Rahoituslaskelma laaditaan nyt maksuperusteisesti, osa 1
Suomi oli ensimmäisiä maita, joissa rahoituslaskelmaa koskevat vaatimukset tulivat voimaan osakeyhtiölain kokonaisuudistuksessa vuonna 1980. Rahoituslaskelma määriteltiin löyhästi lainsäädännössä: osakeyhtiölain mukaan ”rahoituslaskelmassa on annettava selvitys varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana”. Rahoituslaskelman laadintatapaa ei määritelty lainsäädännössä tarkemmin. Käytännössä kirjanpitolautakunnan vuonna 1983 antama yleisohje muodostui keskeiseksi rahoituslaskelmien laadinnan kulmakiveksi.
Suoriteperusteesta maksuperusteeseen
Kansainvälinen rahoituslaskelmakäytäntö samoin kuin suomalainenkin käytäntö nojasivat aina 1990-luvun puoliväliin saakka ns. liikepääomavirtamalliin. Rahoituslaskelman lähtökohtana olivat tuloslaskelma- ja tasetiedot, joita ryhmiteltiin uudelleen sen osoittamiseksi, mistä lähteistä tilikaudella oli yritykselle tullut rahavirtaa ja mihin kohteisiin saadut rahavirrat oli käytetty.
Tilinpäätöslukuja siirrettiin rahoituslaskelmaan tekemättä oikaisuja suoriteperusteisiin lähtötietoihin. Liikepääomavirtatyyppisessä laskelmassa päädyttiin liikepääoman (käyttöpääoman) muutosten erittelyyn, joka muodostuu vaihtuvien vastaavien ja lyhytaikaisten velkojen erotuksesta.
Liikepääomavirtalaskelmat koettiin sekä tilinpäätöksen laatijoiden että tilinpäätösinformaation käyttäjien piirissä informaatioarvoltaan mitäänsanomattomiksi. Tutkimukset osoittivat, että vaihtoehtoinen laadintatapa, jossa suoriteperusteiset kirjaukset peruttiin, antoi oikeampaan osuvaa informaatiota ennakoitaessa käännekohtia yrityksen rahoituksessa. Kassavirtaperusteinen tarkastelutapa alkoi yleistyä rahoituslaskelman laadinnassa IAS 7 ”Rahavirtalaskelmat” -standardin uusimisen myötä 1990-luvun alkupuolella.
Rahavirtalaskelmassa (kassavirtalaskelma, cash flow statement) suoriteperusteiset luvut oikaistiin maksuperusteisiksi. Myyntisaamisten, ostovelkojen, ennakkomaksujen ja siirtyvien erien muutos oikaisee laskelman erät maksuperusteisiksi. Rahavirtaperusteisen rahoituslaskelman tarkoituksena oli kertoa, minkälaista rahavirtaa yrityksen varsinainen liiketoiminta on tuottanut, minkälaista suuruusluokkaa tilikauden investoinnit ovat olleet ja millä tavoin rahoitus on hoidettu.
Suomessa sekä KHT-yhdistys että kirjanpitolautakunta siirtyivät 1990-luvulla suosittamaan rahoituslaskelman laadintaa IAS 7 –standardin osoittamaan tapaan. Tänä päivänä rahoituslaskelman laadintaa käytännössä ohjaa kirjanpitolautakunnan antama yleisohje (Yleisohje rahoituslaskelman laadinnasta, annettu 9.11.1999).
Kirjanpitolainsäädännön uudet vaatimukset
Kirjanpitolainsäädännön uudistuksessa siirrettiin rahoituslaskelmaa koskevat säännökset osakeyhtiö- ja osuuskuntalaeista kirjanpitolakiin ja –asetukseen.
Tilinpäätöksen määritelmässä rahoituslaskelma todetaan tilinpäätöksen osaksi taseen, tuloslaskelman ja liitetietojen ohella (KPL 3:1 § 1 mom.). Rahoituslaskelman eristä on myös esitettävä vastaava tieto viimeistä edelliseltä tilikaudelta (KPL 3:1 § 2 mom.).
