CTA Paikka

Yrityssaneerauksen aloittaminen ja keskeiset oikeusvaikutukset

Vuonna 1993 voimaan tullut laki yrityksen saneerauksesta oli aikanaan merkittävä uudistus. Yrityssaneeraus laajensi oikeudellista ja liiketaloudellista keinovalikoimaa kriisiyritysten ongelmien hoitamisessa. Siirryttäessä 2010-luvulle ei saneerausmenettely ole enää uusi ilmiö, vaan se on vakiinnuttanut paikkansa perinteisen konkurssin rinnalla.
17.3.2010

Tuomas Hupli OTT, VT, Specialist Counsel, Peltonen, Ruokonen & Itäinen attorneys-at-law

Kriisiyrityksen elvyttäminen on mahdollista joko sopimusperusteisesti tai laissa säännellyn menettelyn mukaisesti. Sopimussaneeraus edellyttää laajaa yhteisymmärrystä yrityksen ja sen velkojien välillä. Yrityssaneerauslain eräs tärkeä merkitys onkin siinä, että saneerausmenettely voidaan käynnistää ilman etukäteistä konsensusta elvytyshankkeeseen ryhtymisestä. Kuitenkin myös laissa säännellyn menettelyn aloittaminen on haastava kysymys, joka on vain osittain hallittavissa lainsäädännöllä. Aloituspäätös on ytimeltään liiketaloudellinen ratkaisu. Se perustuu ennusteeseen yrityksen saneerauskelpoisuudesta. Tässä mielessä päätökset saneerausmenettelyyn hakeutumisesta ja menettelyn aloittamisesta eivät poikkea muista merkittävistä linjauksista, joita yrityksen elinkaaren aikana on tehtävä. Seuraavassa tarkastellaan vain lakiin perustuvaa yrityssaneerausta.

Saneerausmenettelyn hakemista ja aloittamisen edellytyksiä uudistettiin vuonna 2007. Tarkoitus oli nostaa hakeutumis- ja aloittamiskynnystä siten, että saneerauskelpoisuus olisi todettavissa entistä luotettavammin. Tähän oli tarvetta, koska saneerauslainsäädännön mukaista suojaa (rauhoitusaikaa) käytettiin joskus pelkästään konkurssin viivyttämiseksi ilman, että yrityksellä oli realistista mahdollisuutta palata markkinaehtoiseen toimintaan. Nykyään saneerausta hakevan yrityksen onkin liitettävä hakemukseensa selvitys taloudellisten vaikeuksiensa keskeisistä syistä sekä siitä, miten liiketoimintaa on tarkoitus tulevaisuudessa jatkaa. Myös saneerausmenettelyn kustannusten ja uusien velkojen rahoituksesta on esitettävä selvitys jo hakemusvaiheessa.

Hakeutumis- ja aloituskynnyksen nostamisella tavoitellaan muutakin kuin toivottomien tapausten karsimista. Saneerausmenettely onnistuu sitä varmemmin, mitä aikaisemmassa vaiheessa yrityksen ongelmiin puututaan. Riittävät suunnitelmat saneeraustoimenpiteistä ja rahoituksesta osoittavat tuomioistuimelle, että kriisin merkit on tunnistettu ja selviämiskeinoja analysoitu jo ennen kuin hakemus saapuu käräjäoikeuteen.

Saneerausmenettely voidaan kuitenkin käynnistää ilman alustavan suunnitelman esittämistä, jos yrityksen suurimmat velkojat puoltavat hakemusta. Ajatus on, että suuret (ammatti) velkojat tukevat vain sellaista elvytyshanketta, jonka onnistumisen edellytykset on kartoitettu hyvissä ajoin. Tällöin alustavien suunnitelmien sisältö ei kuulu tuomioistuimen kontrollipiiriin.

Aloittamisen edellytykset

Yrityssaneerauksen edellytykset on säädetty laissa erikseen, mutta jo lain tarkoituksesta ilmenee menettelyn aloittamisen perusedellytykset: yrityksen on oltava taloudellisissa vaikeuksissa, sen toiminnan on oltava jatkamiskelpoista ja yritykselle on oltava mahdollista vahvistaa saneerausohjelma.

