CTA Paikka
CTA Paikka

Katse eteenpäin

Tilintarkastajat haluavat olla mukana rakentamassa Suomeen maailman parasta taloushallintoa.
16.1.2019
Sanna Alakare toiminnanjohtaja Suomen Tilintarkastajat ry

Tilintarkastuksen lakisääteisyyttä koskeva lakihanke päättyi marraskuun loppupuolella Suomen Tilintarkastajien kannalta positiivisella tavalla. Lakihanke ei edennyt eduskuntaan, vaan tilintarkastusrajat säilyivät ennallaan. Samalla päätettiin perustaa työryhmä pohtimaan kevyemmän tarkastuksen mahdollisuutta mikroyrityksille. Nämä olivat juuri ne päämäärät, joita ajoimme edunvalvontatyössämme. Luotettavan taloudellisen tiedon merkitys eri sidosryhmille tunnistettiin ja tunnustettiin. Samoin kevyemmän tarkastuksen pohtiminen on tarkoituksenmukaista niin pienten yritysten kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Kiitos siis onnitteluistasi, Antti (pääkirjoitus, Tilisanomat 6/2018).

Nyt on kuitenkin aika siirtää katse eteenpäin ja yhdessä tekemiseen. Tilintarkastajat haluavat olla mukana rakentamassa Suomeen maailman parasta taloushallintoa. Antti määrittelee sen ajantasaiseksi, kustannustehokkaasti tuotetuksi, luotettavaksi ja asiakkaalle lisäarvoa tuottavaksi palveluksi, josta asiakas on halukas maksamaan. Näihin tavoitteisiin on helppo yhtyä.

Edellä mainituista tavoitteista tilintarkastajille luontainen rooli liittyy luotettavuuden lisäämiseen. Pyrimme Suomen Tilintarkastajissa edistämään erityisesti sitä, että päätökset perustuvat luotettavaan tietoon. Tämänkin osalta pääsemme parhaimpaan lopputulokseen, kun kirjanpitäjät ja tilintarkastajat tekevät hyvää yhteistyötä.

Taloushallintoliitolla ja Suomen Tilintarkastajilla on aina ollut hedelmällistä vuorovaikutusta. Erityisesti digitalisaation, rakenteellisten tilinpäätösten ja XBRL:n osalta tilintarkastajat ovat valmiita tekemään töitä sen eteen, että taloushallinnon automatisaatio voi ottaa uusia harppauksia. Tulevaisuuden kannalta tämä on välttämätöntä. Sekä kirjanpitäjien että tilintarkastajien työ tulee muuttumaan – suhtaudutaan muutokseen mahdollisuutena.

Kaikista hankkeista emme varmasti vastaisuudessakaan ole yhtä mieltä, mutta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi haluamme jatkossakin tehdä saumatonta yhteistyötä.

Rakentavaa, yhdessä tekemisen vuotta 2019!

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki