Aluksi

Verotuksen perusteeksi otetaan yleensä verovelvollisten suorittamat oikeustoimet ja muut toimenpiteet sellaisenaan. Tämä koskee myös oikeustoimissa ja toimenpiteissä käytettyä hinnoittelua. Verolakien säännöksistä löytyy tähän pääsääntöön kuitenkin monia poikkeuksia. Ne koskevat yleensä sellaisia tilanteita, joissa on olemassa riski siihen, että osapuolten käyttämä hinta syystä tai toisesta saattaa poiketa tavanomaisesta hinnasta. Näissä säännöksissä veroviranomaisille on annettu toimivalta puuttua hinnoittelupoikkeamiin ja asettaa pääsäännöstä poiketen verotuksen perusteeksi jokin muu kuin verovelvollisen toimenpiteissään tosiasiallisesti käyttämä hinta. On myös tilanteita, joissa hinnoittelua voidaan oikaista, vaikka tilanteeseen ei sovellu mikään nimenomainen hinnoittelupoikkeamia koskeva säännös.

Hinnoittelupoikkeamat ja niihin suhtautuminen

Hinnoittelupoikkeamissa verovelvollisen suorituksen ja hänen saamansa vastasuorituksen välillä on epäsuhta. Jompikumpi liike­toimen tai oikeustoimen osapuoli on maksanut alihintaa tai ylihintaa. Yleensä vertailukohtana pidetään markkinaehtoista hintaa, käypää arvoa vastaavaa hintaa tai jotain muuta vastaavaa hintaa, jota toisistaan riippumattomat osapuolet vastaavissa olosuhteissa käyttävät tai ehkä käyttäisivät.

Hinnoittelupoikkeamissa verovelvollisen suorituksen ja hänen saamansa vastasuorituksen on välillä epäsuhta.

Hinnoittelupoikkeamiin suhtautuminen vaihtelee verotuksen eri lohkoilla. Varainsiirtoverotuksessa ollaan selvästi tiukemmin sidoksissa osapuolten käyttämään kauppahintaan kuin tuloverotuksessa. Samoin voidaan sanoa olevan arvonlisä­verotuksessa, vaikka AVL 73 c §:ssä on hinnoittelupoikkeamia koskeva normi.

Hinnoittelupoikkeamat ovat tuloverotuksessa ja siihen läheisesti liittyvässä perintö- ja lahjaverotuksessa hankala ja usein veroriitoja aiheuttava alue. Tuloverotuksessa on useita alueita, joissa hinnoittelupoikkeamat voivat synnyttää verotusongelmia. Yksi tällainen on osakeyhtiön ja sen osakkeenomistajan väliset omaisuuden luovutukset.

Lahjanluonteinen kauppa ja ¾-sääntö

PerVL 18.3 §:ssä on ns. ¾-sääntö. Jos kauppa- tai vaihtosopimuksen ehdoista selviää, että sovittu vastike on enintään kolme neljäsosaa käyvästä hinnasta, käyvän hinnan ja vastikkeen välinen ero katsotaan lahjaksi. Lahjanluonteinen kauppa synnyttää ostajalle lahjaverovelvollisuuden, mutta ¾-sääntö on ­tärkeä myös myyjän tuloverotuksen näkökulmasta. Jos omaisuus on luovutettu käypää arvoa alempaan hintaan siten, että kysymys on PerVL 18.3 §:ssä tarkoitetusta lahjaluonteisesta ­kaupasta, luovutus jaetaan luovutusvoittoa laskettaessa maksetun ­hinnan ja käyvän arvon suhteen perusteella vastikkeelliseen ja vastikkeettomaan osaan (TVL 47.5 §). Vastikkeellisesti luovutetun osuuden hankintamenoksi katsotaan vain siihen kohdistuva suhteellinen osa omaisuuden hankintamenosta. Koko hankinta­menoa ei siis päästä vähentämään. Jos kauppahinta ylittää, vaikkapa vain vähänkin, ¾:n rajan, välttyy ostaja lahja­verolta ja myyjä saa vähentää koko hankintamenon. Alihintaisuudesta johtunut luovutustappio ei kuitenkaan ole vähennyskelpoinen. Jos käyvän arvon käyttäminenkin olisi johtanut luovutustappioon, tappio on kuitenkin tältä osin vähennyskelpoinen. Asiaa koskee ratkaisu KHO 2014:85.

Osakeyhtiöllekin voidaan lahjoittaa omaisuutta ja osake­yhtiölle voidaan määrätä lahjavero. Osakeyhtiön katsominen lahjansaajaksi on mahdollista, jos lahjoittaja tai omaisuuden lahjanluonteisella kaupalla myyvä henkilö ei ole ostajaosakeyhtiön osakkeenomistaja ja olosuhteista ilmenee selvästi, että tarkoitus on ollut antaa lahja yhtiölle. Yleensä lahjoittamistarkoituksen on kuitenkin katsottava kohdistuvan osakeyhtiön osakkaisiin. Kun osakeyhtiö katsotaan lahjansaajaksi, se saa tuloverotuksessa omaisuuden hankintamenoksi käyvän arvon (EVL 15 §).

Omien osakkeiden hankinta ja ¾-sääntö

Jos osakeyhtiö hankkii tai lunastaa omia osakkeitaan, ovat sekä alihinta että ylihinta ongelmallisia. Jos hankintahinta on liian suuri, soveltuu käyvän arvon ylittävään hintaan peiteltyä osinkoa koskeva VML 29.1 §. Tällöin osakkeenomistajan tuloon tehdään hankintahinnan ja käyvän hinnan erotuksen suuruinen tulonlisäys peiteltynä osinkona. Siitä on veronalaista ansiotuloa 75 % (TVL 33 d §). Jos hankintahinta on käypää arvoa alempi ja kyse on esimerkiksi perheyhtiöstä, jonka osakkaina ovat vanhemmat ja lapset, ja yhtiö hankkii vanhempien omistamat osakkeet käypää arvoa alemmalla hinnalla, katsotaan yhtiön osakkaiksi jäävien lasten saavan vanhemmiltaan lahjan, koska käypää arvoa alemman hinnan käyttäminen nostaa lasten omistamien osakkeiden arvoa. Jos omien osakkeiden hankintahinta kuitenkin ylittää ¾ osakkeiden käyvästä arvosta, ei lasten voida katsoa saavan lahjaa. PerVL 18.3 §:n ¾-sääntöä sovelletaan siis lasten verotuksessa, vaikka lunastushinnan maksajana on osakeyhtiö eivätkä alihintaisuudesta osakkeidensa arvon kohoamisena hyötyvät lapset. Tämä ilmenee ratkaisusta KHO 2016:76.

Jos osakeyhtiö hankkii tai lunastaa omia osakkeitaan, ovat sekä alihinta että ylihinta ongelmallisia.

Kun osakeyhtiö hankkii tai lunastaa omia osakkeitaan alihintaan, on kysymyksessä yhtiön varojen jakaminen eikä yhtiöön tehtävä pääomansijoitus. Tämän vuoksi osakkeistaan luopuvan verovelvollisen tuloksi ei voida katsoa osakeyhtiön osakkeista tosiasiallisesti maksamaa hintaa suurempaa määrää.

Alihinnoitellut luovutukset – tuloverotuksen peruslähtökohdat

Tuloverotuksessa on monia erityissäännöksiä, jotka koskevat hinnoittelun hyväksyttävyyttä. Tällaisia ovat VML 29 § (peitelty osinko), VML 31 § (siirtohinnoitteluoikaisu) ja VML 28 § (veron kiertäminen). VML 31 §:n tyypillistä soveltamis­aluetta ovat konserniyhtiöiden keskinäinen siirtohinnoittelu rajat ylittävissä tilanteissa, mutta säännös soveltuu nykyisin myös kansallisiin tilanteisiin. VML 31 § ei sen sijaan sovellu TVL:n mukaan verotettavan luonnollisen henkilön ja häneen etuyhteydessä olevan osakeyhtiön väliseen hinnoitteluun, koska tällöin kysymyksessä ei ole säännöksessä tarkoitettu liiketoimi.

Edellä mainittujen säännösten lisäksi tuloverotuksessa on monia säännöksiä, joita voidaan soveltaa hinnoittelupoikkeama­tilanteissa. Oikeuskäytännöstä ilmenee se, että tuloverotuksessa on lisäksi tilanteita, joissa osapuolten väliseen hinnoitteluun puututaan verolakien yleissäännösten tai yleisten periaatteiden nojalla. Voidaan ehkä hieman kärjistäen sanoa, että tuloverolainsäädäntö vilisee säännöksiä, joihin tukeutuen veroviranomaiset voivat haastaa sopijaosapuolten käyttämän hinnoittelun hyväksyttävyyden verotuksessa. Tästä huolimatta tulisi kuitenkin muistaa ”suuri kuva”. Verotuksen perusteeksi tulee asettaa verovelvollisen suorittamat toimenpiteet sellaisenaan, ja tämä koskee myös hinnoittelua. Tämä on kiistatta selvä pääsääntö verotuksessa, ja sen voidaan katsoa ilmenevän muun muassa TVL 29 §:n, EVL 4 §:n, MVL 4 §:n säännöksistä.

Realisoitumaton arvonnousu ei ole tuloa – ei edes peiteltynä osinkona

TVL 29.1 §:n ja EVL 4 §:n säännösten perusteella on selvää, että vain realisoituneet tulot ovat veronalaisia, ellei joltain osin ole toisin säädetty. Pelkkä omaisuuden arvonnousu ei eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta kuulu TVL:n ja EVL:n tulokäsitteen alaan. Tämä koskee myös VML 29.1 §:ssä tarkoitettua peiteltyä osinkoa.

Ratkaisussa KHO 2020:23 A:n omistama B Oy myi omistamansa luxemburgilaisen yhtiön C S.P.F:n osakekannan A:n lasten omistamalle D Oy:lle. Veroviranomaiset katsoivat, että osakekannan kauppahinta oli käypää arvoa alempi. Verohallinto lisäsi A:n ansiotuloihin VML 29 §:n nojalla peiteltynä osinkona kauppahinnan sen osan, jonka B Oy:n katsottiin jättäneen alihinnoittelun muodossa perimättä D Oy:ltä. B Oy:n tuloon lisättiin sen myymien C S.P.F:n osakkeiden käyvän arvon ja osakkeiden poistamatta olevan hankintamenon ­erotus. D Oy:n osakkeenomistajina oleville A:n lapsille määrättiin lahjavero. Veroja tuli siis maksuun monella taholla.

KHO katsoi, että A ei saanut peiteltyä osinkoa, vaikka hänen omistamansa B Oy olisi myynyt C S.P.F:n osakkeita alihintaan A:n lasten omistamalle D Oy:lle. KHO totesi, että TVL 29 §:n 1 momentin mukaan tulolla tarkoitetaan verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamia tuloja. Jos kauppahinta oli käypää arvoa alempi, D Oy:n osakkeiden arvo on tällöin saattanut nousta. TVL 29.1 §:n säännös huomioon ottaen realisoitumaton arvonnousu eli pelkkä omaisuuden arvonnousu ei kuitenkaan ole veronalaista tuloa. A:n omaisten ei siten voitu katsoa saaneen TVL 29.1 §:ssä tarkoitettua rahanarvoista etuutta heidän omistamiensa D Oy:n osakkeiden mahdollisen arvonnousun vuoksi eikä A:n voitu kastoa saaneen peiteltyä osinkoa. Tämä huomioon ottaen ei B Oy ole voinut jakaa hänelle peiteltyä osinkoa, joten myöskään B Oy:n tuloon ei voitu tehdä tulonlisäystä VML 29.1 §:n nojalla.

