Velallisen rikos – Velallisen epärehellisyys – Törkeä velallisen epärehellisyys – Vahingonkorvaus – Korvattava vahinko (KKO 2023:73)

Asian tausta ja asian käsittely alemmissa oikeuksissa

C Oy:n hallituksen varajäsen B on nostanut yhtiön pankkitililtä 10.8.2011–20.1.2012 yhteensä 161 500 euroa ja toimittanut nostetut rahavarat suoraan tai erään kolmannen henkilön välityksellä yhtiön tosiasiallista määräysvaltaa käyttäneelle A:lle. Näistä varoista A:n on katsottu käyttäneen 116 594,82 euroa muuhun kuin yhtiön hyväksi ja yhtiön kirjanpitoon on kirjattu tätä määrää vastaavat saamiset. Yhtiö on asetettu konkurssiin 10.9.2012, jolloin yhtiöllä on ollut velkoja 106 132,49 euroa ja varoja 1,43 euroa. Yhtiön konkurssia on jatkettu julkisselvityksenä, jossa velkojien saatavien yhteismääräksi on todettu 73 843 euroa.

Käräjäoikeus on tältä osin pysyväksi jääneellä tuomiollaan katsonut A:n aiheuttaneen yhtiön maksukyvyttömyyden mainitulla menettelyllä ja lukenut hänen syykseen törkeän velallisen epärehellisyyden. B:n syyksi käräjäoikeus on lukenut avunannon A:n törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Käräjäoikeus on konkurssipesän vaatimuksen mukaisesti velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan yhtiön konkurssipesälle yhtiöstä perusteettomasti nostetut varat 116 594,82 euroa korkoineen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta tältä osin.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

Kysymys on A:n ja B:n yksityisoikeudellisesta suoritusvelvollisuudesta konkurssipesälle. Erityisesti kysymys on siitä, onko konkurssipesällä oikeus vastaajilta vaatimaansa määrään siltä osin kuin se ylittää velkojien saatavien yhteismäärän.

Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta.

RL 39:9.2 §:n mukaan velallisen epärehellisyyden, törkeän velallisen epärehellisyyden ja velkojansuosinnan asianomistajia ovat velallisen teon aikaiset tunnetut velkojat. RL 39:9.3 §:n mukaan, jos velallisen konkurssipesällä on määrätty hallinto, se käyttää asianomistajien puhevaltaa velallisen rikosta koskevassa jutussa. Yksittäisellä velkojalla on kuitenkin oikeus itsenäisesti käyttää puhevaltaa omasta puolestaan.

Korkeimman oikeuden arviointi

Konkurssipesän vaatimuksen oikeudellinen peruste

Konkurssipesän oikeus vaatimusten esittämiseen velallisen rikoksen yhteydessä voi perustua siihen, että konkurssipesä käyttää asianomistajana olevien velkojien puhevaltaa RL 39:9.2 ja 9.3:n perusteella.

KONKURSSIPESÄ VOI RIKOSASIAN YHTEYDESSÄ ESITTÄÄ MYÖS SELLAISIA RIKOKSESTA JOHTUVIA VAATIMUKSIA, JOIDEN ESITTÄMISEEN SILLÄ ON OIKEUS YHTIÖLTÄ SIIRTYNEESEEN ASIAVALTUUTEENSA PERUSTUEN.

Konkurssipesä voi rikosasian yhteydessä esittää myös sellaisia rikoksesta johtuvia vaatimuksia, joiden esittämiseen sillä on oikeus yhtiöltä siirtyneeseen asiavaltuuteensa perustuen. Tällainen vaatimus voi olla esimerkiksi OYL 13:4:n mukainen vaatimus laittomaan varojenjakoon perustuvien varojen palauttamisesta. Esittäessään tällaisia vaatimuksia konkurssipesä ei käytä velkojien puhevaltaa.

Tässä asiassa konkurssipesä on otsikoinut vaatimuksensa asianomistajan vaatimukseksi ja vaatinut, että vastaajat velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti konkurssipesälle yhtiön tililtä perusteettomasti nostetut varat 116 594,86 euroa KorkoL 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen. Vaatimus on siten sanamuotonsa perusteella lähinnä ymmärrettävissä konkurssipesän rikosasian asianomistajana esittämäksi vahingonkorvausvaatimukseksi, ja käräjäoikeus onkin tuomiossaan nimenomaisesti todennut konkurssipesän esittävän vaatimuksia RL 39:9.3:iin perustuen. Konkurssipesä ei ole hovioikeudessa riitauttanut käräjäoikeuden tekemää tulkintaa, eikä se ole korkeimmassa oikeudessa perustellut vaatimustaan yhtiöoikeudelliseen palauttamisvelvollisuuteen viittaavilla perusteilla. A on oikeudenkäynnin aikana selvästi tulkinnut konkurssipesän tarkoittaneen vaatia vahingonkorvausta velallisen epärehellisyysrikoksen asianomistajana, eikä B ole vastauksissaan esittänyt mitään, jonka voi tulkita vastaukseksi palauttamisvaatimukseen. Asianosaistenkaan kesken ei näin ollen vallitse epäselvyyttä konkurssipesän asiassa esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen oikeudellisesta perusteesta.

