Osakeyhtiön liiketoiminta siirtyy: Yhtiöoikeudellinen näkökulma

Osakeyhtiön liiketoiminnan voi siirtää yhtiön sulautumisessa, jakautumisessa ja selvitysmenettelyn kautta tapahtuvassa purkautumisessa. Sulautumisessa liiketoiminnan voi siirtää sulautumisvastikkeella, jakautumisessa jakautumis­vastikkeella ja yhtiön purkautumisessa selvitysmenettelyn kautta jako-osalla.
19.10.2016

Kalle Kyläkallio, OTK, VT, asianajaja, Asianajotoimisto Susiluoto Oy

Kuva iStock

Artikkelisarjassa tarkastellaan osakeyhtiön liiketoiminnan siirtoa eri näkökulmista. Tähän mennessä ovat ilmestyneet seuraavat osat:

Sulautumisvastikkeella tapahtuva yhtiön liiketoiminnan siirtäminen

Osakeyhtiö (sulautuva yhtiö) voi sulautua toiseen osake­yhtiöön (vastaanottava yhtiö), jolloin sulautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle ja sulautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita. Sulautumisvastike saa olla myös rahaa, muuta omaisuutta ja sitoumuksia.

Sulautuminen voi tapahtua siten, että: 1)

  1. yksi tai useampi sulautuva yhtiö sulautuu vastaanottavaan yhtiöön (absorptiosulautuminen) taikka
  2. vähintään kaksi sulautuvaa yhtiötä sulautuu perustamalla yhdessä vastaanottavan yhtiön (kombinaatiosulautuminen).

Kun yhtiön liiketoiminta siirretään sulautumisvastikkeena, tästä on oltava ehdotus sulautumissuunnitelmassa. Lisäksi yhtiön liiketoiminnan siirtyminen näkyy välillisesti sulautumissuunnitelmassa annettavasta selvityksestä, joka koskee sulautuvan yhtiön varoja, velkoja ja omaa pääomaa, niiden arvostamiseen vaikuttavia seikkoja, sulautumisen suunnitellusta vaikutuksesta vastaanottavan yhtiön taseeseen sekä sulautumiseen sovellettavia kirjanpidollisia menetelmiä.

Osakeyhtiön liiketoiminta on mahdollista siirtää sulautumisvastikkeella yhdelle osakkeenomistajalle silloin, kun kaikki sulautuvan yhtiön osakkeenomistajat ovat asiasta yksimielisiä. Tällöin sulautumisvastike, sen laatu ja jakotapa eivät aiheuta yhtiöoikeudellisia ongelmia heidän keskinäisissä suhteissaan. Muussa tapauksessa erityisesti muun kuin sellaisen omaisuuden, joka voidaan antaa sulautuvan yhtiön kaikille osakkeenomistajille samassa suhteessa kuin he omistavat sulautuvan yhtiön osakkeita, antaminen sulautumisvastikkeena on ongelmallista. Tällöin saatetaan loukata sulautuvan yhtiön osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta tai antaa jollekin sulautuvan yhtiön osakkeenomistajille epäoikeutettua etua toisten osakkeenomistajien kustannuksella.

Lisäksi edellytyksenä yhtiön liiketoiminnan siirtämiselle sulautumisvastikkeella on, että toimenpide ei loukkaa velkojan oikeutta.

Velkojan oikeutta suojaa sulautuvassa yhtiössä OYL 16:6 säädetty velkojiensuojamenettely ja OYL 16:15:ssä säädetty rekisteröinnin edellytykset. Sulautumisen rekisteröimisen edellytyksenä on, jos velkoja on vastustanut sulautumista, että velka on maksettu tai siitä on asetettu turvaava vakuus. Sulautumisessa vastaanottavassa yhtiössä velkojan oikeutta suojaa OYL 16:4:ssä tarkoitettu tilintarkastajan lausunto. Lausunnossa on arvioitava, onko sulautumissuunnitelmassa annettu oikeat ja riittävät tiedot perusteista, joiden mukaan sulautumisvastike määrätään, sekä vastikkeen jakaminen. Vastaanottavalle yhtiölle annettavassa lausunnossa on lisäksi mainittava, onko sulautuminen omiaan vaarantamaan vastaanottavan yhtiön velkojen maksun. Jos kaikki sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden osakkeenomistajat suostuvat tai jos kysymyksessä on tytäryhtiösulautuminen, riittää lausunto siitä, onko sulautuminen omiaan vaarantamaan vastaanottavan yhtiön velkojen maksun.

Sulautumisvastikkeen antamisen yhteydessä voidaan loukata myös vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajien oikeutta esimerkiksi silloin, kun sulautumisvastike on yhteensä suurempi kuin sen omaisuuden arvo, joka yhtiölle tulee sulautuvalta yhtiöltä.

 

Jakautumisvastikkeella tapahtuva yhtiön liiketoiminnan siirtäminen

Osakeyhtiö (jakautuva yhtiö) voi jakautua siten, että jakautuvan yhtiön varat ja velat osittain tai kokonaan siirtyvät yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle (vastaanottava yhtiö) ja jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita. Jakautumisvastike saa olla myös rahaa, muuta omaisuutta ja sitoumuksia.

Jakautuminen voi tapahtua siten, että:

  1. jakautuvan yhtiön kaikki varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle ja jakautuva yhtiö purkautuu (kokonaisjakautuminen) taikka
  2. osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle (osittaisjakautuminen).

Kun yhtiön liiketoiminta siirretään jakautumisvastikkeella, tästä on oltava ehdotus jakautumissuunnitelmassa. Lisäksi liiketoiminnan siirtyminen näkyy välillisesti jakautumissuunnitelmassa annettavasta selvityksestä, joka koskee jakautuvan yhtiön varoja, velkoja ja omaa pääomaa, niiden arvostamiseen vaikuttavia seikkoja, sekä ehdotuksesta jakautuvan yhtiön varojen ja velkojen jakamisesta kullekin jakautumiseen osallistuvalle yhtiölle, jakautumisen suunnitellusta vaikutuksesta vastaanottavan yhtiön taseeseen sekä jakautumiseen sovellettavia kirjanpidollisia menetelmiä.

Liiketoiminta on mahdollista siirtää jakautumisvastikkeella silloin, kun kaikki jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat ovat asiasta yksimielisiä. Kun jakautumiseen osallistuvan jakautuvan yhtiön kaikki osakkeenomistajat hyväksyvät yksimielisesti jakautumisvastikkeen, sen laatu ja jakotapa eivät aiheuta yhtiöoikeudellisia ongelmia heidän keskinäisissä suhteissaan. Muussa tapauksessa erityisesti muun kuin sellaisen omaisuuden, joka voidaan antaa jakautuvan yhtiön kaikille osakkeenomistajille samassa suhteessa kuin he omistavat jakautuvan yhtiön osakkeita, antaminen jakautumisvastikkeena on ongelmallista. Tällöin saatetaan loukata jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta tai antaa jollekin jakautuvan yhtiön osakkeenomistajille epäoikeutettua etua toisten osakkeenomistajien kustannuksella. Lisäksi edellytyksenä liiketoiminnan siirtämiselle jakautumisvastikkeella on, että toimenpide ei loukkaa velkojan oikeutta.

Velkojan oikeutta jakautuvassa yhtiössä suojaa OYL 17:6:ssä säädetty velkojiensuojamenettely ja OYL 17:15:ssä säädetty rekisteröinnin edellytykset. Jakautumisen rekisteröimisen edellytyksenä on, jos velkoja on vastustanut jakautumista, että velka on maksettu tai siitä on asetettu turvaava vakuus. Jakautumisessa vastaanottavassa yhtiössä velkojan oikeutta suojaa OYL 17:4:ssä tarkoitettu tilintarkastajan lausunto.

Lausunnossa on arvioitava, onko jakautumissuunnitelmassa annettu oikeat ja riittävät tiedot perusteista, joiden mukaan jakautumisvastike määrätään, sekä vastikkeen jakaminen. Vastaanottavalle yhtiölle annettavassa lausunnossa on lisäksi mainittava, onko jakautuminen omiaan vaarantamaan vastaanottavan yhtiön velkojen maksun. Jakautumisvastikkeen antamisen yhteydessä voidaan loukata vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajien oikeutta esimerkiksi silloin, kun jakautumisvastike on yhteensä suurempi kuin sen omaisuuden arvo, joka yhtiölle tulee jakautuvalta yhtiöltä. Tämä tilanne voi esiintyä silloin, kun jakautuminen tapahtuu olemassa olevaan yhtiöön.

Purkautuvan yhtiön jako-osana tapahtuva yhtiön liiketoiminnan siirtäminen 

Kun osakeyhtiö puretaan selvitysmenettelyn kautta, selvitysmenettelyn tarkoituksena on yhtiön varallisuusaseman selvittäminen, tarpeellisen omaisuusmäärän muuttaminen rahaksi, velkojen maksaminen sekä ylijäämän suorittaminen osakkeenomistajille tai muille sen mukaan kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään.

Pääsääntöisesti jokainen osakas on oikeutettu saamaan osakkeidensa lukumäärää vastaavan osuuden yhtiön nettovarallisuudesta. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä omaisuuden jaosta toisin kuin OYL:ssa on säädetty. Esimerkiksi tietyt osakelajit voivat yhtiöjärjestyksen mukaan tuottaa toisia osakelajeja suurempaan jako-osuuteen tai että ylijäämä on määrätty annettavaksi kokonaan tai osittain muille kuin osakkeenomistajille.

Omaisuuden jaosta päättäminen kuuluu normaalisti selvitysmiehille. Yhtiökokous voi kuitenkin yhtiön ylimpänä toimielimenä päättää jakoon liittyvistä periaatteellisista kysymyksistä, kuten esimerkiksi siitä, jaetaanko yhtiön omaisuus sellaisenaan vai rahana osakkaille.

Kun kaikki selvitysmenettelyn kautta purkautuvan yhtiön jako-osaan oikeutetut tahot hyväksyvät yksimielisesti jako-osan, jako-osa, sen laatu ja jakotapa eivät aiheuta yhtiöoikeudellisia ongelmia heidän keskinäisissä suhteissaan. Yhtiön omaisuus voidaan jakaa heidän sopimallaan tavalla.

Lisäksi edellytyksenä liiketoiminnan siirtämiselle jako-osuutena on, että toimenpide ei loukkaa velkojan oikeutta. Selvitystilan kautta tapahtuvassa yhtiön purkautumisessa velkojia suojaa se, että jako-osuuden laskentaperusteena on nettojako-osuus eli velat on joko maksettu tai jos velka on riitainen, erääntymätön tai sitä ei muusta syystä voida maksaa, tarpeelliset varat on pantava tulevaisuudessa tapahtuvaa velkojen maksua varten erilleen ennen jako-osuuden antamista.

Jos purkautuvan yhtiön omaisuuden määrä ja/tai laatu on sellainen, että tietyntyyppistä yksilöllistä jako-osaa ei sellaisena voitaisi suorittaa loukkaamatta muiden jako-osuuteen oikeutettujen osakkeenomistajien oikeutta, tämä ei kuitenkaan välttämättä estä yhtiön liiketoiminnan siirtämistä jako-osana. Jako-osaan oikeutettu taho voi antaa yhtiölle omaisuutta tai rahaa turvaavana vakuutena jako-osaennakkoansa vastaan. Tällä toimenpiteellä mahdollistetaan se, että purkautuvan yhtiön netto-omaisuus on sellaista, jolla haluttu lopputulos saavutetaan sekä yksilöllisen jako-osasaajan että muiden jako-osasaajien oikeutettujen osalta. Lisäksi toimenpide aikaistaa yhtiön liiketoiminnan siirtämistä jako-osasaajalle.

Toinen vaihtoehto on, että osakkeenomistaja saa jako-osana yhtiön liiketoiminnan ja että kyseinen osakkeenomistaja suorittaa joko yhtiön kautta tai suoraan muille osakkeenomistajille sovitun korvauksen heidän jako-osuuksistaan. Tämä on sopimusoikeudellinen asia. 

Artikkelisarjassa teemaa tarkastellaan seuraavaksi kirjanpidon, työoikeuden ja verotuksen näkökulmista.