Vaikka päätös koskee peiteltyä osinkoa, on syytä muistaa, että realisoitumaton arvonnousu ei ole veronalaista tuloa muissakaan tilanteissa, ellei sitä erikseen ole veronalaiseksi säädetty. Päätöksellä voi siis olla tulkinta-arvoa muissakin kuin vain peiteltyä osinkoa koskevissa hinnoittelupoikkeamatilanteissa.

Omaisuuden alihintainen myynti osakeyhtiölle

Kun osakkeenomistaja sijoittaa yhtiöön omana pääomana muuta kuin rahaa, on kysymyksessä apporttiehtoinen sijoitus. Apporttiomaisuuden luovutushinnaksi katsotaan käypä arvo. Silloin, kun osakkeenomistaja myy osakeyhtiölle omaisuutta alihintaan, ei kysymyksessä ole oikeudellisesti apporttiomaisuuden luovutus vaan normaali kauppa. Mitenkään selvänä ei voida pitää sitä, että alihintaisissa kaupoissa osakkeenomistajan tuloksi tulisi lukea myydyn omaisuuden käypä hinta.

Ratkaisussa KHO 1993 B 526 verovelvollinen myi tontin alihintaan X Oy:lle, jonka osakkeenomistaja hän oli. Kauppahinta oli selvästi vähemmän kuin ¾ tontin käyvästä arvosta. KHO katsoi, että verovelvollisen tuloksi satunnaista myyntivoittoa laskettaessa ei voitu lukea VerL 56 §:n (= nyk. VML 28 § veron kiertäminen) tai muullakaan perusteella kauppahintaa korkeam­paa tontin käypää arvoa. Alihinnan rinnastamista apporttiin ei siis tehty.

Kun osakkeenomistaja sijoittaa yhtiöön omana pääomana muuta kuin rahaa, on kysymyksessä apporttiehtoinen sijoitus.

Ratkaisussa KHO 2009:66 oikeuskäytännön linja muuttui. Verovelvollinen myi omistamansa toisen osakeyhtiön osakkeet perustamalleen uudelle yhtiölle alihintaan. Luovutuksen katsottiin olevan apporttiin verrattava sijoitus. Tämän vuoksi osake­yhtiöön sijoitetun omaisuuden luovutushinnaksi tuli katsoa luovutettujen osakkeiden käypä arvo luovutushetkellä.

Ratkaisussa KHO 2019:50 saatiin jatkoa alihintaisten kauppojen verotukseen. A oli myynyt omistamansa B Oyj:n osakkeet C Oy:lle, jonka osakas hän oli kaupantekohetkellä. C Oy:llä oli 15 muuta osakkeenomistajaa. C:n omistusosuus ­yhtiössä oli 1,25 prosenttia. KHO totesi ratkaisussaan, että lahjanluonteisella kaupalla luovutetun omaisuuden hankintamenon vähentämistä koskevalla TVL 47.5 §:llä ei ole merkitystä, kun arvioidaan, mikä on A:lle TVL 46.1 §:n mukaan kertyvän luovutushinnan määrä. Kun TVL 47.5 § kytkeytyy PerVL 18.3 §:n ¾-sääntöön, voidaan KHO:n maininta ymmärtää niin, että ¾-säännöllä ei olisi merkitystä hyväksyttävän luovutushinnan arvioinnissa, jos verovelvollinen on tehnyt alihintaisen omaisuuden luovutuksen osin tai kokonaan omistamaansa yhtiöön. KHO katsoi, että alihintaisen kauppahinnan muodossa tapahtuvaa osakkeiden sijoittamista yhtiöön on A:n tuloverotuksessa käsiteltävä apporttiin rinnastuvana luovutuksena. A:n alihinnoitellun kaupan muodossa C Oy:öön sijoittamien osakkeiden luovutushinnaksi katsottiin niiden käypä arvo luovutushetkellä.

Ratkaisujen KHO 2009:66 ja 2019:50 voidaan katsoa johtavan siihen, että niissäkin tilanteissa, joissa osakeyhtiölle myytävän omaisuuden kauppahinta ylittää ¾ omaisuuden käyvästä hinnasta mutta on käypää arvoa alempi, luovutushinnaksi katsotaan käyvän arvon mukainen hinta. Näin asiaa on tulkittu Verohallinnon ohjeessa Omaisuuden luovutusvoitot ja -tappiot luonnollisen henkilön tuloverotuksessa, 31.10.2019. Selvänä on pidettävä sitä, että näin tuloon lisätty määrä tulee lisätä myös osakkeenomistajan osakkeiden hankintamenoon ja vastaavasti osakeyhtiön verotuksessa tulee hankintamenoksi katsoa kauppahinnan lisäksi osakkeenomistajan verotuksessa tuloksi luettu alihinnan määrä.

Jos omaisuutta osakeyhtiölle alihintaan myyvä ei ole osake­yhtiön osakkeenomistaja, ei hänen tulokseensa voida ­katsoa luovutetun omaisuuden käypää arvoa. Ratkaisussa KHO 2019:50 omaisuutta alihintaan myyvä omisti vain 1,25 % yhtiön osakkeista. Jo vähäinenkin omistus voi siis johtaa ­käyvän arvon mukaiseen tuloutukseen.

Jos omaisuutta osakeyhtiölle alihintaan myyvä ei ole osake­yhtiön osakkeenomistaja, ei hänen tulokseensa voida ­katsoa luovutetun omaisuuden käypää arvoa.

Ratkaisu KHO 2019:50 herättää kysymyksen siitä, johtaako lopputulos tulokäsitteen vastaiseen realisoitumattoman arvonnousun verotukseen. Syynä tähän on se, että omaisuutta alihintaan luovuttaneen A:n omistusosuus C Oy:stä oli pienempi kuin hänen suhteellinen osuutensa niiden luovutettavien B Oyj:n osakkeiden yhteismäärästä, jotka A ja muut myyjät samanaikaisesti luovuttivat C Oy:lle.

Syitä linjan muuttumiseen

Oikeuskäytäntö osakkeenomistajan alihintaisella kaupalla osake­yhtiölle myymän omaisuuden verotuksessa on kulkenut vuoden 1993 jälkeen selvästi verotusta kiristävään suuntaan. Tähän voi olla monia syitä. Yksi mahdollinen, ehkäpä keskeinenkin syy on se, että TVL 26.1 §:ään ja EVL 51 b §:n 2 momenttiin lisättiin vuonna 1996 säännökset, jotka koskevat yhtymän osakkaan omaisuuden sijoittamista yhtymään. Näiden säännösten mukaan yhtymän osakkaan verotuksessa omaisuuden luovutushinnaksi katsotaan omaisuuden todennäköinen luovutushinta sijoituksen ajankohtana. Hallituksen esityksessä (106/1996) sanottiin, että kyseiset säännökset vaikuttavat myös hyväksyttävinä pidettäviin siirtohintoihin osakkaan ja yhtymän välisissä kaupoissa. Kun yhtymän osakkaan ja yhtymän välisissä omaisuuden ja oikeuksien kaupoissa alihinnoittelu johtaa käyvän arvon mukaiseen tuloutukseen yhtymän osakkaan verotuksessa, on vaikeata perustella sitä, että näin ei tapahtuisi myös osakeyhtiön osakkeenomistajan ja osakeyhtiön välisissä alihintaisissa kaupoissa, vaikka tästä ei olekaan nimenomaista lainsäännöstä.