EU:n ulkopuolisen tavarakaupan arvonlisäverotus

Viennillä tarkoitetaan tavaran toimitusta Euroopan Unionin (EU) arvonlisäveroalueelta EU:n veroalueen ulkopuolelle. Maahantuonnilla tarkoitetaan vastaavasti tavaran tuontia EU:n veroalueen ulkopuolelta EU:n veroalueelle. Vientiä on myös tavaran toimitus EU:n ulkopuolisesta maasta toiseen EU:n ulkopuoliseen maahan tai EU-maahan ja maahantuontia puolestaan tavaran tuonti EU:n ulkopuoliseen maahan toisesta EU:n ulkopuolisesta maasta tai EU-maasta. Näissä tilanteissa sovelletaan kyseisten muiden maiden arvonlisäverosäännöksiä ja -tulkintoja.

Tämä artikkeli perustuu Suomen säännöksiin ja täällä sovellettaviin tulkintoihin ja ohjeistuksiin, eli käsiteltävänä ovat lähtökohtaisesti tavaran vienti Suomesta ja maahantuonti Suomeen. Vientiin ja maahantuontiin ei välttämättä tarvitse liittyä tavaran myyntiä, mutta säännökset ja niitä koskevat ohjeet ja käytännöt perustuvat pitkälti ajatukselle taustalla olevasta tavarakaupasta.

EU:n ulkopuoliseen kauppaan liittyviä ketjukauppatilanteita, joissa tavara myydään kaksi tai useamman kertaa peräkkäin siten, että myynteihin liittyy vain yksi tavaran kuljetus, tarkastellaan tämän artikkelisarjan kolmannessa osassa, kuten myös yhteisökauppaan liittyvien ketjukauppatilanteiden arvonlisäverotusta.

Vientimyynnin arvonlisäverottomuuden edellytykset

Myytäessä ja toimitettaessa tavaraa Suomesta EU:n arvonlisäveroalueen ulkopuolelle kyseessä on arvonlisäverolain (AVL) 63 §:n perusteella Suomessa tapahtuva myynti. EU:n ulkopuolelle vietävien tavaroiden myynti on kuitenkin AVL 70 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä eli käytännössä pääsääntöisesti arvonlisäverotonta. Kyseisessä säännöksessä määritellään kaikkiaan kahdeksan tilannetta, joissa myynti on arvonlisäveroton. Näistä neljä ensimmäistä (AVL 70 §:n 1 momentin 1–4 kohdat) on varsinaisia vientitilanteita, joita tarkastellaan seuraavassa. Tässä artikkelissa ei sen sijaan käsitellä AVL 70 §:ssä säädeltyjä muita verottomuustilanteita, kuten tavaran myyntiä pääasiallisesti kansainvälistä lentoliikennettä harjoittaville elinkeinonharjoittajille tai kansainvälisessä liikenteessä olevien vesialusten varustamiseksi.

Verohallinto on antanut viennin arvonlisäverotuksesta ohjeen Vientikaupan arvonlisäverotus. Ohjeen viimeisin versio on annettu 25.11.2015, mutta ohjeeseen on tämän jälkeen tehty päivityksiä 1.1.2017. Ohje on tätä kirjoitettaessa päivitettävänä.

Tavaran vientimyynti myyjän vastatessa tavaran kuljetuksesta

Tavaran myynti on verotonta, kun myyjä tai joku muu hänen toimeksiannostaan kuljettaa tavaran EU:n (Yhteisön) ulkopuolelle (AVL 70 §:n 1 momentin 1 kohta). Tällöin myyjä siis kuljettaa tavaran EU:n ulkopuolelle itse tai – kuten asia yleensä on – antaa tavaran kuljetusta koskevan toimeksiannon kuljetusliikkeelle tai muulle vastaavalle toimijalle. Tavara tulee luovuttaa ostajalle vasta EU:n veroalueen ulkopuolella, eli myyjä ei saa luovuttaa tavaraa ostajalle Suomessa tai muualla EU:n alueella. Ostaja ei myöskään voi toimia myyjän asiamiehenä tavaran kuljetuksessa.

