CTA Paikka
CTA Paikka

E-V-A, B-S-C, B-P-R, A-B-C … Shareholder Value vai R-A-K-A-S

18.3.2000
pauli
Pauli Vahtera

Kansainvälisissä yliopistoissa on lukuisia huippupalkkaisia laskentatoimen asiantuntijoita, joiden on muutaman vuoden välein tuotettava jotain uutta, jotta heidän huippuvirkansa säilyisivät. Heidän saavutuksiaan seuraavat tarkasti erilaiset Business Process Re-engineering-konsultit, jotka siirtävät uudet teoriat yrityksille.

Me taloushallinnosta elantomme saavat syöksymme uusien ismien perään, koska tunnemme, että nykymenossa on jotain pielessä. Taloushallinto on liiaksi näpertelyä byrokratian ehdoilla ja haluaisimme tehdä jotain suurenmoista. Kuitenkin petymme yhä uudestaan ja uudestaan: keisarilla ei olekaan vaatteita ja monet uudet ismit ovat vanhojen lämmittelyä. Pettymykset piiloutuvat kauhun tasapainoon, koska kukaan ei uskalla sanoa satojen tuhansien markkojen käytön jälkeen, että lopputulos onkin yrityksemme kannalta täysin yhdentekevää.

Yksi viimeisimmistä ismeistämme on Shareholder value. Sen uusi mittari EVA, Economic Value Added, on jonkinlainen jäännöskate, joka lasketaan vähentämällä liikevoitosta verojen jälkeen sijoittajien sidotulle pääomalle vaatima tuotto. Luvun avulla kuulemma voidaan johto saada toimimaan osakkeenomistajien intressien mukaisesti, palkita johtoa ja vaikuttaa investointipäätösten tekemiseen.

Luku voidaan väitöskirjoja varten määritellä tieteellisen tarkasti, mutta käytännön elämässä asia ei ole niin yksinkertaista. Mikä on esimerkiksi oma pääoma, jolle oman pääoman kustannuksia lasketaan? Tai mitä on liikevoitto? Kumpikin tilinpäätösluku on varsin epämääräinen, koska se sisältää subjektiivisia näkemyksiä siitä, miten pysyvät vastaavat arvostetaan. Onko omaa pääomaa tehty sijoitus vai yritykseen kertynyt voitto, mitä se nyt sitten onkaan kaikenlaisten jaksotussäännösten jälkeen?

Surullista on se, että laskentatoimikin yhä enemmän tukee tätä materialistista, omistajien ylivertaista asemaa korostavaa näkemystä. EVAn maksimointikin on kuulemma samaa kuin yrityksen markkina-arvon maksimoiminen. Enemmän uskon suurta yritysjohtajaa Ensio Miettistä, joka on sanonut, että henkilö, joka haluaa vain tehdä elämässään paljon rahaa, ei tule siinä onnistumaan, mutta henkilö voi vaurastuakin, jos käyttää osaamisensa ja tarmonsa työnsä onnistumiseksi.

Pörssi toimii parhaana paikkana, jossa yrityksen markkina-arvoa maksimoidaan joka päivä. Mukana on paljon keinottelijoita ja onnen onkijoita, jotka haluavat vaurastua nopeasti työtä tekemättä. Heitäkö meidän pitää joka päivä työssämme palvoa?

On jotenkin irvokasta ja ajallemme tyypillistä, että samanaikaisesti suurin osa yrityksen henkilökunnasta tyytyy nimellisiin palkankorotuksiin, jotka verotetaan huippukorkeilla palkkaveroilla ja pörssissä rikastuneet henkilöt saavat paljon lievemmän verotuksen pääomatuloilleen. Eduskunta, virkamiehemme ja poliittiset puolueemme ovat siunanneet tämän maailmanmenon 1990-luvulla ja vielä syyllistävät suurta enemmistöä palkankorotusten pahuudesta kansantaloudelle. (Suomessa, huippukalliissa maassa, ei todellakaan ole varaa suuriin palkankorotuksiin, mutta näin sanovien tulee itse näyttää esimerkkiä uskottavuuden säilyttämiseksi).

Törmäsin juuri yritykseen, jossa voitto on kymmeniä miljoonia vuodessa ja jossa omistaja määrää käyttämään kaikki paperit molemmin puolin. Kun yrityksestä saa postia, on ensin varmistauduttava, kumpi puoli on tarkoitettu luettavaksi. Tehokkuutta sekin, mutta erilaisia nöyryyttäviä tehokkuuden menetelmiä näkee liike-elämässämme yhä enemmän.

Suomessa on oltava tehokas, koska korkean palkkatasomme ja verotuksen takia emme muutoin voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa. Tehokkuus on tärkeää, mutta se ei tarkoita ihmisarvon loukkaamista. Omassa arvomaailmassani tarkoitan tehokkuudella sitä, että jätän niin monet jonninjoutavat taloushallinnon kuviot kokonaan tekemättä tai automatisoin ne tietokoneiden suoritettavaksi. . Samanaikaisesti ihmisiin tulee luottaa, eikä rakentaa työyhteisöä valvonnan varaan.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi jättää oma elämä elämättä, jotta yrityksen voitto voisi nousta miljardista markasta 1.001 miljoonaan markkaan. Ei se Karibialla matkustava eläkerahaston omistaja voi suuremmalla voitolla tehdä juuri muuta kuin vaihtaa suuremman lemmenlaivan matkustajaksi.

Koskahan joku tekisi väitöskirjan siitä, mihin tämä uusi omistajien palvonta voi johtaa? Ensin esimerkiksi valtionyhtiö myydään kansainvälisille sijoittajille, sen jälkeen henkilökuntaa irtisanotaan, jäljelle jäävät tekevät yhä enemmän työtä yhä kiihkeämmin ja tuotettujen hyödykkeiden hinnat nousevat, jotta omistajat voisivat entistä paremmin. Yhteiskunnallisia selkkauksia ja sotia on käyty vähemmistäkin syistä.

Yritysjohdon palkitseminen optioilla on laajalti hyväksytty. Minäkin hyväksyn optiot, mutta en kritiikittömästi. Niiden sitouttava vaikutus pitkällä tähtäimellä ei ole itsestään selvä. Jos johtaja on saanut itselleen 100 miljoonan optiovoitot, niin mikä hänet saa enää jatkamaan samaa tahtia. Pieni muistutus elämän lyhytaikaisuudesta tai vaan halua nähdä vähän maailmaa voi johtaa siihen, että antaa olla – rahathan eivät enää lopu polttamallakaan. Optioilla voidaan myös vaikuttaa yrityksen omistukseen – pienissä yrityksissä jopa yrityksen valtaus on mahdollista. Suurimmat optiovoitot eivät ole perustuneet yksinomaan yrityksen toiminnan erinomaisuuteen, vaan suurelta osin pörssissä tapahtuvan keinottelun seurauksiin. Pitääkö optioilla palkita siitä, että maailmassa on liikaa rahaa ja liian vähän järkevää ostettavaa?

Kaikissa juhlapuheissa henkilökunta on yrityksen tärkein voimavara. Dilbert Principlen loistavissa sarjakuvissa tosin todettiin, että henkilökunta on vasta kahdeksas – heti kopioiden jälkeen. (Niin monet haluavat saada valokopion –nykyään pdf:n – papereistasi, mutta vain harvoin halutaan kuunnella, mitä Sinulla on sanottavana.) Nykyinen maailmanmeno on viemässä suuntaan, jossa ihminen on yhtä tärkeä kuin mikrotietokone. Kun on tullut uusi malli, vanha joutaa menemään, ellei pysty juoksemaan itselleen lisää kellotaajuutta. Koko elämän oppimisprosessissa oleville tavoiteltava hertsiluku tänään on 700 MHz. Tavallisen ihmisen 100 megahertsin älykkyysosamäärä ei kilpailussa tahdo menestyä.

Itse asiassa pitkällä tähtäimellä hyvinvoiva henkilöstö tuottaa monin verroin paremmin kuin mittareiden avulla joka kuukausi hiostettu henkilöstö. Mittarit takaavat ehkä minimilaadun, mutta estävät tekemästä ihmeitä, koska ihmeitä ei osata asettaa tavoitteiksi. Tämä on esimerkiksi bench markingin ongelma: kun kaksi vanhaa elämänmenoa elävää yritystä vertaavat toisiaan, jää kummaltakin näkemättä, että maailmahan on ihana, ihmeellisyyksien ja ihmeiden mahdollisuus meille kaikille.

Niin siirappimaiselta kuin tämä kuulostaakin, niin uskon, että tulevaisuuden menestyvässä tilitoimistossa on yhdistetty automatisoitu kirjanpito ja byrokratian hoito sekä sydämellinen ja inhimillinen palvelu. Yrittäjää ja yrityksen henkilökuntaa palvellaan suurilla tunteilla ja intohimolla. Uudet kirjanpitäjät käyvät Esa Saarisen Pafosin kursseilla opiskelemassa uusia ajatuksia. Siinä maailmassa sanat ovat tärkeämpiä kuin numerot.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki