CTA Paikka

Vastuun samastaminen osakkeenomistajan riskinä

Osakkeenomistaja voi poikkeuksellisesti joutua vastuuseen osakeyhtiön velvoitteista, jos yhtiömuotoa on tarkoituksella käytetty väärin osakkeenomistajan oman vastuun välttämiseksi.
18.10.2017

Veikko Vahtera, yritysjuridiikan professori, Tampereen yliopisto

Suomen osakeyhtiölain keskeinen lähtökohta on osakeyhtiön ja osakkeenomistajien vastuiden erillisyys. Osakkeenomistajat eivät vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista eli osakkeenomistajilla on rajoitettu vastuu. Yhtiön velkojat eivät siis saa yhtiön konkurssitilanteessakaan perittyä saataviaan osakkeenomistajien henkilökohtaisesta omaisuudesta. Osakkeenomistajaa ei voida myöskään yhtiöjärjestykseen otettavalla määräyksellä tai yhtiökokouksen päätöksellä saattaa rajoittamattomaan vastuuseen yhtiön velvoitteista. Vaikka osakkeenomistajan rajoitettu vastuu on vahva pääsääntö, osakkeenomistajan ja osakeyhtiön vastuun erillisyys ei ole kuitenkaan poikkeukseton, koska vastuiden erillisyyden periaate voidaan rikkoa joissain tilanteissa.

Vastuun samastamisella (samastuksella) tarkoitetaan sellaista poikkeuksellista olosuhdetta, jossa osakkeenomistaja katsotaan vastuulliseksi osakeyhtiön velvoitteista yhtiön velkojille. Suomen osakeyhtiölaissa ei ole vastuun samastamista koskevaa säännöstä, mutta vastuun samastaminen voi perustua samastamisoppiin ja sitä ilmentävään oikeuskäytäntöön. Vastuun samastaminen pohjautuu tällöin kirjoittamattomaan oikeuden väärinkäytön kieltoon. Tyypillisesti samastaminen soveltuu silloin, jos osakkeenomistaja on konsernin emoyhtiö, yhdenyhtiön ainoa osakkeenomistaja, mutta joissain tapauksissa sitä voidaan soveltaa myös muutaman tahon omistamaan niin sanottuun harvainyhtiöön. Samastamisen edellytyksenä on kuitenkin aina se, että osakeyhtiömuotoa on käytetty moitittavalla tavalla osakkeenomistajan oman vastuun välttämiseksi.

Suomen oikeuskirjallisuudessa vastuun samastamista on pidetty pitkään mahdollisena, vaikka sen soveltamisen onkin katsottu tulevan kyseeseen vain hyvin poikkeuksellisesti. Varsinaista vastuun samastamista koskevaa oikeuskäytäntöä ei ollut ennen kuin korkein oikeus antoi keväällä 2015 samastamisdoktriinin hyväksyvän ratkaisun KKO 2015:17. Ratkaisussa emoyhtiölle asetettiin vastuu sen aiemmin osittain ja myöhemmin kokonaan omistaman tytäryhtiön velvoitteista. Suomalainen emo-osakeyhtiö harjoitti osaa liiketoiminnastaan virolaisen rajavastuuyhtiön B:n kautta ja vältti Suomessa perittäviä tällöin voimassa olleen tekijänoikeuslain 26 a §:n 1 momentin tarkoittamia hyvitysmaksuja. Suomalainen osakeyhtiö tarjosi suomalaisille asiakkailleen sen omien verkkosivujen kautta mahdollisuutta tilata tuotteita suoraan virolaisen osakeyhtiön kautta. Tapauksessa toiminnan harjoittamisen tytäryhtiössä voitiin katsoa perustuvan tarpeelle välttää emoyhtiölle syntyvät velvoitteet eli hyvitys- ja kierrätysmaksujen maksaminen. Yhtiönrakenteen keskeinen perustelu ja tavoite oli siis lakisääteisen velvoitteen välttäminen. Korkeimman oikeuden mukaan emoyhtiön toiminta oli ollut niin moitittavaa, että tytäryhtiön erillisyyden periaate voitiin syrjäyttää ja katsoa emoyhtiö vastuulliseksi tytäryhtiön toiminnasta.

