CTA Paikka

Valtakunnansovittelija Esa Lonka uskoo:
Tupo vähentäisi sovittelun tarvetta

Oikeustieteen kandidaatti Esa Lonka aloitti elokuun puolivälissä nelivuotisen toimikautensa valtakunnansovittelijan tehtävässä.
Lonka lähtee kauteen tilanteessa, jossa useita suurten alojen työehtosopimuksia on päättymäisillään ja monella alalla työtaistelun uhkaa pidetään todennäköisenä.
20.10.2009

Heidi Gedik

Tuore valtakunnansovittelija Esa Lonka on ollut lähes koko työuransa valtionhallinnon palveluksessa, työlainsäädännön parissa. Hän aloitti ensin sosiaali- ja terveysministeriössä ja organisaation uudistuessa siirtyi uuteen työministeriöön vuonna 1989. Siellä Lonka työskenteli aina tämän vuoden maaliskuun puoleen väliin saakka, kunnes siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön työsuojeluosaston säädösyksikön johtajaksi. Valtakunnansovittelijan pesti alkoi elokuussa.

Vakityön ohessa Esa Lonka on toiminut piirisovittelijana vuodesta 1987 eli Teuvo Kallion ajoista lähtien. Piirisovittelijana Lonka oli myös valtakunnansovittelijan varamies.

Heikomman puolella

Esa Lonka kertoo halunneensa työskennellä neutraalilla maaperällä, eikä siksi ole koskaan lähtenyt työmarkkinaosapuolten palvelukseen.

– Lisäksi olen katsonut, että näin olen pystynyt vaikuttamaan lainsäädäntöön paremmin, hän toteaa.

Esa Lonkan mielestä työoikeus 1970- ja 2000-luvulla on yhä perusperiaatteiltaan sama, vaikkakin muuttuneen työelämän haasteet ja vaikutukset heijastuvat uuteen lainsäädäntöön. Yksilöllinen työoikeus on perusteiltaan sopimusoikeutta, johon kuitenkin kuuluu sosiaalisia ulottuvuuksia ja jossa erityisesti heikompaa osapuolta eli työntekijää pyritään suojelemaan.

– Vuosien varrella on muuttunut ehkä se, että yhä useam­masta asiasta pystytään sopimaan työpaikkakohtaisesti, Lonka toteaa.

Täyspäiväiseksi sovittelijaksi

Esa Lonkan mukaan piirisovittelijan tehtävien hoitaminen soveltui hänen aiempaan työkuvaansa luontevasti.

– Jouduin neuvottelemaan paljon työmarkkinajärjestöjen kanssa työoikeuteen ja -lainsäädäntöön liittyvistä asioista. Siinä työssä tulin järjestöissä tutuksi, ja kun ensimmäisen piirin piirisovittelijan valinta tuli ajankohtaiseksi, kuulemani mukaan juuri järjestöt ehdottivat siihen virkaan minua.

Juuri piirisovittelijan tehtävän vuoksi valtakunnansovittelijan pesti on Lonkalle melko tuttu. Käytännössä uuteen tehtävään siirtyminen onkin tarkoittanut sitä, että sivutoimisesta sovittelijasta on tullut päätoiminen sovittelija.

Myös tehtävänkuvassa on jonkin verran muutoksia, sillä piirisovittelija hoitaa lähtökohtaisesti omalla alueellaan olevat työriitalain mukaiset riidat. Valtaosa näistä kiistoista on yrityskohtaisia riitoja, mutta tarvittaessa Lonka hoiti valtakunnansovittelijan pyynnöstä myös valtakunnallisia kiistoja.

Työtaistelu-uhka ilmassa

Uusi valtakunnansovittelija aloittaa työtehtävänsä hyvin haastavassa tilanteessa, jossa eri alojen työehtosopimuskierrokset näyttävät etukäteen erittäin tiukoilta. Työtaistelu-uhkaa pidetään yleisesti todennäköisenä. Myös Lonka ennakoi, että työnseisauksiin voidaan joutua.

Hän kuitenkin toteaa samalla, että nykyisen taloustilanteen pitäisi rauhoittaa tilannetta ja edesauttaa sopimuksiin pääsemistä. Toisaalta edellisellä neuvottelukierroksella kaikki kuvittelivat, että silloinen talouskasvu jatkuu tulevaisuudessakin entiseen malliin. Tämän vuoksi osa avoimista kysymyksistä jätettiin hoidettavaksi nyt käytävälle kierrokselle.

