Eurooppalainen kehikko vai kansallinen optio?

Euroopan unionissa on tänä keväänä ollut menossa useita hankkeita pienten ja keskisuurten yritysten kirjanpito- ja tilinpäätössäännöstöjen uudistamiseksi. Helmikuussa annettiin mikroyrityksiä koskeva neljännen yhtiöoikeudellisen direktiivin muutosehdotus ja huhtikuussa päättyi kaikille avoin konsultaatiokierros, joka koski tilinpäätösdirektiivien kehittämistä ja modernisointia.

– Nyt halutaan todella keskustella siitä, mikä tilinpäätösdirektiivien rooli parhaimmillaan on ja minkälaisia rakenteellisia ja sisällöllisiä muutoksia niihin pitäisi tehdä, asiantuntija Päivi Räty Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK) toteaa.

Rädyn mukaan tällä hetkellä käytävä keskustelu keskittyy juuri kaikkein pienimpien yritysten, niin sanottujen mikro­yritysten, tilinpäätössääntelyyn. Direktiivimuutos tähtää erityisen kansallisen option käyttöönottoon eli käytännössä kansallisesti voitaisiin päättää, jätetäänkö kaikkein pienimmät yritykset direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle.

Rädyn mukaan direktiivimuutoksen taustalla on ollut halu keventää yritysten hallinnollista taakkaa.

– Komissiossa on yritetty etsiä suurennuslasin kanssa sellaisia toimia, joilla voitaisiin nopeasti keventää pienten yritysten byrokratiaa.

On havaittu, että erityisesti verotus ja kirjanpito työllistävät pienyrityksiä.

– Sillä perusteella on päädytty esittämään pienten yritysten vapauttamista EU-tasolla harmonisoidusta kehikosta. Minua askarruttaa, onko tämä ihan järkevä kehityssuunta.

Nykykehikko kevennettynä

Päivi Räty muistuttaa, että koko sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta lainsäädännön harmonisointia on pidetty keskeisenä asiana.

– Jos valtaosa yrityksistä vapautetaan taloudellisen raportoinnin osalta tästä yhteisestä kehikosta, harmonisoinnin merkitys kyseenalaistuu. Ovatko uudistuksella saavutettavat hyödyt riittävän suuret verrattuna siihen, että tilinpäätösten vertailukelpoisuutta ei EU:n sisällä välttämättä enää olisi?

Rädyn mielestä ajatus mikroyritysten vapauttamisesta on askel taaksepäin.

– Toki voidaan kysyä, ovatko nykyiset direktiivit aina järkeviä pienimpien yritysten osalta. Silti uskon, että on olemassa muitakin teitä pienten yritysten tilanteen helpottamiseksi kuin vapauttaa ne yhteisestä sääntelystä, Räty toteaa.

Siksi hänestä tulisi säilyttää nykyinen kehikko ja miettiä, mitkä vaatimukset ovat pienten yritysten osalta perusteltuja ja mitkä tulisi karsia pois liian työläinä kustannus–hyöty -näkökohdat huomioon ottaen.

Rajat määriteltävä tarkkaan

Päivi Rädyn mukaan Suomessa 94 prosenttia yrityksistä kuuluisi direktiivin määritelmässä mikroyritysten luokkaan. EU-direktiiviin suunnitellut rajat ovat puolen miljoonan ­euron tase, miljoonan euron liikevaihto ja kymmenen hengen henkilökunta.

– Tuntuisi epätarkoituksenmukaiselta, jos valtaosa suomalaisista yrityksistä voisi elää eri sääntelyn varassa kuin suuret yritykset. Jos mikroyritysoption hyödyntämiseen päädytään, tulee käytettävät rajat määritellä tarkkaan.

Rädyn mielestä on turvattava se, että valtaosa yrityksistä on yhtenäisen eurooppalaisen sääntelyn piirissä. Samalla hän muistuttaa, että Euroopan unionissa tehdään jatkuvasti töitä rajojen madaltamiseksi ja sisämarkkinoiden toimivuuden edistämiseksi – että sisämarkkina olisi samalla myös kotimarkkina. Esimerkiksi euron käyttöönottoa perusteltiin sillä, että pienetkin yritykset voivat euron avulla tehdä riskittömämmin kauppaa muiden eurooppalaisten toimijoiden kanssa.

Pelkkä kansallinen sääntely saattaisikin Rädyn mielestä haitata yritysten keskinäistä kanssakäymistä, jossa olennaista on varmistautua toisen osapuolen taloudellisesta tilanteesta. Osa tätä varmistautumista on nimenomaan tilinpäätös­tietojen analysointia. Sitä hankalampaa taloudellisen aseman analysointi on, mitä enemmän eroja eri maiden raportointijärjestelmissä on.

– Yritys ottaa tietoisen riskin, jos se laistaa tästä analysoinnista. Seurauksena saattaa olla taloudellisia menetyksiä muun muassa luottotappioiden muodossa.

Jo nyt liitetiedoissa helpotuksia

Nykyisten tilinpäätösdirektiivien puitteissa on esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa käytetty hyväksi sääntelyn eriyttämisen mahdollisuutta, ja pienille yrityksille on direktiivin antamissa raameissa myönnetty helpotuksia. Rädyn mukaan myös Suomessakin tämä on nähtävissä esimerkiksi liitetietovaatimuksissa. Valtaosa pakollisista pk-yrityksille annetuista helpotuksista on luonteeltaan juuri jäsenvaltio-optioita.

– Direktiiviä kirjoitettaessa on yritetty kiinnittää huomiota siihen, että samaa tiedonantovelvollisuutta ei ole järkevä kohdistaa sekä suuriin että pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Osa direktiiviin kirjoitetuista helpotuksista ei Rädystä ole tänä päivänä tarkasteltuna kovinkaan järkeviä.

– Niitä laadittaessa joskus 1960–70-luvulla ei ole niinkään ajateltu sitä työtä, joka liittyy tilinpäätöksen laadintaan. Sen sijaan ajateltiin, että vaatimalla vähemmän informaatiota kudotaan turvaverkkoa pienen yrityksen ympärille siten, että kilpailijat eivät pääse muodostamaan käsitystä esimerkiksi siitä, kuinka suuri kate yrityksen liikevaihdon ja myytyjen tuotteiden tai palvelujen kulujen välillä on.

Suomessa helpotuksia on pidetty luontevampina liite­tietojen puolella ja hallinnollista taakkaa silmälläpitäen, koska monien yksityiskohtaisten liitetietojen tuottaminen on työlästä.

Myös laskennallisten verojen ja verovelkojen osalta on ollut perusteltua helpottaa pienten yritysten raportointivelvollisuutta.

– Teknisestikin hyvin vaikeaan ja haastavaan asiaan ei näin tarvitse paneutua pienessä yrityksessä.

Hyvällä mallilla

EK:n teettämän selvityksen mukaan pienyritykset kokevat kirjanpitovelvollisuuttakin raskaampana verotuksen tuomia hallinnollisia tehtäviä.

– Meidän kirjanpitosääntelymme on jo nykyisin aika hyvällä mallilla. Meillä on järkevä hierarkia – kirjanpito­laki asettaa kirjanpidolle ja tilinpäätöksen laadinnalle yleiset puitteet, kirjanpitoasetus sääntelee tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen esittämistä, työ- ja elinkeinoministeriön asetukset antavat tarkempia määräyksiä yksittäisistä asioista ja kirjanpitolautakunnan yleisohjeet ja lausunnot tuovat teknis­luontoista ohjausta käytännön yksityiskohtiin.

Esimerkiksi arvonlisäverolainsäädännön ja työnantajasuorituksien tulkinta on paljon hankalampaa.

Räty kuitenkin myöntää, ettei kirjanpitolainsäädäntökään ole pienyrittäjän kannalta kaikkein selkein.

– Sinne on leivottu sisään monia helpotuksia, mutta kirjoitustapa on vaikeaselkoinen. Rakenteellista kehittämistä voisi tehdä esimerkiksi siten, että meillä olisi toisaalta erillisenä pienten yritysten liitetietovaatimukset ja toisaalta suuria yrityksiä koskevat vaatimukset.