Joissakin tapauksissa osakkeenomistajan vastuu osakeyhtiön velvoitteista voi perustua myös erillislainsäädännön nimenomaisiin normeihin. Näiden normien perusteella erillisyyden periaate voidaan sivuuttaa, jos järjestelyn oikeudellinen muoto ei vastaa tosiasiallista tarkoitusta ja oikeudellista muotoa on käytetty kielletyllä tavalla.

Milloin vastuun samastaminen soveltuu

Samastamisoppiin perustuvan samastamisen sovellettavuuteen liittyy kriteereitä, joiden täyttyminen lisää todennäköisyyttä samastamisen toteuttamiselle. Tällaisia kriteerejä ovat:

  1. Emoyhtiöllä tai luonnollisella henkilöllä on määräysvalta osakeyhtiöön (tämä on välttämätön, muttei riittävä ehto).
  2. Emoyhtiö harjoittaa toimintaansa tosiasiassa tytäryhtiön muodossa (tytäryhtiön toiminnan epäitsenäisyys).
  3. Järjestelyn tarkoituksena on ollut – ainakin muiden syiden ohella – loukata tytäryhtiön velkojien oikeuksia.

Yleensä mitä korkeampi omistusosuus osakkeenomistajalla yhtiöstä on, sitä todennäköisempänä vastuun samastamista voidaan pitää. Samastaminen ei kuitenkaan edellytä, että osakkeenomistajalla olisi 100 prosentin omistus. On huomattava, ettei kuitenkaan mikään edellä mainittu seikka yksinään, kuten pelkkä määräysvalta, riitä vastuun samastamisen perusteeksi.  Keskeinen samastamisen kriteeri kuitenkin on se, että yhtiön toiminnassa on ollut kysymys tosiasiassa osakkeenomistajan toiminnasta, ja tämän toiminnan harjoittaminen erillisen osakeyhtiön muodossa perustuu ainakin joiltain osin tarpeeseen välttää osakkeenomistajan velvoitteita tai loukata tytäryhtiön velkojien oikeuksia. Käytännössä vastuun samastaminen edellyttää määräävältä osakkeenomistajalta määräysvallan epälojaalia käyttöä yhtiön ulkopuolisiin nähden.

Tyypillisesti vastuun samastaminen soveltuu silloin, kun konsernirakennetta, yhtiöiden välisiä suhteita tai osakkeenomistajan määräämisvaltaa on selvästi käytetty keinotekoisella ja moitittavalla tavalla siten, että siitä on seurannut esimerkiksi yhtiön velkojien vahingoittaminen tai lakisääteisen vastuun kiertäminen.

Myös erillislainsäädännön normit voivat laajentaa osakkeenomistajan vastuuta

Myös erillislainsäädännön normien perusteella toiminnan tosiasiallinen harjoittaja, tyypillisesti yhtiön osakkeenomistaja, voi olla vastuussa tietynlaisesta tytäryhtiön velvoitteesta suhteessa kolmanteen tahoon. Silloin kun on ollut kysymys muista kuin erityissäännöksin säädellyistä tilanteista korkein oikeus on oikeuskäytännössään yleensä noudattanut osakeyhtiölain mukaista yhtiöiden varojen ja vastuiden erillisyysperiaatetta. Erityissäännösten soveltuessa osakkeenomistajan vastuu on helpommin laajennettavissa kuin samastamisoppiin perustuen. Näin ollen osakkeenomistajan ja osakeyhtiön erillisyyden periaate on helpoiten sivuutettavissa silloin, kun se on tehtävissä nimenomaisin lainsäädännön normein.