Rahoituslaskelman laadintavelvollisuus koskee aina julkisia osakeyhtiöitä niiden koosta riippumatta. Yksityisistä osakeyhtiöistä ja osuuskunnista sisällytetään rahoituslaskelma tilinpäätökseen, jos on kyseessä muu kuin pieni tai keskisuuri kirjanpitovelvollinen (KPL 3:1 § 3 mom.).
Rahoituslaskelmaa ei tarvitse sisällyttää tilinpäätökseen, jos sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on alittunut vähintään kaksi seuraavista rajoista:
1. liikevaihto tai sitä vastaava tuotto 7,3 miljoonaa euroa
2. taseen loppusumma 3,65 miljoonaa euroa
3. palveluksessa keskimäärin 50 henkilöä.
Kirjanpitoasetuksessa määritellään tarkemmin rahoituslaskelman laadintatapa maksuperusteisena esityksenä. Rahoituslaskelmasta on ilmettävä
• liiketoiminnan rahavirta,
• investointien rahavirrat ja
• rahoituksen rahavirrat (KPA 2:1 §).
Kirjanpitoasetuksen säännöksen sanamuoto seuraa pitkälti KILAn vuodelta 1999 olevan yleisohjeen sisältöä. Yleisohje tulee lähitulevaisuudessa uudistettavaksi vähintäänkin säännösviittausten päivittämiseksi, mutta sen sisältö pysynee pääosin ennallaan.
Miksi rahoituslaskelma-informaatiota?
Rahoituslaskelman laatimisen tavoitteet on määritelty KILAn yleisohjeessa seuraavasti:
• Rahoituslaskelma antaa tilinpäätöksen hyväksikäyttäjille informaatiota sen arvioimiseksi, miten yritys on aikaansaanut rahavirtaa ja mihin se on käyttänyt kerryttämänsä rahavirran.
• Rahoituslaskelma täydentää tuloslaskelman, taseen ja liitetietojen antamaa informaatiota erityisesti rahoituksen osalta.
• Rahoituslaskelma auttaa yrityksen tulevien rahavirtojen ennakoinnissa.
Kolmijako: liiketoiminta, investoinnit, rahoitus
Rahavirtaperusteinen rahoituslaskelma ryhmitellään kolmeen osaan:
1) liiketoiminnan kassavirta
2) investointien kassavirta
3) rahoituksen kassavirta.
Liiketoiminnan rahavirta
Liiketoiminnan rahavirta osoittaa, missä määrin yritys on pystynyt tilikauden aikana liiketoiminnallaan tuottamaan rahavaroja toimintaedellytystensä säilyttämiseen, tuoton maksamiseen oman pääoman sijoittajille, uusien investointien tekemiseen ja lainojen takaisinmaksuun turvautumatta ulkopuolisiin rahoituslähteisiin. Tieto päättyneen tilikauden liiketoiminnan rahavirrasta helpottaa osaltaan liiketoiminnan vastaisten rahavirtojen ennustamista.
Liiketoiminnan rahavirtoihin kuuluvat tavaroiden ja palveluiden myynnistä saadut maksut samoin kuin liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut siltä osin, kuin ne johtuvat liiketoiminnasta. Liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut käyttöomaisuuden myyntivoitot kuuluvat investointien rahavirtaan. Eri tuotantopanoksista suoritetut maksut pienentävät liiketoiminnan rahavirtaa. Rahoituskuluista ja tuloveroista aiheutuneet maksut vaikuttavat pääsääntöisesti myös liiketoiminnan rahavirtaan.
