Työ­oikeus­koulu osa 3: Työ­aika­laki

Työaikalain tarkoituksena on suojata työntekijää liialliselta työltä ja varmistaa riittävä aika palautumiseen. Tämän vuoksi työaikalaissa säädetään enimmäistyöajoista ja vähimmäislepoajoista. Työaikalaki rajoittaa työnantajan työnjohto-oikeutta ja työajan sijoittelua, mutta se sisältää myös lukuisia joustoja. Työaikalain lisäksi työn suunnittelussa on huomioitava työehtosopimuksen määräykset.
27.11.2023 Albert Mäkelä Kuva iStock

Työaikalain keskeisimmät käsitteet ovat työaika ja lepoaika. Se, mikä ei ole työaikaa, on lepoaikaa. Jos työntekijällä on aikapalkka, toteutunut työaika on suora peruste palkan maksamiselle. Työaikalakia sovelletaan kuitenkin myös silloin, kun työntekijän palkka on suoriteperusteinen.

Työajaksi luetaan työaikalain mukaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. Työaika ei siten välttämättä ole varsinaista työn tekemistä. Työnantajan vastuulla on, että työntekijälle voidaan osoittaa työtä työaikana. Päivittäisiä taukoja ei lueta työaikaan, jos työntekijä voi tauon aikana poistua työpaikalta.

Työmatkaan käytetty aika ei ole työaikaa, ellei matkustaminen ole samalla työsuoritus tai kiinteä osa sitä. Matkustaminen tapahtuu siten lähtökohtaisesti lepoajalla. Työnantajan on kuitenkin työturvallisuuslain mukaan huolehdittava siitä, ettei työajan ulkopuolinen matkustaminen kuormita työntekijää kohtuuttomasti. Myös työehtosopimuksissa voi olla määräyksiä matka-ajan huomioimisesta tai korvaamisesta.

Varallaolosta on sovittava erikseen. Varallaolon aikana työntekijän on oltava työnantajan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan kutsua työhön. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan, ellei työntekijän ole oleskeltava työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Varallaolo ei saa kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-ajan käyttöä ja siitä on maksettava työntekijälle erillinen korvaus.

Säännöllinen työaika ja sen järjesteleminen

Työaika jaetaan säännölliseen työaikaan ja sen ylittävään työaikaan. Työnantaja voi määrätä työajan sijoittelusta vain säännöllisen työajan osalta. Jaottelu on siten tärkeä työnantajan työnjohto-oikeuden näkökulmasta. Sillä on kuitenkin merkitystä myös työvoimakustannusten kannalta, sillä säännöllisen työajan ylittävä työ on korvattava erikseen.

Myös yötyötä ja vähimmäislepoaikoja koskevat säännökset rajoittavat työajan sijoittelua. Lisäksi huomioon on otettava sovellettavan työehtosopimuksen määräykset. Työehtosopimuksissa on usein määräyksiä työajan järjestelystä ja työajan perusteella maksettavista lisistä tai korvauksista.

Säännöllisellä työajalla tarkoitetaan työsopimuksen mu­-kaista tai työehtosopimukseen perustuvaa työaikaa. Säännöllinen työaika voi olla enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Tästä käytetään laissa nimitystä yleistyöaika.

Säännöllinen työaika voidaan järjestellä siten, että päivä- tai viikkokohtainen työaika poikkeaa kahdeksasta tai 40 tunnista, mutta tasoittuu siihen tiettynä ajanjaksona. Tällaiset työaikajärjestelyt voivat perustua lakiin tai sopimukseen. Moottoriajoneuvon kuljettajan työajasta säädetään työaikalaissa erikseen.

Lakiin perustuvat työaikajärjestelyt

Viikoittainen työaika voidaan järjestää suoraan lain nojalla keskimääräiseksi siten, että se tasoittuu 40 tuntiin enintään 52 viikon ajanjakson aikana. Tässä järjestelyssä työviikko voidaan järjestää myös kuusipäiväiseksi, jolloin viikoittainen säännöllinen työaika voi olla enintään 48 tuntia.

Säännöllinen työaika voidaan järjestää vuorotyöksi. Vuorotyössä vuorojen on vaihduttava säännöllisesti ja ennakolta sovitusti. Jaksotyössä säännöllinen työaika voidaan järjestää siten, että se on enintään 120 tuntia kolmen viikon ajanjaksolla tai 80 tuntia kahden viikon ajanjaksona.

Jaksotyö on mahdollista vain laissa määritellyissä työtehtävissä, kuten esimerkiksi turvallisuus-, valvonta- ja pelastustehtävissä, useissa sosiaali- ja terveysalan tehtävissä sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Työehtosopimuksella jaksotyö voidaan ottaa käyttöön muillakin toimialoilla.

Yötyö on kello 23–06 välisenä aikana tehtävää työtä. Säännöllisesti yötyötä saadaan teettää vain laissa luetelluissa tapauk­sissa, kuten esimerkiksi jaksotyössä, vuorotyössä ja esimerkiksi erilaisissa huolto- ja kunnossapitotehtävissä. Tilapäinen yötyö on sen sijaan mahdollista kaikissa tehtävissä. Perättäisten yövuorojen määrä on vuoro- ja jaksotyössä rajoitettu viiteen.

Sopimukseen perustuva säännöllinen työaika

Säännöllinen työaika voi perustua myös työehtosopimuksen määräyksiin tai työnantajan ja työntekijän keskinäiseen sopimukseen. Työehtosopimuksella voidaan poiketa työaikalain yleistyöaikaa, vuorotyötä, jaksotyötä ja moottoriajoneuvon kuljettajaa koskevista säännöksistä. Valtakunnallisella työehtosopimuksella voidaan poiketa laajemmin myös muista työaikalain säännöksistä.

Jos työnantajaa sitovalla työehtosopimuksella on poikettu työaikalaista, työnantajan on noudatettava ensisijaisesti työehtosopimuksen määräyksiä. Työnantaja ja työntekijä voivat kuitenkin työehtosopimuksen lisäksi tai siitä riippumatta sopia tietyistä työaikajärjestelyistä.

Jos sovellettava työehtosopimus ei sitä estä, työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään kahdella tunnilla. Viikoittaisen työajan pitää kuitenkin tasoittua 40 tuntiin enintään neljän kuukauden ajanjakson aikana, eikä viikoittainen säännöllinen työaika saa ylittää 48 tuntia. Liukuvasta työajasta tai joustotyöajasta voidaan sopia myös mahdollisen työehtosopimuksen määräyksistä poiketen. Myös työaikalain mukainen työaikapankki voidaan ottaa käyttöön työehtosopimuksen määräyksistä riippumatta.

Liukuva työaika ja joustotyöaika

Liukuvassa työajassa säännöllistä vuorokautista työaikaa lyhentää tai pidentää liukuma-aika, joka saa olla enintään neljä tuntia. Liukuvasta työajasta sovittaessa on sovittava ainakin yhdenjaksoisesta kiinteästä työajasta, työajan vuorokautisesta liukumarajasta, lepoaikojen sijoittamisesta sekä säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä.

Liukuvassa työajassa viikoittainen säännöllinen työaika saa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden seurantajakson aikana. Seurantajakson päättyessä ylitysten kertymä saa olla enintään 60 tuntia ja alitusten määrä enintään 20 tuntia. Seurantajakson aikana työaikasaldo voi olla 60 tuntia korkeampi, kunhan kertymä laskee jakson päättyessä sallittuun enimmäismäärään. Työaikasaldoja voidaan vähentää tekemällä lyhyempiä työpäiviä tai pitämällä kokonaisia vapaapäiviä.

Joustotyöajalla tarkoitetaan työaikaehtoa, jonka mukaan vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi päättää itsenäisesti. Myös joustotyöajassa viikoittainen säännöllinen työaika saa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden seurantajakson aikana.

Joustotyöajasta on sovittava kirjallisesti. Sopimuksessa on sovittava ainakin niistä päivistä, joille työntekijä saa sijoittaa työaikaa, viikkolevon sijoittamisesta sekä mahdollisesta kiinteästä työajasta, joka ei kuitenkaan saa sijoittua kello 23–06 välille. Lisäksi on sovittava siitä, mitä työaikamuotoa sovelletaan joustotyöaikaa koskevan sopimuksen päättymisen jälkeen.

