Verot kansan verta juo – etukäteen

23.5.2001
pauli
Pauli Vahtera

Tuloveron alennusten mainostamisen varjoon on jäänyt keskustelu siitä, että verotus tapahtuu yhä agressiivisemmin ja yhä etukäteisemmin. 1990-luvulla alkanut kehitys ei-tulojen verottamiseen on myös voimistunut.

Pääomatuloveroprosentin korottaminen on jälleen tuotu esille politiikkojen toimesta. Keskustelu on ollut siinä mielessä halpahintaista, ettei samassa yhteydessä ole lainkaan tuotu esille, että jo nyt tulokseen perustuva verotus on johtanut monissa tapauksissa yli 100 prosentin verotukseen kassavirroista, eli veronmaksukyvystä. Veron korottaminen siis johtaa niiden maksamiseen enenevässä määrin velkaantumalla. Onneksi sentään keskusteluissa on jo mainittu pienimpien yrittäjien tilanne, jossa pääomatuloverotus johtaa ankarampaan verotukseen kuin vastaavan pienen tulon saaminen palkkana. Sama ongelma tosin koskee myös niitä pienituloisia, jotka saavat vähäisiä vuokratuloja.

Optiotulojen verotus heti osakkeiden merkinnän yhteydessä on johtanut siihen, että pörssiyhtiöissä optioiden saajat realisoivat ne heti, eivätkä niillä sitoutetut merkitse uusia osakkeita. Muissa yhtiöissä henkilökunnan sitouttaminen optioilla tai vastaavilla järjestelyillä on mahdotonta, koska toimivia markkinoita ei ole. Verottaja kuitenkin verottaa optiot heti kun niillä merkitään osakkeita. Osakkeiden arvostuksessa on siirrytty ottamaan huomioon myös tulevaisuuden odotukset, jotka johtavat järjettömään verotukseen. Verot maksetaan suurista odotusarvoista, vaikkei mitään tuloa ole edes saatu, eikä varmuuttakaan tuloista ole.

Henkilökunnan sitouttaminen osakeomistuksin ja yhtiöiden tulevaisuuden varmistaminen omistusjärjestelyillä on tullut mahdottomaksi. Osakemerkintä joudutaan tekemään ns. käyvin arvoin, joka etenkin asunto- ja opintovelkaisilla, perheen perustaneilla nuorilla on mahdotonta. Jos osakemerkintä tehdään nimellisarvoon, joudutaan maksamaan palkkavero käyvän ja nimellisarvon erotuksesta. Tällöinkään ei vastaavia tuloja ole käytettävissä. Useilla IT-yhtiöiden henkilökuntaan kuuluvilla onkin kädessään suuremmat veroliput kuin optioilla merkittyjen osakkeiden arvot tänään ovat. On varmaan kivaa tulla aamulla töihin: palkasta ensin korkeat verot ja lopuilla maksetaan olemattomien tulojen optioveroja.

Verokonsultit suosittelevat tässä tilanteessa uusien yhtiöiden perustamista, joihin liiketoiminta ketjutetaan. Byrokratia lisääntyy ja muutaman vuoden kuluttua ollaan samassa tilanteessa. Mitä järkeä tässä oikein on? Ei mitään.

Meno-tuloteoria pitäisi lopultakin hävittää maan päältä, koska se on tuhonnut jo kahden sukupolven näkemyksen yritysten toiminnan kannattavuudesta. Vaikka teoriaa ei enää käytetä uuden kirjanpitolain perusteluissa, sen henki on syvällä. Pahinta uusille ja kasvaville yrityksille on, että teoria on sisäänrakennettu verotukseen ja verotuskäytäntöön. Tuskin poliitikot ja virkamiehet edes tietävät, kuinka kuvitteellista tuloa he verottavat kun verotuksen kohteena on yrityksen tulos. Tästä saatiin konkreettinen esimerkki muutama vuosi sitten, kun käyttöomaisuuden verotuspoistoprosentteja alennettiin.

Verotuksessa oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus on aikoja sitten unohdettu. Kaiken tarkoituksena on vain varmistaa tulojen kertyminen yhteiskunnan ahnaaseen molokin kitaan. Ennenaikaisen verotuksen lisääntymisen ohella ei-tulojen verottaminen on koko ajan lisääntymässä. Kun ei-tuloja verotetaan, verotuksesta kärsivät eniten pienituloiset ja vähävaraiset ihmiset.

Kiinteistöverotuksen lisäämistä perustellaan mm. sillä, ettei verotusta pystytä välttämään ulkomaille siirtymällä. Perusteena käytetään myös esimerkkejä muiden maiden korkeammista kiinteistöveroista. Samalla tietoisesti unohdetaan kokonaisveroaste. Totta kai kiinteistöveroa on helpompi maksaa, jos arvonlisäverotus ja palkkaverotus ovat lievempiä. Kiinteistöverojen määrä nousee kahta kautta: veroprosentteja korottamalla ja kiinteistöjen verotusarvoja nostamalla. Vero on maksettava tuloista. Suurin osa kiinteistönomistajista tai asunto-osakeyhtiöiden osakkaista ovat pienituloisia palkansaajia, maataloudenharjoittajia ja eläkeläisiä. He eivät voi maksaa veroja realisoimalla kiinteistönsä, koska se tarkoittaisi omasta asunnosta tai kesämökistä luopumista. Ne puolestaan on maksettu jo moneen kertaan verotetuilla rahoilla palkkaveron, arvonlisäveron, varainsiirtoveron, aikaisemmin leimaveron jne. muodossa.

Varallisuusverotus on toinen ei-tulojen verotustapa. Varallisuusverotuksen luullaan kohdistuvan rikkaisiin, joten se tuntuu yhteiskunnallisesti oikeudenmukaiselta. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Nokian osakkeiden huippukurssien mukaan maksettu varallisuusvero vei kaikki yhtiöstä saadut osingot. Varallisuusveron peruste esimerkiksi IT-yhtiöillä vuodelta 1999 oli kuitenkin täysin kuvitteellinen: se perustui pörssikeinotteluun, eikä mihinkään todelliseen varallisuuteen.

Varallisuusverotuksen kertymä on kokonaisverotuksesta niin vähäinen, että se tulee joka tapauksessa poistaa. Vasta sen jälkeen voidaan aloittaa keskustelut pääomatulojen verotuksen muuttamiseksi siten, että se kannustaa uusien ja kasvavien yritysten toimintaa. Tällä hetkellä pääomatuloverotus kannustaa eniten vanhojen ja vakaiden yritysten omistajien passiivista toimintaa.

Perintöverotus on lähtökohdiltaan oikeudenmukaista verotusta, koska sen avulla edes aika ajoittain voitaisiin suuria (usein pienellä verolla verotettujen) varallisuuden kertymiä purkaa. Nythän palkkatulosta ei käytännössä ole mahdollisuutta säästää mitään, mutta suurten pääomien omistajien varallisuuden kasvua tuetaan lievällä pääomatulojen verotuksella.

Perintöverotuksestakin on kuitenkin tullut keskiluokan rankaisuvero. Suurten varallisuuksien omistajat järjestävät omaisuuttaan siten, että perintöverojen määrä jää suhteellisen pieneksi. Suurten omistusten perintöverolievennyksille on myös yhteiskunnallinen tilaus lobbausjärjestelmän muodossa. Yhteiskunnan verot kuitenkin maksavat suuri keskiluokka, jota ei puolusta kukaan. Siksi myös perintöverokertymän maksavat ahkerat, ja rankasti jo aiemmin verotetut keskiluokkaiset.

Perittävän omaisuuden alaraja on vain 20.000 markkaa. Se vastaa pääkaupunkiseudulla runsasta yhtä neliötä asunnosta. Kaikkein karmeimpaan tilanteeseen joutuvatkin lapset, joiden vanhemmat kuolevat onnettomuudessa tai muusta syystä lasten ollessa vielä pieniä. Heidän ainoat tulonsa ovat lapsilisät, joista sitten pitäisi maksaa kohtuuttomat perintöverot. Alaikäisen lapsen lapsivähennyshän on hävettävän alhainen, 20.000 markkaa! Monen perheen kesämökki onkin kuoleman jälkeen myyty verojen maksamiseksi, vaikka ne on rakennettu lasten ja lastenlapsien kohtaamispaikaksi vuosikymmeniksi.

