Yhtenä yrityksenä vai konsernina

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yritystoiminnassa varsin keskeistä kysymystä: miten yrityksen rakenne tulisi järjestää, ja mitä etuja tai haittoja on useamman yrityksen muodostamassa konsernikokonaisuudessa verrattuna yhden yrityksen malliin, joka hallinnon helppouden kannalta katsottuna tulee usein ensimmäiseksi mieleen.

Vastaus kysymykseen ei ole helppo ja se riippuu olennaisesti yrityksen omista yksilöllisistä tekijöistä. Siksi tässäkään artikkelissa ei pyritä kuvaamaan ulottuvuuksia yksityiskohtaisesti, vaan ainoastaan yleisesti. Lisäksi tarkastelun ulkopuolelle on jätetty kansainvälistä toimintaa harjoittavat yritykset. Kansainvälisen toiminnan osalta pääsääntönä voidaan pitää sitä, että jokaisessa toimintamaassa tulisi olla juridinen yksikkö toiminnan käytännön organisointia varten. Tästäkin pääsäännöstä on monta poikkeusta. On otettava huomioon tytäryhtiön voitollisuus/tappiollisuus, sekä niiden hyödyntämismahdollisuudet konsernin verotuksesta joko voittojen kotiuttamisen kannalta tai tappioiden hyödyntämisen kannalta. Myös yhtiömuodon valintaan liittyvät kysymykset jätetään tästä tarkastelusta pois. Usean yhtiön rakenteessa saattaa sinänsä olla hyödyllistä käyttää erilaisia yritysmuotoja.

Otsikossa esitettyyn kysymykseen voi etsiä vastauksia esim. seuraavien näkökulmien kautta:

1) Johtamisen näkökulma; tarvitaanko usean yrityksen rakennetta auttamaan palkitsemisessa omistajuuden kautta, muodostamaan selkeämpiä vastuukokonaisuuksia tai muuta vastaavaa tarkoitusta varten?
2) Riskin näkökulma; tarvitaanko usean yrityksen rakennetta koteloimaan riskejä, jotta koko konsernin varallisuus ei olisi samassa riskikorissa?
3) Verotuksen näkökulma; tarjoaako usean yrityksen rakenne verotuksellisia etuja?
4) Kirjanpidon näkökulma; tarvitaanko usean yrityksen rakennetta tilinpäätöksen ja siihen liittyvän informaation esittämisen kannalta?

Johtamisen näkökulma

Lähes kaikki taloushallinnon järjestelmät mahdollistavat johtamisen kannalta tarpeellisen taloudellisen informaation jaottelumahdollisuuden. Taloudellista vastuuta voidaan jakaa sekä sitoutuvien varojen että tuloksen kertymisen osalta käytännössä rajoituksetta käyttäen ainoastaan taloushallinnon työkalujen siihen tarjoamia mahdollisuuksia. Yritysrakenteen muodostaminen ei siten johtamisen ja siihen liittyvän mittaamistarpeen kannalta katsottuna ole tarpeellista. Itse asiassa oman kokemukseni mukaan nimenomaan mahdollisimman yksinkertainen yritysrakenne on johtamisen näkökulmasta katsottuna useimmiten paras ja toimivin. Johtamisen tilanteet ja tavoiteasetannan tarpeet muuttuvat välillä hyvin nopeasti. Yritysrakenteen muuttaminen on Suomessa edelleen aikaa vievää ja suhteellisen hankalaa. Jos johtamisen muoto on kytketty yritysrakenteeseen, ei tämä malli taivu riittävästi vaihtuviin tarpeisiin. Lisäksi hallittavuuden kannalta yritysrakenteen monimutkaisuus tuo tullessaan selvästi lisähaasteita. Usein liian monimutkainen yritysrakenne on vienyt monimutkaisuutensa takia menetettävien tulojen/lisääntyvien menojen määrän muodossa monin kerroin enemmän kuin on ehkä kertaluontoisinakin verosäästöinä saatu aikaan. Pidänkin johtamisen näkökulmaa yritysrakennetta määrittävistä tekijöistä ylivoimaisesti tärkeimpänä. Ellei voida olla varmoja, että suunnitellussa mallissa voidaan johtamistehtävä hoitaa vaikeuksitta, tulee pidättäytyä mallin käyttöönottamisesta.