Investointien rahavirta
Investointien rahavirrat kuvaavat sitä rahavarojen käyttöä, jonka yritys on toteuttanut tulevan rahavirran kerryttämiseksi pitkällä aikavälillä. Investointien rahavirtoja ovat pysyviin vastaaviin kuuluvien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden ja sijoitusten (käyttöomaisuuden ja muiden pitkäaikaisten sijoitusten) hankinnasta suoritetut maksut sekä niiden myynnistä tai muusta luovuttamisesta saadut maksut. Investointien rahavirtaan vaikuttavat myös pysyviin vastaaviin luettavien lainasaamisten lisäykset ja vähennykset. Sijoituksista juoksevasti kertyneet korko- ja osinkotulot kuuluvat myös investointien rahavirtaan.
Jos osa tilikaudella maksetuista veroista voidaan nimenomaisesti kohdistaa tiettyyn pysyvien vastaavien realisointitapahtumaan, nämä verot voidaan esittää rahoituslaskelmassa investointien rahavirtojen ryhmässä.
Rahoituksen rahavirta
KILAn yleisohjeen mukaan rahoituksen rahavirtojen esittämisen lähtökohtana on se, että ne kuvaavat oman ja vieraan pääoman muutoksia tilikauden aikana.
Rahoituksen rahavirtoihin kuuluvat maksullinen osakeanti, omien osakkeiden lunastamisesta, hankkimisesta ja luovuttamisesta aiheutuvat maksut, pääomalainojen nostot ja takaisinmaksut sekä lyhyt- ja pitkäaikaisten lainojen nostot ja takaisinmaksut. Tilikaudella maksetut osingot ja muut voitonjakomaksut kuuluvat myös rahoituksen rahavirtaan.
Liiketoiminnan rahavirta –suora tai epäsuora malli
Liiketoiminnan rahavirtojen esittämistä varten on olemassa kaksi vaihtoehtoista laskelmamuotoa, suora rahoituslaskelma ja epäsuora rahoituslaskelma. Suoran laskelmamallin on väitetty olevan informatiivisempi tilinpäätöksen lukijan kannalta, kun taas epäsuora malli on laatijan näkökulmasta vähätöisempi laadintatapa. Niin meillä kuin muuallakin muodostuneessa tilinpäätöskäytännössä on epäsuora esitystapa yleisempi kuin suora.
Nimikkeet kuvaavat rahavirtalaskelman laatimistapaa liiketoiminnan rahavirran osalta. Suora laskelma on bruttoperusteinen, kun taas epäsuora nettoperusteinen laskelma lähtee tuloslaskelman välituloksesta (voitto tai tappio ennen satunnaisia eriä), johon tehdään oikaisuja liiketoiminnan rahavirran (netto) selvittämiseksi. Rahoituksen ja investointien rahavirrat esitetään samalla tavalla molemmissa laskelmamuodoissa.
Suoraa menetelmää käytettäessä liiketoiminnan rahavirrat esitetään bruttomääräisten, tuloja ja menoja koskevien rahavirtojen avulla. Jokainen liiketoiminnan rahavirran erä esitetään suoraan maksuperusteisena.
Epäsuoraa menetelmää sovellettaessa liiketoiminnan rahavirrat esitetään lähtien liikkeelle “Voitto/tappio ennen satunnaisia eriä” -erästä, jota oikaistaan maksuperusteisuuteen siirtymiseksi mm. seuraavilla erillä:
• varastojen muutokset
• lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten ja -velkojen muutokset siltä osin kuin ne koskevat liiketoimintaa
• suunnitelman mukaiset poistot, realisoitumattomat kurssivoitot ja -tappiot sekä muut vastaavat tuotot ja kulut, joihin ei liity maksutapahtumaa
• investointien ja rahoituksen rahavirtaan kuuluvat, tuloslaskelmaan merkityt erät, esim. liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin merkityt pysyvien vastaavien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myyntivoitot ja –tappiot sekä investointien rahavirtaan kuuluvat osinkotuotot.
Likvidien rahavarojen määritelmä IFRS:n mukainen
Rahavirtalaskelma päätyy likvidien varojen muutokseen. Käytännössä joudutaan ottamaan kantaa rajanvetoon rahavaroina käsiteltävien ja muihin rahavirtalaskelman ryhmiin ohjautuvien taseen nimikkeiden välillä.