Saneerausmenettely on työläs ja kallis prosessi, joka edellyttää asiantuntemusta ja vaikuttaa velallisyrityksen lisäksi sen velkojiin ja muihin sidosryhmiin. Kaikkein toivottavinta on, että elyvytyshankkeella on suurten velkojien tuki jo hakeutumisvaiheessa. Tästä syystä saneerausmenettely voidaan aloittaa suoraan sillä perusteella, että yritys ja vähintään kaksi velkojaa, joiden saatavat ovat yhteensä vähintään 20 prosenttia yrityksen tunnetuista veloista, hakevat saneerausmenettelyn aloittamista yhdessä velallisen kanssa tai ilmoittavat puoltavansa velallisen hakemusta. Tämä edellytys ei kuitenkaan täyty, jos menettelyä hakevana tai puoltavana velkojana on velallisen läheinen. Läheisvelkojan myötävaikutus ei osoita, että hankkeella on riittävästi kannatusta myös velallisen oman intressipiirin ulkopuolella.

Jollei velallinen saa riittävää määrää ulkopuolisia velkojia hakemuksen taakse, menettelyn aloittaminen edellyttää yrityksen taloudellisten vaikeuksien toteamista. Tämä tarkoittaa, että yrityksen on oltava maksukyvytön tai vaarassa ajautua maksukyvyttömäksi (niin sanottu uhkaava maksukyvyttömyys). Määritelmän mukaan maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, ettei yritys kykene maksamaan velkojaan niiden erääntyessä, eikä tämä kyvyttömyys ole vain tilapäistä. Maksukykyarviossa otetaan luonnollisesti huomioon jo maksamatta jääneiden vastuiden määrä ja arvioidaan, mitä tämä kertoo maksukyvystä. Aloitusharkinnan ensimmäinen varsinainen haaste on kuitenkin kysymys siitä, kykeneekö yritys suoriutumaan erääntyvistä veloistaan tulevaisuudessa. Kieltävä vastaus tähänkään ei vielä riitä: lain kirjaimen mukaan saneerausmenettely voidaan aloittaa vain, jos maksukyvyttömyys on siinä määrin pysyvää, ettei sitä voida pitää tilapäisenä.

Kaikkiaan yrityksen maksukyvyttömyys ja sen tilapäisyys saneerausmenettelyn edellytyksinä tarkoittavat sitä, että aloitusharkinta on pitkälti liiketaloudellisen näytön ar-viointia. Tämä arviointi eroaa perinteisestä tuomarin työstä siinä, että näyttö suuntautuu pääosin tulevaisuuteen. Valtaosassa riita- ja rikosasioitahan todistelu kohdistuu menneisyyteen ja tuomioistuin ratkaisee asiassa esitetyn aineiston perusteella, onko todistelun kohteina olevia väitteitä menneistä tapahtumista pidettävä tosina vai ei. Kaikkia näyttöratkaisuja yhdistävä piirre sen sijaan on, ettei varmaan totuuteen päästä koskaan. Samoin kuin menneisyyttä koskeva arvio, myös yrityksen maksukykyä koskeva ratkaisu on tuomarin sen hetkinen päätös, joka voi olla enemmän tai vähemmän tosi.

Koska saneerauslainsäädännön tavoitteena on riittävän aikainen reagointi yrityksen kriisiin, saneerausmenettely voidaan aloittaa jo uhkaavan maksukyvyttömyyden perusteella. Aloituspäätös perustuu tällöin pitkälti samoihin seikkoihin ja samanlaiseen arvioon kuin edellä on todettu. Yrityksen tilan ei siis kuitenkaan tarvitse tällöin olla yhtä vakava kuin maksukyvyttömyysperusteessa. Käytännössä uhkaavaa ja toteutunutta maksukyvyttömyyttä ei aina välttämättä tarvitse erotella toisistaan kovin jyrkästi, koska jo maksukyvyttömyyden vaara riittää menettelyn aloittamiseen.

Saneerausmenettelyn esteet

Yrityssaneerauksen aloittamiselle ei ole muita edellytyksiä kuin yhteishakemus, maksukyvyttömyys tai uhkaava maksukyvyttömyys. Edellytyksen täyttymisestä huolimatta saneeraushakemus saattaa tulla hylätyksi, jos menettelylle on laissa säädetty este. Näiden esteiden tarkoitukset ovat osin taloudellisia, osin oikeudellisempia.

Taloudellispainotteisiin esteisiin kuuluu ensinnäkin niin sanottu syvä maksukyvyttömyys. Tällöin maksukyvyttömyysedellytys kylläkin täyttyy, mutta maksukykyä ei saada palautettua edes saneerausohjelmalla. Toinen tähän ryhmään kuuluva este on yrityksen kyvyttömyys suoriutua saneerausmenettelyn kustannuksista tai veloista, jotka syntyvät menettelyn aikana. Näilläkin esteillä on siten tiivis yhteys maksukykyarvioon; tavoitteena on torjua saneeraus, joka kuitenkin päätyisi konkurssiin yrityksen tulevan velkaantumisen vuoksi.