Oma lukunsa on omistajuuden kautta tapahtuva palkitseminen, joka voi usein kohdistua koko yrityskokonaisuuden tiettyihin osiin, ja näin myös omistajuus halutaan kytkeä siihen. Tällaisissa ”group of independent companies” –tyyppisissä malleissa usean yhtiön kokonaisuus on käytännössä toiminut hyvin. Yhtiöjärjestysratkaisuilla on mahdollisuus myös järjestellä tätä kysymystä. 1

Jos konsernissa on tytäryhtiöitä, joissa on vähemmistöosakkaita, konsernin keinot vaikuttaa tulokseensa vähenevät. Näin siitäkin huolimatta, että esim. konserniavustuslaissa tarkoitetut edellytykset täyttyisivätkin, koska vähemmistöosakkaiden oikeuksien loukkaaminen voi aina tulla tarkasteltavaksi. KKO 2006:90 päätöksessä panttauksen pätemättömyyttä perusteltiin nimenomaan osakeyhtiölain voitonjakosäännöksiä vasten. 2

Riskin näkökulma

Liiketoimintaan liittyvien riskien määrä on lisääntynyt ja lisääntynee jatkuvasti. Esimerkiksi sopimusteitse riskien kotelointi tulee yhä useammin hankalaksi. Näin ollen yhtenä yritysrakenteeseen vaikuttavana tekijänä on hyvinkin merkittävästi riskinäkökulma. Erilaiset toimialat voi olla syytä eristää toisistaan. Samoin yritysrakenteeseen kertyneet varat voi olla viisasta sijoittaa lähellä omistajia olevaan emoyhtiöön, ja liiketoimintaa harjoittaa ja siihen liittyvät riskit pyrkiä koteloimaan tytäryhtiöihin. Näissäkin pyrkimyksissä kannattaa huolella pohtia niin sanottua ”samaistumisnäkökulmaa” joka yritysrakenteesta huolimatta voi aiheuttaa jonkin asteista riskien siirtymää.

Verotuksen näkökulmia

Vuonna 2004 toteutettu verouudistus, jossa luovutusvoitot säädettiin eräin edellytyksin verovapaiksi ja luovutustappiot vähennyskelvottomiksi nosti yritysrakenteen merkitystä verosuunnittelukeinona. Verotuksen näkökulma on siinä mielessä ongelmallinen, että sen tuomat hyödyt on rahallisesti kohtalaisen helppo mitata, mutta esimerkiksi monimutkaisen yritysrakenteen liiketoimintaan tuomia haittoja on erittäin hankala, ellei mahdoton, mitata.

EVL:n 6b §:ssä on lueteltu ne kohteet, joissa yhteisön saama luovutusvoitto ei ole veronalaista tuloa, ja toisaalta määritellään luovutusvoiton verovapauden poikkeukset. Pääsääntöhän luovutusten verokohtelussa on, että EVL:n mukaan verotetut yhteisöt voivat luovuttaa verovapaasti käyttöomaisuudessaan vähintään vuoden ajan olleet, vähintään kymmenen prosentin omistusta osakepääomasta edustavat kotimaisen tai EY:n direktiivin (90/435/ETY) mukaisten yhteisöjen osakkeet3. Johtamisen ja sitä kautta hallittavuuden näkökulmasta ainakin seuraavia ulottuvuuksia voidaan verotusmielessä tarkastella yritysrakennetta suunniteltaessa:

1) Tytäryhtiön osakkeet voivat olla luovutettavissa verovapaasti. Siten sellaisen spin off –tyyppisen liiketoiminnan, jota ei ole tarkoitus säilyttää konsernissa kauan, voi tulevaa luovutusvoittotilannetta silmälläpitäen yhtiöittää omaan yhtiöönsä. Toisaalta on muistettava, että jos uusi liiketoiminta ei lähdekään onnistuneesti käyntiin, sen yhtiöittäminen omaan yhtiöönsä voi saada aikaan tilanteen, jossa tähän yhtiöön kertyneitä tappioita on vaikea vähentää. Esimerkiksi tällaisen yhtiön purkaminen ja sitä kautta purkutappion käsitteleminen vastaanottajalla ei muodosta vähennyskelpoista menoa. Suomessa tosin voidaan tilanteissa, joihin konserniavustus soveltuu, helpottaa edellä mainittua problematiikkaa.

2) Kiinteistöjen kohtelu erilaisissa luovutustilanteissa. EVL 6b §:n 2. momentin 2. kohdassa on verovapaan luovutusvoiton ulkopuolelle määritelty kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiö tai osakeyhtiö, jonka toiminta tosiasiallisesti käsittää kiinteistöjen omistamista ja hallintaa. Vastaavasti myös tällaisen yhtiön luovutustappio on vähennyskelpoista. Jos kiinteistö sijaitsee liiketoimintaa harjoittavassa yhtiössä ja tämä yhtiö myydään (eikä kiinteistön omistaminen ole pääasiallista toimintaa), menee kiinteistö liiketoiminnan mukana osakkeiden luovuttamiseen liittyvien verosäännösten mukaisesti. Näin ollen luovutusvoittoa kerryttävä kiinteistö kannattaisi tällaisessa tilanteessa pitää liiketoimintayhtiössä ja tappiota kerryttävä omana yhtiönään.

3) Pääomatulojen kertymä verovapaata 90 000 euron määrää suuremmaksi voi aiheuttaa suunnittelutarpeen siitä, miten pääomatuloja voidaan lisätä muuten kuin osinkotulojen kautta. Osinkotulojen pääomatulo-osuuden verokanta nousee edellä mainitun rajan ylitettyään jo melko korkeaksi, kun yhtiö on ensin maksanut veroa 26 prosenttia ja sen jälkeen osingon saaja maksaa vielä 70 prosentista lisää 28 prosenttia. Kokonaisverokanta on tällöin noin 40,5 prosenttia (100 josta veroja 26, jonka jälkeen 74:stä veronalaista 70 prosenttia eli 51,8 ja siitä veroja 28 prosenttia eli 14,504. Verot yhteensä 40,504). Tällaisessa tilanteessa voidaan pohtia, onko muita tapoja nostaa pääomatulo-osuutta. Tällainen tapa voisi olla kiinteistöjen ja siitä saatavien vuokratulojen järjestäminen suoraan omistajien henkilökohtaiseen omistukseen esimerkiksi keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön kautta. Tällaisen järjestelyn liiketaloudellinen tarkoitus on huolellisesti arvioitava.4

4) Yrityskaupan jälkeen ostetun yhtiön säilyttäminen konsernirakenteessa voi olla paikallaan muun muassa silloin, kun ostetussa yhtiössä on ollut voittovaroja. Kun ostetun yhtiön verotuksessa poistamaton hankintameno säilyy ostajan taseessa kaupan jälkeen esimerkiksi osingonjaosta huolimatta entisellään, voi osingonjako lisätä osingonsaajan nettovarallisuutta jakajan arvon kuitenkaan pienentymättä.

5) Tytäryhtiöihin kertyneet omat pääomat kerryttävät osinkoa jakavan emoyhtiön nettovarallisuutta viiveellä, lisäksi varojen arvostamislain mukaan enintään 50 prosenttia vuodessa. 5 Konserniavustus ja ennakko-osinko voivat toimia emoyhtiön nettovarallisuuden kasvattamisen nopeuttajina.

6) Konsernisaamisten ja – tuen sekä muiden vastaavien tukien arvonalennusten vähennyskelpoisuuden rajoitukset6 tulee ottaa huomioon konsernin talous- ja veroasioita hoidettaessa. Lisäksi on huomattava, että säännös on määritelty ulottumaan myös läheistahoihin 7

7) Sosiaaliturvamaksun suuruudessa saatetaan saavuttaa säästöjä, jos poistoja aiheuttava käyttöomaisuus keskistetään omaan yhtiöönsä, ja työvoimaa vaativat toiminnot omaan, alhaisemman sosiaaliturvamaksun, yhtiöön8

Kirjanpidon näkökulmia

Konsernitilinpäätöksen laatiminen on pääsääntöisesti suhteellisen yksinkertainen operaatio. Kirjanpidon kannalta katsottuna enemmänkin useamman yhtiön erillisten kirjanpitojen hoito ja hallinnointi tuovat lisää työtä ja vaivaa. Laskentatoimen ammattilaisilta tämä tosin kohtuukustannuksin sujuu, joten merkittävästä kustannusten lisäyksestä ei yleensä ole kysymys. Informaation jakamisen näkökulmasta voidaan sanoa, että yksikin yhtiö voi jakaa taloudellista informaatiota niin paljon kuin katsoo tarpeelliseksi. Usea yhtiö ei voi toisaalta rajoittaa tietoa vähäisemmäksi kuin mitä kirjanpito- ja muut tilinpäätöstä koskevat normit säätävät.