Esimerkki: Työntekijällä on joustotyöaika. Säännöllistä työaikaa voidaan sijoittaa arkipäiville. Työntekijällä on maanantaista perjantaihin kiinteä työaika kello 9–12. Viikkolepo sijoitetaan aina sunnuntain yhteyteen. Sopimuksen päättyessä työntekijä siirtyy noudattamaan liukuvaa työaikaa.

Säännöllisen työajan ylittävä työ

Lisätyö on työnantajan aloitteesta ja työntekijän suostumuksella tehtävää työtä, jota tehdään sopimukseen perustuvan säännöllisen työajan lisäksi, mutta joka ei ylitä laissa säädettyä säännöllistä työaikaa. Ylityö puolestaan on työnantajan aloitteesta laissa säädetyn säännöllisen työajan lisäksi tehty työ.

Esimerkki: Työntekijän sopimuksen mukainen työaika on 7,5 tuntia päivässä. Jos työntekijä tekee yhdeksän tunnin työvuoron, hänelle on kertynyt lisätyötä puoli tuntia ja yksi tunti ylityötä.

Koska lisä- ja ylityö edellyttää työntekijän suostumusta, työnantaja ei voi määrätä työntekijää säännöllisen työajan ylittävään työhön. Toisaalta lisä- ja ylityö edellyttää aina työnantajan aloitetta. Työntekijä ei siten itse voi päättää tehdä pidempää työpäivää siten, että hänellä olisi oikeus lisä- tai ylityökorvaukseen.

Ylityö jaetaan vuorokautiseen ja viikoittaiseen ylityöhön. Pääsäännön mukaan vuorokautista ylityötä on työ, joka ylittää kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Viikoittaista ylityötä on puolestaan työ, joka ylittää 40 tuntia viikossa olematta samalla vuorokautista ylityötä.

Esimerkki: Työntekijä on tehnyt maanantaista perjantaihin 40 tuntia työtä. Lisäksi hän tekee lauantaina kuusi tuntia työtä. Lauantaina tehty työ on kokonaisuudessaan viikoittaista ylityötä, koska se ylittää 40 tuntia viikossa eikä se ole vuorokautista ylityötä.

Pääsääntöä ei kuitenkaan voida soveltaa sellaisenaan kaikissa työaikamuodoissa. Jos työaika on järjestetty keskimääräiseksi, ylityötä on työ, jota tehdään työvuoroluetteloon merkityn säännöllisen työajan lisäksi. Jaksotyössä ylityö on tasoittumisjaksokohtaista. Liukuvaa työaikaa ja joustotyöaikaa käytettäessä lisä- ja ylityöstä on puolestaan nimenomaisesti sovittava.

Lisätyöstä, ylityöstä ja sunnuntaityöstä maksettava korvaus

Lisätyön, vuorokautisen ylityön ja viikoittaisen ylityön erottelu on tärkeää niistä maksettavan korvauksen erojen vuoksi. Lisätyöstä on maksettava vähintään sovitulta työajalta maksettavaa palkkaa vastaava korvaus, eli ”yksinkertainen tuntipalkka”. Ylityöstä maksetaan aina korotettua palkkaa. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla ja niistä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan aina 50 prosentilla korotettu palkka.

Sunnuntaina tai kansallisena juhlapäivänä saa teettää työtä vain, jos siitä on sovittu työsopimuksessa tai työntekijän on antanut suostumuksen siihen. Jos työtä tehdään laatunsa vuoksi säännöllisesti myös sunnuntaisin, erillistä suostumusta ei tarvita. Sunnuntaityöstä on maksettava 100 prosentilla korotettu palkka. Jos työ on samalla ylityötä, siitä on maksettava lisäksi myös ylityökorvaus.

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että lisä- ja ylityökorvaus sekä sunnuntaityön korotusosa annetaan rahan sijaan vapaa-aikana. Muista työaikaan perustuvista palkanlisistä laissa ei säädetä. Esimerkiksi mahdolliset ilta- tai yötyöstä maksettavat lisät perustuvat työehtosopimuksiin.