Saneerausmenettelyn oikeudellisesti painottuneiden esteiden perusteena on viime kädessä liikemoraali. Saneeraushakemus, jonka pääasiallisena tarkoituksena on velkojan perintätoimien tai muun oikeuden loukkaaminen, on hylättävä. Luonnollisesti myös velallisen rikokset ja eräät muut laissa luetellut rikokset tai rikosepäilyt johtavat siihen, ettei saneerauskelpoinenkaan yritys pääse menettelyyn, jos ei tähän ole erityistä vastasyytä. Myös kirjanpidon olennaiset puutteet tai siinä havaitut virheet voivat johtaa samaan lopputulokseen.

Yrityksen saneerauksella pyritään toteutumiskelpoisen saneerausohjelman laatimiseen ja vahvistamiseen. Tämä edellyttää, paitsi liiketaloudellista saneerauskelpoisuutta ja kykyä ohjelman laatimiseen, riittävää kannatusta velkojien keskuudessa. Menettelylle onkin este, jos saneerausohjelmaa ei todennäköisesti saada aikaan tai vahvistettua. Näin ollen velkojien kannatuksen puuttuminen saattaa johtaa siihen, ettei menettelyä edes aloiteta.

Kuten yllä todetusta havaitaan, myös saneerausmenettelyn esteet ovat pitkälti tapauskohtaisen harkinnan varassa. Oikeastaan vain rikosperusteet ovat siinä määrin täsmällisiä, ettei niihin liity harkinnanvaraista elementtiä – erityiset vastasyyt pois lukien. Mahdollisesti näistä syistä saneerausmenettelyn aloitusharkinnasta on annettu tähän mennessä vain kaksi korkeimman oikeuden ratkaisua. Osaltaan tähän tosin vaikuttanee sekin, että useimmat yritykset ajautuvat konkurssiin ennen, kuin tapaus etenee viimeiseen instanssiin.

Ratkaisuissa KKO 2003:109 ja 110 oli kysymys saneerausmenettelyn esteistä. Korkeimman oikeuden mukaan väite velkojien kannatuksen puuttumisesta estää menettelyn aloittamisen vain silloin, kun väitteen tueksi esitetään jo aloitusharkinnassa sellaisia perusteita, ettei saneerausohjelmaa todennäköisesti saada aikaan. Jollei tällaisia perusteita esitetä, menettely aloitetaan epäilyistä huolimatta. Lisäksi korkein oikeus totesi, että kauan sitten tehty yrityksen omaisuuden luovutus tai velan perusteltu riitaisuus eivät välttämättä tarkoita velkojan oikeuden loukkaamista siten, että saneerausmenettelyn aloittamiselle olisi este. Toisessa tapauksessa menettelyn aloittamiselle oli este, kun suurin velkoja oli menettänyt luottamuksensa henkilöyhtiövelalliseen ja sen yhtiömiehiin, jotka olivat liiallisilla yksityisotoillaan aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyden.

Yrityssaneerauksen esteitä voidaan tutkia vielä aloituspäätöksen jälkeenkin siitä riippumatta, onko sama esteväite ratkaistu jo aloitusharkinnassa. Esteperusteen tai sitä koskevan lisänäytön ilmeneminen menettelyn aikana voi siten johtaa menettelyn keskeyttämiseen. Menettelyn aikana esitettyä esteväitettä arvioidessaan tuomioistuimella lienee kuitenkin jonkin verran laajempi harkintavalta, minkä turvin esteen vakavuus voidaan suhteuttaa menettelyn vaiheeseen ja elvytyshankkeen muodostamaan kokonaisuuteen. Velkojien riittävä kannatus ratkeaa viimeistään ohjelmaehdotuksesta äänestettäessä, mihin korkein oikeuskin viittasi edellä mainituissa ratkaisuissaan.

Menettelyn hakeminen ja oikea tuomioistuin

Jollei kyseessä ole yhteishakemus tai velkojien puoltama hakemus, yrityksen on toimitettava hakemuksen liitteeksi täydellinen selvitys yrityksen saneerauksesta annetussa asetuksessa mainituista tiedoista. Kustannuksiltaan huomattavin selvitys on tilintarkastajan lausunto seikoista, jotka vaikuttavat saneerausmenettelyn edellytyksiin ja esteisiin. Käytännössä käräjäoikeudelle toimitetaan myös dokumentti, josta ilmenee yrityksen sisäinen päätös saneerausmenettelyn hakemisesta (esimerkiksi osakeyhtiössä yhtiökokouksen tai kiireellisessä tapauksessa hallituksen päätös; käräjäoikeudella lienee myös oikeus vaatia selvitys siitä, että hallitus on kutsunut yhtiökokouksen koolle käsittelemään hakemuksen jatkamista).

Kaikki käräjäoikeudet eivät lain mukaan ole toimivaltaisia käsittelemään saneerausasioita. Oikea tuomioistuin ei siten välttämättä ole sama kuin yrityksen rekisteröidyn kotipaikan käräjäoikeus tai se käräjäoikeus, jossa velkojan ehkä jo jättämä konkurssihakemus on vireillä. Käräjäoikeudet, joihin saneerausasiat on keskitetty, on säädetty saneerauslaissa ja niiden tuomiopiirit ilmenevät erityisestä valtioneuvoston asetuksesta. Viivytysten välttämiseksi oikea tuomioistuin on syytä varmistaa ennen asiakirjojen lähettämistä mihinkään käräjäoikeuteen. Tämä on tärkeää ennen muuta siksi, että saneeraushakemus jätetään tutkimatta, jos yritys on jo asetettu konkurssiin hakemuksen saapuessa oikeaan käräjäoikeuteen.

Aloituspäätöksen keskeiset oikeusvaikutukset

Jo saneeraushakemuksen vireilletulo katkaisee saneerausvelan kertymisen. Vireilletulon jälkeen syntyvät velat on maksettava niiden erääntyessä, eikä näitä uusia velkoja järjestellä saneerausohjelmassa. Kuitenkin vasta menettelyn aloittaminen käynnistää rahoitusajan, joka sisältää kiellon maksaa ja periä saneerausvelkoja sekä asettaa niistä vakuuksia. Myös saneerausvelan pakkotäytäntö on aloituspäätöksen jälkeen kielletty. Hakemuksen vireilletulon ja aloituspäätöksen välisenä aikana saneerausvelkoja siis saa maksaa, mutta tällaiset maksut voidaan laissa säädetyin edellytyksin määrätä palautettaviksi. Tuomioistuin voi myös määrätä rahoitusaikaan kuuluvia kieltoja noudatettaviksi jo ennen menettelyn aloittamista. Tällaisen kiellon vastainen maksu on niin ikään palautettava.

Perintäkielto kohdistuu myös vakuusvelkojiin eli niihin velkojiin, joilla menettelyn alkaessa on saatavansa turvaava vakuusoikeus velallisen omaisuuteen tai tämän hallinnassa olevaan omaisuuteen. Tällaista vakuutta ei saa realisoida yrityssaneerauksen aikana, ellei tuomioistuin myönnä siihen poikkeuslupaa.

Perintäkielto ei siis kuitenkaan suojaa kaikkia vakuuksia, eivätkä kaikki vakuuksilla turvatut velat ole vakuusvelkaa yrityssaneerauksessa. Ratkaisussa KKO 2004:31 saneerausvelallisena olleen kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies oli pantannut pankille yhtiön velan vakuudeksi vuokraoikeuden tonttiin sekä tontilla sijaitsevan omakotitalonsa. Yhtiömies oli myös luovuttanut osan omakotitalosta yhtiön käyttöön sen toimistotiloiksi. Yhtiön velka pankille ei ollut vakuusvelkaa yhtiön yrityssaneerauksessa, koska vakuus ei ollut yhtiön omaisuutta. Vuokraoikeus rakennuksineen oli yhtiömiehen omaisuutta, jonka hän oli pantannut pankille yhtiön velasta. Kysymys oli siten vierasvelkavakuudesta.

Vierasvelkavakuuksien kohtelu välittömästi aloituspäätöksen jälkeen ratkeaa sillä perusteella, onko vakuus annettu liiketoiminnassa vai ei. Sama koskee takausta. Perintäkielto ei suojaa liiketoiminnassa annettua vakuutta eikä takausta, joita kutsutaankin liikevakuudeksi ja liiketakaukseksi. Liikevakuuden saa realisoida ja suorituksen saa periä liiketakauksen antajalta, vaikka päävelallinen on perintäkiellon suojaama. Tämä vastaa vakuuden ja takauksen tarkoitusta, velkojan suojaamista päävelallisen maksukyvyttömyydeltä.