Yhteenveto

Yritysrakenteeseen ja siihen, toimitaanko yhtenä yhtiönä vai konsernina vaikuttavat monet erilaiset ja osittain eri suuntaan ohjaavat näkökulmat. On tärkeää käydä kysymystä läpi kaikissa tarvittavissa ulottuvuuksissa. Yhtä tärkeää on pyrkiä riittävän pitkällä perspektiivillä arvioimaan, onko suunniteltu rakenne hyvä ja toimiva. Ja lopulta aina muistaa, että mitään ei kuitenkaan tehdä lopulliseksi ja pysyväksi, vaan vähintään kerran vuodessa on aina paikallaan pohdiskella, onko yritysrakenteessakin päivittämisen tarvetta.

1 KHO 2008:6 jossa yhtiöjärjestyksen määräyksellä voitiin ohjata osingonjakoa siten, että osinko määräytyi lääkärin aikaansaaman kumulatiivisen toimintatuloksen perusteella. Näin hyväksyttiin myös verotuksessa periaate em. kuvatuin tavoin muodostuneen tulon olevan osinkoa, vaikka se ei olisikaan tuottoa riskeille alttiiksi laitetussa pääomasta, vaan korvausta yhtiöön tehdystä työstä. KHO:n päätöksen maininta ”lainsäädännön nykytila huomioon ottaen” asettanee paineita muuttaa lainsäädäntöä ja saa siten tämän päätöksen toimintaohjeena toimimisen aikaperiodin kyseenalaiseksi.
2 KKO 2006:90 jossa Osakeyhtiön hallitus oli antanut pantin yhtiön osakkeet pääosin omistaneen osuuskunnan veloista. Osuuskunnan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi jo panttia annettaessa oli ollut erittäin todennäköistä, että pantti menetetään osuuskunnan velkojen suoritukseksi ja siten pantinsaajan hyväksi. Koska pantin antaminen oli osakeyhtiölain (734/1978) 12 luvun varojenjakosäännösten vastaista, yhtiöllä ei ollut oikeutta pantin antamiseen, ja hallituksen päättämä panttaus oli pätemätön.
3 Ks. tarkemmin Mattila, Pauli K. (2004), Luovutusvoitot ja -tappiot yritysverotuksessa. – Verotus 5/2004 s 485–495. Niskakangas, Heikki (2004), Yhteisöjen luovutusvoitot ja -tappiot. Teoksessa Niskakangas
et al., Verouudistus 2005. WSOY s 237–259
4 A:n omistama yksityisliike muutettiin osakeyhtiöksi 13.11.1995 allekirjoitetulla muutosasiakirjalla. Yritys merkittiin kaupparekisteriin osakeyhtiönä 19.4.1996. Osakeyhtiö harjoitti elinkeinotoimintaa omistamissaan toimitiloissa. Yhtiö aikoi jakautua kahdeksi yhtiöksi siten, että toinen uusista yhtiöistä jatkoi elinkeinotoiminnan harjoittamista ja toinen oli keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö. Kiinteistöyhtiölle siirtyvä kiinteistö vuokrattiin liiketoimintaa harjoittavan yhtiön käyttöön. Jakautuvan yhtiön osakekannasta A omisti 80 prosenttia ja B 20 prosenttia. Osakkaat saivat vastaavassa suhteessa kummankin jakautumisessa syntyvän yhtiön osakkeita. A:n omistamat keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet oikeuttivat huoneistoselitelmän mukaan hallitsemaan huoneistoja 1, 2, 4, 5, 6 ja 7 ja B:n osakkeet huoneistoa 3. Järjestelyä pidettiin EVL 52 c §:ssä tarkoitettuna jakautumisena. Jakautuvan yhtiön osakkeiden katsottiin olleen A:n omistuksessa TVL 46 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla 13.11.1995 lukien.
Ennakkoratkaisu vuosille 2004 ja 2005.
Laki elinkeinotulon verottamisesta 52 c §
Tuloverolaki 45 § 1 mom ja 46 § 1 mom
EI MUUTOSTA KHO 27.4.05 T 987
5 L varojen arvostamisesta verotuksessa 5.2 §
6 EVL 16.7 §
7 EVL 6b.7§
8 A työnantajan sosiaaliturvamaksusta 1 §