Konkurssipesä on siten käyttänyt asiassa velallisen epärehellisyyden asianomistajina olevien velkojien puhevaltaa vaatimalla vahingonkorvausta. Näin ollen konkurssipesän vaatimusta on arvioitava tältä pohjalta eikä yhtiöoikeudellisena taikka muunakaan yhtiöltä siirtyneeseen asiavaltuuteen perustuvana varojen palauttamista koskevana vaatimuksena.

Vahingonkorvausvaatimuksen arviointi

Velallisen epärehellisyysrikoksella suojataan velkojien etua, ja rikoksella mahdollisesti aiheutuva vahinko kohdistuu velkojiin. Velkojille voi aiheutua ainoastaan niiden saatavien määrää vastaava vahinko. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön täyttyminen ei kuitenkaan edellytä sitä, että teolla on aiheutettu velkojille vahinkoa. Tämän vuoksi velallisen epärehellisyytenä syyksiluetussa teossa rikoksen kohteena olleen varallisuuden arvo voi ylittää velkojien saatavat ja vahingot (KKO 2020:101, kohta 79.).

Kun vahinkoa on aiheutettu, asianomistajilla on mahdollisuus vaatia rikosasian yhteydessä vahingonkorvausta. Yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti vahingonkärsijällä on oikeus täyteen korvaukseen aiheutetusta vahingosta. Jos vahinkoa ei kuitenkaan aiheuteta, teko ei voi johtaa yksityisoikeudelliseen korvausvelvollisuuteen. Sen sijaan vararikkotekojen tuottama taloudellinen hyöty, joka ylittää velkojille tuomittavat vahingonkorvaukset, voidaan tällaisessa tilanteessa tuomita valtiolle menetetyksi (KKO 2020:101, kohta 79).

A:n syyksi on käräjäoikeuden tältä osin pysyväksi jääneellä tuomiolla luettu törkeä velallisen epärehellisyys ja B:n syyksi avunanto A:n rikokseen. He ovat siten syyksi luettujen rikosten perusteella velvollisia korvaamaan velkojille aiheuttamansa vahingon. Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa heidät on velvoitettu korvaamaan konkurssipesälle perusteettomien nostojen perusteella 116 594,82 euroa. Velkojien saatavien määrä on kuitenkin ollut kyseistä määrää alhaisempi. Kun suoritusvelvollisuus perustuu velkojille aiheutuneen vahingon korvaamiseen, eikä asiassa ole ollut kysymys rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn valtiolle menettämistä koskevasta vaatimuksesta, ei korvausvelvollisuuden määrä voi ylittää pesän velkojen kokonaismäärää. Konkurssipesä ei ole väittänyt, että sille olisi aiheutunut A:n ja B:n menettelystä muuta vahinkoa kuin se, joka perustuu mainittujen saatavien jäämiseen maksamatta, tai vaatinut korvausta tällaisen vahingon perusteella. Arvioitavaksi ei siten tässä tapauksessa tule esimerkiksi se, onko konkurssipesällä oikeus korvaukseen konkurssikustannuksista.

Johtopäätöksenään korkein oikeus katsoi, että konkurssipesän vaatimus on perusteeton siltä osin kuin se ylittää yhtiön velkojien saatavien kokonaismäärän.

Julkisselvittäjä on korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa täsmentänyt, että velkojen kokonaismäärä on 69 550,45 euroa. Tähän määrään sisältyvät Verohallinnon viivästymisseuraamukset ovat myös rikoksella aiheutettua vahinkoa.

Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota. Korkein oikeus alensi A:n ja B:n korvausvelvollisuutta ja velvoitti heidät yhteisvastuullisesti korvaamaan C Oy:n konkurssipesälle hovioikeuden tuomitseman 116 594,82 euron asemesta 69 550,45 euroa hovioikeuden tuomitsemine korkoineen. Muilta osin korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota.