CTA Paikka

Akateemisessa ajatushiomossa

Opiskelujensa loppuvaiheessa tai työelämässä moni miettii jatko-opiskelua ja tutkijan ammattia. Mutta miten tutkijaksi valikoidutaan ja minkälainen on hyvä tutkija?

– Tutkijan ammatissa sekoittuvat yksityisyrittäjän ja taiteilijan ominaisuudet, kiteyttää tuore tohtori Elias Rantapuska.
15.8.2006

Minna Kataja

Väitöskirjat syntyvät monenlaisista taustoista: Nerokkaimmat opiskelijat singahtavat yliopiston projekteihin jo maisteriopintojensa loppuvaiheessa, toinen saa vakuutetuksi rahoittajat tehtyään hyvän gradun, kolmas jatko-opiskelija ideoi ja yhdistää työssä oppimiaan tapaustutkimuksia teoriaan.

Väitöskirjaan liittyy monia negatiivisiakin tunteita – taistelua ajatuksista ja ideoista, tittelinkipeyttä ja kateuttakin.

Parhaimmillaan väitöskirja kartuttaa omaa tietotaitoa ja henkistä pääomaa. Se merkitsee paremmin tekemistä, laatua, akateemisten projektien hallintaa ja jalostettuja ajatuksia.

Kannattaako väitöskirjan tekeminen ja miten se hyödyttää itseä, omaa uraa, yliopistoa tai työpaikkaa?

Kultalusikka

Helsingin kauppakorkeakoulussa yliassistenttina työskentelevän Elias Rantapuskan suussa on akateeminen kultalusikka. Nuori mies on työskennellyt laskentatoimen laitoksessa vuodesta 2002 ja tehnyt maisteri- ja tohtoritutkinnot yhdessä. Nopea eteneminen oli luontevaa tehokkaalle opiskelijalle, jonka kyvyt professoritkin huomasivat.

Rantapuska on tutkinut toukokuussa julkaistussa rahoituksen alan väitöskirjassaan, mitkä seikat vaikuttavat sijoittajien irrationaalisiin tai rationaalisiin sijoituspäätöksiin.

– Rationaalisista seikoista sijoituspäätöksiin vaikuttavat muun muassa verot ja kaupankäynnin riski.

– Mitä kokemattomampi sijoittaja, sitä enemmän epärationaaliset ja psykologiset seikat vaikuttavat sijoituspäätöksiin, jopa niin, että esiintyy suoranaista hölmöilyäkin johtuen laiskuudesta, tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta, kertoo Rantapuska.

Kartalle

Rantapuskalle tutkimusaihe ei ollut itsestään selvä, vaan sitä täytyi hakea jatko-opintojen alkuvaiheessa.

– Monta ideaa oli tuolloin ilmassa. Muiden tutkijoiden kanssa käydyt keskustelut auttoivat valaisemaan, mikä idea olisi mielenkiintoisin ja toteuttamiskelpoisin.

– Jatko-opiskelijalta kuluu vähintään muutama kuukausi siihen, että itsensä lukee niin sanotusti kartalle. Se merkitsee työn alussa täysipäiväistä lukemista, jotta ymmärtää, miten oma työ liittyy aikaisempaan tutkimukseen ja tietää, minkälaisia tutkimuksia on jo tehty.

Epävarmuutta

Jatko-opiskelijan alkuvaihe on usein hankala, jopa raastava, kun tutkimuksen suunta, menetelmät ja aineisto ovat vielä epävarmoja. Ensimmäinen puoli vuotta voi kulua hermoiluun siitä, saako mitään aikaan.

– Kun omat ideat ovat siinä vaiheessa, että samoista jutuista on tehty työpapereita kymmenen vuotta sitten julkaistujen tutkimusten sijaan, tulee hyvä olo siitä, että on ajatusten virrassa mukana.

Rantapuska sanoo olleensa onnellisessa asemassa, koska rahoitus ja työympäristö ovat olleet kunnossa ja hän on voinut käydä hyödyllisissä konferensseissa.

– Järjestelmä on tukenut minua ja olen halunnut olla osa sitä. Ajattelin, että kunnollisella työnteolla rahoituksenikin jatkuu.

Rantapuska on toiminut puheenjohtajana myös Helsingin kauppakorkeakoulun jatko-opiskelijoiden yhdistyksessä Thesis ry:ssä, joka järjestää tutkimusta edesauttavia tapahtumia ja edistää opiskelijoiden verkostoitumista. Sen sähköpostilistalla on pari sataa opiskelijaa.

Virtaa

Rantapuskan mielestä tutkijan ammatti on sekoitus yksityisyrittäjyyttä ja taiteilijan ominaisuuksia.

– Toisaalta täytyy olla vapautta pohtia hullujakin ideoita – toisaalta tutkija tarvitsee vahvaa yrittäjähenkeä viedessään ajatuksia eteenpäin. Työssä auttavat kontaktiverkosto ja sosiaaliset taidot.
Ratkaisut ja ideat eivät synny aina itsestään, vaan niitä pitää kurinalaisesti myös jalostaa.

– Joskus olen lähtenyt jonkin ongelman tai idean kanssa lenkille, ja tullut takaisin ratkaisu mielessäni.

Tutkijan huoneista usein kajastaa valo iltamyöhään, jotkut jopa kirjoittavat pääsääntöisesti öisin. Rantapuska kertoo itse työskentelevänsä parhaiten iltaisin, kun työpaikalla on hiljaisinta.

– Se on paras hetki saada juttuja aikaan.

Vaikka laskentatoimen laitoksesta on muodostunut Rantapuskalle erittäin tärkeä paikka, malttaa hän kuitenkin jättää yliopistokuviot, haikealla mielellä. Elokuussa odottavat uudet haasteet McKinsey:ssä, joka on kansainvälinen ylimmän liikkeenjohdon konsulttiyritys.

Synergiaa

Satakunnan ammattikorkeakoulun taloushallinnon opettaja Marja-Liisa Jullenmaa yhdistää tutkimusideaansa tietämystä, jota hän on saanut erilaisissa projekteissa työskennellessään.

– Opettaminen, projektinjohto, ja tutkimus hyödyttävät toisiaan, ne muodostavat synergisen kokonaisuuden. Tavallaan hämmennän samaa keittoa useammalla kauhalla, Jullenmaa tuumaa.

Parhaillaan Jullenmaa toimii projektipäällikkönä pk-yritysten liiketoimintaohjauksen kehittämishankkeessa nimeltä Liito, jossa hän kuuntelee pk-yritysten ja tilitoimistojen johdon ajatuksia yhteistyön kehittämisestä. Tilitoimistot ovat projektissa mukana, koska ne ovat tärkeitä yritysten tietolähteitä ja osa-alueita.

– Projektista olen saanut paljon esiymmärrystä aiheelle, jota ryhdyn tutkimaan.

Kehittäjänä ja tutkijana

Tutkimuksen taustasta Jullenmaa kertoo, että taloushallintoaan ulkoistanut yritys on hyvin riippuvainen tilitoimistosta saamastaan taloudellisesta informaatiosta sekä tilitoimiston asiantuntijuudesta. Yrityksen näkökulmasta oleellista on, kulkeeko päätöksenteon kannalta oleellinen tieto yritysasiakkaan ja tilitoimiston välillä.

– Lisensiaattitutkimukseni tavoitteena on kehittää tilitoimistolle liiketoimintamalli, joka auttaa tilitoimistoa kehittämään liiketoimintaansa neuvonta- ja analysointipalveluiden suuntaan. Tavoitteena on myös auttaa asiakasyrityksen päätöksentekoa tukemalla relevantin tiedon kulkemista organisaatioiden välillä.

Vielä alkuvaiheessa olevassa tutkimuksessa seurataan yhden tilitoimiston ja sen yritysasiakkaiden välisellä rajavyöhykkeellä tapahtuvaa toimintaa. Tutkija on työssä kaksoisroolissa, sekä kehittäjänä että tutkijana.

Elämäntapa

Jullenmaa lähti opiskelemaan melko myöhäisellä iällä, ja valmistui kauppatieteen maisteriksi Turun kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä vuonna 2000. Hortonomiksi nuorempana opiskellut Jullenmaa teki gradunsa kasvihuoneyritysten taloudellisesta menestymisestä.

– Gradun tekeminen oli todella mielekästä. Olisin halunnut jatkaa siitä heti, mutta pedagogisen pätevyyden hankkiminen oli siinä vaiheessa kiireellisempi.

Jullenmaa kertoo, että hänen tavassaan tehdä tutkimusta sekä menetelmissään korostuvat vuorovaikutustaidot. Jullenmaalle on muodostunut jo laaja kontaktiverkosto, jota tutkimuksen tekemisessä voi hyödyntää.

– Olen ollut aina liike-elämän palveluksessa ja pienet yritykset ovat minulle tuttuja. Olen tottunut markkinoimaan ajatuksiani. Tutkimus täytyy myös tehdä näkyväksi kirjoittamalla ja puhumalla, että saatava tieto tulisi yhteiseksi hyväksi.

Jullenmaa myöntää, että opiskelusta on muodostunut elämäntapa. Hän kertoo olevansa persoona, joka etsii uusia asioita myös opiskelun kautta. Työn ja opiskelun yhdistämisestä löytyy uusia näkökulmia, erikoisia yhdistelmiä.

Satakunnan ammattikorkeakoulu kannustaa Jullenmaan tutkimustyötä ja pätevöitymistä, onhan ammattikorkeakouluille tärkeää saada mahdollisimman paljon jatkokoulutettua henkilökuntaa. Lisäksi tutkimus on herättänyt mielenkiintoa Taloushallintoliitossa ja sille on haettu Tekes-rahoitusta osana laajempaa tutkimuskokonaisuutta.

Tradenomista tohtoriksi?

Jos tietojen syventäminen alkaa innostaa vasta tradenomitutkinnon loppuvaiheessa, voi tradenomitutkinnon suorittanut hakeutua opiskelemaan siltaopintojen kautta maisteriopintoja, jonka jälkeen normaalia reittiä jatko-opintoja yliopistossa.

Tradenomiliiton mukaan ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei luo suoraa väylää tradenomeille tohtoritutkintoon, vaan senkin suoritettua tie tohtoriksi etenee siltaopintojen kautta yliopistoon ja maisteritutkintoon. Ylempi amk-tutkinto on vielä kovin nuori, joten jatko-opinnot yliopistoon (esimerkiksi siltaopintojen määrä) on vakiintumatonta.

Tutkijakoulut parantaneet tutkimuksen laatua

Jatkotutkintojen määrä on viime vuosina lisääntynyt ja tutkijakoulutuksesta on tullut yhä ammattimaisempaa. Helsingin kauppakorkeakoulun tutkijakoulutuksen johtaja Pekka Korhonen sanoo, että tutkijakoulut ovat parantaneet tutkimuksen laatua.

– Lehdissä käytävässä keskustelussa ajatellaan määrän lisääntymisen merkitsevän laadun laskua, mutta tilanne on usein päinvastoin, kertoo Korhonen.

– Esimerkiksi HSE:n (Helsinki School of Economics) tutkimus on aivan eri tasolla kuin 15 vuotta sitten. Nykyään kansainvälinen yhteistyö, toimiminen tiedeyhteisöissä ja julkaiseminen kansainvälisissä referoiduissa tiedelehdissä mielletään saumattomaksi osaksi tutkimuksen tekemistä.

Tavoitteena päätoimisuus

Useille lahjakkaille ja nopeasti edenneille jatko-opiskelijoille säätiöt voivat tarjota kokopäiväisen apurahan. Monet jatko-opiskelijat toimivat assistentteina laitoksissa, tutkimusassistentteina tai projektitutkijoina, joiden rahoittajina voivat olla muun muassa Euroopan unioni, Suomen Akatemia, Teknologian kehittämiskeskus ja eri säätiöt.

Esimerkiksi HSE:ssä jatkokoulutuspaikkaa haki tänä vuonna 73, joista paikan saa 36. Kaikkiaan läsnä olevia jatko-opiskelijoita on noin 400.

– Läheskään kaikille aloittaville jatko-opiskelijoille ei voida tarjota kokopäiväistä jatkokoulutuspaikkaa. Monet opiskelevat oman työnsä ohessa. Tavoitteenamme on, että voisimme tarjota päätoimisia tutkijakoulupaikkoja kaikille halukkaille, sanoo Korhonen.

Erilaisia motivaatioita

Yliopistot kannustavat opiskelijoita, jotka suhtautuvat tutkimuksen tekemiseen syvällisesti.

– Halu oppia ymmärtämään liike-elämää arkiajattelua enemmän ja luoda jotakin uutta, halu vaikuttaa oman tieteenalansa kehitykseen ja tieteen tekemiseen ovat motivaatioita, joista yliopisto on kiinnostunut.

Jatko-opiskelijaksi halutaan monesta muustakin syystä.

– On kiva olla tohtori, joku sukulainenkin on tohtori, titteli on hyödyllinen liike-elämässä ja akateemiselle uralle välttämätön, tuumaa Korhonen.

YleisetUusimmat Artikkelit
Katso kaikki