Muutama sana sairauspoissaolosta ja sen aikaisesta palkasta
Oikeus sairauspoissaoloon ja etenkin palkkaan poissaolon ajalta ovat aina ajankohtaisia työoikeuden kysymyksiä. Aihepiiriin liittyy usein myös virheellisiä käsityksiä. Työntekijä saattaa kertoa ”hakeneensa saikkua” antaen ymmärtää, että lääkäri voi määrätä työntekijän palkalliselle sairauslomalle. Myös lääkäri saattaa kysyä potilaalta, ”tarvitseeko” hän sairauslomaa. On paikallaan tarkentaa aihepiirin oikeudellista puolta. Sen olisi oltava jokaisen työnantajan ja työntekijän, samoin kuin työkyvyttömyystodistuksia kirjoittavan lääkärin, hallussa.
Työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 §:ssä säädetty sairausajan palkkaoikeus on yksi poikkeus työsuhteessa noudatettavasta palkka tehdystä työstä -pääsäännöstä. Jos työntekijän työnteko estyy sairauden tai tapaturman vuoksi, on hänellä oikeus sairausajan palkkaan sairastumispäivää seuraavalta yhdeksältä arkipäivältä, tarkemmin tähän ajanjaksoon sijoittuvilta työpäiviltä. Tämän jälkeen voi alkaa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukainen oikeus sairauspäivärahaan, jonka maksaa Kansaneläkelaitos. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on oikeus saada täyden palkan sijasta vain 50 prosenttia palkastaan. Työntekijällä ei ole kuitenkaan oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella (ks. esim. työtuomioistuimen tuomio TT 2009-85).
Käytännössä saatetaan joskus sekoittaa myös Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutuslain perusteella tekemät ratkaisut työnantajan tekemiin sairausajan palkan maksamista koskeviin päätöksiin. Työnantaja ei voi kuitenkaan perustaa päätöstään olla maksamatta työntekijälle sairausajan palkkaa siihen, että Kansaneläkelaitos ei hyväksy työkyvyttömyyden perustetta sairauspäivärahaan oikeuttavaksi. Työnantajan tulee tehdä ratkaisunsa työsopimuslain, mahdollisen työhön sovellettavan työehtosopimuksen, työsopimuksen ja työpaikan käytäntöjen mukaan.
Sairausajan palkkaoikeus edellyttää aina sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuvaa työkyvyttömyyttä. Tämän työkyvyttömyyden toteaminen on terveydenhuollon ammattilaisen, käytännössä pääasiassa lääkärin tehtävä. Joskus herää epäselvyys siitä, mitä sairausajan palkkaan oikeuttavalla työkyvyttömyydellä itse asiassa tarkoitetaan. Kysymys on kykenemättömyydestä suoriutua työsopimuksen mukaisista tehtävistä tai käytännössä vakiintuneista työtehtävistä. Palkkaoikeuden syntyminen ei siis suinkaan edellytä, että työntekijä ei kykenisi tekemään mitään työtehtäviä.
Sairausajan palkkaoikeus edellyttää aina sairaudesta tai tapaturmasta aiheutuvaa työkyvyttömyyttä.
Aitoa tulkinnanvaraisuutta voi syntyä myös siitä, mikä on sairaus tai tapaturma. Työsopimuslaissahan ei määritellä kumpaakaan. Toisaalta käytäntö on suhteellisen vakiintunutta, eikä asiasta ole liiemmin enää viime vuosina syntynyt epäselvyyksiä. Sairaudella tarkoitetaan tässä yhteydessä fyysistä ja/tai psyykkistä häiriötilaa, joka on määriteltävissä lääketieteellisesti. Sairausajan palkkaan oikeuttavaksi tapaturmaksi lukeutuu mikä tahansa ulkoinen, äkillinen tapahtuma, jonka seurauksena työntekijä tulee työkyvyttömäksi. On huomattava, että terveydenhuollon ammattilaiselta saatu todistus työkyvyttömyydestä oikeuttaa työntekijän lähtökohtaisesti työstä poissaoloon, mutta nimenomaista diagnoositietoa joko selkokielisenä tai ICD-10-tautiluokituksen mukaisena kirjain- ja numeroyhdistelmänä vaaditaan yleensä, jotta työntekijälle syntyisi oikeus sairauspoissaolon aikaiseen palkkaan. Työnantaja ei siis ole velvollinen hyväksymään palkanmaksun perusteeksi sellaista työkyvyttömyystodistusta, jossa ei ole diagnoosia (TT 1984-83). Toisaalta siitä huolimatta, että työkyvyttömyyden peruste ei ole luokiteltu sairaudeksi ICD-10-tautiluokituksessa, voi se oikeuttaa sairausajan palkkaan. Näin on katsottu muun muassa Z73.0-diagnoosin (burn out) diagnoosin kohdalla (TT 1998-74 ja TT 2000-33). Lisäksi työkyvyttömyys pelkällä pääryhmäkoodilla voi oikeuttaa sairausajan palkkaan (TT 2015-62).
Erityisesti työntekijöiden on tärkeää ymmärtää, että lääkärin toteama työkyvyttömyys ei aina aiheudu sairaudesta tai tapaturmasta. Tällöin se ei synnytä myöskään oikeutta sairausajan palkkaan. Näin on muun muassa kauneusleikkausten ja muiden esteettisten toimenpiteiden kohdalla. Kun niissä ei ole kysymys sairauden hoitamisesta eikä toimenpiteeseen ole ryhdytty lääketieteellisen perustein, ei työnantajalle synny palkanmaksuvelvollisuutta riippumatta siitä, että työntekijä on työkyvytön.
Entä onko työntekijä velvollinen osittaisesta työkyvyttömyydestään huolimatta tekemään niitä työtehtäviä, jotka hänen jäljellä oleva työkykynsä mahdollistaa? Terveydenhuollon ammattilaisen todistukseen perustuvaa poissaoloa, jonka mukaan työntekijä on työkyvytön ja josta on ilmoitettu työnantajalle asianmukaisesti, ei voida pitää yleensä laittomana. Näin ollen työkyvyttömällä työntekijällä on lähtökohtaisesti oikeus olla selvityksen perusteella pois työstä. Jos kuitenkin työn sopeuttamisen, mukauttamisen tai räätälöinnin mallista on sovittu työ- tai työehtosopimuksessa tai se on työpaikalla vakiintunut, voi työntekijä olla velvollinen tekemään jäljellä olevan työkykynsä sallimia työtehtäviä. Näissä tilanteissa käytössä on aina oltava lääketieteellinen arvio, jonka perusteella työpaikalla voidaan selvittää työntekijälle mahdollisesti sopivia työtehtäviä. Niistä kieltäytyminen voisi johtaa siihen, että työntekijällä ei ole oikeutta työstä poissaoloon eikä myöskään poissaolon aikaiseen palkkaan.