Lepoajat

Lepoaikoja ovat päivittäiset tauot, sekä vuorokausi- ja viikkolepo. Myös työehtosopimuksissa on usein määräyksiä erityisesti päivittäisistä tauoista. Työnantaja ei voi osoittaa työtehtäviä lepoajalle. Lepoaikasääntelyä on noudatettava tarkasti, sillä sen rikkominen on kriminalisoitu työaikarikkomuksena.

Kuutta tuntia pidemmissä yhtäjaksoisissa työvuoroissa on työaikalain mukaan oltava vähintään tunnin kestävä tauko, jonka aikana työntekijä saa poistua työpaikaltaan. Tästä tauosta puhutaan arkikielessä ruokatuntina. Se ei saa sijoittua työpäivän alkuun eikä loppuun. Työnantaja ja työntekijä saavat myös sopia ruokatauon lyhentämisestä puoleen tuntiin.

Vuorotyössä ja jaksotyössä työntekijälle on annettava vähintään puolen tunnin lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana. 10 tuntia ylittävissä työvuoroissa työntekijällä on oikeus pitää lisäksi enintään puoli tuntia kestävä tauko kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.

Vuorokausilepo

Vuorokausilevolla tarkoitetaan työvuorojen välistä lepoaikaa. Työntekijällä on pääsäännön mukaan oikeus jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin keskeytymättömään lepoaikaan.

Esimerkki: Työvuoro alkaa maanantaina kello 8. Ennen tiistaina kello 8 alkavaa työvuoroa työntekijälle on jäätävä vähintään 11 tuntia keskeytymätöntä lepoaikaa. Edellisen työvuoron olisi siten loputtava viimeistään maanantaina kello 21.

Vuorokausilevon pääsääntöön on lukuisia poikkeuksia. Jaksotyössä vuorokausilepo saadaan työn järjestelyihin liittyvistä syistä lyhentää yhdeksään tuntiin. Liukuvassa työajassa ja joustotyöajassa vuorokausilepo saadaan työntekijän aloitteesta lyhentää seitsemään tuntiin. Lisäksi työnantaja ja työntekijöiden edustaja voivat sopia tilapäisestä vuorokausilevon lyhentämisestä työntekijän siihen suostuessa, jos työn tarkoituksenmukainen järjestely sitä edellyttää. Tällöin vuorokausilepo voidaan lyhentää seitsemään tuntiin.

Lisäksi vuorokausilepo voidaan lyhentää viiteen tuntiin työn järjestelyjen tai toiminnan luonteen niin edellyttäessä, jos työaikalaissa luetellut edellytykset täyttyvät. Lyhennys on mahdollista esimerkiksi vuorotyössä työvuoron vaihdon yhteydessä, tilanteissa, joissa työtä tehdään useita jaksoja vuorokaudessa tai jos työntekijän työ- ja asuinpaikka ovat kaukana toisistaan. Lyhennys saa koskea enintään kolmea peräkkäistä vuorokausilepoa kerrallaan.

Jos mikä tahansa poikkeuksista soveltuu, työntekijälle on annettava korvaava lepoaika seuraavan vuorokausilevon yhteydessä. Poikkeuksellisesti korvaava lepoaika voidaan antaa myöhemmin, mutta laissa on ehdoton 14 vuorokauden takaraja sen antamiselle.

Esimerkki: Vuorokausilepo on lyhennetty yhdeksään tuntiin. työntekijälle on annettava seuraavana vuorokausilepona yhteensä 13 tuntia lepoaikaa.

Viikkolepo

Viikkolepo on annettava kerran seitsemän päivän ajanjakson aikana. Pääsäännön mukaan viikkolepo on 35 tunnin keskeytymätön lepoaika. Se on mahdollisuuksien mukaan annettava sunnuntain yhteydessä.

Myös viikkolepoon on säädetty poikkeuksia. Viikkolepo voidaan järjestää keskimäärin 35 tunniksi 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Keskeytymättömässä vuorotyössä lepoaika voidaan järjestää keskimäärin 35 tunniksi enintään 12 viikon tasoittumisjakson aikana. Molemmissa tilanteissa lepoajan tulee kuitenkin vähintään olla 24 yhdenjaksoista tuntia kunkin seitsemän päivän jakson aikana.