Myyjällä on myynnin arvonlisäverottomuuden todentamiseksi oltava näyttö tavaran kuljetuksesta EU:n ulkopuolelle. Käytännössä näyttönä toimii myyjän Tullin tietojärjestelmästä sähköisesti saama poistumisvahvistettu luovutuspäätös. Myynti on tällaisissa tilanteissa verotonta ostajasta riippumatta, eli ostaja voi olla esimerkiksi EU:n ulkopuolinen yritys, muu oikeushenkilö tai yksityishenkilö, toisesta EU-maasta oleva yritys, muu oikeushenkilö tai yksityishenkilö, tai suomalainen yritys, muu oikeushenkilö tai yksityishenkilö. Vientimyynnin verottomuus ei näissä tilanteissa siis perustu esimerkiksi ostajan asemaan elinkeinonharjoittajana tai sen arvonlisäverorekisteröintiin (tai alv-tunnisteeseen), vaan verottomuuden ainoana edellytyksenä on se, että tavaran kuljetuksen EU:n ulkopuolelle hoitaa myyjä itse tai joku muu hänen toimeksiannostaan.

Tavaran vientimyynti itsenäisen kuljetusliikkeen kuljettaessa tavaran ostajan toimeksiannosta

Tavaran myynti on verotonta myös, kun itsenäinen kuljetusliike kuljettaa tavaran ostajan toimeksiannosta suoraan EU:n (Yhteisön) ulkopuolelle (AVL 70 §:n 1 momentin 2 kohta). Tavara tulee tällöin luovuttaa Suomessa itsenäiselle kuljetusliikkeelle, joka toimii ostajan toimeksiannosta, ja tavara tulee kuljettaa suoraan EU:n ulkopuolelle.

Myyjällä on myös tällöin oltava näyttö tavaran kuljetuksesta EU:n ulkopuolelle, eli käytännössä myyjällä tulee olla Tullin tietojärjestelmästä sähköisesti saatu poistumisvahvistettu luovutuspäätös tai sen jäljennös, jos vienti on tehty ostajan nimissä. Tullia koskevien EU-säännösten mukaan maastaviejänä voi toimia vain EU-maasta oleva henkilö tai yritys. Tämän vuoksi vienti tehdään myyjän nimissä, jos ostaja on EU:n ulkopuolelta eikä ostaja käytä viennissä EU:hun sijoittautunutta välillistä edustajaa, joka antaa vienti-ilmoituksen omissa nimissään viejän lukuun ja samalla ottaa tulli-ilmoituksella viejän vastuun.

Lisäksi myyjän on saatava näyttö siitä, että ostaja on tilannut tavaran kuljetuksen itsenäiseltä kuljetusliikkeeltä. Käytännössä näyttönä tästä voivat Verohallinnon edellä mainitun ohjeen mukaan olla rahtiasiakirjat ja ostajan kuljetusliikkeeltä saama lasku, joten myyjän tulisi tarvittaessa pyytää ostajalta kopiot kyseisistä dokumenteista. Myynti on myös näissä tilanteissa verotonta riippumatta ostajasta ja tämän asemasta tai alv-rekisteröinneistä. Ostaja voi siis olla luonnollinen henkilö tai yhteisö Suomesta, jostain toisesta EU-maasta tai EU:n ulkopuolelta.

Tavaran vientimyynti ostajan itse kuljettaessa tavaran

Verotonta on arvonlisäverolain AVL 70 §:n 1 momentin 3 kohdan  mukaan myös tavaran myynti ulkomaiselle elinkeinonharjoittajalle, joka ei ole Suomessa verovelvollinen ja joka noutaa tavaran maasta viedäkseen sen välittömästi EU:n (Yhteisön) ulkopuolelle käyttämättä sitä täällä. Myös niin sanottu ex works -myynti, jossa tavara luovutetaan ostajalle jo Suomessa, voi siis tietyissä tilanteissa olla arvonlisäverotonta vientimyyntiä.

Kuten edellä AVL 70 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisissa tilanteissa, vienti tehdään tällöin myyjän tai, jos ostaja on Suomesta tai muusta EU-maasta, ostajan nimissä. EU:n ulkopuolisen ostajan on myös näissä tilanteissa mahdollista käyttää viennissä EU:hun sijoittautunutta välillistä edustajaa, joka antaa vienti-ilmoituksen omissa nimissään, mutta päämiehensä lukuun. Myyjällä on oltava näyttö siitä, että tavara on viety EU:n ulkopuolelle käyttämättä sitä täällä. Myyjä voi todentaa myynnin arvonlisäverottomuuden Tullin tietojärjestelmästä sähköisesti saadulla poistumisvahvistetulla luovutuspäätöksellä tai sen jäljennöksellä.

Verottomuuden edellytyksenä on säännöksen mukaan, että

Myyjän on arvonlisäverolain sanamuodon ja Verohallinnon yhä voimassa olevan ohjeen mukaan pyydettävä esimerkiksi ostajan kaupparekisteriote tai muun sellaisen rekisteriviranomaisen antama todistus, jolla voidaan osoittaa ostajan olevan ulkomainen elinkeinonharjoittaja. Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi kuitenkin päätöksessään KHO 2017:11, että arvonlisäverodirektiivi ei sisällä AVL 70 §:n 1 momentin 3 kohdassa asetettua vaatimusta, jonka mukaan hankkijan tulee olla elinkeinonharjoittaja, kun jäsenvaltion alueelle sijoittautumaton hankkija noutaa tavaran yhteisön ulkopuolelle.

KHO:n päätöksen seurauksena verottomuuden edellytyksiä on siis tulkittava arvonlisäverolain sanamuodosta ja Verohallinnon ohjeesta poikkeavasti siten, että säännöksen mukainen arvonlisäverottomuus voi soveltua, vaikka ostajana olisi muu kuin elinkeinonharjoittaja, kunhan muut edellä käsitellyt edellytykset täyttyvät. Käytännössä kyse ei kuitenkaan yleensä ole verottomasta vientimyynnistä, jos tavara luovutetaan ostajana olevan yksityishenkilön haltuun Suomessa. Tällainen myynti voi sen sijaan olla verotonta niin sanottuna tax free -myyntinä eli verottomana matkailijamyyntinä, jota käsitellään pääpiirteissään tämän artikkelisarjan viimeisessä osassa.

Tavaran vientimyynti toimitettaessa tavara elinkeinonharjoittajalle työsuoritusta varten

Verotonta on myös tavaran myynti ulkomaiselle ostajalle, joka ei ole Suomessa verovelvollinen, jos tavara toimitetaan hänen toimeksiannostaan ja häntä veloittaen elinkeinonharjoittajalle (niin sanotulle rahtityöliikkeelle) työsuorituksen tekemistä ja edelleen EU:n (Yhteisön) ulkopuolelle toimittamista varten (AVL 70 §:n 1 momentin 4 kohta). Ostaja voi säännöksen sanamuodon perusteella olla elinkeinonharjoittaja, muu oikeushenkilö tai yksityishenkilö, mutta ostajan tulee olla ulkomaalainen.

Verottomuuden edellytyksenä on säännöksen mukaan, että:

Myyjällä on näissä tilanteissa oltava näyttö siitä, että ostaja on ulkomaalainen sekä Tullin poistumisvahvistettu luovutuspäätös, jolla tavara on työsuorituksen jälkeen toimitettu EU:n ulkopuolelle. Jos ostaja on elinkeinonharjoittaja, näyttönä ulkomaalaisuudesta toimii Verohallinnon ohjeen mukaan ostajan maan viranomaisen antama selvitys kotipaikasta. Jos ostaja on luonnollinen henkilö, ulkomaalaisuus voidaan Verohallinnon ohjeen mukaan todeta ostajan passista, josta otetun valokopion myyjän tulee liittää kirjanpitoonsa. Viejänä kyseisissä tilanteissa on yleensä työsuorituksen tekijä.

Tätä rahtityöliikkeiden kautta tapahtuvia tavaratoimituksia koskevaa verottomuussäännöstä sovelletaan oikeuskäytännön perusteella myös silloin, kun tavara toimitetaan ostajan toimeksiannosta Suomesta työsuorituksen tekemistä varten toiseen EU-jäsenvaltioon ja tämän jälkeen kyseisestä jäsenvaltiosta EU:n ulkopuolelle.

Näyttö tavaran viennistä EU:n ulkopuolelle

Kaikki tavaran vienti-ilmoitukset on nykyään annettava Tullille sähköisesti. Näyttönä viennistä toimii siten edellä kuvatulla tavalla lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti Tullin tietojärjestelmästä sähköisesti saatu poistumisvahvistettu luovutuspäätös. Poikkeustilanteissa näyttönä voitaneen tapauskohtaisesti kuitenkin esittää myös muita dokumentteja, vaikka asiaa ei Verohallinnon vientikaupan arvonlisäverotusta koskevassa ohjeessa enää mainitakaan. Jos tavaran myyjä voi esittää riittävät perustelut sille, miksi poistumisvahvistettu luovutuspäätös on jäänyt saamatta, näyttö viennistä voitaneen antaa esimerkiksi kauppalaskuilla ja -sopimuksilla, rahtisopimuksilla ja -laskuilla sekä selvityksellä siitä, että ostajan maksusuoritus on tuloutettu EU:n ulkopuolelta.

Alle tuhannen euron arvoisten postipakettien osalta näyttönä myynnin verottomuudesta hyväksytään Verohallinnon ohjeen mukaan myös muu luotettava selvitys tavaran viennistä EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi Postin tai kuljetusyhtiön antama selvitys, josta käy selkeästi ilmi, että tavara on poistunut EU:n alueelta.

Myyjän on arvonlisäverottomissa vientitilanteissa liitettävä kirjanpitoonsa selvitys siitä, että tavara on viety EU:n ulkopuolelle. Jos selvitystä tavaran viennistä ei ole, myynti käsitellään arvonlisäverollisena kotimaan myyntinä. Tavaran arvonlisäveroton vienti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksella nollaverokannan alaisena liikevaihtona.

Maahantuonnin arvonlisäverotus

Tavaran maahantuonnista verovelvollinen on ilmoittaja (AVL 86 b §) eli henkilö, jonka nimissä tulli-ilmoitus annetaan Tullille. Jos tuonnissa käytetään välillistä edustajaa, joka toimii omissa nimissään päämiehen lukuun, verovelvollinen on tavaran maahantuoja eli päämies, ei siis välillinen edustaja.

Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjen tuojien tekemien maahantuontien osalta on Suomessa 1.1.2018 alkaen sovellettu niin sanottua lykättyä menettelyä, jossa maahantuonnit eli maahantuontien arvonlisäveron peruste, maahantuontien arvonlisävero ja mahdollinen maahantuonnin arvonlisäveron vähennys ilmoitetaan alv-ilmoituksella samaan tapaan kuin yhteisöhankinnat. Maahantuonnin arvonlisäveroa ei siis enää makseta maahantuonnin yhteydessä Tullille silloin, kun maahantuojana on alv-rekisteröity yritys tai muu verovelvollinen.

Verohallinto vastaa maahantuonnin arvonlisäverotuksesta, kun kyse on arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjen tuojien tekemistä tuonneista. Toimivaltainen viranomainen ratkeaa tulli-ilmoituksen hyväksymishetken perusteella. Jos maahantuojan alv-rekisteröinti on vasta vireillä maahantuonti-ilmoituksen hyväksymishetkellä, toimivaltainen viranomainen on Tulli. Myöskään takautuvat rekisteröinnit tai rekisteristä poistot eivät vaikuta asiaan.

Merkitystä ei ole sillä, mihin käyttöön yksittäiset tavaraerät tuodaan, kuten ei myöskään sillä, millä perusteella maahantuoja on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Tulli toimittaa näissäkin tilanteissa maahantuonnin tullauksen ja kantaa tavaroiden maahantuonnista mahdollisesti aiheutuvat tullit ja maksut sekä muut verot kuin arvonlisäverot. Lisäksi Tulli vastaa tullisäännösten vastaisen tuonnin arvonlisäverotuksesta, valvoo myös Verohallinnon vastuulla olevan maahantuonnin arvonlisäveron oikeellisuutta tulliselvitykseen liittyvän valvonnan yhteydessä ja vastaa rikostutkinnasta.

Seuraavassa käsitellään nimenomaan Verohallinnon vastuulla olevaa maahantuonnin arvonlisäverotusta. Verohallinto on antanut maahantuonnin arvonlisäverotuksesta ohjeet Maahantuonnin arvonlisäverotusmenettelystä 1.1.2018 alkaen (viimeisin versio 25.8.2022) ja Maahantuonnin veron peruste (viimeisin päivitys 10.1.2025). Muiden kuin alv-rekisteriin merkittyjen tuojien tekemien maahantuontien arvonlisäverotusta käsitellään pääpiirteissään tämän artikkelisarjan viimeisessä osassa.

Maahantuonnin ilmoittaminen arvonlisäveroilmoituksella

Maahantuonnista suoritettava arvonlisävero ja kyseisen veron vähennys kohdistetaan lykätyssä menettelyssä samalle kuukaudelle eli tullauskuukaudelle (AVL 135 a § ja 141 §). Tullauskuukaudella tarkoitetaan kalenterikuukautta, jonka aikana tullauspäätös on annettu, eli ratkaisevaa on tullauspäätöksen tullauspäivä tai päätöksen kohdassa ”luovutus vapaaseen liikkeeseen” merkitty päivä.

Arvonlisäveroilmoituksella maahantuonnin arvo eli veron peruste ilmoitetaan kohdassa ”Tavaroiden maahantuonnit EU:n ulkopuolelta” ja maahantuonnin arvonlisävero kohdassa ”Vero tavaroiden maahantuonnista EU:n ulkopuolelta” kyseessä olevaan maahantuotavaan tavaraan soveltuvan verokannan mukaan laskettuna. Maahantuonnin veron vähennys ilmoitetaan samassa kohdassa kuin kaikki muutkin arvonlisäverovähennykset. Jos maahantuonti tapahtuu täysimääräisesti maahantuojan vähennyskelpoisen liiketoiminnan tarkoituksiin, ei tuonnin osalta jää arvonlisäveroa maksettavaksi.

Maahantuonnin arvonlisäveron perusteen määrittäminen ja veron määrän laskeminen

Arvonlisäverovelvollisen maahantuojan on itse määritettävä maahantuonnin arvonlisäveron peruste ja laskettava veron määrä, joka saadaan kertomalla veron peruste kyseiseen tavaraan sovellettavalla verokannalla. Verottomaksi säädetylle maahantuonnille ei lasketa suoritettavaa veroa, mutta maahantuonnin arvo eli veron peruste on kuitenkin tällöinkin ilmoitettava. Verohallinnon vastuulle kuuluva maahantuonnin arvonlisävero on siis oma-aloitteinen vero.

Maahantuonnin veron perusteen määrittelyn lähtökohtana on pääsääntöisesti Tullin vahvistama tullausarvo (AVL 88 §), jonka Tulli määrittää ensisijaisesti tavaran kauppa-arvon perusteella. Tullisäännösten mukaan tullauksen yhteydessä tavarasta on esitettävä kauppalasku, josta ilmenevät muun muassa tavaran hinta ja toimitusehdot. Veron perusteeseen on kuitenkin sisällytettävä myös eräitä muita eriä.

Veron perusteeseen sisällytetään muun muassa tavaran maahantuonnin johdosta tullauksen yhteydessä valtiolle tai EU:lle (Yhteisölle) kannettavat verot, tullit, tuontimaksut ja muut maksut lukuun ottamatta arvonlisäveroa (AVL 93 §). Jos tavarasta on maksettava valmisteveroa, Tulli kantaa sen tullauspäätöksen perusteella, ellei Tulli ole myöntänyt maahantuojalle maksunlykkäystä. Valmisteveron määrä sisällytetään maahantuonnin arvonlisäveron perusteeseen riippumatta siitä, onko maahantuojalle myönnetty maksunlykkäys. Myös polkumyynti- ja tasoitustullit sekä Suomen ulkopuolella maksettavat verot ja muut maksut sisällytetään maahantuonnin arvonlisäveron perusteeseen.