Muut kuin liiketoiminnassa annetut vakuudet ja takaukset ovat yksityisvakuuksia ja -takauksia. Ne kuuluvat perintäkiellon piiriin. Saneerauslain esitöiden mukaan yksityisvakuus on esimerkiksi vakuus, jonka luonnollinen henkilö on osakeyhtiön osakkaana antanut yhtiön velasta. Vastaavasti luonnollisen henkilön antama takaus omistamansa yhtiön velasta on yksityistakaus. Nämä yksityisvakuuden ja -takauksen määritelmät eivät käy ilmi lakitekstistä. Esitöiden perusteella luonnollisen henkilön yhtiön osakkaana antama vakuus tai takaus kuuluneekin miltei aina perintäkiellon piiriin. Liikevakuudesta tai -takauksesta näyttää olevan kyse lähinnä silloin, kun luonnollinen henkilö harjoittaa ammattimaisesti vakuuksien ja takauksien antamista.

Vaikka yksityisvakuus ja -takaus saavatkin aloituspäätöksellä perintäsuojan, ei tämä tarkoita vakuus- tai takausvastuusta vapautumista. Yksityisvakuuden tai -takauksen antajan vastuu määräytyy hänen oman maksukykynsä mukaan. Yrityssaneerauksen yhteydessä yksityisvakuuden tai -takauk-sen antajalle onkin mahdollista vahvistaa yksityishenkilön velkajärjestelylain mukainen maksuohjelma.

Muutoksenhaku aloituspäätökseen

Saneeraushakemuksesta annettu ratkaisu on valituskelpoinen tuomioistuimen päätös. Käräjäoikeuden päätöksestä valitetaan hovioikeuteen ja sieltä valituslupaedellytyksin korkeimpaan oikeuteen. Muutoksenhakuvaiheessa voidaan vedota uusiin seikkoihin ja esittää uutta näyttöä samoin rajoituksin kuin riita-asioissa yleensäkin.

Käytännössä vain harva saneerausta hakeva yritys on siinä kunnossa, että se pystyy välttämään konkurssin saneeraushakemuksen tultua hylätyksi käräjäoikeudessa. Näin siitä huolimatta, että saneerausasiaa koskeva muutoksenhaku on käsiteltävä kiireellisenä. Lain mukaan konkurssiin asettamista voidaan kyllä lykätä muutoksenhakuprosessin ajaksi, mutta vain erityisen painavasta syystä. Tämä tarkoittaa, että muutoksenhaun menestymisestä on esitettävä jo etukäteen melko vahvaa selvitystä.

Jos saneerausmenettely on aloitettu käräjäoikeuden päätöksellä, aloittamisen oikeusvaikutukset rauhoitusaikoineen pysyvät pääsääntöisesti voimassa siitä huolimatta, että aloituspäätöksestä valitetaan.

Saneerauslaissa ei varauduta siihen tilanteeseen, että yrityksen maksukyky palautuu menettelyn aikana. Näin ollen on epäselvää, onko maksukyvyn palautuminen laillinen peruste aloituspäätöksen kumoamiselle muutoksenhakuasteessa tai voidaanko menettely tällä perusteella keskeyttää sen jälkeen, kun aloituspäätös on saanut lainvoiman. Näistä kysymyksistä ei ole korkeimman oikeuden ratkaisuja, mutta alioikeuskäytännössä saneerausmenettely on määrätty lakkaamaan, kun velallisyritys pystyi uudella rahoituksella maksamaan saneerausvelkansa (Delta-ryhmän saneeraukset 2009–2010). Tällaista lopputulosta voidaan sääntelyn puuttumisesta huolimatta pitää järkevänä, koska maksukykyisen yrityksen saneeraukselle ei ole taloudellista eikä oikeudellista tarvetta.

Lopuksi

Yrityssaneeraus on kuluneiden 17 vuoden aikana toiminut suhteellisen hyvin, vaikka kyseessä olikin täysin uudenlaiseen ajatteluun perustuva menettely. Vuoden 2007 uudistuksella puututtiin menettelyn väärinkäytöstä aiheutuneisiin epäkohtiin, jotka olivat heikentäneet saneerauslainsäädännön uskottavuutta suurten velkojien keskuudessa.

Olipa lainsäädäntö millaista tahansa, onnistunut sanee-rausmenettely edellyttää avoimuutta ja luottamusta yrityksen ja sen velkojien välillä. Elvytysmahdollisuutta ei ole tarkoitettu epälojaaleille velallisille. Luottamusta tukeva ilmapiiri on mahdollinen vain, jos keskusteluyhteys avataan heti yrityksen vaikeuksien ensimmäisten merkkien ilmettyä. Kuten tähänastisesta oikeuskäytännöstäkin ilmenee, yritys menettää herkästi velkojien luottamuksen, jos yrityksen varoja on käytetty epäasianmukaisesti lähipiirin hyväksi.

YleisetUusimmat Artikkelit
Katso kaikki