Viikkolevosta voidaan myös poiketa tilapäisesti, jos työnantajan toiminnan jatkuvuuden ylläpitäminen edellyttää työntekijän työskentelyä viikkolevon aikana. Toisena perusteena voi olla se, että työn tekninen laatu tai työn järjestelyyn liittyvät syyt eivät mahdollista joidenkin työntekijöiden täydellistä vapauttamista työstä.

Viikkolevon aikana työhön käytetty aika on korvattava työntekijälle mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työn tekemisestä. Korvaus annetaan lyhentämällä säännöllistä työaikaa saamatta jäänyttä lepoaikaa vastaavalla ajalla. Korvaus voidaan antaa työntekijän suostumuksella myös ylityökorvauksen perusosan mukaan määräytyvällä rahakorvauksella.

Työaika-asiakirjat

Työaikalain mukaisten työaika-asiakirjojen laatiminen ja ylläpito on työnantajan vastuulla. Työaikakirjanpidosta on käytävä ilmi kaikki säännöllisen työajan työtunnit sekä lisä-, yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit, samoin kuin niistä suoritetut korvaukset tai korotusosat. Käytännössä työaikakirjanpito perustuu usein sähköiseen järjestelmään, mutta laki ei edellytä työaikakirjanpidolta tiettyä teknistä muotoa.

Työaikalaissa on erikseen säädetty, että joustotyöaikaa noudatettaessa työntekijän on palkanmaksukausittain toimitettava työnantajalle luettelo säännöllisenä työaikana tehdyistä tunneista siten, että siitä ilmenevät viikoittainen työaika ja viikkolepo. Käytännössä esimerkiksi sähköisen kellokorttijärjestelmän pitäminen riittää tämän velvollisuuden täyttämiseen.

Työajan tasoittumissuunnitelma on laadittava, jos säännöllinen työaika on järjestetty keskimääräiseksi eikä käytössä ole liukuva työaika tai joustotyöaika. Suunnitelma on laadittava ennakolta ja siitä on ilmettävä vähintään kunkin viikon säännöllinen työaika. Sen on katettava koko työajan tasoittumisjakso.

Työvuoroluettelosta on käytävä ilmi kunkin työntekijän säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen ajankohdat sekä päivittäisten taukojen ajankohdat. Työvuoroluetteloa laadittaessa työntekijälle tai tämän edustajalle on varattava tilaisuus esittää siitä mielipiteensä.

Jokaisella työpaikalla on oltava työvuoroluettelo riippumatta siitä, mitä työaikamuotoa noudatetaan. Työvuoroluettelo voidaan kuitenkin antaa toistaiseksi voimassa olevana silloin, kun työntekijän työajan sijoittelu ei vaihtele. Lisäksi liukuvaa työaikaa tai joustotyöaikaa koskeva sopimus korvaa työvuoroluettelon silloin, kun siitä ilmenee työajan sijoittelussa sovellettavat periaatteet.

Työvuoroluettelo on laadittava lähtökohtaisesti samaksi ajanjaksoksi kuin työajan tasoittumissuunnitelma, kuitenkin vähintään viikoksi. Työvuoroluettelo on annettava työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, mutta viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Työvuoroluettelo on sitova, ja sitä voidaan muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.

Moottoriajoneuvon kuljettajalla on lisäksi oltava henkilökohtainen ajopäiväkirja, jota kuljettajan on pidettävä. Ajopäiväkirja voidaan korvata ajopiirturilla.

Työoikeuskoulu

Työoikeuskoulun tarkoituksena on tarjota yleiskuva työoikeuden keskeisistä kysymyksistä.

Osa I – Johdatus työoikeuteen

Osa II – Työsopimuslaki

Osa III – Työaikalaki

Osa IV – Vuosilomalaki

Osa V – Työehtosopimukset ja työehtosopimusjärjestelmä

Osa VI – Yhteistoiminta ja työntekijöiden edustus työpaikalla

Koulu päättyy aikanaan verkossa suoritettavaan lopputenttiin. Se ja koulun kaikki oppitunnit on koottuna tänne.

Työaikalain soveltamisala ja poikkeukset

Työaikalakia sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen työ­suhteessa tehtävään työhön. Sitä sovelletaan myös valtion ja kunnan virkamiehiin sekä evankelisluterilaisen kirkon viranhaltijoihin, ellei muualla ole säädetty toisin. Alle 18-vuotiaan työntekijän työaikaa säädellään lisäksi nuorista työntekijöistä annetussa laissa.

Työaikalain soveltamisesta on kuitenkin lukuisia poikkeuksia. Ensimmäisen poikkeusryhmän muodostavat ne työntekijät, joilla on niin sanottu työaika-autonomia, eli he voivat itse päättää työajastaan. Tällöin työntekijän työaikaa ei määritellä ennalta eikä työajan käyttöä valvota.

Pelkkä työaika-autonomia ei kuitenkaan yksin riitä, vaan työntekijän tekemän työn on lisäksi kuuluttava jonkin työaikalaissa luetellun poikkeusperusteen piiriin. Tällainen peruste voi olla esimerkiksi se, että työtä pidetään yrityksen, yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai johtamistehtävään rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä. Poikkeusta on kuitenkin sovellettava suppeasti, ja myös johtotehtävissä työaikalain piiriin kuuluminen on pääsääntö.

Työaikalain ulkopuolella voi olla työaika-autonomian täyttyessä myös työ, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä. Esimerkiksi pelkästään se, että työtä tehdään kotona, ei kuitenkaan rajaa työtä työaikalain ulkopuolelle.

Työaikalakia ei sovelleta myöskään työnantaja perheenjäsenen työhön. Samoin uskonnollisia toimituksia evankelisluterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa taikka muussa uskonnollisessa yhteisössä suorittava työntekijä ja eräät valtion virkamiehet jäävät työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle.

Toiseen poikkeusryhmään kuuluvat tietyt laissa määritellyt työntekijäryhmät, joiden työajasta on sovittu valta­kunnallisella työehtosopimuksella, joka kokonaisuutena arvioiden turvaa lepoajat ja enimmäistyöajat työaikalain tasoa vastaavasti. Tämän poikkeuksen alaan kuuluu esimerkiksi sellainen opetus- ja tutkimushenkilöstö, jolla on työn luonteen vuoksi oikeus päättää olennaisesta osasta työaikaansa. Voittoa tavoittelemattomassa yhteisössä työskentelevät henkilöt voivat myös olla tämän poikkeuksen piirissä siltä osin, kun he osallistuvat tapahtuma-, kilpailu- tai leiritoimintaan.

Työaikapankki

Työaikapankki on työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelmä, jolla työaikaa, vapaita tai vapaaksi muutettuja rahamääräisiä etuja voidaan säästää ja yhdistää toisiinsa. Työaikalain mukainen työaikapankki voidaan ottaa käyttöön, vaikka sovellettavassa työehtosopimuksessa olisi määräyksiä työaikapankista.

Työaikapankin käyttöönotosta on tehtävä kollektiivinen sopimus työpaikalla. Sopimuksessa on sovittava siitä, mitä eriä työaikapankkiin voidaan siirtää, mitkä ovat säästämisrajat sekä miten työaikapankkiin säästettyä vapaata voidaan käyttää. Myös työaikapankin lakkaamisesta ja siellä lakkaamishetkellä olevien erien korvaamisesta on sovittava etukäteen.

Työaikapankkiin siirretään vain aikaa. Sinne voidaan siirtää lisä- ja ylityötunteja, liukuvaan työaikajärjestelmään kertyneitä työtunteja, sekä lakiin tai sopimukseen perustuvia rahamääräisiä etuuksia sen jälkeen, kun ne on ensin muutettu aikamääräisiksi. Siirron edellytyksenä on aina työntekijän suostumus. Työaikapankkiin ei saa siirtää säännöllisen työajan palkkaa, kulukorvauksia tai korvausluonteisia saatavia. Myöskään sellaisia rahamääräisiä etuuksia ei voida siirtää, jotka ovat jo erääntyneet maksettavaksi.

Työaikapankkiin saa säästää enintään 180 tuntia kalenterivuodessa. Kokonaiskertymä työaikapankissa ei saa ylittää kuuden kuukauden työaikaa vastaavaa määrää. Työntekijällä on oikeus saada työaikapankkiin säästettyä vapaata vähintään kaksi viikkoa kalenterivuodessa.