Veron perusteeseen ei kuitenkaan lasketa autoveroa. Tullausarvo ja Tullin kantamat tullit ja muut maksut näkyvät tullauspäätöksestä, joten niiden sisällyttäminen veron perusteeseen on yleensä käytännössä varsin yksinkertaista.

Lisäksi maahantuonnin veron perusteeseen sisällytetään myös tavaran kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset sekä muut maahantuontiin liittyvät kustannukset kuljetussopimuksen mukaiseen ensimmäiseen Suomessa olevaan määräpaikkaan saakka (AVL 91 §). Jos veron suorittamisvelvollisuuden syntyhetkellä on tiedossa, että tavara kuljetetaan toiseen EU:n (Yhteisön) alueella sijaitsevaan määräpaikkaan, kustannukset sisällytetään veron perusteeseen tähän määräpaikkaan saakka. Määräpaikka selvitetään maahantuontiin liittyvistä rahti- tai muista sellaisista kuljetusasiakirjoista ja säännöstä sovelletaan sekä myyjän että ostajan järjestämään kuljetukseen. Jos määräpaikkaa ei voida muutoin selvittää, määräpaikkana voidaan pitää ensimmäistä lastin purkauspaikkaa.

Maahantuojan on arvonlisäveron perustetta määrittäessään lisäksi selvitettävä, miltä osin kuljetuskustannukset (mahdollisesti) sisältyvät jo tullausarvoon ja siten veron perusteeseen. Tällaisia kustannuksia ovat esimerkiksi kuljetuskustannukset EU:hun saapumispaikkaan saakka, joita ei tällöin luonnollisestikaan enää erikseen lisätä veron perusteeseen. Ratkaisu on käytännössä tehtävä pitkälti tapauskohtaisesti, koska jokin tietty kuluerä voi tilanteesta riippuen joko sisältyä tai olla sisältymättä tullausarvoon ja liittyä tai olla liittymättä edellä tarkoitettuun kuljetussopimuksen mukaiseen kuljetukseen ensimmäiseen (tai toiseen) määräpaikkaan. Jos samassa yhteydessä maahantuodaan eri verokantojen alaisia tavaroita, on kuljetus- ja muut edellä mainitut kustannukset Verohallinnon ohjeistuksen mukaan jaettava eri verokantojen alaisen maahantuonnin veron perusteille tavaroiden tullausarvojen suhteessa.

Verohallinnon edellä mainittu maahantuonnin arvonlisäveron perustetta koskeva ohje sisältää yksityiskohtaisempaa ohjeistusta ja esimerkkejä maahantuonnin veron perusteen laskennasta, mutta ei tarjoa yksinkertaistuksia edellä kuvattuihin periaatteisiin. Esimerkiksi huolintalaskulla perittävät maahantuontiin liittyvät kustannukset tulee ohjeen mukaan sisällyttää maahantuonnin veron perusteeseen. Tällaisia eriä ovat muun muassa huolintapalkkio, konttien käsittely- ja terminaalimaksut satamassa sekä satamassa perittävät tavaramaksut ja Tullille annettavasta saapumisen yleisilmoituksesta aiheutuvat kulut. Jos huolintalaskussa on myös sellaisia kustannuseriä, jotka eivät liity kiinteästi maahantuontiin, kuten esimerkiksi tietoliikennekulut, niitä ei ohjeen mukaan sisällytetä veron perusteeseen.

Veron perusteen määrittelyssä tarvittavat tiedot ja dokumentit

Veron peruste tulee käytännössä määrittää viimeistään tavaran tullauskuukaudelta annettavan arvonlisäveroilmoituksen eräpäivään mennessä. Jotta veron peruste voidaan määrittää, maahantuojalla tulee olla käytössään kaikkia maahantuonteja koskevat tullauspäätökset. Tullauspäätökset ovat olennaisia myös siksi, että maahantuonnin arvonlisäveron vähennysoikeus perustuu niihin.