Verottaja on myös tullut karmistuttavan kylmäksi. Hyytäväksi. Verotuskäytännössä oman asunnon perintöverotuksesta edes vammaiset lapset eivät ole saaneet huojennusta. Verotuksen kohtuullistaminen verohuojennussäännöksellä on monesti ainoa tapa kohtuullisen verotuksen aikaansaamiseen, mutta kuka sen voi saada, jos edes vammaisille lapsille sitä ei enää anneta.

Perintöverotukseen liittyy karmeita sudenkuoppia. Jos joutuu realisoimaan asunnon tai kesämökin perintöveron toimittamisen jälkeen, joutuukin myyntivoittoverotuksen kohteeksi. Käytännössä on jo ollut tilanteita, joissa perheen kesämökin hankintakustannukset ovat olleet korkeammat kuin mökin myyntihinta. Kun omistus on muuttunut vanhemman kuoleman takia, joudutaan kohtuuttomaan tilanteeseen. Ensin maksetaan perintövero ja sen jälkeen myyntivoittovero, mikäli perintöverotus on tapahtunut alempaan arvoon. Näin muuten käy myös silloin kuin leski jää asumaan perheen asuntoon. Kun asunto realisoidaan, maksetaan kuolleen osuudesta myyntivoittovero.

Nämä kohtuuttomuudet olivat seurausta siitä, että veropohja laajennettiin kaiken kattavaksi, eikä mitään lievennyksiä enää käytetä. Kohtuullisuus olisi kuitenkin helppo toteuttaa. Se voitaisiin aloittaa myöntämällä perintöverotuksessa vähintään 500.000 markan vähennys asunnosta, johon perheen lapset jäävät asumaan. Saahan sillä rahalla sentään edes perheasunnoksi sopivan kaksion jostain päin Suomea – ei kuitenkaan pääkaupunkiseudulta!

Jotta tämä verot kansan verta juo-toiminta olisi täydellistä, on verotuksessa yhä enenevässä määrin siirrytty etukäteen maksettaviin veroihin. Tulokseen perustuva verotus on etukäteen tehtävää verotusta, jonka tekee vielä vaikeammaksi se, että kuluvan ja tulevan vuoden veroennakot määrätään aiempien tulosten mukaan. Verottaja ei edes taantuman tullessa alenna ennakkoveroja.

Ennakkoveroja saadaan toki hakemuksen perusteella alennettua vastaamaan toteutunutta tulosta. Tämä ei kuitenkaan toimi vuoden lopussa määrättyihin ylimääräisiin ennakoihin, koska verottaja ei pysty käsittelemään muutosesityksiä omien menetelmiensä hitauden takia eräpäivien edellyttämässä ajassa. Herää ihmettely, miksi maksuajaksi annetaan vain kymmenisen päivää, koska verottaja tietää, ettei se pysty tiedottamaan muutoksesta verovelvolliselle alle 1,5 kuukaudessa. Ja vaikka verottaja muutoin usein toimii kohtuuttoman hitaasti, yhteen paikkaan on löydetty pikatie. Kun teet varainsiirtoveroilmoituksen, ei muste ehdi kuivumaan kirjekuoren päältä kun verottaja jo vaatii ennakkoja myyntivoittoveroista. Yksikin yrittäjä sai kauppahinnan vasta vuoden kuluttua, mutta ennakkoverot yrityksen myynnistä piti maksaa heti.

On täysin mahdotonta uskoa, että eduskunta on tiennyt mitä se on säätänyt, kun tällaisia verolakeja on meille määrätty. Toivottavasti sentään käytetyt asiantuntijat ovat tienneet, mitä ovat tehneet. Koska tyhmyyttä on vaikea kritisoida – sehän on anteeksiannettavaa.

Niin, kyllä korkeita veroja voisi rakastaa, jos niitä ei käytettäisi kaikenlaiseen turhuuteen: hevossaunojen rakentamisesta alkaen.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki