaan oman pääoman rahastosta tehtyä varojenjakoa verotetaan osinkojen verotusta koskevien säännösten mukaan. Voi olla, että tämä toteamus ohjasi KHO:n päätöksentekoa asiassa siihen suuntaan, että KHO:n oli vaikeata hyväksyä KVL:n ratkaisun lopputulosta. KHO totesi myös sen, että säännöksissä ei ole erikseen säädetty siitä, miten verotus toimitetaan, jos varoja jaetaan rahastosta, johon kirjatuista pääomansijoituksista verovelvollinen on tehnyt osan yli ja osan enintään kymmenen vuotta sitten. Tällöin jää tilaa erilaisille ratkaisuvaihtoehdoille.
KHO:n käsittelemät vaihtoehdot
KHO käsittelee ratkaisussaan avoimesti erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja niitä puoltavia ja vastaan puhuvia argumentteja. Yhtenä mahdollisena ratkaisuna KHO käsittelee myös KVL:n tekemää ratkaisua, jossa rahastoon kymmenen vuoden määräajan aikana tehtyjä sijoituksia vastaava määrä pääomanpalautuksia katsottiin luovutuksena verotettavaksi tuloksi, vaikka rahastossa oli myös tätä vanhempia pääomansijoituksia. KHO katsoi, että tällaista ratkaisua puolsi se, että osakkeenomistaja voi tällöin saada viimeiset rahastoon tekemänsä sijoitukset ilman osinkoon liittyviä tuloveroseuraamuksia. Tämän ratkaisuvaihtoehdon ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että verovelvollinen voi olla tehnyt yhtiöön kymmenen vuoden sisällä eri ajankohtina useita pääomansijoituksia. Jos näistä palautetaan vain osa, on tällöin vielä ratkaistava se, palautetaanko ensin uusimmat (lifo-periaate) vai vanhimmat (fifo-periaate). KHO torjuu kummatkin vaihtoehdot. Lifo-periaatetta se pitää poikkeuksellisena, mutta pitää kuvailemaansa fifo-periaatteen soveltamistapaakin poikkeuksellisena, koska sitä sovellettaisiin vain kymmenen vuoden sisällä tehtyihin sijoituksiin eikä kaikkiin rahastossa oleviin sijoituksiin.
Eräs vaihtoehto olisi ollut se, että kymmenen vuoden sisällä tehtyjä pääomansijoituksia katsottaisiin palautettavan kunkin tehdyn sijoituksen osalta sijoitusten määrien keskinäisen suhteen mukaan. Tässä vaihtoehdossa olisi yhdistettynä KVL:n ratkaisusta ilmenevä järjestelmän ”filosofia” ja tarkoitus sekä KHO:n nyt tekemän päätöksen lopputuloksen ”filosofia”. Siinä ei olisi tarvinnut tukeutua fifo- tai lifo-periaatteisiin. Tätä ratkaisuvaihtoehtoa KHO:n päätöksessä ei käsitellä.
KHO:n ratkaisussa vaihtoehtona käsitellään myös Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimaa fifo-periaatepohjaista ratkaisuvaihtoehtoa. Tällainen vaihtoehto on verovelvollisen näkökulmasta ankarimpaan verotukseen johtava vaihtoehto. Kymmenen vuoden sisällä tehtyjen pääomansijoitusten palautukset eivät tässä vaihtoehdossa pääse luovutusverotuksen piiriin ennen kuin kaikki vanhemmat pääomansijoitukset on ensin palautettu. Verohallinnon ohjeessa Vapaan oman pääoman rahaston varojenjako verotuksessa, 1.1.2021, on niin ikään esitetty tällainen fifo-lähtöinen tulkinta. Ohjeessa todetaan, että ”jaettavien varojen yhtiöoikeudellisesta luonteesta johtuen on perusteltua, että varoja katsotaan palautettavan kullekin sijoittajalle hänen vanhimmasta sijoituksestaan alkaen. KHO hylkäsi tämänkin vaihtoehdon muun muassa siitä syystä, että sellaisesta ei ole EVL 6 c §:ssä säädetty. Toisekseen se voisi johtaa siihen, että palautettaviin varoihin ei sovellettaisi lainkaan luovutuksena verottamista koskevia säännöksiä, vaikka verovelvollinen on tehnyt kymmenen vuoden sisällä yhtiöön pääomansijoituksia. Verohallinnon ohjetta on tältä osin muutettava.
