Palkkaa vai osinkoa veroseuraamusten näkökulmasta

Artikkelissa keskitytään yhteen varojen nostamisen muotoon – osinkoon. Artikkelissa vertaillaan osingon ja palkan edullisuutta yrittäjän ja yrityksen näkökulmasta kiinnittäen erityistä huomiota veroseuraamuksiin. Artikkelin aihepiiri kuuluu yrittäjän arkikysymyksiin: Miten tyydyttää henkilökohtainen rahan tarve omasta yrityksestä ja vielä mahdollisimman edullisin veroseuraamuksin? Juuri tällöin nousee monesti keskiöön kysymys: palkkaa vai osinkoa?

Palkka voi olla joissain tapauksissa jopa verovapaata osinkoa keveämmin verotettava vaihtoehto, kun huomioon otetaan kokonaisuus (yrittäjä ja hänen oma yrityksensä). Palkan ja osingon erilaisen käyttäytymisen ymmärtäminen yrittäjän ja yrityksen verotuksessa ovat tärkeitä lähtökohtia, kun vertaillaan palkan ja osingon edullisuutta. Verosuunnittelua ajatellen muuttujia on useita. Lisäksi erilaisilla ratkaisuilla saattaa olla vaikutusta myös esimerkiksi nettovarallisuuden kertymiseen. Varojen nostoajankohdalla on myös omat vaikutuksensa.

Palkan ja osingon erilainen käyttäytyminen yrittäjän ja yrityksen verotuksessa jo sinänsä johtaa verosuunnittelutarpeeseen. Palkka on yritykselle vähennyskelpoista, mutta osinko ei. Tässä mielessä palkka on yritykselle osinkoa ”edullisempi” vaihtoehto. Palkkaan liittyy tosin aina sivukuluja, vähintään sosiaaliturvamaksu (nykyisin alimmillaan 2,951 %1). Palkka verotetaan kuitenkin omistajayrittäjän kädessä lähes aina ankarammin kuin osinko. Tämä johtuu siitä, että perustapauksessa osinko on enimmilläänkin veronalaista vain 70-prosenttisesti, kun palkka on aina sataprosenttisesti veronalaista (ansiotuloa) saajalleen.

Viime kädessä ratkaisevinta edullisuutta pohdittaessa on se, miten käy kokonaisuudelle: omistajayrittäjälle ja hänen yritykselleen.

Nettovarallisuusvaikutus

Se, nostetaanko varat yhtiöstä palkkana vai osinkona, ei sinänsä vaikuta nettovarallisuuden kertymiseen. Eli jos yhtiö ”tyhjennetään”, nettovarallisuus pysyy samana riippumatta siitä, tyhjennetäänkö yhtiö palkanmaksulla vai osingoilla. Sen sijaan – kuten artikkeli esimerkkien avulla osoittaa – jos tavoitteena on tietyn suuruinen yrittäjän käteen jäävä rahamäärä, osinko on yleensä nettovarallisuusvaikutuksiltaan parempi.

Tämä pitää paikkansa sitä paremmin, mitä suurempi rahantarve on. Tämä johtuu siitä, että kun ansiotulo verotetaan progressiivisesti, palkan määrä on oltava suurissa tuloluokissa ansiotulo-osinkoakin suurempi ja syö näin nettovarallisuutta tällaisissa tapauksissa enemmän. Toteamisen arvoista on myös se, että osingon nostamisen verotus riippuu osittain verovuotta edeltäneen vuoden nettovarallisuudesta (osakkeen matemaattisesta arvosta), kun palkan veroseuraamukset eivät ole millään tavoin nettovarallisuusriippuvaiset.

Esimerkkien lähtökohdat

Artikkelissa lähestytään otsikon asiakokonaisuutta useiden esimerkkien avulla. Ellei esimerkeissä ole muuta mainittu, verojen laskennassa on käytetty vuoden 2007 verosäännöksiä (esim. vuoden 2007 valtion progressiivinen tuloveroasteikko). Kunnallisverojen liitännäisineen (kunta, seurakunta sekä ns. SAVA-maksu eli sairaanhoito- ja päivärahamaksu) oletetaan olevan 22 prosenttia. Laskelmissa on oletettu, että muut tulot ovat yhtä suuret kuin vähennykset, joten vähennyksiä ei ole erikseen käsitelty eikä eroteltu.

Artikkelin esimerkeissä on laskelmat tehty yhden henkilön osakeyhtiöstä ja omistajayrittäjä on niin sanottu YEL-yrittäjä, jolloin palkan sivukuluiksi on katsottu vain sosiaaliturvamaksu. Laskelmissa sosiaaliturvamaksuprosenttina on käytetty 2,9 ja se on otettu verojen luonteisena eränä laskelmissa huomioon.

Pienillä tulotasoilla palkka on verovapaata osinkoa edullisempi

Pienillä tulotasoilla palkanmaksu on jopa verovapaata osinkoa edullisempi. Artikkelin oletuksilla (ks. edellä) osakeyhtiön 26 %:n verokanta toteutuu 15 500 euron palkalla eli raja kulkee noin 11 800 euron nettorahantarpeen kohdalla. Seuraava esimerkki havainnollistaa asiaa.

Esimerkki osoittaa, että verorasitus on samansuuruinen, nostetaanpa varat sitten palkkana tai verovapaana osinkona (edellyttää riittävää nettovarallisuutta). Molemmissa tapauksissa (esimerkin oletuksin) verojen määrä on sentilleen sama ja käteen jäävä määrä 11 803 euroa. Jollei omistajayrittäjällä ole muita ansiotuloja, pieni palkanmaksu on mielekäs varojen nostotapa, vaikka vaihtoehtona olisi mahdollisuus saada yhtiöstään vastaava määrä verovapaasti osinkoja. Verovapaasta osingostahan vain yhtiö maksaa veron (26 %).

Huomionarvoista on, että vaikka varat jätettäisiin yhtiöön, verojen määrä ei tällöin pienene. Ylimenevältä rahan tarpeen osalta tulee tehdä palkan ja osingon noston kannattavuudesta edullisuuslaskelmia. Käytännössä palkan maksu on tällöin yleensä edullisempi vaihtoehto, jos osinko tulee nostettavaksi ansiotulo-osinkona ja palkan sivukuluina on vain sosiaaliturvamaksu (ns. YEL-yrittäjä).

Esimerkit 2–5

Esimerkeissä 2–5 yrityksen verotettava tulo on 40 000 euroa ennen palkanmaksua. Yrittäjän rahantarve on sellainen, että yhtiö tulisi tyhjentää. Esimerkeissä nettovarallisuus on nolla (0). ”Tyhjennysvaihtoehtoina”
• esimerkissä 2 kaikki palkkana
• esimerkissä 3 kaikki osinkona
• esimerkissä 4 palkkana 20 000 euroa (eli puolet tuloksesta ennen palkkaa ja veroja) ja loput osinkona
• esimerkissä 5 ansiotulo-osinkona 20 000 euroa (eli vastaavasti kuin esimerkissä 4 palkkana nostettiin)

Esimerkit (2–5) osoittavat, että tilanteessa, jossa nettovarallisuutta ei ole yrityksen ”tyhjentäminen” palkanmaksulla on edullisin tapa. Kaikkein epäedullisin tapa taas on ”tyhjentää” yritys ansiotulo-osingolla. Esimerkit 4 ja 5 osoittavat, että palkan ja osingon yhdistelmässä parhaan tuloksen antaa sellainen vaihtoehto, jossa palkan määrä on ansiotulo-osinkoa suurempi.

