Ei oikeutta maassa saa – yrittäjä

17.3.2005
pauli
Pauli Vahtera

Yrityksestä oli kavallettu rahaa isompi määrä vuosien mittaan. Tilitoimisto oli kirjannut kuluksi kavalletut erät, jotka esitettiin tilityseroina. Tilitoimisto vaihtui ja heräsi epäilys eroista. Hallituksen jäsen oli heti ryhtynyt selvittämään asiaa. Hän ei ollut osallistunut mitenkään yrityksen rutiineihin.

Yritys meni sittemmin konkurssiin. Tuli oikeudenkäynti, jossa KHT-todistajana sanoi, että kavallukset kirjataan saamiseksi. Kukaan ei tiennyt, kuka on varastanut, miten ja paljonko. KLT todisti, että pitää kirjata kuluksi. Oikeus perusteli, että KHT:n sana on painavampi, ja tuomitsi hallituksen jäsenen kirjanpitorikoksesta sakkoon.

Kun konkurssipesä tutki asiaa lisää, löytyi rikollinen. Yrittäjä kirosi. Sakkojen lisäksi hän joutui maksamaan juristin palkkion, vaikka laiton tuomio tuli. Jos KHT:n tietoa olisi noudatettu, olisi firmalla saaminen ja oma pääoma kunnossa. Mitä sanoisi konkurssilaki?

Suomi on oikeusvaltio. Parhaiten sen osoittaa se oikeusapu ja moneen kertaan tapahtuva asioiden uudelleen käsittely, mitä puliveivaamalla tänne tulleen ulkomaalaisen on mahdollisuus saada. Entä saavatko oikeutta kaiken suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan maksajat – yrittäjät.

Suomessa oikeutta saavat vähävaraiset ja rikkaat. Vähävaraisten oikeudenkäytön maksavat veronmaksajat – rikkailla on varaa oikeuteen. Keskituloisten tulee olla asiastaan täysin varmoja, jotta oikeutta kannattaa lähteä hakemaan, koska pahimmassa tapauksessa joutuu maksamaan vielä vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Vähävarainen yrittäjä sen sijaan ei voi saada oikeutta yritystoiminnastaan, koska esimerkiksi veroasioissa oikeusapua ei saa ja verojuristien käyttö avustajina maksaisi hirmuisia summia. Jos yrittäjä joutuu taistelemaan oikeudestaan yksityishenkilönä, hän ei saa vähentää kuluja verotuksessaan, ei edes arvonlisäveroa. Oikeudenkäynnit ovat lähtöasemiltaan epäoikeudenmukaiset.

Suomalaisen oikeuden rattaisiin joutuneen yrittäjän yksi suurimmista ongelmista on yleiseen tietouteen markkinoitu näkemys talousrikollisuuden määrästä. Kun tiedotusvälineet ja poliitikot jatkuvasti kauhistelevat viiden miljardin euron suuruista rikollisuutta, on meidät kauttaaltaan aivopesty ajattelemaan, että yritystoiminnassa jos missä harjoitetaan rikollisia toimia. Kun oikeutta ajetaan, oikeudenkäyttäjätkin ajattelevat lähtökohtaisesti, että kyllä tässä jotain täytyy olla. ”En finne yrittäjä igen”.

Toinen iso ongelma on se, että yrittäjän oikeustoimien kohteena ja todisteena useimmiten on kirjanpito. Oikeustieteellisessä tiedekunnassa Helsingin Yliopistossa kirjanpitoa voi opiskella kolme opintoviikkoa. Kun oikeudenkäyttö ylimmissä oikeusasteissa perustuu papereihin, on sula mahdottomuus, että kirjanpitoa selittäen ja tulkiten voisi paraskaan kirjanpidon osaaja selittää oikeutta antaville juristeille, mistä oikeastaan onkaan kysymys. Mitä monimutkaisempi juttu, sitä todennäköisempää on väärä tuomio. Kauhulla ajattelen kun kolmen viikon kirjanpitokurssin perusteella jossain vaiheessa luetaan lakia IFRS-tilinpäätösten virheistä. Asioista ei selviä ilman juridista apua, sillä tiliammattilaisen selvitys on vielä kirjoitettava juristien ymmärtämään kieliasuun.

Kolmas iso ongelma on julkisen vallan organisointi, joka hajauttaa vastuun niin täydellisesti, ettei tosiasiassa kukaan vastaa mistään. Verotarkastaja tekee vain tarkastuskertomuksen, jälkiveroista päättää toinen henkilö. Samaa asiaa voivat käsitellä myös oikaisulautakunta, hallinto-oikeus, KHO, käräjäoikeus, ulosottomies. Asiaa hoitavat virkamiehet myös vaihtuvat usein, jolloin todellisuudessa kukaan ei edes tunne asiaa riittävästi. Kaikki toimivat toistensa papereiden perusteella, eikä verotarkastajaa lukuunottamatta kenenkään tarvitse henkilökohtaisesti kohdata yrittäjää. Käräjäoikeuteen viedyssä konkurssi- tai rikosjutussa oikeudenjakajien ja yrittäjän välissä on näköyhteys, mutta kuuloyhteyttä ei käytännössä ole.

Verotus- ja konkurssiasioissa tapahtuukin paljon oikeusmurhia. Asiasta ei ole tutkimuksia. Omasta väärästä kohtelustaan puhuva yrittäjä leimataan katkeraksi, joka syyllistää omista virheistään verottajaa. Yrittäjien järjestötkään eivät tee asialle mitään, koska pelkäävät saavansa kylkeensä tahran rikollisten tukemisesta. Konkurssiin mennyt yritys ei enää maksa jäsenmaksuja, mitä sitä auttamaan. Kun jossain kaukana tapahtuu maanvyörymä, järjestävät suomalaiset psykiatrit maassamme mielenrauhatilaisuuksia. Monet yrittäjät sairastuvat ja vaipuvat apatiaan. Kun yrittäjä hakee hirttonarua, auttajia ei ole missään. Vääryydet haudataan mullan alle, ja Suomi voi edelleen olla ylpeä oikeusvaltioperiaatteestaan. Kansainvälisillä areenoilla kukaan ei kysy päättäjiltämme maamiinoistamme, eikä yrittäjien vääristä tuomioista. Mutta vain maamiinoista ollaan huolissaan presidenttiä myöten.

Oikeudenkäytössä muodolliset syyt ohittavat tosiasialliset faktat. Kun arvonlisäverotuksen marginaaliverotussäännökset hallitsevia henkilöitä Suomessa lienee muutama kymmen, eikä suurin osa tutkinnon suorittaneistakaan laskentatoimen huippuasiantuntijoista asiaa hallitse, niin miten voidaan kuvitella, että marginaaliverotuksen hallitsee ammattikoulun käynyt autojen korjaajayrittäjä. Kuitenkin oikeudenkäytössä tutkitaan kuitteja ja todetaan, etteivät ne täytä direktiivin marginaaliverosäännöksiä. Tällä perusteella yrittäjää rangaistaan verotuksessa maksattamalla koko vanhan korjatun auton hinnasta arvonlisävero 80 % korotuksineen ja muine virhemaksuineen. Oikeusvaltiossa oikeus perustuisi todelliseen asian tilaan, eikä lisäveroa voitaisi määrätä lainkaan. Mitä korkeammalle valitusportaissa mennään, sitä enemmän tutkitaan papereita. Todellisuudessa ainoa oikeusturvan takaava taso olisi verotarkastaja, joka katsoo tositemerkintöjä sormien läpi.

Aloittaessaan yrittämisen, yrittäjä keskittyy liiketoimintaan, asiakkaisiin ja heille tuottamiinsa palveluihin. Se vie kaiken ajan ja paperihommat jäävät vähemmälle huomiolle. Hyvä tilitoimisto voi auttaa kaupparekisterin, veroasioiden ja kirjanpidon kanssa, mutta yksi iso juttu unohtuu. Koska mikä tahansa yritystoiminta voi epäonnistua eri syistä, on ajoissa varauduttava pahimpaan. Se voi tarkoittaa avioehdon tekemistä. Yrittäjän ja puolison varallisuus, tulot ja velat on erotettava toisistaan mahdollisimman hyvällä muurilla. Vanhempien testamenteissa ja lahjoissa tulisi olla lapsen aviopuolison edut kieltävä ehto, tai jopa lapsen ohittava ehto. Sukulaisten takaukset ja lainat on tarkoin suunniteltava. Tämä kuulostaa pahalta, sillä avioeron sattuessa toinen puolisoista saattaa jäädä puille paljaille. Mutta jos yrittäjätoiminta epäonnistuu, voi molempi aviopuolisoista jäädä tyhjän päälle. Kahdesta pahasta on valittava pienempi.

Tili-ihmisellä pitäisi olla myös psykologin ammattitaito. Eräässä tutkimassani tapauksessa verotusvirheen takia oli mahdollista, että ulosotossa olisi mennyt myös aviopuolison saama sedän perintö. Kaikkein hurjinta olisi, että yrittäjä joutuisi virheen takia vielä kaltereiden taakse. Onneksi rikosprosessissa näytön on oltava selkeämpi kuin verojen määräämisessä. Kun esitin, että tässä tilanteessa ottaisin avioeron, huomasin, että menin liian pitkälle. Kävikin niin, että auttajasta tuli vihollinen, joka ei tiedä, että papin edessä on luvattu olla yhdessä kuolemaan asti.

Mutta, mutta. Jos verottaja tuhoaa kaiken, avioliitto hajoaa joka tapauksessa. Ei sen takia, että yrittäjäpuoliso hylkäisi kovia kokeneen yrittäjän, vaan sen takia, että joka aamu aamiaispöydässä yrittäjä miettii, että hän on tuhonnut tuon puolisonsa elämän. Kun tätä katkeruutta kokee muutaman vuoden, ei rakkaudesta ole enää paljoa jäljellä kummallakaan.

Oikeus ja moraali ovat mielenkiintoisia asioita. Kun moraali ei toimi, tarvitaan oikeutta. Jos sääntöjä ei ole, korjataan oikeutta. On mielenkiintoista verrata suuria ja pieniä konkursseja. Kun suuryhtiö menee konkurssiin, ei kukaan joudu tuomituksi. Kun pienyritys menee konkurssiin, joutuu yrittäjä elinikäiseen vastuuseen yrityksen veloista. Kun Soneran johto laittoi kruununjalokivemme taivaan tuuliin, ei vastuullisia edes etsitä. Neljän miljardin euron umts-hassauksen lisäksi menetimme yhtiön ruotsalaisille poliittisella päätöksellä. Ainoa syylliseksi etsitty Sonera- jutussa oli Pelle Peloton, jonka kirja Soneran tuhoista sisälsi paljon totta ja jonkin verran virheitä. Kansalaisten miljardeja saa hassata surutta, mutta itse hassaamisesta on kirjoitettava pilkuntarkkaa totuutta, muutoin joutuu tuomituksi. Puhelutietojen urkkiminen tuntuu niin vähäpätöiseltä rikosasialta miljardien rinnalla.

Useat yrityksiä koskevat lait on kirjoitettu huonosti, ja ne ovat epäselviä. Kuitenkin yrittäjien odotetaan noudattavan lakeja, vaikka edes kaikki juristit eivät niitä ymmärrä. Paras oikeusturva yrittäjille taataan, kun lakeja yksinkertaistetaan. Monia lakeja voitaisiin yhdistää. Miksi esimerkiksi tarvitaan monia yrittämisen muotoja ja niiden erilaista verottamista? Kun säännöksiä on vähemmän ja kun ne ovat pelkistettyjä, ne ymmärtää tavallisellakin maalaisjärjellä. Ei tarvita oikeutta tulkitsevia juristeja nykyistä määrää. Samalla poistuu tahaton rikollisuus ja yritysten varallisuutta vähentävät toiminnot. Esimerkiksi selvitystilasäännökset poistamalla mennään suoraan konkurssiin, eikä tarvita kaikenlaisia vippaskonsteja ja tulkintoja, joilla selvitystilasta selviydytään.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki