Miten kestävyysraportointidirektiivistä selvitään?
Kestävyysraportointidirektiivin soveltaminen ei tule olemaan ilmaista yrityksille ja yhteiskunnalle. Se myös imee päteviä asiantuntijaresursseja muusta tarpeellisesta kehitystyöstä. Tutkainta vastaan ei kuitenkaan auta potkia ja näillä mennään.
Kestävyysraportointidirektiivi on taloushallinnon ammattilaisille relevantti senkin vuoksi, että sen sana tulee lihaksi meille rakkaassa kirjanpitolaissa. Tilintarkastajille asia säädetään tilintarkastuslain muutoksella, jolla luodaan kestävyysraportointitarkastajan tehtävä. Ollaan siis kirjanpitäjän ja tilintarkastajan ammatillisen identiteetin liepeillä, vaikka ei ehkä ihan ytimessä.
Raportointi- ja tarkastusvelvoitteen piirissä arvioidaan olevan vaiheittain muutaman vuoden kuluessa noin 1 400 suomalaista yritystä välittömästi kirjanpitolain nojalla. Lisäksi moni muu joutuu raportoimaan asiakkaansa vaatimuksesta osana tämän tuotanto- tai logistiikkaketjua. Lisäksi löytyy varmasti myös niitä yrityksiä, jotka raportoivat vapaaehtoisesti eettisistä tai markkinoinnillisista syistä. Kestävyysraportointidirektiivin myötä siis raportointivelvollisten piiri moninkertaistuu, raportoinnin sisältö ja rakenne ovat entistä tiukemmin säänneltyjä ja lisäksi raportointi pitää varmentaa.
Miten tästä selvitään? Suurimmalla osalla yrityksiä ei ole osaamista ja resursseja tuottaa kestävyysraportointia itsenäisesti, vaan ne tarvitsevat asiantuntija-apua. Talous- ja henkilöstöhallintoalalla on työvoimapula jo nyt. Tilintarkastajat valittavat myös työvoimapulaa. Kestävyysraportoinnin tuotanto- ja logistiikkaketjua käsitteleviä osioita, kuten päästöjä tai raaka-ainekulutusta raportoiville insinööreille olisi tarjolla muitakin töitä yllin kyllin.
Suuret tilintarkastusyhteisöt ja pari kestävyysraportointiin perehtynyttä konsultti- ja lobbariyritystä pystyvät varmasti hoitamaan sata tai kaksisataa suurinta yritystä ja tarjoamaan niille apua raportoinnissa. Kuka kaitsee ne loput reilut 1 000 yritystä raportoinnin pariin? Näistä suurin osa on muutaman sadan hengen yrityksiä, joilla ei ole vastuullisuusjohtajaa esikuntineen. Ja tuskinpa niillä on mahdollisuutta kilpailla akuutin työvoimapulan oloissa alan osaajista, jotka riistetään käsistä maineikkaimpiin konsulttiyrityksiin ja eleganteimpiin pörssiyhtiöihin.
Tilitoimistoille tässä olisi periaatteessa tuhannen taalan paikka. Aikaa palvelujen lanseeraamiseen ja henkilöstön kouluttamiseen olisi pari vuotta. Hyvin harva tilitoimisto asiaan on tarttunut. Käytännössä se vaatii sopivaa asiakaskuntaa ja kykyä investoida henkilöstön rekrytointiin ja koulutukseen. Useimmissa suuremmissakaan tilitoimistoissa kestävyysraportointipalvelua ei ole koettu mielekkääksi panostuskohteeksi. Kohderyhmää asiakaskunnassa ei ole riittävästi ja henkilöstöä ei oikein voi kouluttaa varastoonkaan. Pätevä asiantuntija hyppäisi laivasta, jos mielekkäitä töitä ei olisi tarjolla kohtuuajassa.
Tilitoimistoilla on kuitenkin mahdollisuus palvella asiakkaitaan ainakin tuottamalla tietoa yritysten ja konsulttien raportoijille. Mitä löytyy ostolaskuilta, mitä HR- tai palkkajärjestelmistä? Voisiko esimerkiksi laskentakohteilla tai raportointijärjestelmissä tuottaa asiakkaalle tietoja puolivalmisteena? Ja löytyisikö keskisuurista yrityksistä kiinnostuneista konsulttifirmoista kumppaneita tuottamaan asiakkaille kestävyysraportointipalvelua yhteistyönä?