Esimerkit 6-9

Esimerkeissä 6–9 yrityksen verotettava tulo on edelleen 40 000 euroa ennen palkanmaksua. Yrittäjän rahantarve on niin ikään edelleen sellainen, että yhtiö tulisi tyhjentää, mutta esimerkeissä nettovarallisuus on niin suuri, että osinko saadaan kulloinkin verovapaana. ”Tyhjennysvaihtoehtoina”
• esimerkissä 6 kaikki palkkana (eli kuten esimerkki 2, koska nettovarallisuus ei vaikuta palkanmaksun edullisuuteen)
• esimerkissä 7 kaikki osinkona
• esimerkissä 8 palkkana 20 000 euroa (eli puolet tuloksesta ennen palkkaa ja veroja) ja loput osinkona
• esimerkissä 9 pääomatulo-osinkona 20 000 euroa (eli vastaavasti kuin esimerkissä 8 palkkana nostettiin)

Esimerkit (6–9) todistavat osaltaan sitä, että pieni palkanmaksu on edullinen tapa siinäkin tapauksessa, että osinko on kokonaisuudessaan mahdollisuus saada verovapaana. Esimerkki 9 havainnollistaa tätä hyvin. Optimipalkan määrä on juuri progressiivisen tuloveroasteikon alarajan alapuolella. Kun taas palkan määrää lisätään, huomataan, että tietyssä pisteessä se tulee epäedullisemmaksi kuin verovapaa osinko (ks. esimerkki 8). Tarkalleen leikkauspiste on käytetyillä oletuksilla 15 500 euron palkan kohdalla (kuten esimerkki 1 osoittaa). Toiseksi paras vaihtoehto on esimerkin 7 mukainen eli nostetaan varat verovapaana osinkona (vrt. myös esimerkkiin 1). Esimerkkien tilanteessa epäedullisin vaihtoehto on jättää käyttämättä verovapaa osinkomahdollisuus eli nostaa kaikki varat palkkana (esimerkki 6).

Varakkaissakin yhtiöissä palkanmaksu kannattaa

Jo edellä olevat esimerkit osoittavat, että palkanmaksu ei suinkaan ole täysin poissuljettu vaihtoehto, kun haetaan optimaalisinta varojen nostamisen muotoa. TVL 33b §:n mukaisesti enimmäismääräinen verovelvollisen verovapaa osinko vuosittain on 90 000 euroa. Tämä edellyttää, että osingonsaajan osakkeiden matemaattinen arvo (nettovarallisuusosuus) on vähintään 1 000 000 euroa.

Siltä osin kuin verovelvollisen saamien osinkojen määrä ylittää 90 000 euroa, osingosta 70 % on saajalleen veronalaista pääomatuloa. Jos kuitenkin nostettavan osingon määrä on enemmän kuin 9 % nettovarallisuusosuudesta, ylittävä osa verotetaan saajan kädessä 70 %:sti ansiotulona. Mielenkiintoinen kysymys on, olisiko palkanmaksu mielekäs vaihtoehto siinäkin tapauksessa, että omistajayrittäjän rahantarve on tasan 90 000 euroa ja hänellä olisi mahdollisuus nostaa se verovapaana. Seuraava esimerkki osoittaa, että kyllä on.

Esimerkit 10–12

Esimerkeissä (10–12) verotettava tulo ennen palkkaa ja veroja on 121 621 euroa ja oletetaan, että nettovarallisuutta on 1 000 000 euroa. Esimerkissä 10 nostetaan 90 000 euron verovapaa osinko. Esimerkeissä 11 ja 12 palkkaa nostetaan alle 15 500 euroa, ja loput nostetaan verovapaana osinkona. 15 500 euron palkka johtaa esimerkin 1 mukaisesti juuri 26 % veroon.

Esimerkit osoittavat, että vaikka omistajayrittäjällä, jolla rahan tarve on 90 000 euroa, olisi mahdollisuus nostaa se verovapaana, on osa varoista kokonaisuus huomioon ottaen mielekästä nostaa palkan muodossa. Parhaaseen tulokseen päästään esimerkin tilanteessa, kun nostetaan palkkana hieman alle progressiivisen tuloveroasteikon alarajan verran palkkaa.

Seuraavissa esimerkeissä tarkastellaan tilanteita, joissa nostetaan ensin maksimimääräinen verovapaa osinko ja ylittävältä osin tarkastellaan palkan ja osingon edullisuutta.

Esimerkit 13–15

Esimerkeissä 13–15 yrityksen verotettava tulo on 210 000 euroa ennen palkanmaksua. Yrittäjän rahantarve on 110 000 euroa ja nettovarallisuus on 1 000 000 euroa, joka siis mahdollistaa 90 000 euron verovapaan osingon. Esimerkissä 15 nettovarallisuus on niin korkea, että se kattaa 9 % osingon määrästä.

Erikseen ei ole esitetty esimerkkiä siitä, että koko summa nostettaisiin palkkana, koska esimerkiksi jo 90 000 euron nettopalkka edellyttää lähes 180 000 euron bruttopalkkaa, joka esimerkin oletuksilla saadaan ulos 26 %:n yhtiöverokannalla, koska nettovarallisuutta on 1 000 000 euroa. Sen sijaan tarkastellaan tilannetta, jossa rahantarve ylittää 90 000 euroa ja pohditaan, kannattaako ylittävä osa nostaa palkkana vai ansiotulo-osinkona.

Huomionarvoista on myös, että ylittävä osan määrä riippuu siitä, nostetaanko se palkkana vai osinkona. Esimerkissä 13 ylittävä osa nostetaan osinkona ja esimerkissä 14 vastaavasti palkkana. Kun 90 000 euron ylittävä osa nostetaan osinkona, on osinko oltava 24 130 euroa yli 90 000 euron verovapaan osingon. Kun ylittävä osa nostetaan palkkana, bruttopalkan määrä tulee olla 28 650 euroa. Esimerkissä 15 tarvittava määrä nostetaan osinkona, mutta nettovarallisuutta on ”riittävästi” ja mahtuu siten 9 %:n sisään nettovarallisuudesta. Tarvittava osingon määrä on tällöin 24 880 euroa yli 90 000 euron verovapaan määrän.

Kaikissa vaihtoehdoissa yrittäjän käteen tavoitellaan jäävän 110 000 euroa. Esimerkit osoittavat jälleen, että palkka on ansiotulo-osinkoa edullisempi vaihtoehto. Tärkeä huomio sen sijaan on se, että varojen nostaminen pääomatulo-osinkona ylittävältä osin on kaikkein epäedullisin. Tämä johtuu siitä, että ylittävä osa on tässä sen verran pieni, että sekä palkan että ansiotulo-osingon verokanta ei nouse suhteellisen pääomatulo-osingon veron tasolle (28 %). Esimerkki 15 poikkeaa esimerkeistä 13 ja 14, koska siinä oletettiin, että nettovarallisuus on korkeampi ja mahdollistaa siten pääomatulo-osingon.

Esimerkkejä tarkastellessa saattaa tulla mieleen, muuttuuko ansiotulo-osinko jossain vaiheessa palkkaa edullisemmaksi, mikäli rahantarve on vieläkin korkeampi. Kokonaisuus huomioon ottaen tämä raja ei tule aivan heti heti vastaan, paitsi tilanteessa, jossa palkanmaksu ei enää pienennä yrityksen verotettavaa tuloa. Raja menee siis käytännössä siinä kohdassa, jossa ”nettotulos” menee nollaksi. Tietysti tällöinkin tappiot voidaan ajatella hyödynnettävän myöhempinä vuosina, jolloin verosuunnittelullisesti tällainenkin palkanmaksu voi olla ansiotulo-osinkoa edullisempi. Palkkavaihtoehdossa on syytä aina ottaa huomioon tämä rajoite.

