Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu arvioitavana

11.3.2009
harri
Harri Vento

Korkein oikeus antoi ratkaisun KKO 2008:115, jossa oli kysymys erään säätiön tilintarkastajan vahingonkorvausvastuusta. Samasta kokonaisuudesta olen kirjoittanut aikaisemminkin eli kyseessä on niin sanotun asiantuntijavastuun laajuus.

Tapaus koski 1987 perustettua säätiötä, jossa A toimi sen perustamisesta lukien hallituksen puheenjohtajana ja hoiti käytännössä asioita yksin. Vuonna 2000 erityistilintarkastuksessa tuli ilmi epäily siitä, että A olisi vuosina 1996–2000 nostanut säätiön varoja omaan käyttöönsä. Vuoden 1995 kirjanpito oli hävinnyt. A kuoli kesällä 2001. B toimi säätiön tilintarkastajana vuosina 1995–1999.

Kävi ilmi, että A oli vuosina 1996–1999 nostanut shekeillä ja pankkivekseleillä säätiön pankkitililtä varoja omaan käyttöönsä huomattavia määriä. Nostot oli merkitty säätiön kirjanpitoon veloituksiksi C:n nimellä olleelta tililtä. Taustana oli se, että säätiön omat varat olivat peräisin D:ltä ja hänen puolisolleen C:lle oli jäänyt oikeus saada säätiöltä varoja eräiden säätiölle tulleiden omaisuuserien tuotosta. Säätiön tilintarkastajana vuodesta 1995 toiminut B ei ollut puuttunut A:n edellä kerrottuun menettelyyn.

Korkein oikeus perusteli ratkaisunsa yksityiskohtaisesti. Lähtökohdaksi otettiin se, että kirjanpitolain esitöiden mukaan (HE 120/1972 s. 6) kirjanpitovelvollisen tai hänen palveluksessaan olevan henkilön laatimaa tositetta saatiin käyttää vain silloin, kun kirjauksen perusteeksi ei voitu saada yrityksen ulkopuolisen henkilön antamaa tositetta. Kassasta maksun todentavan tositteen tuli säännönmukaisesti olla maksunsaajan tai maksun välittäneen rahalaitoksen, postin tai vastaavan antama. Tosin tällaista vaatimusta ei aina ollut mahdollista toteuttaa, ja siksi vähäisissä kassasta maksuissa ei ole välttämätöntä, että kirjanpitovelvollisella on maksua todentamassa maksunsaajan antama tosite, jos sen hankkiminen ei vaivattomasti käy päinsä (HE 173/1997 s.12).

A oli vuosina 1996–1999 nostanut perusteetta säätiön pankkitililtä shekeillä ja pankkivekseleillä varoja. Shekeillä tapahtuneista nostoista oli säätiön kirjanpidossa ollut enintään A:n itsensä laatimat tositteet ja pankkivekseleillä tapahtuneista nostoista pankin kuitit. Niihin A oli merkinnyt nostot veloitettaviksi säätiön kirjanpidossa C:n nimissä olleelta tililtä. Pankkivekselit olivat 220 000, 100 000 ja 190 000 markan määräisiä. Shekeistä suurin osa on ollut määrältään huomattavia, vaihdellen 3 000:n ja noin 105 000 markan välillä. Tositteista ei ilmennyt, miten varat koituivat C:n hyväksi.

Korkein oikeus totesi, että tositteiden puutteellisuus, säätiön tililtä tapahtuneiden shekki- ja pankkivekselinostojen toistuvuus ja yksittäisten nostojen suuret määrät huomioiden tilintarkastajan olisi tullut varmistua siitä näiden suoritusten asianmukaisesta perusteesta. Jo varojen nostamistapa on sellaisenaan edellyttänyt tarkempaa selvitystä nostojen perusteesta. A:n itse laatimat tositteet shekkinostoista sekä näihin tositteisiin ja pankkivekselikuitteihin tekemänsä merkinnät maksun saajasta C:stä eivät olleet riittäviä osoittamaan maksujen perusteet asianmukaisiksi eivätkä edes maksua C:lle – varsinkaan, kun B on kirjanpitoa tarkastaessaan voinut havaita, että säätiössä oli ollut käytäntönä maksaa C:n ylläpitoon tarvittavat varat säännöllisesti pankkitililtä pankkitilille.

Kerrotuissa oloissa B:n olisi tullut vaatia säätiön tililtä nostetuista varoista tarkempi selvitys C:ltä tai säätiön hallitukselta sen sijaan, että hän oli oman ilmoituksensakin mukaan tyytynyt A:lta saamiinsa selityksiin. Koska B oli laiminlyönyt tämän velvollisuuden, hän oli menetellyt huolimattomasti säätiön tilintarkastajana, minkä vuoksi A:n toiminnan luonne ei korkeimman oikeuden mukaan ole paljastunut, vaan se on voinut jatkua useita vuosia eikä A:n tekemistä perusteettomista nostoista ole muistutusta tilivuosia 1996–1999 koskevissa tilintarkastuskertomuksissa. B tuomittiin merkittävään vahingonkorvaukseen, jonka määrää ei soviteltu.

Edellä oleva tapaus korostaa jälleen asiantuntijavastuun juridista merkitystä ja on yksi osoitus huolellisuusvelvoitteen ja menettelytapanormien noudattamisen tärkeydestä.

KäräjiltäUusimmat Artikkelit
Katso kaikki