Ympäristövahinkolain 7 §:ssä on säädetty siitä, että vastuu yhtiön velvoitteista voi syntyä osakeyhtiön ja osakkeenomistajan erillisyyden periaatteesta huolimatta osakkeenomistajalle. Ympäristövahinkolain 7 §:n mukaan korvausvelvollisuus ympäristövahingosta on silloinkin, kun vahinkoa ei ole aiheutettu tahallisesti tai huolimattomuudesta, sillä jonka harjoittamasta toiminnasta ympäristövahinko johtuu tai joka on rinnastettavissa toiminnan harjoittajaan. Edellä tarkoitettua rinnastamista arvioitaessa on otettava huomioon henkilön määräysvalta, hänen taloudelliset suhteensa toiminnan harjoittajaan ja hänen toiminnasta tavoittelemansa taloudellinen etu. Myös ulosottokaaren 4:14:ssä on sivullisen omaisuuden ulosoton tietyissä tilanteissa mahdollistava säännös, jos järjestelylle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian tosiasiallista luonnetta ja oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa.

Ympäristövahinkolain 7.2 §:ssä ja ulosottokaaren 4:14:ssä asetetut kriteerit ovat pitkälti samanlaisia kuin edellä selostetun samastamisoppiin perustuvan vastuun samastamisen kriteerit. Jos siis oikeudellista muotoa käytetään väärin, jonkin velvoitteen tai vastuun välttämiseksi, järjestely on mahdollista sivuuttaa. Näin ollen esimerkiksi siirtämällä ympäristövahinkoriskiä sisällään pitävä toiminta riskien vähentämiseksi tytäryhtiöön emoyhtiö ei välttämättä vapaudu yhtiöoikeudellisen erillisyyden periaatteen mukaisesti ympäristövahingon korvausvelvollisuudesta.

Tuleeko vastuun samastamisen riskiin varautua liiketoiminnassa?

Huolimatta korkeimman oikeuden antamasta, samastamisdoktriinin hyväksyneestä ratkaisusta osakeyhtiölain vahva pääperiaate on osakkeenomistajan ja osakeyhtiön vastuun erillisyys. Koska samastaminen on vastoin osakeyhtiön keskeisintä tunnusmerkkiä ja siihen on muutoinkin suhtauduttu pidättyväisesti, vastuun samastaminen edellyttää vahvoja perusteita. Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen on esimerkiksi arvioitu tarvetta ottaa osakeyhtiölakiin vastuun samastamista koskeva säännös. Siihen on suhtauduttu kielteisesti ja nimenomainen säännös olisi omiaan aiheuttamaan tarpeetonta epävarmuutta erillisyyden periaatteen ensisijaisuudesta. Voidaankin todeta, että korkeimman oikeuden antamasta vastuun samastamista koskevasta ratkaisusta huolimatta vastuun samastamisen riski ei ole merkittävästi kasvanut.

Edellä todetun perusteella jatkossakaan ei ole riskiä siitä, että esimerkiksi emoyhtiö joutuisi normaalissa liiketoimintaympäristössä vastuuseen tytäryhtiönsä velvoitteista. Jotta vastuun samastaminen tulee kysymykseen, on tiettyjen reunaehtojen täytyttävä. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että osakeyhtiön ja sen omistajan erillisyyden periaatetta pyritään oikeudenvastaisella tavalla käyttämään väärin – tyypillisesti – jonkin merkittävän riskin, lakisääteisen velvoitteen tai vahingonkorvausvastuun välttämiseksi. Vastuun samastamista puoltavaan moitearvioon saattaa myös liittyä toimintaa harjoittavan osakeyhtiön alikapitalisointia suhteessa harjoitettuun liiketoimintaan. Vastuun samastamisen kriteerit tulee edellä mainittujen kriteerien valossa mieltää sellaisiksi, ettei sen riskiin tarvitse tavanomaisessa liiketoiminnassa varautua. Asia muuttuu päinvastaiseksi silloin, jos tietyn yhtiörakenteen käyttäminen perustuu pääasiassa vastuun välttämistä koskevaan tavoitteeseen.

YritysjuridiikkaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki