Sixten Korkman: Julkisen sektorin rahoitus ajautumassa umpikujaan

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn toimitusjohtaja Sixten Korkman on tunnetusti pragmaattinen talousmies. Nyt häntä huolestuttaa, vaikka kaikki talouden käyrät ovat kivunneet kohti koillista. Valtiovarainministeriö arveli joulun alla, että vuonna 2006 Suomen talous kasvaa 5,9 prosenttia. Maalisvaalit kuitenkin lähestyvät ja poliitikot lapioivat äänestäjille lupauksia kiivetäkseen Arkadianmäelle.

– On unohdettu, että korkeasuhdanne menee ohi. Vaikka emme ajautuisikaan lamaan, huonompia aikoja on varmasti edessä. Silloin joudumme jälleen kerran tunnustamaan, että rahat eivät riitä kaikkeen, oli kysymys sitten julkisesta sektorista tai koko kansantaloudesta. Siksi olisi syytä harkita, mitä luvataan ja mihin sitoudutaan.

Vuosikymmeniä taloutta seuranneena suomalaisten perspektiiviharha on Korkmanille tuttu.

Kun taloudella menee hyvin, ei ole rajaa sille, mitä ihmiset saattavat kuvitella. Huonoina aikoina Suomi on taas se kuuluisa paikka, jonne yksikään valonsäde ei pilkahda.

Menot kuriin

Suomessa on käyty vilkasta verokeskustelua, jonka keskeinen teema on ollut verojen keventäminen. Kohteina ovat olleet muun muassa palkkatulot, eläkkeet, perinnöt sekä yrittäjä- ja pääomatulot.

Myös globalisaatio on yhtynyt keventäjien kuoroon. Se lisää veropohjien, kuten pääoman ja yritystoiminnan sekä työvoiman ja palkkatulojen, kansainvälistä liikkuvuutta sekä verotuksen vääristäviä vaikutuksia ja kansantaloudellisia kustannuksia.

Maiden välinen verokilpailu on jo nyt täydessä käynnissä, eikä loppua näy. Harmonisointiin ja minimiverokantoihin on Korkmanin mielestä turha odottaa apua EU:lta. Verokysymykset edellyttävät yksimielisyyttä – 27 etujaan puolustavan maan kesken se on käytännössä mahdotonta. Ja vaikka yhteisymmärrys löytyisikin, vastassa on edelleen muu maailma.

Korkmanin mukaan muun muassa verotuksen kevennysvaatimuksia on esitetty täysin piittaamatta siitä, mikä Suomella on edessään – kansan ikääntyminen. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustajilla on edessään melkoinen savotta.

Suomen väestö ikääntyy lähivuosikymmeninä nopeammin kuin muualla yleensä, 2025 mennessä nopeammin kuin missään muussa EU-maassa. Jos mitään ei tehdä, hyvinvointivaltio edellyttää tulevina vuosina jatkuvaa julkisten menojen kasvattamista ja verotuksen kiristämistä. Eläke-, terveydenhuolto- ja hoivamenot sekä muut ikäsidonnaiset julkiset kulut kasvavat kokonaistuotantoa tuntuvasti nopeammin.

– Suomen julkisen sektorin rahoitus ei ole vallitsevin veroastein kestävällä tolalla. Ajan mittaan se on ajautumassa umpikujaan, Korkman ennustaa.

Globalisaation ja ikääntymisen ristipaineissa ministerien ja kansanedustajien päätökset joutuvat ankaralle koetukselle. Miten esimerkiksi työn verotusta kevennetään vaarantamatta hyvinvointivaltion rahoitusta?

– Tämä voi onnistua vain julkisen palvelutarjonnan toimintaa tehostamalla ja työmarkkinoiden toimivuutta parantamalla. Lisäksi tarvitaan eläke- ja muiden ikäsidonnaisten julkisten menojen kasvupaineita hillitseviä rakenteellisia uudistuksia.

Hymistely ei riitä

Korkmanin mukaan on mahdollista, että Suomen kansantaloudella menee tulevaisuudessa myös hyvin. Yksi keskeinen avain menestymiseen on juuri toimivat työmarkkinat. Mutta siinäkin kaskessa on edelleen sitkeitä kantoja.

Hän ottaa esimerikseen Vesa Vihriälän tuoreen Globalisaatioraportin. Vaalien läheisyys heijastui myös sen vastaanottoon ja raportti tyrmättiin keskustan vaalipropagandana. Iskujen kohteina olivat työelämän joustot, irtisanomiskynnyksen alentaminen ja niin sanottu Tanskan malli.

Poliittisesti sitoutumattomaksi luokiteltu Korkman pitää hylkimisreaktiota ikävänä. Hänen mielestään raportti oli taidolla tehty ja nosti esiin keskeisiä ongelmia, joihin hyviä ratkaisuja ei ole vielä löytynyt.

– Meillä on enemmän avoimia työpaikkoja kuin koskaan Suomen historiassa. Työttömyys on kuitenkin edelleen yli 7 prosenttia, koska työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa toisiaan. Työmarkkinoilla tulisi olla suurempaa liikkuvuutta, joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Meillä on myös edelleen tavattoman paljon ihmisiä, jotka ovat julkisten tukien varassa. Työnteon tulisi aina olla kannattavaa, ja kannustimien tulisi olla riittävän voimakkaita.

– On tietysti tärkeää, että meillä on kattava sosiaaliturva. Olen kuitenkin erityisen huolissani kannustinloukuista. Pienituloiset väestöryhmät tulisi pitää työelämässä. Tähän auttaisi kepin ja porkkanan yhdistelmä, joka on taloudellisesti järkevä ja sosiaalisesti hyväksyttävä. On parempi olla tiukka esimerkiksi koulupudokkaan kanssa kuin hyväksyä se, että hän siirtyy loppuelämäkseen sosiaaliturvan varaan. Se ei ole kenenkään kannalta hyvä ratkaisu.

Edellisellä tupokierroksella osapuolet sopivat keskenään selvittävänsä jopa liittokohtaisesti hajautetumman palkanmuodostuksen mahdollisuuksia. Hallitus puolestaan omaksui aikoinaan työperusteisen maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Mitään konkreettista ei ole kuitenkaan tapahtunut, Korkman sanoo.

– Konsensuskoneistomme on hyvä hymistelyssään ja korostamaan omaa erinomaisuuttaan ikään kuin Suomen kansantalouden menestyminen olisi vain sen ansiota. Todellisiin haasteisiin ei osata pureutua sillä tavalla kuin pitäisi, jotta koneisto olisi maineensa veroinen.

– Keskeisimmät esteet ovat asenteellisia. On pyhiä lehmiä, joista ei saa puhua. Se on ymmärrettävääkin, mutta valitettavaa. Asioista täytyisi pystyä keskustelemaan viileästi. Kysymyksessä ei ole työnantajien ja työntekijöiden välinen ristiriita, vaan palkansaajien, veronmaksajien ja kansakunnan yhteinen etu, jotta ihmisillä olisi töitä ja saisimme kaikki resurssit käyttöön.

Yliopistomme tulisi olla riittävän vahvoja

Korkman ei usko, että globalisaatio olisi lopettamassa omaehtoisen politiikan tai hyvinvointivaltion. Kansallisella politiikalla on keskeinen rooli talouden toimintaedellytysten muokkaajana. Esimerkiksi hyvä koulutus ja toimiva infrastruktuuri ovat jatkossakin kilpailuetuja. Erityisen tärkeäksi hän nostaa maamme osaamistalouden, jonka hän toivoo vahvasti näkyvän myös tulevan hallituksen ohjelmassa.

– Suomen vahvuuksia on ollut, että olemme pystyneet kehittämään T&K-panostukseen ja innovaatioihin nojaavaa korkean teknologian toimintaa. Sinänsä työllisyyden kannalta se ei ole keskeistä, mutta auttaa meitä löytämään roolin kansainvälisessä työnjaossa. Se muuttuu jatkuvasti, sillä Aasian jätit hakevat itselleen kuuluvaa paikkaa. Meillä ei ole muuta tietä kuin investoida inhimilliseen pääomaan ja osaamiseen. Olemme onnistuneet tässä erinomaisen hyvin, mutta ei ole mikään itsestäänselvyys, että onnistumme jatkossakin. Se vaatii jatkuvaa uudelleenarviointia.

Korkmanin mukaan Suomi on kuin pieni klubi, niinpä verkostoituminen on ollut vahvaa. Yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyö on toiminut hyvin. Hänellä on selkeät suuntaviivat myös yliopistolaitokselle, joskin hän arvelee mattiklingemäisten professorien niitä hieman vierastavan

– Minua askarruttaa, ovatko yliopistomme ja niiden tutkimus riittävän vahvoja. Meillä ei ole kansainvälisiä huippuyliopistoja. Tässä suhteessa toivoisi parempaa. Siihen liittyy pakostakin rakenteiden järkiperäistämistä ja enemmän työnjakoa yliopistojen kesken, niin että kaikki eivät tee kaikkea.

– Yliopistojen taloudellista autonomiaa tulisi lisätä, niillä pitäisi olla ulkoinen hallitus ja vahva rehtorivalta. Näin organisaatiota voitaisiin tehokkaammin ohjata ja valita suunta, johon panostetaan sekä ottaa riskejä. Vanha virastomalli ei enää toimi. Tarvitaan enemmän tehokkuutta, kilpailua ja kannustimia.

Asiantuntijuutta ei saa sivuuttaa

Korkman myöntää, että taloudellisesti viisaat ratkaisut eivät demokratiassa aina ole poliittisesti mahdollisia. Vaikka ekonomisti uskoisi tietävänsä kansakunnan edun, sillä ei ole merkitystä, jos hänen ehdotuksensa eivät etene poliittisen harkinnan piiriin.

Poliitikoillakin on omat pulmansa, eikä Korkman heitäkään kadehdi. Rohkeiden uudistusten tueksi tarvittavaa enemmistöä on vaikea rakentaa. Ratkaisujen tulisi vastata mediaaniäänestäjän mieltymyksiä ja etujaan puolustavat ryhmät osaavat organisoida edunvalvontansa tehokkaasti.

Korkman sanoo, että valtiollisissa vaaleissa äänestäjät kavahtavat suuria rakenteellisia muutoksia, niinpä esimerkiksi verotus kehittyy aina pienin askelin. Uhan kohteena olevat edut ja helpotukset ovat jokaiselle käsin kosketeltavia, eikä niitä hevin vaihdeta ehkä tulevaisuudessa saavutettaviin ja vaikeasti ymmärrettäviin kansantalouden tehokkuusetuihin.

– Tämän takia on tavattoman tärkeää, että muun muassa verotuksesta käydään laajaa ja myös asiantuntijoiden osaamista hyödyntävää yhteiskunnallista keskustelua. Vain siten voimme luoda edellytyksiä verojärjestelmän kehittämiselle kansantaloudellisesti edulliseen suuntaan.