Tulli lähettää tiedot Tullin vahvistamista tullausarvoista, tulleista ja tullauksen yhteydessä kannettavista maksuista ja muut vertailutiedot sekä niiden muutokset Verohallinnolle. Vertailutiedot ovat verovelvollisten nähtävissä OmaVerossa. Vertailutietoja on erittäin suositeltavaa hyödyntää sen varmistamiseksi, että kaikki maahantuonnit ovat mukana verokauden maahantuonnin veron perusteen laskennassa. On kuitenkin tärkeää huomata, että vertailutieto ei pääsääntöisesti suoraan ole yhtä kuin maahantuonnin veron peruste, koska veron perusteeseen tulee sisällyttää myös edellä mainitut lisäerät. Tämän vuoksi maahantuojalla tulisi olla käytössään myös esimerkiksi kaikki maahantuonteihin liittyvät kuljetus- ja muut kustannukset ja niitä koskevat dokumentit.

Jos tulli-ilmoitusta korjataan tullauspäätöksen vahvistamisen jälkeen joko asiakkaan tai viranomaisen aloitteesta, Tulli tekee muutospäätöksen. Muutospäätös vaikuttaa maahantuonnin arvonlisäveron perusteeseen, jos tullausarvo tai Tullin kantamat tullit tai maksut muuttuvat, jolloin maahantuojan on oma-aloitteisesti korjattava myös kyseistä tuontia koskevaa arvonlisäveroilmoitusta siten, että se vastaa muuttuneita tietoja.

Tavaran myynti ja osto asennettuna EU:n ulkopuolisessa kaupassa

Tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa lyhyesti mainittua tavaran myyntiä asennettuna koskevaa erityistä myyntimaasääntöä sovelletaan vain myytäessä tavaraa asennettuna EU-maasta toiseen EU-maahan. Säännös ei siten koske tavaran myyntiä asennettuna Suomesta EU:n ulkopuoliseen maahan eikä myöskään tavaran ostoa EU:n ulkopuolelta asennettuna Suomeen.

Myytäessä tavaraa asennettuna EU:n ulkopuolelle on soveltuva arvonlisäverokäsittely selvitettävä tapauskohtaisesti kyseessä olevan maan säännösten ja käytäntöjen perusteella. Tavara- ja palveluelementit käsitellään tällaisissa EU:n ulkopuolelle suuntautuvissa myyntitilanteissa yleensä arvonlisäverotuksellisesti erikseen. Tavaroiden osalta kyseessä on siten Suomen näkökulmasta vienti, joten edellä käsitellyt vientimyynnin verottomuutta koskevat säännökset soveltuvat. Lisäksi on olennaista sopia, kuka toimii tavaran maahantuojana määränpää- eli asennusmaassa ja on siten siellä vastuussa mahdollisesta maahantuonnin arvonlisäverosta. Asennustyöhön sovelletaan puolestaan yleensä palvelukaupan säännöksiä ja seurauksena voi tällöin olla myyjän arvonlisäverovelvollisuus asennusmaassa.

Myös ostettaessa tavaraa asennettuna EU:n ulkopuolelta Suomeen on soveltuva arvonlisäverokäsittely lähtökohtaisesti määritettävä erikseen tavaran ja asennuspalvelun osalta. Maahantuonnin arvonlisävero tulee tällöin ilmoitettavaksi ja tarvittaessa maksettavaksi vain tavaran osalta, kun taas asennuspalvelun osalta sovelletaan palvelukaupan säännöksiä. Palvelukaupan arvonlisäverotusta käsitellään tämän artikkelisarjan neljännessä osassa.

Tavaran myyntiä asennettuna EU:n ulkopuolelle tai ostoa asennettuna EU:n ulkopuolelta Suomeen ei käsitellä tarkemmin tässä artikkelissa, mutta lisätietoa näistä aiheista löytyy Tilisanomien verkkosivuilta artikkelista Tavaran myynti asennettuna EU:n ulkopuolelle ja tavaran osto asennettuna arvonlisäverotuksessa .