Ennen nykyistä sääntelyä vapaan oman pääoman rahastojaoissa noudatettiin käytännössä Verohallinnon ohjetta vuodelta 2007. Siinä käsiteltiin muun muassa tilannetta, jossa rahastoon oli kirjattu pääomansijoituksia ja voittovaroja. Kysymyksessä oli siis niin sanottu sekarahasto. Tuolloisen ohjeen mukaan varoja katsottiin palautettavan rahastoon kirjattujen pääomansijoitusten ja voittovarojen suhteessa ja viimeksi mainittujen osuus palautuksesta katsottiin osingoksi. Nyt esillä olevassa ratkaisussa KHO omaksui tämän vanhan ohjeen mukaisen laskentatavan, vaikka säännökset ovatkin muuttuneet. Kysymys on tietynlaisesta kompromissista, johon päädytään tavallaan ”on katsottava” ratkaisuna.
KHO:n ratkaisu esillä olevassa tapauksessa selventää oikeustilaa. Ratkaisu on siinä mielessä hyvin avoin ja hyvä, että siinä on otettu esille erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, joista yksi on valittu ratkaisun lopputulokseksi. Ratkaisu osoittaa sen, että tehtäessä osakeyhtiöön pääomansijoituksia, tulee samassa yhteydessä pohtia myös se vaihtoehto, että pääomansijoitus jossain vaiheessa palautetaan ja toteuttaa pääomansijoitus siten, että sen palautus kymmenen vuoden sisällä saadaan luovutuksena verotettavaksi tuloksi, jos niin halutaan. Sijoitusta ei siis ole syytä kirjata rahastoon, jossa jo on aikaisemmin tehtyjä sijoituksia.
Kymmenen vuoden määräaika
Ratkaisussa oli esillä myös se, miten lasketaan kymmenen vuoden määräaika, jonka kuluessa pääomansijoitus on palautettava. Lainvalmisteluaineistossa on sanottu, että varojenjaon katsotaan tapahtuvan varojen maksuhetkellä. Tämä kanta on esitetty myös Verohallinnon ohjeessa. Ohjeessa todetaan myös, että varojenjakopäätöksen ajankohdalla ei ole merkitystä kymmenen vuoden määräajan laskennassa.
Esillä olevassa tapauksessa rakennusrahaston varojenjako oli yhtiökokouksen päätöksen jälkeen tarkoitus jäädä toistaiseksi velaksi. Tämä olisi maksuhetkeen sidotun tulkinnan mukaan voinut johtaa siihen, että kymmenen vuoden määräaika umpeutuu ennen palautuksen maksamista, vaikka se vielä yhtiökokouksen päätöksentekoajankohtana oli avoinna.
Kiinteistö Oy B oli kirjanpitovelvollinen ja varojenjaon saaja A ky elinkeinotoimintaa harjoittava kommandiittiyhtiö. Kun Kiinteistö Oy B päättää jakaa varoja osakkeenomistajalleen A ky:lle, kiinteistöyhtiölle syntyy velka osakkeenomistajalle ja osakkeenomistajalle syntyy saaminen kiinteistöyhtiöltä. EVL 19 §:n 1 momentin mukaan tulo on sen verovuoden tuottoa, jonka aikana se on saatu rahana, saamisena tai muuna rahanarvoisena etuutena. Tätä sovelletaan myös varojenjakoon sen saajan verotuksessa eli esillä olevassa tapauksessa A ky:n verotuksessa
EVL 6 c §:ssä ei ole säädetty, että EVL 19 §:n 1 momentin tulon jaksotusta koskevasta yleissäännöksestä olisi poikettava. Myöskään TVL 45 a §:ssä ei ole määräajan laskentaa koskevaa nimenomaista säännöstä. KHO katsoi, että esillä oleva kymmenen vuoden määräaika on laskettava varojenjakoa koskevan päätöksen tekemisestä lukien. Verotuksen lakisidonnaisuuden periaate huomioon ottaen asiaa ei ollut arvioitava toisin lainvalmisteluaineistossa (HE 185/2013 vp) olevan varojen maksuhetkeä koskevan maininnan perusteella. Yleinen jaksottamissäännös (EVL 19 §:n 1 momentti) meni siis lainvalmisteluaineistossa olleen maininnan edelle. Niin pitääkin mennä. KHO:n päätös merkitsee sitä, että tältäkin osin Verohallinnon ohjetta on tarkistettava.
KHO perustelee ratkaisuaan EVL:n jaksottamista koskevilla säännöksillä. Tämän vuoksi ratkaisusta ei ole syytä tehdä päätelmiä sellaista tilannetta silmällä pitäen, jossa varojenjaon saaja on TVL:n mukaan verotettava ei-kirjanpitovelvollinen. Tällöin verotuksessa noudatetaan kassaperustetta ja maksuhetki on myös kymmenen vuoden määräajan kannalta ratkaiseva. Kun kysymys on varojenjaon saajan verotuksesta, ei sillä, että pääomaa palauttavan yhtiölle syntyy velka jo päätöksentekosajankohtana, ole merkitystä.