Osa-aikatyö ja vaihtelevan työajan sopimukset

Laissa ei ole osa-aikatyön määritelmää eikä työajan vähimmäismäärästä ole säädetty lailla. Laki ei siten turvaa työntekijälle oikeutta tiettyyn määrään työtä. Osa-aikatyö voidaan määritellä tilanteeksi, jossa työntekijän työaika alittaa lain tai työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan enimmäismäärän.

Osa-aikatyö perustuu yleensä työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen. Työntekijällä on myös tietyin edellytyksin oikeus osa-aikatyöhön, vaikka hän olisi kokoaikaisessa työsuhteessa. Työsopimuslain mukainen osa-aikainen sairauspoissaolo ja osittainen hoitovapaa ovat käytännössä osa-aikatyön muotoja. Lisäksi työaikalaissa on säädetty mahdollisuudesta lyhennettyyn työaikaan.

Osa-aikatyössä työaika voi olla kiinteä tai vaihteleva. Kiinteän työajan osa-aikatyössä työaika voi olla esimer­kiksi 80 prosenttia alan säännöllisestä työajasta, taikka tietty määrä tunteja tai päiviä viikossa. Kiinteän työajan osa-aikatyöstä sopimista ei ole laissa rajoitettu.

Vaihtelevan työajan sopimuksia säännellään

Vaihtelevalla työajalla tarkoitetaan järjestelyä, jossa työntekijän työaika vaihtelee työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä tiettynä ajanjaksona. Esimerkiksi niin sanotut nollasopimukset ovat vaihtelevan työajan sopimuksia. Jos työnantajan työvoiman tarve on kiinteä, vaihtelevasta työajasta ei saa työnantajan aloitteesta sopia. Lisäksi vähimmäistyöaikaa saa sopia työnantajan työvoimatarvetta pienemmäksi.

Vaihtelevan työajan sopimuksissa työnantajan on myös tarkasteltava oma-aloitteisesti 12 kuukauden välein työsopimuksessa sovitun työaikaehdon toteutumista. Jos tarkastelujaksolla toteutuneiden työtuntien määrä ja työnantajan työvoiman tarve osoittavat, että vähimmäistyöaika olisi määriteltävissä korkeammaksi, työnantajan on tarjottava työn­tekijälle vähimmäistyöajan korottamista.

Lisäksi työnantajan on myös määriteltävä ne viikonpäivät ja kellonajat, joina työnantaja voi teettää työtä ilman työn­tekijän kutakin kertaa erikseen antamaa suostumusta. Nämä niin sanotut viitetunnit ja -päivät ovat merkityksellisiä työvuorosuunnittelun kannalta, sillä ne rajoittavat työnantajan työnjohto-oikeutta.

Koska molemmat osapuolet ovat vaihtelevassa työajassa sitoutuneet vain sopimuksen mukaiseen vähimmäistyöaikaan, työntekijän suostumus tarvitaan aina myös vähimmäistyöajan ylittämiseen. Vaihtelevan työajan sopimuksissa työnantaja voikin ilman työntekijän suostumusta sijoittaa työaikaa vain viitetuntien ja -päivien ajalle ja vain vähimmäistyöajan määrän verran.

Esimerkki: Työsopimuksessa on sovittu työajaksi 10–30 tuntia viikossa. Työnantaja on ilmoittanut, että työvuoroja voidaan sijoittaa maanantaista perjantaihin kello 8–20 väliselle ajalle. Työnantaja voi työnjohto-oikeudellaan sijoittaa työaikaa työ­vuoroluetteloon enintään 10 tuntia ja työvuorojen on sijoituttava viitetuntien ja -päivien sisälle. 10 tuntia ylittäviä työaika tai esimerkiksi lauantaille tai kello 20 jälkeen sijoittuva työvuoro edellyttää työntekijän kutakin kertaa erikseen antamaa suostu­-musta.

Asiantuntijana
Albert Mäkelä OTM, työoikeuden asiantuntija
Työoikeuskoulu 2023Uusimmat Artikkelit
Katso kaikki