– On eri asia, miten nämä odotukset pystytään täyttämään nykyisessä taloustilanteessa. Tästä voi aiheutua ylimääräistä vääntöä, Lonka ennakoi.

Näistä ilmassa olevista odotuksista Lonka mainitsee muun muassa terveydenhuoltoalan sopimuksen vaikutukset käytävään kierrokseen.

Lonka muistuttaa myös, että yksityinen ja julkinen sektori sekä kuntatalous ovat hyvinkin erilaisissa neuvottelu­tilanteissa. Lisäksi tulopoliittisten kokonaisratkaisujen alasajo tuo yksittäisille liitoille lisää irtiottomahdollisuuksia. Tämä saattaa lisätä sovittelutoiminnan tarvetta.

– On hyvin mahdollista, että kävijöitä on täällä meillä enemmän kuin, jos olisi lähdetty rakentamaan tulopoliittista kokonaisratkaisua, Lonka pohtiikin.

Lukuisia neuvonpitoja

Esa Lonkan mukaan valtakunnansovittelijan työstä näkyy julkisuudessa vain jäävuoren huippu eli ne työriidat, joissa tarvitaan valtakunnansovittelijan apua. Kun varsinainen sovittelukausi on tehty ja sopimukset solmittu, alkaa eräänlainen työehtosopimusten jälkihoitokausi, jolloin Lonkan mukaan hoidetaan edellisen sopimuskierroksen perintöä ja avoimia kysymyksiä.

Sovittelija toimii myös osapuolten erilaisissa elimissä puheenjohtajana tai muissa tehtävissä.

Lisäksi tehtävän kunnollinen hoitaminen edellyttää työmarkkinoiden kehityksen ja järjestökentässä tapahtuvien muutosten seuraamista.

– Meidän pitää olla koko ajan perillä siitä, mitä on tapahtumassa. Lisäksi on mietittävä, mitkä tekijät vaikuttavat seuraavaan sopimuskierrokseen.

Tuoreen valtakunnansovittelijan mukaan sovittelijan tehtävään ei ole koulua. Jokainen sovittelutilanne on aina omanlaisensa, vaikka muodollisesti kaikkia lähdetään purkamaan suurin piirtein samalla tavalla.

– Jokaiseen tapaukseen on aina löydettävä oma, yksilöllinen lähestymiskulma.

Yksikään sovittelutilanne ei ratkea yksinomaan sillä, että sovittelija istuu pöytään, jos osapuolet jatkavat kiistanpitoa entiseen malliin. Tällöin on keksittävä uusia lähestymistapoja.

Esa Lonkan mukaan tärkeä osa työehtosopimusriitojen sovittelua on molempien osapuolten kanssa käydyt neuvonpidot. Näitä keskusteluja käydään niin kauan, että sovittelija pystyy muodostamaan käsityksen siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei.

Tämä vie usein paljonkin aikaa ja tarvittaessa sovittelijalle on annettu mahdollisuus pyytää ministeriötä siirtämään työnseisauksen alkamista, jotta sovittelulle voidaan varata sen vaatima aika.

Samalla Lonka korostaa, ettei myöskään sovintoehdotuksen antamisesta ole olemassa mitään reseptiä. Joissain tapauk­sissa sovintoesitys on saattanut olla valmiina jo pitkään, ennen kuin sen on voinut lopulta osapuolille antaa. Tätä ennen sovittelija on pyrkinyt vakuuttumaan itse siitä, että osapuolet voivat sovintoehdotuksen hyväksyä.

– Sovittelijan tehtävä on hyvinkin yksinäistä puuhaa. Viime kädessä sovittelija päättää itse, annetaanko ehdotusta vai ei. Tässä aiempi kokemus auttaa.

Täysi tuki takana

Uuden valtakunnansovittelijan valintaprosessi viime kevään ja alkukesän aikana oli ajoittain melkoista teatteria. Virkaan spekuloitiin pitkään muun muassa SAK:n väistynyttä puheenjohtajaa Lauri Ihalaista ja Akavan eläkkeelle jäänyttä edunvalvontaosaston johtajaa Markku Lemmettyä. Ehdokkaan toisensa jälkeen kieltäydyttyä tehtävästä esitettiin jopa viranhaun uusimista. Lopulta kesäkuun puolivälissä valtioneuvosto nimesi Esa Lonkan virkaan.

Lonka myöntää, että asian ympärillä pyörinyt kohu tuntui ajoittain pahalta. Hän kuitenkin kertoi tehneensä asian itselleen selväksi jo ennen virkaan hakemistaan, eikä siksi missään vaiheessa miettinyt vetäytyvänsä kilpailusta.

Julkisuudessa on myös puhuttu, että Lonka on nimenomaan palkansaajapuolen edustaja tehtävässä. Hän itse ei kuitenkaan miellä omaa rooliansa näin.

– Minulla ei ole mitään järjestötaustaa enkä ole koskaan hoitanut kummankaan osapuolen intressejä erikseen. Olen tehtävässä virkamiestaustallani.

Lonkalle ei valintaprosessista ole kuitenkaan jäänyt mitään hampaankoloon.

– Kaikki työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat ilmoittaneet antavansa valinnalleni ja työlleni täyden luottamuksensa ja tukensa.

Lonka, Esa Seppo

• Synt. 13.8.1948
• Oikeustieteen kandidaatti 1972
• Valtakunnansovittelija 15.8.2009–14.8.2013

Työura:
• Sosiaali- ja terveysministeriö, työosasto
– eri tehtävissä 1973–1989
• Työministeriö, työympäristöosasto
– hallitusneuvos 1989–2007
• Työ- ja elinkeinoministeriö, työelämän sääntely
– hallitusneuvos 2008–2009
• Sosiaali- ja terveysministeriö, työsuojeluosasto
– johtaja 2009
• I piirin piirisovittelija 1987–2009

Lautakunta määrittelee yleissitovuuden

Työehtosopimusten yleissitovuudesta on vuodesta 2001 lähtien päättänyt erityinen työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistava lautakunta, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Lautakunta selvittää, onko työehtosopimus työsopimuslain mukaisesti edustava soveltamisalallaan, ja vahvistaa valtakunnallisen työehtosopimuksen yleissitovaksi tai yleissitovuutta vailla olevaksi.

Yleissitovalla työehtosopimuksella tarkoitetaan työehtosopimusta, jota jokainen alalla toimiva työnantaja on vähimmäistasona velvollinen noudattamaan solmimissaan työsuhteissa.

Valtakunnansovittelija Esa Lonka kertoo, ettei työehtosopimuksen yleissitovuus ole kuitenkaan sovittelutoiminnan kannalta keskeinen asia, eikä sovittelun aikana juurikaan mietitä mahdollisesti syntyvän sopimuksen yleissitovuutta.

– Toki tämä puoli kiinnostaa osapuolia, samoin kuin alan järjestäytymättömiä työnantajia.

Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistavan lautakunnan olemassaolo on Lonkan mielestä selventänyt yleissitovuuden määritelmää.

– Aikaisemmin meillä oli olemassa vain lain kriteerit, joita jouduttiin testaamaan yleisissä tuomioistuimissa. Niillä taas ei ole aina riittävästi tämän alan osaamista, Lonka miettii.

Paikallisesta kiistasta ei työnseisausta

Viime vuosien aikana paikallinen sopiminen osana valtakunnallisia työehtosopimuksia on lisääntynyt.

– Tämä on kuitenkin työehtosopimuksen ja työrauhavelvoitteen alla tapahtuvaa neuvottelu- ja sopimustoimintaa, eikä se näy sovittelutoiminnassa.

Lonka myöntää silti, että paikallisen sopimisen lisääntyminen tuo työmarkkinoille lisää haasteita. Esimerkiksi tämän vuoden elokuussa hyväksyttiin metallialan työehtosopimus, jossa annettiin osapuolille erilaisia vaihtoehtoja työpaikkakohtaisiksi ratkaisuiksi. Vaikka neuvottelumahdollisuus on alan työehtosopimukseen sisällytetty, asiasta ei voi nostaa työnseisausta.

– Asia pitää hoitaa sopimalla yrityksessä. Jos näihin kysymyksiin täytyy saada jokin ratkaisu työpaikan ulkopuolelta, asia siirtyy lähinnä työtuomioistuimeen.

YleisetUusimmat Artikkelit
Katso kaikki