Sen sijaan pääomatulo-osinko tulee palkkaa edullisemmaksi melko nopeasti. Seuraavat esimerkit havainnollistavat tätä vertailua.

Esimerkit 16 – 17

Esimerkeissä 16 – 17 yrityksen verotettava tulo on edelleen 210 000 euroa ennen palkanmaksua, mutta yrittäjän rahantarve on 138 000 euroa ja nettovarallisuus on niin suuri, että 90 000 euron verovapaa osinko mahdollistuu ja lisäksi jaettava osinko mahtuu 9 % nettovarallisuuden sisään. Kysymys on siis siitä, onko ylittävän käteen jäävän osuuden määrä (eli noin 48 000 euroa nettona) edullisempaa nostaa palkkana vai pääomatulo-osinkona. Jotta nettona käteen jää em. määrä, edellyttää se palkkaa 83 450 euroa tai vaihtoehtoisesti pääomatulo-osinkoa 59 700 euroa.

Esimerkit 16 ja 17 osoittavat, että pääomatulona verotettava osinko on palkanmaksua edullisempi tapa, kun tarvittavan rahan määrä alkaa nousta. Osingonmaksu vaikuttaa tässä myös nettovarallisuuden kertymiseen positiivisemmin. Jos rahantarve tyydytetään pääomatulo-osingolla, on verojen määrä yhteensä 66 300 euroa ja jos rahan tarve tyydytetään verovapaalla osingolla ja ylittävältä osin palkkana, on verojen määrä yhteensä yli 70 000 euroa.

Kun nostetaan rahan tarpeen määrää esimerkiksi 150 000 euroon, havaitaan, että pääomatulo-osinko on palkkaan nähden lähes ylivoimainen vaihtoehto, kun nettovarallisuutta on riittävästi. Esimerkit 18-19 havainnollistavat tätä. Tosin 210 000 euron tulos ennen palkan maksua ei enää riitä, jotta osinko voidaan ”nettotuloksesta” jakaa. Tämän johdosta verotettava tulo ennen palkanmaksua on 225 000 euroa.

Siis kuten edellä on todettu, mitä suuremmaksi 90 000 euron ylittävä osa muodostuu, sitä selkeämmin pääomatulona verottava osinko on palkanmaksua edullisempi. Molemmissa esimerkin tapauksissa käteen jäi 150 000 euroa, mutta pääomatulo-osinkovaihtoehto on verorasitukseltaan lähes 9 000 euroa keveämpi vaihtoehto.

Huomionarvoista on lisäksi se, että palkkavaihtoehdossa verotettavan tuloksen ennen palkkaa tulisi olla vielä 225 000 euroa suurempi, jotta ”nettotulos” 90 000 euroa jäisi verojen jälkeiseksi tulokseksi. Käytännössä siis palkkavaihtoehto on vielä esitettyäkin epäedullisempi vaihtoehto. Artikkelin tavoitteita ajatellen tämä riittää kuitenkin osoittamaan sen, että tietyssä pisteessä pääomatulo-osinko ajaa vääjäämättä palkanmaksun ohi.

Lopuksi

Artikkelissa tarkastelun kohteena oli omistajayrittäjä (ns. YEL-yrittäjä) ja hänen omistamansa osakeyhtiö. YEL-yrittäjällä palkanmaksutilanteessa sivukuluja tulee minimitilanteessa vain sosiaaliturvamaksu.

Jos vuoden 2008 alusta kaavailtu omistajayrittäjän sosiaaliturvamaksusta luovutaan, tulee palkanmaksusta edelleen hieman esitettyä keveämpi vaihtoehto. Sen sijaan, jos yrittäjä ei ole ns. YEL-yrittäjä, palkan sivukulut ovat korkeammat ja muuttavat siten paitsi laskelmia myös vertailun lähtökohtia.

Taulukot

Esim. 1	Esim. 2-5	Esim. 6-9
Esim. 10-12	Esim. 13-15	Esim. 16-17
Esim. 18-19