Rahavaroilla tarkoitetaan rahoja ja rahaksi muutettavissa olevia pankkisaamisia sekä sellaisia arvopapereita, jotka on annettu osuudesta joukkovelkakirjalainaan tai siihen rinnastuvasta velallisen sitoumuksesta ja jotka täyttävät seuraavat edellytykset:
• ne ovat realisoitavissa etukäteen tiedossa olevaan rahamäärään;
• riski niiden realisointiarvon vaihteluun on erittäin vähäinen ja
• niiden sisältämän velkasitoumuksen maksuaika on lyhyehkö.
Rahavaroihin luettavat arvopaperit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne esitetään taseessa vaihtuvien vastaavien pääryhmässä rahoitusarvopapereina. Rahavaroja voivat olla esim. valtion velkasitoumukset ja pankkien sijoitustodistukset sekä muiden yritysten liikkeeseen laskemat yritystodistukset, jos ne on otettu arvopaperimarkkinalain tarkoittaman julkisen kaupankäynnin tai sitä vastaavan menettelyn kohteeksi.
Sijoitukset noteerattuihin joukkovelkakirjalainoihin kuuluvat rahavaroihin, jos lainan pääoman takaisinmaksuun on suhteellisen lyhyt aika, esimerkiksi enintään kolme kuukautta tilikauden päättyessä. Kolmen kuukauden aikarajaa ei pidetä KILAn yleisohjeessa ehdottomana, sama ohjeellinen raja on esitetty myös IAS 7 -standardissa.
Rahavarojen ulkopuolelle jäävät yrityksen sijoitukset noteerattuihin osakkeisiin niihin liittyvän markkina-arvon vaihteluriskin vuoksi. Sijoitusrahasto-osuudet voidaan lukea rahavaroihin, jos asianomaisen rahaston sijoituskohteina ovat ensisijaisesti valtion velkasitoumukset, sijoitustodistukset ja yritystodistukset. Pitkäaikaiset määräaikaistalletukset, joiden rahaksi muuttamiseen kesken talletuksen kestoajan yrityksellä ei ole päätösoikeutta, eivät kuulu rahavaroihin.
Rahoituslaskelman painoarvon odotetaan kasvavan
Rahoituslaskelmainformaation tavoitteena on antaa pohjaa sen arvioimiseksi, mikä on yrityksen kyky saada aikaan rahavirtaa. Tavoitteena on arvioida yrityksen kykyä vaikuttaa kassavirtojen määrään ja ajoitukseen yrityksen sopeutuessa ympäristön muutoksiin. Historiallista kassavirtainformaatiota käytetään usein pohjana tulevien rahavirtojen määrän, ajoituksen ja varmuuden ennakoinnissa.
Rahoituslaskelmakäytäntö on yhdenmukaistumassa kirjanpitolainsäädännön muutosten myötä. Rahoituslaskelman hyödyllisyys niin yrityksen itsensä kuin ulkopuolisten tilinpäätösinformaation käyttäjien silmissä toivottavasti myös kasvaa. Rahavirtalaskelmasta saadaan entistä täsmällisempää pohjaa myös yritysten välisten vertailujen tekoon.
Lisäopastusta rahoituslaskelman laadintaan kirjanpitolain ja –asetuksen uusien säännösten mukaisesti on mm. seuraavissa lähteissä:
• Kirjanpitolautakunta: Rahoitus-laskelman laadinta (annettu 9.11.1999, http://www.ktm.fi/kirjanpitolautakunta)
• KHT-yhdistys: Rahoituslaskelma, uudistettu painos 2005 (myös CD-ROM).
Tilisanomien seuraavassa numerossa käydään läpi yksityiskohtainen esimerkki rahoituslaskelman laadinnasta uusien säännösten mukaan.
